Lueskelin tuossa alempana olevaa "mies, olisiko sinusta maahanmuuttajaksi" -ketjua ja se inspiroi kyselemään, miten teidän ja puolisonne ajatukset työstä, perheestä ja näiden yhteensovittamisesta osuvat yhteen. Erityisesti kiinnostaa Suomessa asuvien kommentit, koska täällä yhteiskunta "odottaa", että molemmat puolisot ovat töissä, ainakaan verotus ja yleinen hintataso ei suosi yhden elättäjän systeemiä.
Suomessa naiset ovat koulutettuja, itsenäisiä ja itsepäisiä. Miten ulkomaansiippa on suhtautunut vaimon kodin ulkopuolelle suuntautuvaan kunnianhimoon? Miten taas ulkomaalaiset vaimot suhtautuvat tasa-arvoa vaalivaan suomalaiseen mieheen? Ovatko odotukset puolin ja toisin kohdanneet?
Suomessa naiset ovat koulutettuja, itsenäisiä ja itsepäisiä. Miten ulkomaansiippa on suhtautunut vaimon kodin ulkopuolelle suuntautuvaan kunnianhimoon? Miten taas ulkomaalaiset vaimot suhtautuvat tasa-arvoa vaalivaan suomalaiseen mieheen? Ovatko odotukset puolin ja toisin kohdanneet?
Vastaukset 23
Vanhimmat
Minua ei kovin kunnianhimoisena voi työni suhteen pitää, ei siis ole mitään tällä uralla etenemisen paineita, eikä hirveästi mahdollisuuksiakaan. Työlläni kuitenkin tienaan sen verran, että pystyin miehenkin elättämään, mutta olen hyvin iloinen siitä, että sitä ei tarvitse enää tehdä. Mies elättäisi minut ja mahdolliset lapset ihan mielellään, sikäli kuin sellainen on mahdollista, mutta en usko että meiltä Suomen oloissa onnistuu. Miehen kotimaassa olisi mahdollisuus ihan toisenlaiseen elintasoon ja isonkin perheen elättäminen kävisi häneltä helposti.
Lapsista on keskusteltu paljon, ja mies sanoi itse, että työttömyyskään ei haittaisi häntä niin paljon, jos meillä olisi vauva - hän jäisi siis ihan mielellään koti-isäksi, jos minulla olisi työtä ja hänellä ei. Mies on kuitenkin tottunut tekemään työtä ja nimenomaan miesten kuuluu tehdä töitä hänen ajatusmallissaan. Nyt hänellä onneksi on työpaikka ja tulevaisuus näyttää ihan lupaavalta, joten minä saan jäädä kotiin lapsen kanssa, jos sellainen saadaan. En kuitenkaan aio lopettaa työntekoa kokonaan, mutta toistaiseksi muutaman vuoden kotonaolo tuntuu hyvältä ajatukselta. Mieskin on tiedostanut, että jossain vaiheessa hänenkin lapsensa luultavasti menevät päiväkotiin, eikä pidä sitä mitenkään pahana, sehän on normaalia.
Meillä on aika samanlaiset näkemykset, jopa yllättävän samanlaiset. Molempien mielestä on hyvä, että lapsi saa olla kotona ensimmäiset vuodet sen vanhemman kanssa, jonka kotona olo on järkevämmin järjestettävissä. Toisaalta kumpikaan meistä ei elä työlleen, mutta on tyytyväinen kun voi tehdä töitä ja tienata rahaa. Tässä juuri yhtenä päivänä mies aloitti keskustelun aiheesta, voisimmeko ehkä työskennellä vuorotellen sitten, kun on pieni lapsi, siis esimerkiksi niin, että minä tekisin iltatöitä niillä viikoilla kun hän on aamuvuorossa.
Kaikkein mieluiten mies näkisi tulevaisuudessa meidät asumassa Tunisiassa muutaman lapsen kanssa, hän elättäisi perheen ja minä hoitaisin lapsia. Olen sen verran laiska luonne, että ajatus toisaalta houkuttelee, mutta haluan lasteni ehdottomasti käyvän koulunsa Suomessa. Tämän hetken ykkössuunnitelma onkin, että etelän lämpöön muutetaan vuodeksi tai pariksi taaperon kanssa ja Suomeen palataan taas hyvissä ajoin ennen koulun alkua.
Ei meillä ole mitään yhteensovittamattomia näkemyseroja aiheessa, suurin ongelma työn ja perheen suhteen onkin ollut, mistä saada miehelle töitä. Ja viittauksena alapuolella olevaan kotouttamiskeskusteluun, työvoimatoimistosta ei tässä mielessä ole ollut mitään apua.
Mies haluaisi, että olisin aktiivisempi ja etsisin töitä mikä ei varmasti vastaa taaskaan tämän palstan muslimikuvaa (mutta monella tutlla on sama tilanne laiskaa muijaa ei haluata ellei sitten ole lapsia joiden takia jo pitääkin jäädä kotiin).
Itse makoilisin mieluummin vain kotona (no ainakin joskus tuntuu tältä) lukisin kirjoja ja kävisin yliopistolla silloin tällöin pistäytymässä.
En tykkää kun minua patistetaan olemaan aktiivinen olen luonteeltani sellainen mukavuuden haluinen käpertyjä... aktiivinen olen sitten seksuaalisuudessa mutta en niinkään toiminnallisesti...
Vaihtelee tämäkin kyllä aika paljon toisinaan on toiminnan kausia ja toisinaan juuri tuota että plääh en mie halluu mennä edes ulos ostamaan kaupasta ruokaa (sitten mies tuo ruoat kotiin töistä tullessaan, mikä vaan passaa...).
Eipä ole kyllä lapsia ja muutenkin menot ovat pieniä että mitään perheen ongelmia ei ole vaikka toinen makoilisikin viikot kotona ja opiskelisi.
Mies toimii elättäjänä ( myös miehen veli ja kaverit ei meillä niin lasketa kuka minkäkin maksaa) ja tietysti onhan minulla perusopintotuki ja viikonlopputyötä (miehen mielestä olen silti laiska nahjus ja on varmaan oikeassakin... kirpaisee se kun joutuu olemaan toisesta riippuvainen mutta toisaalta nautitaan nyt kun vielä voidaan (omasta rahasta) kun mies pistää pihalle niin sitten sitä ollaankin ihmeissään, että jaha (samalla lentää varmaan ulos koko ummasta, ellen ole lentänyt jo... eipä ole kukaan tullut sanomaan olenko inside vai out, vaikka monet tietää paljon syitä minkä takia juuri minun pitäisi olla outside ja miehen pitäisi viskata minut katuojaan mitä pikimmin).)
Mies se kannusti minua opiskelemaan vaikka kyllähän minä itsekin jotain sen suuntaista ajattelin silloin kun lukiosta pääsin (ei sitä kuitenkaan kukaan lukiosta töihin suoraan mene)... On sitä oltu yrittäjänäkin vuosi ja vapaaehtoisena mutta kun en viihdy oikeissa töissä, eikä selkä kestä (fyysinen periytyvä rasitusvamma) niin kokeillaan päästä leipään käsiksi sitten pitemmän kaavan kautta. Autokortinkin olisi halunnut minulle maksaa mutta mitäpä minä autokortilla kun ei ole tulevaisuudessa varaa maksaa edes toisten bensoja jos kyytiä tarviisin... onhan minulla pyörä ja selästä huolimatta normi kunto.
Mies muutenkin arvostaa aktiivisuutta ihan liikaakin, kaikki pitää tehdä nopeasti, iloisesti ja turhia yksityiskohtia miettimättä. itse työ on tärkeä meriitti ihmisen elämässä (ja raha jota pitää olla pallljon) (ei väliä mitä tekee miten tekee kunhan tekee ja kunhan sitä voi sanoa TYÖKSI) ja jos hän jaksaa niin muidenkin on jaksettava (toisaalta, jos hän ei jaksa niin muiden on parasta olla puuttumatta tähän epäkohtaan, sillä silloin jos hän ei jaksa ei tarvitse jaksaa, koska hän nyt vain on luonnostaan aina ja kaikin tavoin ja kaikissa asioissa oikeassa) (tuossa nyt kiteytettynä kaikki meidän parisuhdeongelmiin johtavat syyt)
Meillä aika ajoin kuulee urputusta siitä, että teen liikaa töitä ja olen liian vähän perheen kanssa. Tosin tämä on selkeä jatkumo poikamiestyttö - avovaimopäiviin, jolloin ensin äiti, mummo ja muut sukulaiset pelkäsivät, että kohta sillä pää pimahtaa liiasta työnteosta, sen jälkeen urputti pari avomiestä ja nyt sitten aviomies. Teen määritelmien mukaista "vaativaa" työtä, joka ei minusta ole kovin vaativaa, vaan lähinnä hauskaa. Jopa niin hauskaa, että töitä tulee otettua kotiinkin. Josta seuraa lisää urputusta.
Mies taas on 8-16 perusduunari, joka tekee työnsä, hakee lapsen hoidosta ja tulee kotiin. Minä tulen, kun ehdin, vietän kaiken ajan lapsen kanssa ja lapsen nukahdettua sitten aika usein, noh, teen töitä.
Sinänsä miestä ei tunnu harmittavan kunnianhimo, paremmat tulot tai yleensäkään töissäkäynti, vaan se, että yhteinen aika on melko vähissä. Mieskin harrastaa omia juttujaan useampana päivänä viikossa ja tekee vapaaehtoistyötä, joka sitten välillä lennättää ympäri Eurooppaa. Joten musta kylki kummallakin. Meillä on nyt menossa jonkinlainen etsikkoaika yhteisten juttujen osalta, sillä toisen lapsen tulo pistää taas kaiken sekaisin hetkeksi.
Heti näin aluksi onnea odotukseen!
Vastaan, vaikka asunkin ulkomailla. Itse käyn kaksivuorotyössä ja mies tekee töitä lähes kellon ympäri. Yhteistä aikaa on todella vähän, mistä kärsin ehkä enemmän minä kuin mieheni. Hän on enemmän semmoinen menevä luonne, minä kun taas tykkään olla kotona.
Täälläkin on ajat muuttuneet ja suurin osa nykynaisista taitaa käydä töissä. Minä odotan mieheltäni tasa-arvoa ja aika hyvin siinä on onnistuttukin, mutta yleisesti ottaen luulen, että vielä menee pitkän aikaa, ennen kuin tasa-arvo tulee olemaan täällä yhtään Suomen luokkaa. Ihmettelemisen aihetta on jo siinä, jos mies hoitaa lastamme kotona minun ollessani töissä, puhumattakaan siitä, jos oikeasti minä kävisin töissä ja mieheni olisi hoitovapaalla!
Onneksi ei mieheni kohdalta ole tullut asiasta valituksia, vaikka muut vähän kummaksuvatkin..
"Suomessa naiset ovat koulutettuja, itsenäisiä ja itsepäisiä."
Toisin kuin naistenlehdet jaksavat väittää, suomalaiset naiset eivät ole itsenäisiä ja itsepäisiä ulkomaisten puolisoidensa edessä vaan _harvinaisen_ kuuliaisia ja nöyriä.
Koulutuksenkin kanssa on vähän niin ja näin. Suomalaisen humanistin taidetutkinnolla saa maailmalla pyyhkiä perseensä, ei siitä mitään käytännön hyötyä ole.
Ja mille nämä väitteesi perustuvat? Suomalaiset naiset kuitenkin pääsääntöisesti ovat koulutettuja ja pärjäävät omillaan, se on fakta, jota sinäkään et voi kiistää.
Mutta voisit vielä kertoa, miten teidän perheessänne nämä asiat ovat menneet. Olet ilmeisesti mies, joten miten ulkomaalainen vaimosi on suhtautunut suomalaiseen sukupuoliroolittomuuteen ja siihen, että naisten odotetaan hankkivan elantonsa siinä missä miehenkin?
Sekin on fakta, ja moneen kertaan nähty, että varsinkin ulkomailla ulkkismiehensä kanssa asuva suominainen on nöyrääkin nöyrempi pikku piikanen. Se joka välissä toitotettu "itsepäisyys" on pelkkä naistenlehtien keksimä myytti.
Itse olen avoliitossa länsieurooppalaisen itsenäisen naisen kanssa. Suomalaisen naisen roolia Suomessa ns. sekundamiehenä hän on ihmetellyt ja tämän mallin hylännyt, onnekseni. Elannon pystyisi tietysti hankkimaan itse ja hankkiikin, eihän tämä mikään ihmesuoritus ole koskaan kenellekään ollut. En tiedä, missä länsimaissa naisten ei odoteta kykenevän itse hankkimaan elantoaan.
"Suomalaiset naiset kuitenkin pääsääntöisesti ovat koulutettuja ja pärjäävät omillaan"
Kerrotko vielä, missä maassa naiset eivät ole koulutettuja eivätkä pärjää omillaan? Itselle ei tähän hätään tule mieleen kuin Saudi-Arabia, ja on sielläkin omillaan pärjääviä naisia.
Hyvä, että teillä on ajatukset noin linjassa. Mutta mitä tulee länsi-Eurooppaan, niin ei tarvitse mennä kuin Saksaan, jossa kotirouvaperinne elää ja voi hyvin.
Sinänsä on kurjaa, että vaimosi ja ilmeisesti sinäkin, ette arvosta pärjäävää suomalaista naista. En ole itseäni koskaan pitänyt "sekundamiehenä", vaikka minulta taittuvatkin niin naisten kuin miehenkin työt.
Pikemminkin minua ja avokkiani (joka muuten on puoliksi saksalainen) ihmetyttää tämä suomalaisten naisten uho ihan tavallisista asioista. Töissä käymistä pidetään jonain valtana pärjäämisenä. Tulee vähän sellainen wtf-olo, kun joku perustoimistorotta riehuu "urastaan", joka siellä "kotirouvien" Saksassakin olisi ihan vaan työ. Tulee vähän mieleen lapsi, joka on innoissaan siitä on osannut kakata ekaa kertaa pönttöön.
Eli tästä siis se sekundamies-käsitys. Tehdään valtava numero asiasta, josta kukaan mies ei viitsisi melua nostaa.
Mielenkiintoisia naisia tunnette, jos he riehuvat urastaan. Minä kuitenkin pidän ihan kunnioitettavana saavutuksena sitä, että suomalaiset naiset harvemmin ovat riippuvaisia miehensä taloudellisesta tuesta. Se antaa kuitenkin juuri sen itsenäisyyden tehdä itse päätökset omasta urastaan ja elämästään. Se ei kuitenkaan ole ihan itsestään selvää kaikkialla maailmassa. Katolisissa maissa elää vielä vahvasti se kulttuuri, että naiset kasvatetaan vaimoiksi, USAsta nyt puhumattakaan, jossa naisilla saattaa olla hyvä koulutus, mutta jossa naiset jäävät kotiin, kun menevät naimisiin tai viimeistään, kun saavat lapsia. Muslimimaita en viitsi edes mainita.
Sinänsä olen havaitsevinani pientä ylenkatsetta tavallisia töitä tekeviä kohtaan. Jos itsensä elättää omalla työllä, oli sitten mies tai nainen, kyllä siitä voi ylpeä olla. Sinänsä minusta on hassua, että mittapuu on tässäkin mies. Tarvitseeko aina miettiä sitä, mitä mies tekisi?
Suomalaisilla on vähän sellainen mielikuva, että he ovat raskaan työn raatajia ja muualla maailmassa naiset senkun makoilee divaanilla ja syö viinirypäleitä.
Newsflash: tuskin missään on naisilla niin helppoa kuin Suomessa. On hassua ylpeillä sillä, että "tekee töitä", kun 99 % maailman naisista tekee töitä vielä lujemmin, pienemmällä palkalla ja kurjemmissa oloissa.
Joo olisikin kiva kuulla mieheni mielipide tähän faktaan, lol =) Mitä todennäköisemmin olisi paikallisesta vaimosta saanut aika monta kertaa paremman piian taloon kuin minusta.
Ja se, että asun ulkomailla ulkkismieheni kanssa, ei vaikuta mitenkään nöyryyteeni. Ihan samanlainen olen, oli mies sitten suomalainen tai ulkomaalainen. Molemmat on miehiä, eikä mitään sen kummempaa.
Miehelleni ei ole missään vaiheessa ollut ongelmia hyväksyä työntekoani. Olisikin jo ehkä hiukan liikaa vaadittu, että makoilisin päivät pitkät kotona kun lapsiakaan ei ole. En ole kuitenkaan mikään uraohjus, koulutettu, itsenäinen ja itsepäinen kylläkin ;). Eli töissä käyn, mutta työ ei ole minulle mikään intohimo. Vapaa-aika on paljon tärkeämpää ja mielenkiintoisempaa.
Mies tuo töitä välillä kotiinkin, mutta toistaiseksi ei ole siitäkään vielä nurinaa syntynyt.
Meille molemmille perhe, eli lapset, ovat tärkeintä maailmassa. Käymme molemmat töissä, mutta kun lapset olivat pieniä, olimme vuorotellen hoitovapaalla. Välillä molemmat (eri aikaan) olemme tehneet lyhyempää työpäivää lastenhoidon vuoksi.
Meillä on molemmilla hyvä koulutus ja ok-työt. Emme ole hirmuisen kunnianhimoisia, koska vapaa-aika perheen kanssa kiinnostaa enemmän kuin ylityöt ja raataminen.
Ei meillä ole koskaan ollut mitään erimielisyyksiä työstä tai kodin hoidosta. Meille on ollut aina itsestään selvää, että molemmat tekee töitä ja kotihommia. Ehkä kultuurimme eivät eroa toisistaan tarpeeksi/liikaa.
Mieheni on Aasiasta.
Meilläkin on luonnollisesti asiasta puhuttu, eikä miehelläni ole mitään erityistä halua, että jäisin kotiäidiksi. Olemme tosin jo vähän suunnitelleet, että muutaman vuoden voisin lasten kanssa olla kotona, mutta sen jälkeen ihan tuomassa rahaa perheeseen. Lapsia ajattelimme hankkia heti valmistumiseni jälkeen, kunhan mies on löytänyt tulevaa koulutustansa vastaavan työn. Nyt on kaikki vielä auki. Jos työtä ei Suomesta löydy, lähdemme muualle, mitä todennäköisimmin Venäjälle. Miehelläni halu sinne lähtöön on suuri, enkä itsekään ihan hirveästi hanttiin panisi, jos kuitenkin jonnekin rajan lähelle asettuisimme, tai vaikka Moskovaan.
Venäjällä naiset ovat töissä ihan siinä missä täälläkin, vaikka prosentuaalisesti varmaan onkin jonkin verran enemmän kotirouvia. Anoppini oli myös aika pitkään kotona, mutta nyt viime vuonna lähti taas töihin. Eli kulttuuri ei tässä kohtaa sekoita asioita. Myöskään opiskeluni eivät ole olleet miehelleni mikään ongelma - päin vastoin. Hän se minua on koko ajan tsempannut, ja haluaa, että vaimonsa on yliopistosta valmistunut :-)
Hip hei, enää 6 viikkoa laskettuun aikaan.. Ja viikon päästä alkaa virallinen mammaloma..
Eli olen kotona mammailemassa seuraavat pari vuotta esikoisen kanssa. Jos olisi taloudellisesti mahdollista, olisin oikein mieluusti kotona vaikka seuraavan 10 vuotta putkeen lapsukaisten kanssa ja aloittaisin sitten vanhempana ja viisaampana vasta ammatillisen urani.
Mies kettuilee minulle siitä että hän kerkiää saada keittiömestarinkin paperinsa valmiiksi (eli jo toisen ammattitutkintonsa lukion lisäksi..) ennen kuin minä saan tuon perhanan gradun palautettua (jonka tutkimuksen ja suunnitelmat tein jo reilusti yli vuosi sitten..huoh..).
Onneksi olen siis jokatapauksessa siinä vaiheessa että voin kyllä työskennellä ihan lainvoimaisesti ammatissani, vaikka paperini roikkuisivatkin vielä jonnin aikaa..
Olemme samaa mieltä mieheni kanssa siitä että pientä lasta ei voi laittaa kodin ulkopuolelle hoitoon alle 2 vuotiaana, mutta muuten olisi tietenkin ihan mukavaa että molemmat työskentelisivät, raha kun ei valitettavasti kasva puissa..
Toisaalta mies kyllä kokee aika suurta painetta "tuoda leivän pöytään" ja on sitä mieltä että jos minä haluaisin olla vain kotona, niin se olisi hänen hommansa sitten mahdollistaa tuollainenkin elämäntyyli..
siinä meni ura ja elämä karvaranteen takia.
Hassuinta on, että babylous kuvittelee juuri miehensä luopuneen elämässään paljosta... :-O
Vaikka tilanne on se, että b itse on keskeyttänyt opintonsa ja pukkaa au-lasta turkkilaiselle tarjoilijalle (joka käy baareissa muita naisia vokottolemassa ihan entiseen malliin ja elää muutenkin kuten ennen). Mutta ei taida olla rajaa sillä itsepetoksella, mihin tämän palstan naiset eivät sortuisi. :(
"joka käy baareissa.."
Meidän jeps jepsillä on jälleen kerran faktat ihan hallussa..
Kun tuo ukko onkin ihan hirveä baarihirmu..On käynyt meinaan lähiklubilla kokonaista 2 kertaa raskauteni aikana...
Niin, ylitöitä vaan paiskii kun ei kotona näy. :) Ai niin, mutta asuitteko te edes yhdessä?
yhdessä eli pyöritetään omaa yritystä ja se on ainakin meidän tiimillemme erittäin sopiva elämäntapa. Silloin kun tehdään töitä, niin niitä tehdään tunteja laskematta, melkein ympäripyöreitä päiviä. Sitten kun taas on aika heittää vapaalle, niin kyllä me senkin taidamme. Silloin lähdemme pidemmälle matkalle, joka on samalla lomaa ja huvia, yhdistettynä työhömme. Osan ajasta asumme aina mieheni kotimaassa, sillä sieltä löytyy myöskin suurin osa yhteistyökumppaneistamme.
Miten mieheni suhtautuu työntekooni? Tietenkin arvostaa panostani, mutta välillä "ajaa" minut kotiin pyörittämään arkielämän asioita. Eli kyllä hänen mielestään kotihommat kuuluvat enempi minulle, eikä siinä mitään, teen niitäkin ihan mielelläni. Sitä paitsi voin yhtä hyvin pitää yhteyksiä yllä tavarantoimittajiin kotoakin käsin.
Meilla tilanne on ollut minun kohdallani aika puuduttava sinansa - muutimme yhteen ja menimme naimisiin kolmannessa maassa, jossa en saanut tyoskennella kun ei ollut tyolupaa viela silloin. Nyt kun tyo- ja oleskelulupa on, asummekin osan vuodesta miehen kotimaassa ja lisaksi meilla on pieni lapsi, joka on talla hetkella minun tyollistajani. :)
Mies tulee kulttuurista, jossa opiskelua arvostetaan todella paljon, mutta perinteisesti naiset, olivatpa he koulutukseltaan vaikka tuomareita, yleensa jaavat kotiin naimisiinmenon jalkeen, vaikkei jalkikasvua olisikaan. Toki nykyisen elamanmenon ja vaatimusten muuttuessa myos naiset taalla kayvat toissa, silla yhden palkalla ei tahdo parjata. Meilla mies on sen verran hyvissa toissa ettei minun tarvitsisi lahtea tienaamaan kodin ulkopuolelle, mutta luulen etta kunhan saan tuon vauvelin vanhemmaksi ja esikouluikaan, niin menen toihin tai opiskelen lisaa. Tama kaikki on miehelle ok, vaikka han on toki toivonut etta olisin kotona kun vauva on viela pieni ja se sopii minulle paremmin kuin hyvin, kun taloudellinen tilanne sen sallii.