Hei
Ongelmana minulla on seuraava tilanne:
-olemme päätyneet eroon avopuolisoni kanssa n 1kk sitten.
-läheiseni ja ystävät tietävät erostani. Koen hirvittävän vaikeaksi tilanteen jossa joku sattuisi kyselemään enemmän asiasta.
Esim; miksi erositte, miten nyt asutte, jne.
Sovimme puolisoni kanssa että kerromme kysyttäessä vain "olemme eronneet, olemme hyvissä väleissä" ja molemmat voivat sitten kertoa sen mitä haluaa lisää, jos siltä tuntuu.
Uteliaita tuttavia ja sukulaisia minulla on riittävästi, mutta heille kertominen on minulle todella vaikea paikka, tuntuu että käy itkettämään tai sitten sellaiselta ettei vaan saa sanotuksi asiaa.
Olenko heille tilivelvollinen yksityisasioistani? Ero on minulle kipeä asia enkä haluiaisi puhua siitä kuin läheisimpieni kanssa, muille en mielellään mitään.
Mikä neuvoksi? Vinkkejä?
Ongelmana minulla on seuraava tilanne:
-olemme päätyneet eroon avopuolisoni kanssa n 1kk sitten.
-läheiseni ja ystävät tietävät erostani. Koen hirvittävän vaikeaksi tilanteen jossa joku sattuisi kyselemään enemmän asiasta.
Esim; miksi erositte, miten nyt asutte, jne.
Sovimme puolisoni kanssa että kerromme kysyttäessä vain "olemme eronneet, olemme hyvissä väleissä" ja molemmat voivat sitten kertoa sen mitä haluaa lisää, jos siltä tuntuu.
Uteliaita tuttavia ja sukulaisia minulla on riittävästi, mutta heille kertominen on minulle todella vaikea paikka, tuntuu että käy itkettämään tai sitten sellaiselta ettei vaan saa sanotuksi asiaa.
Olenko heille tilivelvollinen yksityisasioistani? Ero on minulle kipeä asia enkä haluiaisi puhua siitä kuin läheisimpieni kanssa, muille en mielellään mitään.
Mikä neuvoksi? Vinkkejä?
Vastaukset 8
Vanhimmat
Elikkäs.. Tein lähtöpäätöksen pitkän ja erittäin harkitusti viime toukokuussa ja vuokrasin asunnon, en kertonut kenellekkään. Siinä kohtaa pidimme "perhepalaverin" ja kerroimme lapsille, että äiti ja isä ottaa nyt aikalisän ja katsotaan mihin se johtaa. olihan siinä lapset aika hoomoilasena, mutta heille se oli suuri, ihan konkreettisesti, helpotus. Sillä sen päivän jälkeen emme ole altistaneet lapsia sille hirvittävälle tappelulle ja huutamiselle. Ensimmäisenä itse kerroin anopille, jo aiemmin sekä omalle äidilleni, jotka ovat tietysti myötäeläneet asiaa jo hyvin pitkään.
Siinä sitten pikkuhiljaa totta kai naapureille ja muille tutuille asia valkeni, mutta minä en oma-aloitteisesti kertonut kovinkaan monelle, lähi sukulaisille ja muutamalle hyvälle ystävälle.
Miehelle se oli kovempi paikka, muuttotouhuissa seinänaapuri sanoi vielä pari kuukautta minun lähdön jälkeen, ettei miestäni ole näkynyt moneen viikkoon. Hän häpesi eroamme aivan suunnattomasti, olihan hän se jätetty. Minulle taasen eropäätös oli valtava helpotus. Ja toki se on jättäjälle eri asia, koska sitä päätöksen tekoa on työstänyt niin kauan.
Välimme ovat asialliset ja sovimme jo heti eron alussa, että lapset ovat vuoroviikoin minulla ja hänellä. Tähän asti sujunut ok. Välimme ovat asialliset, mies toki saanut niitä selkään taputuksia ja minä olen se paska, mutta minulla on nyt uusi elämä edessä, enkä välitä siitä mitä muut ajattelee.
Meillä miehelle oli hirvittävän vaikea tajuta, ettei tähän eroon liittynyt kolmatta osapuolta, kuten tuttavillekin. Olisi varmasti ollutkin helpompaa, jos olisi ollut joku sälli, ketä mieheni olisi voinut sitten mennä vetämään ns. kuokkaan. Se olisi ollut jotenkin konkreettisempaan.. Pariin tapaukseen olen tässä törmännyt, jossa veljeäni on luultu uudeksi heilakseni.. Please!
Helppoa ei tule sinullakaan olemaan, jos tunteitakin on vielä jäljellä. Älä mieti sitä mitä muut ajattelee ja mitä kerrot vastaan tuleville ihmisille, koska silloin energiasi menee aivan hukkaan, vaan keskity olennaiseen ja itseesi ja sen uuden rakentamiseen. Nyt on neljä kuukautta mennyt siitä kun mieheni jätin, eipä enää oikeen kukaan kysele tai ihmettele.. tosin mieheni puolelta ei ole yksikään yhteinen tuttava minulle soittanut ja kysynyt kuinka jaksan tai mitä kuuluu.. mutta eivät he olekkaan sitten minun arvoisiani ystäviä!
Toivon sulle kaikkea hyvää, elämä opettaa ja on raakaa välillä, mutta mitään ei saa jos yritä.
Muista kuitenkin, että pysy muiden yläpouolla, älä sorru exäsi mustamaalaamiseen, varsinkaan, jos teillä on lapsia.
ja aina voi palata takaisin yhteen...
Hei
Itse soitin vanhemmilleni, anopille ja sisaruksille lyhyesti. Sanoin kyllä syyn: mieheni halusi elää sellaista elämää, jota en voi hyväksyä. Sen vuoksi hän halusi lähteä pois. Muuta en kertonut. Sitten vain hetken rupattelin tavanomaista ja lopetin puhelun. Sinne jäivät jälkeenpäin kerrottuna persuuksilleen lentäneenä. Liittomme oli ollut hyvä, kaikki muuttui kuin taikaiskusta yhden kriisin myötä. Jälkeenpäin olen kyllä hieman valottanut asiaa. Silloin vain juuri näihin puheluihin pystyin.
Saman sanoin niille vieraammille, jotka kysyivät. Aika harvat. Nähdessäni puolitutun, tervehdin ja aloitin keskustelun jostakin päivän aiheesta, vain muutama tyhmä käänsi puheen erooni.
Siispä ohjeeksi. Harjoittele joku ystävällinen, päättäväinen, napakka muutaman lauseen juttu, jolla vastaat kysymyksiin. Jos tarpeeksi määrätietoisesti, ei kuitenkaan uhmakkaasti, pystyt asian esittämään, sen vähemmän tulee jatkokysymyksiä, jos ollenkaan.
,,, meillä ei ole riitaa välillämme,, eikä kummallakaan ole tarvetta "mustamaalata" toista osapuolta kenellekkään. välimme ovat ihan OK.
Se vain tässä häiritsee kun joudun väkisinkin tilanteisiin jossa joudun erosta kertomaan, en halua puhua siitä kuin välttämättömät asiat, kun koen että se on kuitenkin minun henkilökohtainen asia, joka ei varsinaisesti kuulu muille.
Tiedän että tuttava/kaveripiirissäni on henkilöitä jotka utelevat syitä, ja seurauksia yms, ja niistä en halua muille ulkopuolisille puhua! koska he eivät ole aikaisemminkaan olleet kiinnostuneita asioistani, tai perheemme tilasta.
vetää omia rajojasi? Minä olen kyllä sanonut tarpeen vaatiessa, että ei kuulu sulle. Että on yksityisasia. Uteliaita nokkansa joka paikkaan tunkijoita on maailma täysi, etenkin jos tapahtuu jotain negatiivista. Ensin sanot asiallisesti että on yksityisasia ja jos ei usko niin sanot kipakammin. Ei sun TARVITSE selittää yksityiselämästäsi muille. Mielestäni koko asenteesi on outo. Miksi et pidä puoliasi niin kuin normaalisti tehdään?
En ymmärrä minäkään ap:n asennetta. Jos kerran välit exään ovat vielä kaiken lisäksi hyvät, niin eikö se riitä, että sanot uteliaille: "Olemme eronneet, välimme ovat edelleen hyvät, en halua puhua asiasta enempää." Missä mättää, jos ei voi sanoa tällaista? Oletko ap. tunne-elämältäsi yliherkkä?
Kun itse aikoinaan erosin sovussa miehestäsi, niin kerroin kyllä asian lyhyesti ja asiallisesti (ilman tunnekuohuja) lähipiirille ja tuttaville.
Tästä ei seurannut mitään erityisen hyvää. Lähipiiri tulkitsi tapani jonkinlaiseksi välinpitämättömyydeksi, ja puukkoa tuli selkään oikeain urakalla...
Lopulta jouduin vielä kerran sanomaan asian suoraan, jolloin jouduin tähdentämään, että tämä on minun asiani ja se on loppuunkäsitelty. Sitten vasta tajuttiin, että kyse on MINUN eikä HEIDÄN erostaan.
Eli näin vaikeaa voi olla silloikin, kun sanoo asiat napakasti suoraan - saati sitten kun alkaa takellella ja itkeskellä, aina kun joku kysyy asiasta. Siitähän vasta spekulaatiot syntyvät!
vaatii sitten on helpompi puhua sukulaisille.
eikä sitä tarvitse muille selitellä.
Joo, tuota "ei kuulu sulle" termiä olen ajatellutkin käyttää, tietysti tilanteen vaatimalla kohteliaalla tavalla.
Tämä asia vaan ahdistaa, kun nyt viikonloppuna joudun tilaisuuteen jossa on paljon tuttavia ja asia tulee esille jokatapauksessa. Olen laihtunut n, 12kg ja silmien alla on tummat renkaat jne, jokainen näkee sadankilsan päähän että asiat on muuttuneet omalta kohdaltani toistaiseksi aika huonoksi, ja kyselijöitä riittää varmasti. Mutta yritän ottaa oman tilani ja säilytän "ykstiyisyyteni", ja lähden vaikka tilanteesta pois jos ei muuta keinoa ole.
Olen vaan niin pihalla tässä tilanteessa, että siksi omakin käytös ihmetyttää kovasti, se kun ei ole aina samanlaista kuin aikaisemmin ja kaikki eivät voi sitä hyväksyä, vaan kaivavat syitä mikä on vialla! En ole aiemmin ollut hyvä puhumaan omista, tai perheeni asioista ulkopuolisille oikein mitään ja siksikin tämä tilanne ei tunnu kivalta.
Tajuan kyllä tunteesi. Monet yrittävät utelemalla jopa auttaa, eivätkä tajua olevansa tungettelevia. Kaikille nyt ei ole sellaista hienotunteisuutta luotu, että ymmärtäisivät, ettei asia väkisin utelemista parane, pahenee vain.
Ehkä sinua auttaisi, jos päätät suhtautumisesi jo etukäteen. Toteat vain, että et halua puhua asiasta enempää. Kysy vaikka, että eikö voitaisi vaihtaa puheenaihetta. Jos joku ei kohteliasta mutta selvää vastausta usko, voit sitten ihan suoraan sanoa päin naamaa, että ei kuulu sinulle ja jätä minut rauhaan.
ja hei, muista, että tässäkin on alku pahinta. Aika tasoittaa ja uteliaat kiinnostuvat ihan muista asioista...