Työsuhteen purkaminen

Kas näin, minä olen ollut työpaikassani hieman reilut 3 vuotta. Tähän aikaan on mahtunut nyt noin reilun 1,5 vuoden aikana aikamoista työtaakkaa. Voin kertoa, olen pienen siivousfirman työntekijä. Pomo päätti siis noin puolitoista vuotta sitten "ylentää" (Eipä ole palkassa näkynyt) minut nk."luottamushenkilöksi". Käytännössä tämä merkitsee, että joudun jatkuvasti tuuraamaan sairaslomia, vahauksia, työhönopettamisia sun muita tilanteesta riippuen 1-7 pv viikossa iltatöinä (Kotiin aikaisintaan 11 illalla). Omien työtehtävieni lisäksi siis, jotka alkavat joka aamu puoli kahdeksan ja kestävät neljään päivällä. Olen tästä moneen otteeseen sanonut, etten halua iltatöitä, koska en yksinkertaisesti ehdi olemaan kotona kuin aamulla ennen töihinlähtöä ja illalla sen verran että kaadun sänkyyn. Aina on luvattu ettei tätä jatku, mutta viikon hiljaiselon jälkeen tehtävät palaavat ja usein moninkertaisina. Ja koska työmatkani on lähimpää työtehtävään puoli tuntia yhteen suuntaan, myös matkat syövät aikaani ja polttoainetta. Huonon palkkauksen ja työnantajan haluttomuuden työmatkojen korvaamiseen vuoksi joudun siis toisinaan odottelemaan lähes 4 tuntia kaupungilla autossa "että pääsen taas lähtemään töihin".
Työnantaja on todella mukava ja ystävällinen ja samaan aikaan täysin piittaamaton minun jaksamisestani. Hän pistää paljon pelkästään minun varaani, vaikka olen yrittänyt sanoa ettei näin tekisi, minulla on nähkääs oma elämä. Ettei se olisi vain sitä mopin varressa heilumista ja ajamista kohteesta toiseen. Näin kun siinä tuppaa käymään. Hän tekee jatkuvasti sitä, että kun olen päässyt omista töistäni pois, olen päässyt autolla pihaani tai olen matkalla vasta, hän soittaa ja pistää minut töihin kolmen tunnin päästä alkavaan kohteeseen. Selittää aina että on aivan pulassa ilman minua ja että nyt olisi pakko tulla töihin..
Eihän tätä jaksa. Hän ei pyynnöistäni huolimatta ole suostunut kouluttamaan paria tai edes toista "yleisosaajaa" joka voisi pahan paikan tullen tuurata, ja jolla EI olisi omia paikkoja (Minulla kun on koko firman työntekijöistä eniten vakituisiakin töitä sitten vielä ne tuuraukset ja kaikki muu ylimääräinen päälle) tehtävänä. Joka siis jaksaisi auttaa.
Pomo myöskin viittaa kintaalla viikonloppulisille eikä maksa yleensäkään mistään mitään ylimääräistä. Minulla on vakituisena 6pv/vko töitä, välillä jopa sunnuntaitkin.
Nyt siis kysyisin, onko törkeätä jos etsin toisen työpaikan kaikessa hiljaisuudesssa ja samana päivänä kun kirjoitan uuden työsopimuksen, sanon tämän työn irti. irtisanomisaika on kaksi viikkoa, entä jos otan tämän sairaslomana tai pitämättömänä vuosilomana?
Minulla hyvä syy uskoa, että kun "jätän hänet törkeästi pulaan" irtisanoutumalla, irtisanomisaikana saisin osakseni henkistä väkivaltaa. Pelottaa ihan oikeasti, olen katsos ollut aina se kiltti ja ahkera työntekijä, joka auttaa muita etteivät hommat kasautuisi liiaksi kenenkään harteille, ja sitten on käynyt niin että ne kasautuvat minun tehtäväkseni. En ole osannut sanoa ajoissa ei. Siksi tämä tulee varmasti jokatapauksessa yllätyksenä pomolleni ja tämä ottaa siitä itseensä varmasti.
Ainut mitä nyt haluan, on päästä eroon tästä epäreilusta työsuhteesta, koska asiat eivät ole parantuneet mihinkään lukuisista hienovaraisista ja suoremmistakaan pyynnöistäni huolimatta. Päinvastoin, pomo sanoi viimeviikolla alkavansa "pikkuhiljaa" lisätä vastuualuettani. Enhän minä jaksa enää nytkään pitkään.

Onko siis kuinka törkeää jättää pomo "pulaan" jos sanon itseni irti ja otan irtisanomisajan sairas,- ja vuosilomina? Laillistahan se on, mutta kuinka reilua.
7660
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Tuo liika kiltteys on kyllä aina vähän sellaista, että ihmiset haluavat sitten käyttää sitä heti hyväksi. Kun kiltti ihminen ei halua sanoa ikinä ei, niin niskaan kaadetaan niin paljon, että kiltin on pakko sanoa ei ja sen jälkeen näiden asioiden pois nostelu niskasta onkin jo vaikeampaa. Sinulla on kuitenkin täysi oikeus oikeudenmukaiseen kohteluun ja järkeviin työaikoihin, koska sinun ei tarvitse olla se ainoa joka joustaa.
Suosittelen tekemään vielä yhden keskustelukierroksen pomosi kanssa ja ennen tätä keskustelua olet kirjoittanut kaikki asiat paperille, jotka sinun mielestäsi ovat pielessä ja anna tästä paperista kopio keskustelun aluksi pomollesi ja pidä toinen itselläsi. Paperiin on hyvä kirjoittaa myös korjausehdotuksesi ja aikataulu, jossa haluat asioiden korjaantuvan. Paperissa on myös hyvä lukea palkkatoivomuksesi, joka perustuu laajentuneisiin työtehtäviin. Sopikaa myös aikataulu, koska tarkistatte, että asiat ovat todella kunnossa.
Tästä lähtien pistät puhelimesi kiinni aina, kun työaikasi on päättynyt, ettei sinun tarvitse mennä tekemään muiden ihmisten töitä. Näin pomosi oppii, että sinä et voi olla korvaamaton. Ota toinen kännykkäliittymä, jonka salaisennumeron annat vain ystävillesi. Jos sitten pomosi on soittanut ja töissä valittaa, ettei saanut sinua kiinni, niin kerro, että puhelimesi ei ollut päällä henkilökohtaisista syistä. Jos pomo kysyy tarkemmin mitä nämä syyt olivat, niin vastaat, että henkilökohtaisia. Jos pomosi alkaa töissä kertoa sinulle, että sinun täytyy tehdä jonkun muun vuoroja, niin sinulla on sitten tästä lähtien aina joku muu meno perheen kanssa.
Jos muutoksia ei tapahdu työpaikalla, niin vaihdat työpaikkaa. Sinun ei tarvitse kestää tuollaista eikä tuntea huonoa omatuntoa pomosi takia. Pomosi tuskin tuntee huonoa omatuntoa sinun takiasi. Mieti onko reilua sinua itseäsi ja perhettäsi kohtaan, että joku muu määrää elämästäsi noin täysivaltaisesti. Jos sinulla on käyttämättömiä vuosilomia tai ylityövapaita tms. niin tottakai voit jäädä heti pois töistä, kun irtisanoudut. Niin kaikki muutkin tekevät. Sairaslomaan tarvitset varmaankin todistuksen, mutta käy lääkärissä ja kerro miten stressaantunut olet, niin eiköhän sieltä joku lappu irtoa.
Paljon onnea uudelle, ei niin alistuvalle, elämällesi!

Äänestä

Et ole ainoa joka on liian kiltti.Itse otin n. 5 kk:tta sitten saman asian takia lopputilin.
Olin ollut firmassa 5 vuotta viimeiset kaksi vuotta ainoa vierastyöntekijä. Siitä alkaen kun jäin ainoaksi vieraaksi työntekijäksi talossa sain hoidettavakseni kaiken muun paitsi laskujen maksun, mutta palkkaan se ei vaikuttanut ja useiden palkan korotus pyyntöjen ja lääkärissä käynnin jälkeen otin ja etsin toisen työpaikan. Pidin työstäni todella paljon, mut siinä vaiheessa kun olin ollut puoli vuotta koko ajan jostain sairas, lääkäri tutki ja sanoi, että täysin terve mies ja sitten se kysy työstäni ja sen jälkeen hän ehdotti kahden kuukauden stressilomaa. Sairaslomaa en ottanut vastaan vaan sanoin etsiväni uuden työpaikan, hyvin asiakassuhteensa hoitaneena löysinkin työpaikan alle kahdessa kuukaudessa ja irtisanomisajan olin kesälomalla, mutta kuitenkin olin uudessa työpaikassa jo töissä. Olis ollu aivan sama ku olisin omistanut sen firman.

Annan sinulle semmoisen neuvon, että etsi se toinen työpaikka hiljaisuudessa ja irtisanomisajan olet kesä- tai jollain muulla lomalla. Sillä seuraavaksi se alkaa vaikuttaan terveyteen, vaikka minäkin yritin olla ajattelematta koko asiaa, mut se on takaraivossa ja se riittää.

Äänestä

lehdissä on ollut että tuon alan töitä on kuulemma paljon tarjolla.
eli etsit uuden työpaikan ja otat lopputilin
irtisanomisaikana pidät lomat ja samaan aikaan olet jo uudessa työpaikassa joten tulee "tupla palkka"
tälläine toiminta EI OLE TÖRKEÄÄ. varsinkin jos siitä on ollut jo puhetta, työssä käyntihän ei ole harrastus vaan bisnestä sekä työnantajan että tekijän puolesta.
olen joskus itse toiminut samalla tavalla (eri syystä tosin)
ja minulla ei ainakaan ollut ongelmia.

Äänestä

ei mitenkään pahalla mutta tollaisia ei kantsi funtsia jos pieni palkka on. Tee niin kuin itsellesi parhaiten sopii.

Äänestä

Itse olen varoittava esimerkki liian kiltistä ja tunnollisesta työntekijästä. Olen aina hoitanut työni viimeistä piirtoa myöden kuntoon. Epäonnistuminen jossakin hommassa olisi minulle henkilökohtainen katastrofi. Palkka siitä on se, että saat aina kaikkein hankalimmat ja kiireisimmät työt itsellesi. Tämä putki kärsi pienen kolahduksen, kun sain näistä hommista puolitoista vuotta sitten burn-outin. Sen jälkeen on työn tekeminen ollut tuskaa eikä edes sairaslomilta voi välttyä. Tarkkuuskin on alkanut kärsiä. Ja elämä on aika harmaata. Olen varoittava esimerkki: älkää olko liian kilttejä ja tunnollisia työntekijöitä. Suuripiirteisillä työntekijöillä on luontainen kyky selvitä kovenevassa työelämässä. Toisaalta mitä enemmäm työpaikalla on näitä suuripiirteisiä, sitä kovemmassa paineessa ovat nämä kiltit työntekijät. "Elämä ei ole reilua" ovat viisaat sanoneet.

Äänestä
  • ...Olen itsekin nyt tässä hetken pohdittuani päättänyt että näinpä teen; Etsin kaikessa hiljaisuudessa sen uuden työpaikan ja otan sen irtisanomisajan vuosi,-ja sairaslomina.
    Olo on todella helpottunut jo nyt, kun olen päättänyt mitä asialle teen ;)
    Tänään kävin töitä kysymässä ja huomenna menen taas. uskoisin että onnistuu kun jaksaa yrittää, ja pomo saa luvan pärjätä itsekseen. Ehkä oppiikin tästä jotakin.

    Valoa pilkahtelee tunnelin päässä.

    Äänestä

että sinulla on ainakin työmoraali kunnossa. Mutta taidat antaa enemmän työpaikallesi kuin työpaikka sinulle!

Minusta kuulostaa siltä, että pomosi käyttää sinun kilteyttäsi hyväkseen törkeästi! Ja niinhän tuo tuntuu tekevän. Kysy vaikka ammattiliitosta ei noin saa eikä kuulu esimiehen toimia. Pidä vaan puolesi.

Ei ole törkeätä tehdä niin kuin itse omaksi parhaaksesi näet tuossa tilanteessa.

Omasta kokemuksesta voin kertoa tehneeni suurinpiirtein samoin muutama vuosi sitten.
Edellisen työpaikkani esimies oli myöskin 'kiero' eikä todellakaan reilu. En luottanut häneen yhtään. Aikani jaksoin, mutta sitten alkoi tuntua siltä, että panostan itse paljon enemmän työhöni, mitä minuun satsataan työpaikalla.

Kyllästyin turhauduin, hiljaisuudessa etsin uuden paikan. Tein sopimuksen. Sen jälkeen sanoin vaan kiltisti irtisanovani itseni.

Esimies oli vähän aikaa 'äimänä'. Yritti hetken kääntää pääni, mutta olin päätökseni tehnyt.

Nyttemmin jälkeenpäin olisin ison virheen tehnyt jos olisin sinne jäänyt. Nyt on palkka parempi ja työntekijöistä välitetään ja pidetään huolta.

Suosittelen...

ps. Esimiehesi kuulostaa kyllä epäpätevältä asemaansa kertomasi perusteella.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Liian kiltti työntekijä kirjoitti:

Kas näin, minä olen ollut työpaikassani hieman reilut 3 vuotta. Tähän aikaan on mahtunut nyt noin reilun 1,5 vuoden aikana aikamoista työtaakkaa. Voin kertoa, olen pienen siivousfirman työntekijä. Pomo päätti siis noin puolitoista vuotta sitten "ylentää" (Eipä ole palkassa näkynyt) minut nk."luottamushenkilöksi". Käytännössä tämä merkitsee, että joudun jatkuvasti tuuraamaan sairaslomia, vahauksia, työhönopettamisia sun muita tilanteesta riippuen 1-7 pv viikossa iltatöinä (Kotiin aikaisintaan 11 illalla). Omien työtehtävieni lisäksi siis, jotka alkavat joka aamu puoli kahdeksan ja kestävät neljään päivällä. Olen tästä moneen otteeseen sanonut, etten halua iltatöitä, koska en yksinkertaisesti ehdi olemaan kotona kuin aamulla ennen töihinlähtöä ja illalla sen verran että kaadun sänkyyn. Aina on luvattu ettei tätä jatku, mutta viikon hiljaiselon jälkeen tehtävät palaavat ja usein moninkertaisina. Ja koska työmatkani on lähimpää työtehtävään puoli tuntia yhteen suuntaan, myös matkat syövät aikaani ja polttoainetta. Huonon palkkauksen ja työnantajan haluttomuuden työmatkojen korvaamiseen vuoksi joudun siis toisinaan odottelemaan lähes 4 tuntia kaupungilla autossa "että pääsen taas lähtemään töihin".
Työnantaja on todella mukava ja ystävällinen ja samaan aikaan täysin piittaamaton minun jaksamisestani. Hän pistää paljon pelkästään minun varaani, vaikka olen yrittänyt sanoa ettei näin tekisi, minulla on nähkääs oma elämä. Ettei se olisi vain sitä mopin varressa heilumista ja ajamista kohteesta toiseen. Näin kun siinä tuppaa käymään. Hän tekee jatkuvasti sitä, että kun olen päässyt omista töistäni pois, olen päässyt autolla pihaani tai olen matkalla vasta, hän soittaa ja pistää minut töihin kolmen tunnin päästä alkavaan kohteeseen. Selittää aina että on aivan pulassa ilman minua ja että nyt olisi pakko tulla töihin..
Eihän tätä jaksa. Hän ei pyynnöistäni huolimatta ole suostunut kouluttamaan paria tai edes toista "yleisosaajaa" joka voisi pahan paikan tullen tuurata, ja jolla EI olisi omia paikkoja (Minulla kun on koko firman työntekijöistä eniten vakituisiakin töitä sitten vielä ne tuuraukset ja kaikki muu ylimääräinen päälle) tehtävänä. Joka siis jaksaisi auttaa.
Pomo myöskin viittaa kintaalla viikonloppulisille eikä maksa yleensäkään mistään mitään ylimääräistä. Minulla on vakituisena 6pv/vko töitä, välillä jopa sunnuntaitkin.
Nyt siis kysyisin, onko törkeätä jos etsin toisen työpaikan kaikessa hiljaisuudesssa ja samana päivänä kun kirjoitan uuden työsopimuksen, sanon tämän työn irti. irtisanomisaika on kaksi viikkoa, entä jos otan tämän sairaslomana tai pitämättömänä vuosilomana?
Minulla hyvä syy uskoa, että kun "jätän hänet törkeästi pulaan" irtisanoutumalla, irtisanomisaikana saisin osakseni henkistä väkivaltaa. Pelottaa ihan oikeasti, olen katsos ollut aina se kiltti ja ahkera työntekijä, joka auttaa muita etteivät hommat kasautuisi liiaksi kenenkään harteille, ja sitten on käynyt niin että ne kasautuvat minun tehtäväkseni. En ole osannut sanoa ajoissa ei. Siksi tämä tulee varmasti jokatapauksessa yllätyksenä pomolleni ja tämä ottaa siitä itseensä varmasti.
Ainut mitä nyt haluan, on päästä eroon tästä epäreilusta työsuhteesta, koska asiat eivät ole parantuneet mihinkään lukuisista hienovaraisista ja suoremmistakaan pyynnöistäni huolimatta. Päinvastoin, pomo sanoi viimeviikolla alkavansa "pikkuhiljaa" lisätä vastuualuettani. Enhän minä jaksa enää nytkään pitkään.

Onko siis kuinka törkeää jättää pomo "pulaan" jos sanon itseni irti ja otan irtisanomisajan sairas,- ja vuosilomina? Laillistahan se on, mutta kuinka reilua.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu