olen tässä miettinyt kun ihmiset vaan eroaa koko ajan mistään asioista ei puhuta eikä yritetä sopia erotaan vaan
en oikeasti ymmärrä miksi on näin kaikista asioista pystyy puhumaan ja useimmat sillä saa korjattua
tuntuu että ihmiset eroaa liian hepposin peruistein
ihmiset ahdistuu ja se kamala tuska mitä siitä erosta tulee niin on likimain ylitsepääsemätöntä
ei se ruoho aina ole vihreämpää aidan toisella puolella vaikka joskus pitää paikkansa
kaikki ei sovi yhteen
mitä mieltä muut ovat asiasta mihin tää nyky yhteiskunta on menossa
yksinhuoltajia tuntuu olevan maailma pullollaan
miksi sen puolison kanssa voi elää koko elämäänsä ja sopia riidat ja ratkoa ongelmat ja lopettaa se vieraissa käyminen
saatikka jättää nainen kun kuulee tulevansa isäksi
en oikeasti ymmärrä miksi on näin kaikista asioista pystyy puhumaan ja useimmat sillä saa korjattua
tuntuu että ihmiset eroaa liian hepposin peruistein
ihmiset ahdistuu ja se kamala tuska mitä siitä erosta tulee niin on likimain ylitsepääsemätöntä
ei se ruoho aina ole vihreämpää aidan toisella puolella vaikka joskus pitää paikkansa
kaikki ei sovi yhteen
mitä mieltä muut ovat asiasta mihin tää nyky yhteiskunta on menossa
yksinhuoltajia tuntuu olevan maailma pullollaan
miksi sen puolison kanssa voi elää koko elämäänsä ja sopia riidat ja ratkoa ongelmat ja lopettaa se vieraissa käyminen
saatikka jättää nainen kun kuulee tulevansa isäksi
Vastaukset 17
Vanhimmat
Ja jos puhuminen ja ongelmanratkaisu ei onnistu kahden kesken pitäisi hakea ammattiapua. Vaikka joku pariterapia saattaa olla kallista, on se silti pieni hinta toimivasta parisuhteesta tai liiton pelastamisesta.
Oon ite eronnu hiljattain ja tuska on tosissaan valtava. En pysty nukkumaan ilman unilääkkeitä, enkä syö kovin hyvin. Olen stressaantunut, ehkä jopa masentunut.
Ihmiset on pöllöjä kun menee eroamaan jonkun hemmetin 7 vuoden kriisin takia kun suhteen alkuhuuma on takana. ***tanan urpot, kyllä sen kipinän saa vielä roihuamaan, älkää erotko!
Nyt viisaampana kuin 10 vuotta sitten voin sanoa, että silloisen mieheni kanssa erosimme liian hepposin perustein, ei ollut pettämisiä yms. suhteessamme, vaan pelkkä ns. kyllästyminen. Tämän jälkeen elin uudessa suhteessa kuusi vuotta, ja nyt tuli ero viime sunnuntaina, mutta aiheesta!! Jatkuvaa pettämistä ja valehtelua ei kenenkään tarvitse kestää.
Nyt olen viisaampi todellakin kuin 10 vuotta sitten, enkä mistään hinnasta enää luovuttaisi yhtä helpolla kuin silloin. Tässä kuuden vuoden suhteessakin tein kaikkeni, että olisi kestänyt. Yksin on vain niin helvetin vaikea yrittää!
On asioita, joita ei saa korjattua puhumalla: mitä tehdä silloin, kun toinen ei ole tuntenut enää vuosiin seksuaalista vetoa toista kohtaan? Sellaiset tunteet jos kuihtuvat - ilman että mikään tapahtuma tai muu sellainen on kuihduttanut - niin eipä siinä puheet auta.
Tietääkö kukaan sanoja joka sanoo
että liian heppoisin perustein erotaan.
Joku voi erotakin.Mutta omalla kohdallani
vaikka oltu vasta yhdessä 9 vuotta.
Silti pitääkö minun olla orja muille.
Tehdä niinkuin muut sanovat,ei ole kotia
vaikka koti pitäis olla.
Kun koko suku alkaa elää meidän
kanssa tuleeko siitä mitään.
Ja ukon siskot varsinkin,ja ukko
on niin kiinni siskoissaan,en ole vielä
nähnyt tuollaista.
Kaikki asiat pitää heille kertoa mitä
meillä tapahtuu.Jos jotain riitaa on
meillä,ukko soittaa siskoilleen ja kaikki
hyökkäävät minun kimppuun.Ihan kun kaikki
olis minun syytä.
Ja rahaa en ole nähnyt 9 vuoteen kuin
unissani.Teen töitä kuin hullu ja
siinä kiitos tulis edes kiitos mutta
ei haukkumiset vaan.
Olemme käyneet kaikki mahdolliset
terapeutit kaksi viikkoa voi mennä
hyvin sitten taas alkaa sama vanha
missään ei saa käydä muuta kuin kaupalla.
Ja sinnekin on määrätty summa rahaa ja
laput pitää tuoda ukon nähtäväksi.
Jos ihminen tosissaan sanoo rakastavansa
toista,ei tee noin.Ja on vaimonsa puolella
jos joku mollaa tai panettelee.
Mutta tämä ukkoni kohta entinen,onneksi
ei oltu vielä naimisissa.
Kerran kysyin että vietkö vihille,arvatkaapa
vastausta,siskot olivat sanoneet että
ei nyky aikana tarvii naimisiin mennä,
ei hän mene.
Kuka jaksaa olla tuollaisessa asemassa
pidetään kuin orjaa ja mitään arvoa ei
anneta.Sanat on sitten satuttavia mitä
ne sanovat.Miten minä puolustaudun
4 ihmistä vastaan yksin.
Kauan kestin,mutta nyt riitti mikä
elämä minulla vielä on jäljellä haluan
elää sen niin kuin itse haluan ja
uusia ukkoja ei ole.Enkä ajattele
niitä vähään aikaan.Olen saanut
tarpeekseni miehestäni ja suvusta.
Maatalo on ja kaikki in ukon nimissä,
minä kun lähden saavat hoitaa yksinään.
Sanoikin tässä yksipäivä että ei hän
yksin jaksa.Mutta minun olsi jaksettava
yksinäni kaikki ottaa vastaan ja tehdä
töitä vaikka pää kainalossa.
Olis paljonkin sanomista mutta jätetään
ne sanomatta.
Minä en ainakaan omasta mielestäni
liian hepposin perustein eroa.
Minun ei tarvii muuttua,heidänkin
pitää muuttua jos tämä onnistuisi.
Niin kun ovat sanoneet että muutu,
miksi minä voisin muuttua.
Tämän parempaa ja sinisilmäistä ihmistä
saa hakea.Olen jo sen verran ikää saanut
että tämä ei ole ihan suit sait juttu.
Olen nainen ihan kypsässä iässä.
Olen tullut ihmisten kanssa elämässä
toimeen,mutta nämä kun yrittää muuttaa
minua omaan muottiin.Minusta ei saa
sellaisia.
En halua olla ykkönen ja maailman napa
joka asiassa.Vaikka he olisivat väärässä,
eivät anna periksi.Olen aina lähtenyt
tilaanteesta pois tai herennyt hiljaa.
Olen ajatellut että olkoon,siinäpähän
aika näyttää oikean asian laidan.
Sopii jonkun yrittää tässä,jos siskot
saavat jatkaa samaa rataa,tässä ei jaksa
kukaan olla ja siihen jos ukko menee
siskojensa selän taa ja kysyy neuvoa.
Saa elää kyllä yksinään loppu elämäsä.
Mutta toivon hänelle jos tulis sellainen
emäntä joka jaksaa.
Ero ei ole todellakaan ratkaisu. Sanot vaan ukon siskoille, että voisitteko painua v.ttuun kiitos. Vetävät varmaan herneen nenäänsä, mutta kyllä ukkosi sen ymmärtää kun selität vaihtoehdot. Ja mikä ihmeen pakko sinun raataa. Pidät vaan taukoa töistä.
Mä oon ihan täysin sun puolella! Ite oon kans tota kilttiä sinisilmästä tyyppiä, mut sit ku tulee raja vastaan niin tulee. Karista se kaikki paska niskastas ja jatka pystypäin eteenpäin. Joskus vain yksinkin ihminen voi olla oikeassa. Tsemppiä!
Se on kuulkaas ihmiset ihan tasan niin, et jos toiselle kumarrat, niin toiselle pyllistät. KUKAAN ei voi elää "oikein". Kaikki voi vaan elää itelleen, kuunnella oman samusirkkaansa ääntä ja vastata valinnoistaan loppuviimein pelkästään itelleen. Kukaan muu ei toisen teoista voi ottaa vastuuta, eikä pidäkään.
Siitä vaan tule minun housuihini,ja
kirjoita vasta sitten.
Passaa koittaa!
Kysyn sitten mitä mieltä olet asiasta,
eroanko liian löysin perustein.Olen
kuule selittänyt kaiken mahdollisen
ja mahdottoman mikään ei auta.
Hänelle siskot on numero 1 ja piste.
Nimittäin selittelyssä. Sinun selittelysi vain pahentaa asiaa. Ongelmista puhuminen on yleensä hyvä asia, mutta jos toinen ei ota puhetta VAKAVASTI, niin silloin asia pitää esittää sen vaatimalla vakavuudella.
Voit muuttaa esimerkiksi pois ja sanoa, että tulet takaisin kun sinun ei tarvitse nähdä enää koskaan miehesi siskoja. Tällöin miehesi ajattelee, että sinulla saattaa olla jokin ihan oikea ongelma hänen siskojen kanssa.
Me miehet olemme sellaisia, että emme puolueellisissa asioissa ymmärrä normaalia puhetta. Väitämme, että ymmärrämme ja keksimme vasta selityksiä. Todellisuudessa meillä ei ongelmasta harmainta aavistustakaan vaan se yllättää meidät täysin kun jo on liian myöhäistä.
Jos miehesi on tyypillinen mies, niin hänen mielestä sinulla ei PITÄISI hänen OMASTA mielestään olla mitään ongelmaa. Siispä hän USKOTTELEE itselleen jotain ihan muuta mitä selität.
Ymmärrän, että voit olla jo perin pohjaisesti väsynyt, joten ero näyttää helpotukselta. Ehkä niin onkin, mutta jos miehessäsi on jotain mitä rakastat ja jaksat vielä yrittää, niin ehdotan, että otat rankat keinot käyttöön. Asia sinänsä helppo laitat joko eron vireille, heität miehesi pihalle tai muutat itse pois. Kerrot tässä yhteydessä mikä ongelma ja sanot, että et suostu tinkimään pätkääkään enää, koska olet niin väsynyt selittelyihin.
Olen sanonut asian miten on,ja olinkin
jo poissa kylällä asunnolla.
Tulin takaisin kun puhuivat niin
nätisti.luulin että kaikki on nyt
hyvin.Puhuttiin ja puhuttiin ja sanoin
siskoilleenkin miten asia on.
Kaksi viikkoa meni kaikki on taas entisellään.
Sanoin ihan suoraan ukolle ja siskoille
mistä kiikastaa.Mutta sama kun puhuu
pukille.Ei se asia siitä muutu.
Jos alan puhua ukollekin siskoista
nousee takajaloilleen ja alkaa puolustella.
Minussa se vika on lopulta.
Vaikka en kellekään ole tehnyt mitään,
se virhe varmaan ollut että olis pitänyt
ottaa alun pitäen kovempi ote.
Mutta minusta ei ole ketään alistamaan
ja yritän elää kaikkien kanssa tasapuolisesti.
Ei minun suku ole tullut tänne määräilemään.
Olemme olleet erillään aikaisemminkin,
tullut takaisin.Ja sama alkaa muutaman
viikon kuluttua aina uudelleen.
EN TOSIAANKAAN JAKSA ENÄÄ!
Me ei olla naimisissa ja minulla on
asunto jo kylällä.
miehesi ei näköjään ymmärrä vaikka väännät rautalangasta. Eronne ei siis tapahdu liian heppoisin perustein ja tuossa tilanteessa ero kuulostaa minustakin oikealta ratkaisulta. Voimia sinulle, miehesi ehkä löytää alistuvaisemman uhrin. Olen iloinen puolestasi, ettet se ole sinä.
Kiitos.kun nyt ymmärsit.Väännän vaikka
rautalangasta se ei toimi.
Siskot ja avovaimo on aivan eri viivalla.
Ensin suku ja sitten vaimo.
En halua panetella mutta tosi mikä tosi.
Minulla on ikää kumminkin niin paljon
että ei ole nuoruuden höpinöitä.
Olen maailmaa nähnyt ja noussut ja
nousen tästäkin.Olen päättänyt että
puhukoot mitä puhuvat.
Mutta syytetty on kyllä sellaisista
asioista että en enää voi ymmärtää
heidän ajatuksen juoksuaan.
Minun on lähdettävä etsimään todisteita
joilla voin todistaa heidän olevan väärässä.
Vaikka ei tarvitsisi mutta saavat pyytää
anteeksi käytöstään.
En kosta mutta en jaksa olla syyttömyyttäni
olla vannnomassa sellaisille jotka
ei usko minun sanaani.Mutta lääkärit voi
todistaa monta asiaa oikeaksi.
Kiitos tuesta!
Jota tarvitsen.
Näillä palstoilla keskustellaan paljon siitä, että ihmiset eroavat heppoisin perustein.
Voisiko joku nyt määritellä, mitä ovat nuo "heppoiset perusteet"?
Ottakaa huomioon, että ihmisten avo-/avioliitoissa on paljon sellaista, mitä ulkopuoliset eivät tiedä. Eroon voi olla hyvinkin painavat syyt, mutta niistä ei haluta kertoa muille. Eikä tarvitsekaan.
Parisuhdeterapiat ja -oppaat ovat varmasti toimivia joihinkin ongelmiin, mutta kaikkia liittoja ei voi korjata niilläkään. Asiat kun eivät aina korjaannu, vaikka niistä keskusteltaisiin romanttisesti kylpylässä lilluen koko viikonloppu ;)
..onko tämä liian heppoisin perustein eroamista?
Olemme olleet miesystäväni kanssa yhdessä noin neljä vuotta, joista pari vuotta asuneet yhdessä. Noin neljä sen takia, että suhteemme alku oli hieman monimutkainen. Nyt kuitenkin olemme olleet jo useamman vuoden ihan vakavissaan yhdessä.
Arki sujuu suhteellisen hyvin, MUTTA. Isännällä on tapana alkoholia nauttiessaan unohtaa esimerkiksi ilmoittaa, mikäli baari-iltaa seuraa jatkot. Välillä hän viinaa nautittuaan on löytynyt sairaalasta, välillä putkasta ja useamman kerran jonkin "ystävän" (saattaa olla saman illan tuttu baarista) luolta.
Toukokuussa hän "unohti" ilmoittaa minulle Tallinnan reissusta poikien kanssa. Pari päivää se reissu kesti, jonka jälkeen hän tulee erään ystävänsä kanssa kotiin, maistissa tottakai! Ei uskaltanut yksin tulla.
Tämän jälkeen luulin saaneeni hänet uskomaan, että aina pitää ilmoittaa minne onkin menossa. Kuin myöskin luulin menneen perille, että mikäli vastaava toistuu, se on sitten viimeinen kerta. No, tänä aamuna isäntä sitten oli taas lähtenyt Tallinnan reissulle. Kuulemma. Eli ilmoitusta ei tullut, kuulin asiasta hänen kaverinsa naisystävältä. Muut pojat olivat kuuleman kyllä ilmoittaneet kotiinsa.
Päätin, että tämä kerta olkoon viimeinen. En enää jaksa hävitä alkoholille, enkä murehtia hänen seikkailuitaan. Hän ei lopeta viinan juomista, enkä minä murehtimista, joten tehkäämme sitä molemmat tahoillamme.
Sen vielä lisäisin, että kolmansia osapuolia (mikäli sitä viinaa ei lasketa) asiaan ei kuulu. Tietääkseni.
Eroanko nyt "liian heppoisin perustein"?
ymmärrä, miksi sitä täällä vaahtoat? Yrittäisit sen sijaan oppia ymmärtämään, että tapoja ajatella ja toimia on yhtä paljon kuin ihmisiäkin. Et voi millään tietää, mitä jonkin parisuhteen tai eron taustalla on! Nk hyväksyttävät syyt, kuten väkivalta, alkoholi, pettäminenkö ovat "parempia" perusteita kuin esim se, että elämä toisen ihmisen kanssa on käynyt kertakaikkiaan niin rasittavaksi psyykelle, että normaali arkielämä kärsii..?
Tietysti suhteen eteen pitää nähdä vaivaa ja selvittää mahdolliset turhat väärinkäsitykset. Mutta pitäisi myös olla rohkeutta pistää kantapäät vastakkain ja ottaa suunta poispäin, kun suhde ei kertakaikkiaan toimi.
Lapsista sitten... Tuo viimeinen lause... Naisella on todellakin aikamoinen valta tässä asiassa ; useamman tapauksen tiedän minäkin, jossa mies on alkanut tehdä lähtöä suhteesta, ja hups vaan, nainen on vielä kalkkiviivoilla hankkiutunut raskaaksi pitääkseen miehestä kiinni. Niin niin, onhan mies ollut sitä lasta alkuunpanemassa, joten kantakoon vastuun - mutta onko tuo reilua?! Ja toisekseen... Joillain kynnys hankkia lapsi on suht matala: heti, kun sopiva kanditaatti on näköpiirissä, alkaa "pesiminen", vaikkei parisuhteen jatkosta ole vielä mitään käsitystä - luotetaan vaan siihen, että toinen pysyy rinnalla lapsen vuoksi. Siinä kohtaa kannattaisi eräiden katsoa peiliin...
Eikö se riitä että rakkaus vain loppuu.Minä ainakin hain apua perhe-neuvolasta kun olo alko olemaan aivan sietämätön,lapsi jo kärsi tilanteesta.Kuukausi tolkulla hain sieltä tukea ja neuvoja mutta mitäs ukko teki,ei sitä kiinnostanut pätkääkään.Ajatteli että ei kukaan ulkopuolinen voi tietää ja auttaa meitä.Oltiin riidelty jo useampia vuosia siitä että minulla ei saanut olla muuta elämää kuin pirtissä nyrkin(henkisen)ja hellan välissä.Kaikki kotona piti olla tiptop,ruokavalmiina kun isäntä tuli kotiin miten sattuu,aina eri töistä tulo aika.Tiesin kyllä että hänen työnsä erittäin stressaavaa,mutta miksi se piti purkaa minuun ja lapseen.Onko se rakkautta että on ilkeä koko ajan,koskaan en tehnyt oikein.Eihän me oltu tehty mitään,rakastettiin häntä,yritettiin tukea.Sanoin että kaikki on hänestä itsestään kiinni,piti vähentää töitä,hänelle tuli sitten sydän vaivat,eikä sekään hiljentänyt työ tahtia. Monta vuotta yritin ymmärtää ja tukea häntä,lapsen takia pitkitin eroa ja annoin kaikki hänen ilkeydet anteeksi.Sitten alko sukulaiset ja ystävät kaikkoamaan,kukaan ei käynyt.Sosiaallinen elämä alko olemaan minimissä,aina kotona,mihinkään emme lähteneet,minä sain pari kertaa vuodessa käydä ulkona,sekin kauhean riidan jälkeen.Ystävät ja sukulaiset ihmettelivät että miten minä kestän sítä alistamista ja tunteettomuutta.Itsestäniki alko tuntumaan että en ollut enään oma,iloinen itseni.Vieraita miehiä ei ainakaan ollut.Joskus jopa toivoin että ukko löytäis uuden"paremman"vaimon itselleen,minun olis helpompi lähteä onnettomasta avoliitosta.Kyllähän me yritettiin puhuakkin mutta ei siitä tullut mitään,molemmat olivat onnettomia,päätettiin erota.Kuitenkin ukolle se tuli muka yllätyksenä,vaikka oltiin puhuttu erosta jo monia vuosia.
Minun mielestäni huonossa suhteessa ei kannata kärvistellä vuosikymmeniä. Tuleepi sitten katkera ja sairas vanhuus. Varsinkaan hedelmällistä ikää ei kannata tuhlata sellaisen kanssa joka haluaa bilettää koko elämänsä ja joka ei halua/pysty ottamaan aikuista vastuuta esim. lapsista.