Näin pyhänä herätessäni on tapani ladata kahvinkeitin, laittaa radio auki kanavalle radio dei sekä käydä uudelleen pitkälleni. Siinä sitten aistin valmistuvan kahvin tuoksua ja kuuntelen hengellistä musiikkia. Olo on äärettömän rauhallinen ja kiireetön.
En tukuta tätä kellekkään ja monille uskonto, muodossa missä tahansa on punainen vaate mutta olkoot, mitä se minuun ja tapoihini kuuluu.
Aikoinaan tein perheelleni ja tuttavilleni tiettäväksi etten halua yhtään lahjaa jouluna enkä myöskään niitä anna. Sen sijaan esitin toiveen, että he tulisivat jouluaatto yönä pyhän laurin kirkkoon jossa tapaisimme. Yksikään ei tullut. Eipä silti ei sinne olisi mahtunutkaan.
Tapasi?
vanha gubbe
2
414
Vastaukset
Sain srk.lta elantoni ja asunnon useiden vuosien ajan. Olen siis ollut srk.lla töissä ja asunut srk.lla vuokralla. Työni puolesta käyn edelleen säännöllisesti srk.n kerhossa ja laulan hengellisiä lastenlauluja omaksi iloksi joskus myös vapaallakin.
En kuitenkaan tyrkytä koskaan kenellekään tapojani, koska uskonto on jokaisen henkilökohtainen asia.- sinulla
jänis?
Ketjusta on poistettu 12 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla7012773Hotellille löytyi ostaja....
Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,311376Saana airola ja. muusikko spekulaatiota
Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki131324Mitäs peitsarissa on tapahtunut eilen illalla
Mikkelissä iso poliisioperaatio https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/39ef020c-2d81-4d72-b720-651f458ba3e2511259- 1131245
- 1051085
Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen
Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?112973Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k105959Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai50779- 64761