minun kohdalleni siis on osunut mielettömän omistushaluinen anoppi.
hän puhuu lapsenlapsistaan ominaan ja korostaa aina puhuessaan MEIDÄN lapset!!!
aina hän ostaa kaikkea mahdollista lapsillemme vaikka koitamme sanoa ettei tarvitsisi, ymmärrän kyllä että ei hän mitään pahaa sillä tarkoita, mutta kysymys onkin siitä ettei hän kuuntele minua ja miestäni tai meidän mielipiteitämme lapsiamme koskevissa asioissa.
jatkuvasti hän kyselee lapsia yökylään ja tyrkyttää hoitoapua, myös loukkaantuu herkästi jos kieltäydymme!
on vaikeaa sopeutua elämään toisen täysin erilailla ajattelevan ihmisen kanssa.
itse olen ihminen joka haluaa hoitaa lapset itse ja pyytää hoitoapua silloin kun tarvitsen ja mielestäni minulla on siihen täysi oikeus!!!!!
hän puhuu lapsenlapsistaan ominaan ja korostaa aina puhuessaan MEIDÄN lapset!!!
aina hän ostaa kaikkea mahdollista lapsillemme vaikka koitamme sanoa ettei tarvitsisi, ymmärrän kyllä että ei hän mitään pahaa sillä tarkoita, mutta kysymys onkin siitä ettei hän kuuntele minua ja miestäni tai meidän mielipiteitämme lapsiamme koskevissa asioissa.
jatkuvasti hän kyselee lapsia yökylään ja tyrkyttää hoitoapua, myös loukkaantuu herkästi jos kieltäydymme!
on vaikeaa sopeutua elämään toisen täysin erilailla ajattelevan ihmisen kanssa.
itse olen ihminen joka haluaa hoitaa lapset itse ja pyytää hoitoapua silloin kun tarvitsen ja mielestäni minulla on siihen täysi oikeus!!!!!
Vastaukset 9
Vanhimmat
Itselläni ei ole ollut moista ongelmaa. Mieheni äiti oli jo kuollut kun aloimme seurustella, isäkin yli 7-kymppinen sokea mies. Oma isäni oli myöskin kuollut, äitini vajaa 6-kymppinen mutta asui kaukana. Meillä ei siis ole ollut tuollaista isovanhempien vaikutusta lapsiemme ollessa pieniä. Siinä on omat hyvät ja huonot puolensa. Jotkuthan haluavat isovanhemmat lastensa elämään, jos ei ole omia enää elossa niin saatetaan ottaa vieras pariskunta virkaa toimittamaan.Siinäkään tuskin kukaan haluaisi tai tavoittelisi sitä että isovanhemmat alkavat omimaan lapsia tai toimimaan kertomallasi tavalla. Lähinnä haetaan sitä että lapset saavat viettää aikaansa vanhempienkin ihmisten kanssa ja kuunnella heidän kertomuksiaan menneistä ajoista. Lapsi ei tarvitse kaikkea sitä krääsää mitä isovanhemmat helposti lapsille ostavat, se opettaa lapsesta sellaisen että kaiken saa mitä haluaa.
Varsinkin jos lapsenne sattuvat olemaan ainoat lapsenlapset, he saattavat nousta isovanhempien silmissä arvoon arvaamattomaan, he ovat suurin piirtein maailman "seitsemännet ihmeet"! Silloin varsinkin kaikenlainen lahjominen saattaa olla runsasta ja se tosiaankaan ei ole terveellistä lapsille, kaikkea ei tarvitse eikä pidäkään saada.
Muistan kun siskoni sai lapsia, hänen miehensä vanhemmat asuivat samassa talossa yläkerrassa. Kyllä siinäkin monesti mielipiteet erosivat, anoppi olisi halunnut antaa/ostaa lapselle jotain mitä lapsen vanhemmat eivät halunneet, tai olisivat sallineet sellaista jota lapsen vanhemmat eivät halunneet sallia. Isoisoäitikin eli vielä silloin ja huusi riidan keskellä omia vanhanaikaisia kasvatuskäsityksiään tyyliin joita en viitsi tässä edes mainita.
Isovanhempien tuollainen ylenmääräinen paapominen saattaa jopa olla haitaksi enemmän kuin eduksi lapsillenne.
Antaisin neuvon että ilmoitat vain tiukan rauhallisesti isovanhemmille että sinä ja miehesi olette ne jotka tekevät päätökset lastenne suhteen JOKA asiassa. Ja että TE pyydätte hoitoapua jos sitä haluatte. Heillä ei ole mitään oikeutta loukkaantua, ja jos loukkaantuvat niin tuskin laittavat lopullisesti välejä poikki koska kuitenkin haluavat olla yhteydessä teihin ja lapsiinne.
"Isovanhempien tuollainen ylenmääräinen paapominen saattaa jopa olla haitaksi enemmän kuin eduksi lapsillenne."
- Ei pidä paikkaansa. Tuskin koskaan lapsi saa rakkautta osakseen liian paljon. Ongelma on nykyisin pikemminkin päin vastoin. Monien lasten on vaikea tietää, kuka on isoäiti tai -isä, kun perhesuhteet ovat sekavia ja vaihtuvia.
Lapsilla tulee olla oikeus rakastaviin ihmisiin ja sukuun ympärillään. Erityisen arvokas asia on, jos isovanhemmat ovat terveitä ja halukkaita olemaan lastenlasten kanssa.
"TE pyydätte hoitoapua jos sitä haluatte"
- Jos haluatte lapsillenne näin yksipuolisen isovanhempisuhteen, käsittänette, että aikamoisen itsekkäitä olette: Vain te määräätte.
Lapsi tarvitsee monenlaisia aikuissuhteita. Lapset nykyisin huutavat aikuisia ympärilleen, rakastavia aikuisia.
"... tuollainen ylenmääräinen paapominen saattaa jopa olla haitaksi enemmän kuin eduksi lapsillenne."
- Ei pidä paikkaansa. Tuskin koskaan lapsi saa rakkautta osakseen liian paljon. "
Rakkautta ei voi saada liikaa, mutta ymmärrän "paapomisella" ykenpalttista hemmottelua ja krääsän ostamista, jokaisen inahduksen toteuttamista...eikä se todellakaan ole hyvä asia...
Minustakin 'paapominen' tarkoittaa eri asiaa kuin rakkautta ja hellyyttä. Se tarkoittaa 'liiallista lellimistä', rajojen puutetta, lahjomista ja periksi antamista. Vanhempien kasvatus voi käydä hankalaksi, jos isovanhemmat antavat kaikessa periksi.
Lapsi tarvitsee lämpimiä aikuisia ihmissuhteita, mutta ei sitä että hänen suosiostaan kilpaillaan tai että hän joutuu hämilleen eri aikuisten antamista erilaisista rajoista
Olen eri mieltä tästä:
"....TE pyydätte hoitoapua jos sitä haluatte
- Jos haluatte lapsillenne näin yksipuolisen isovanhempisuhteen, käsittänette, että aikamoisen itsekkäitä olette: Vain te määräätte. ...."
Minun mielestäni apua ei tarvitse tyrkyttää, vaan on lapsen vanhempien asia tehdä aloite,
ja päättää itse, tarvitaanko apua. Isovanhemmat voivat toki kutsua lapsen kyläilemään, mutta vanhemmilla on oikeus siitä kenenkään loukkaantumatta kieltäytyä, jos se ei syystä tai toisesta sovi. Isovanhemmat eivät ainakaan määrää, lapsi ei ole heidän, siis vain vanhemmat "määräävät".
Rakastavat isovanhemmat ovat parhaimmillaan saatavilla, tavattavissa ja läheisiä, mutta ei määräämässä tai puuttumassa perheen elämään. Siis sopivasti läheisyyttä ja erillisyyttä.
Meilläkin aikoinaan anoppi osteli koko ajan lapsille kaikenlaista , silloin nuorena ja varovaisena en osannut sanoa vastaan ja keljutti jatuvasti. Nyt vähän lisää kokeneena ymmärrän, että olisi vain pitänyt sanoa asiallisesti, milloin sopii ja milloin ei. Vasta nyt myöhempinä vuosina olen oppinut sanomaan suoraan ja samalla huomannut että se on hyväksi myös keskinäisille väleille. Kun pidän puoleni, on itseni helpompi olla anopin kanssa. Nyt osaan myös sanoa, että ajattelen eri tavalla tai minulla on erilaisia mielipiteitä, eikä minua haittaa vaikka hän ihmettelisi tai paheksuisi, mitäs siitä.
Kyläilytarjouksiin voist sanoa että nyt ei sovi tai nyt ei jaksa, eikä niitä tarvitse enempää perustella. Useisiinkin asioihin lyhyt 'ei' riittää, ilman että olisit velvollinen selittämään saatikka keksimään tekosyitä.
Kasvatusasioista voit sanoa että 'meillä tehdään näin ja toivotaan että niin on täälläkin'. Sinä ja miehesi olette perheesi 'johtajia', te voitte kertoa säännöt
löytyy omistava anoppi!!!! Omistaisi lapsemme ja tuntuu, että on meille ihan kateellinen siitä kun meillä on OMA lapsi. >(
Tuo kuulostaa niiiiiiiiiiiin tutulle! You're not alone!
että täällä pitäisi lopettaa imettäminen sen takia, että lapsi pääsee yöhoitoon!!
Ja näin SANOI MUN OMA ANOPPI. !!!!!