Alussa olin ihastunut, rakastunut, nyt kaikki on tasaantunut ja elämä avoliitossa (vasta pari kk vanhassa!!) menee painollaan. Välillä tietysti tulee niitä vanhoja rakastumisen tunteita, ja on kiva kömpiä toisen kainaloon. Silti mietin, että ollaanko tässä kämppiksiä vai avopari?
Mulla on kuitenkin hyvä olla. Jos vertaan sinkkuaikaan, niin mieluummin asun hänen kanssaan kuin yksin. Enkä kaipaa päämäärätöntä liitämistä yöelämässä. Mutta silti en osaa sanoa, rakastanko häntä. Parin viikon välein olen varma että rakastan, ja sitten taas en tiedäkään. Vuoristorataa siis mennään. Tämä on eka vakava suhde, joten en voi verrata entisiin juttuihin. Mistä sen tietää, rakastaako?
Mulla on kuitenkin hyvä olla. Jos vertaan sinkkuaikaan, niin mieluummin asun hänen kanssaan kuin yksin. Enkä kaipaa päämäärätöntä liitämistä yöelämässä. Mutta silti en osaa sanoa, rakastanko häntä. Parin viikon välein olen varma että rakastan, ja sitten taas en tiedäkään. Vuoristorataa siis mennään. Tämä on eka vakava suhde, joten en voi verrata entisiin juttuihin. Mistä sen tietää, rakastaako?
Vastaukset 8
Vanhimmat
vaikka ei enää olekaan tunteet pinnassa, kun rakastumisen huuma on ohi ja silti haluu olla toisen kanssa, ei ehkä seksiä,mutta haluu tehdä kaikkee arkista yhdessä..käydä kaupassa,laittaa ruokaa, saunoa, siivota..kun kaiken tän arjen keskellä huomaa vielä haluvansa jatkaa,ja huomaa hellien tunteiden nousevan pintaan kesken kauppareissun tai vaikka yöllä kun toinen jo nukkuu - kun hellyys voittaa seksin -
kun haluu jatkaa,vaikka onkin vaikeeta, vaikka toinen ärsyttää
kun uskaltaa olla oma itsensä, uskaltaa olla kotonaan oma itsensä pieruineen hajuineen, ja hyväksyy myös sen toisen karvoinenn päivineen
kämppiksen kanssa asumiselta.
onkin tarkoitus olla puolisonsa paras ystävä
se joka tietää kaiken,mutta jaksaa rakastaa kuitenkin
Arkirakkaus on juuri sitä, että joskus tulevat tunteet pintaan ja joskus tuntuu vain tylsältä, mutta kummassakin tapauksessa on mieluummin sen toisen kanssa kuin yksin. Minusta se kertoo toimivasta suhteesta, se että suhde arkiutuu ja niitä yhteisiä asioita tehdään ilman sen suurempia tunnelatauksia. Huuman tarvitseminen ie keroo rakkaudesta, vaan nimenomaan se että on tyytyväinen suhteeseen ilman sitäkin. IMHO.
Vuoristorata on normaalia.
***
Enusko, että rakastaa, jos sitä pitää toisilta kysyä.
vaan haluaa olla yhdessä? Sietää kumppaninsa vaikeatkin puolet, vaikka helpompikin mies/nainen varmasti löytyisi?
No jos te ootte olleet vasta pari kk yhdessä, niin ettehän te edes vielä tunne toisianne. Se on sit ätutustumista. Ehkäpä voisitte vähän hidastaa tahtia, niin tiedätte kaipaavanne toisianne. Alussa on mielestäni hyvä asua omillaan, jotta tosiaan tuntee sen kaipuun ja ikävän. Myöhemmin sitten tietää, että toisesta tosissaan välittää, eikä tarvitse arpoa.
Ollaan me oltu jo 1,5 vuotta. Asuttiin erillään vuosi, ja kyllä mä silloin kaipasin. Edelleen kaipaan, jos ei nähdä vaikka pariin kolmeen päivään. En vaan taida nyt hyväksyä, että elämä ei ole pelkkää pilvissä liitelyä...