Täytyy myöntää, että meillä riidellään. Ja usein.
Minä olen se, jonka sanomiset loukkaa.
Ja minä olen nainen.
Kun riitelen mieheni kanssa, joskus (lue: suhteellisen usein) tulen niin vihaiseksi, että en näe enää pelkkää punaista, vaan silkkaa värien sekamelskaa, minä huudan, raivoan, paiskon ovia, tönin miestäni, ja mikä mielestäni pahinta:
sanon aisoita, joita en todellakaan tarkoita.
Haukun miestäni kammottavimmilla nimityksillä, mitä voisi omasta kullastaan kukaan käyttää, uhkailen lähteväni kävelemään, riehun hullun lailla, ja kun viimein rauhoitun, mieheni on niin verisesti loukkaantunut tunteiltaan, että ei puhu minulle yhtään mitään pitkiin aikoihin, vaan aloittaa mykkäkoulun.
Olen aivan totaalisen karmea ihminen, kun suutun.
Miten voin kohdella miestäni näin, vaikka rakastan häntä kuin hullu puuroa?? =(
Eikä siinä vielä kaikki: kaupan päälle tulee lähestulkoon sairaalloinen mustasukkaisuus.
Nyttemmin olen oppinut sillä saralla jo hillitsemään mieltäni, mutta koville se ottaa.
Aiemmissa suhteissa on tullut täysperävaunullinen paskaa niskaan, joten epäilen tänäkin päivänä, vaikka mieheni on kultainen.
Olen päästäni vialla, tiedän sen, mutta haluan muuttua.
Budjetti ei salli hoitoon menemistä, mitä voisin yrittää tehdä asialle ihan "kotikonstein"?
Onko vastaavanlaisia kokemuksia??
Kummalta tahansa osapuolelta...
Minä olen se, jonka sanomiset loukkaa.
Ja minä olen nainen.
Kun riitelen mieheni kanssa, joskus (lue: suhteellisen usein) tulen niin vihaiseksi, että en näe enää pelkkää punaista, vaan silkkaa värien sekamelskaa, minä huudan, raivoan, paiskon ovia, tönin miestäni, ja mikä mielestäni pahinta:
sanon aisoita, joita en todellakaan tarkoita.
Haukun miestäni kammottavimmilla nimityksillä, mitä voisi omasta kullastaan kukaan käyttää, uhkailen lähteväni kävelemään, riehun hullun lailla, ja kun viimein rauhoitun, mieheni on niin verisesti loukkaantunut tunteiltaan, että ei puhu minulle yhtään mitään pitkiin aikoihin, vaan aloittaa mykkäkoulun.
Olen aivan totaalisen karmea ihminen, kun suutun.
Miten voin kohdella miestäni näin, vaikka rakastan häntä kuin hullu puuroa?? =(
Eikä siinä vielä kaikki: kaupan päälle tulee lähestulkoon sairaalloinen mustasukkaisuus.
Nyttemmin olen oppinut sillä saralla jo hillitsemään mieltäni, mutta koville se ottaa.
Aiemmissa suhteissa on tullut täysperävaunullinen paskaa niskaan, joten epäilen tänäkin päivänä, vaikka mieheni on kultainen.
Olen päästäni vialla, tiedän sen, mutta haluan muuttua.
Budjetti ei salli hoitoon menemistä, mitä voisin yrittää tehdä asialle ihan "kotikonstein"?
Onko vastaavanlaisia kokemuksia??
Kummalta tahansa osapuolelta...
Vastaukset 14
Vanhimmat
kokemuksia. itse teen samaa kännipäissäni.. sitten seuaavana päivänä on niin armoton morkkis. vaikka kuinka lupaan miehelleni ja itselleni että en enää ikinä tee niin, niin en silti pysty kontrolloimaan itseäni siinä tilanteessa jos oikein suutun :(. meillä tosin homma menee myös toisinpäin, ja kännitappelumme ovat aika karmeaa katseltavaa/kuunneltavaa.
Minä kun saan näitä kohtauksia ihan selvinpäin, keskellä kirkasta päivää, illalla, aamulla jne jne...
Kyllä meilläkin otetaan yhteen myös viihteellä ollessa (mitä meillä tapahtuu tosi harvoin, nykyään alkoholi astuu kuvioihin kerran puolessa vuodessa) ja silloin osaa isäntäkin raivota ja kunnolla...
Mutta pääasiassa se on minun heiniä, joskus useampaan kertaan viikossa tulee näitä silmittömän raivon kohtauksia, että alta vaan pois risut ja männynkävyt...
Jälkeenpäin minullakin on karmeen paha mieli järjestämästäni kohtauksesta, joka on useimmiten lähtöisin ihan pikkuasiasta...
Kamalaa...
Tätä se myös on.
Miksi näin, miksi aina väärinpäin?
Mikä mättää?
Miksi mikään ei suju.
Kaikki tai melkein.
Mikään ei onnistu ja
mies ei ymmärrä ja perhe ei jaksa.
Huutoa, riitaa ja itkua.
Olen tyhmä, itseriittoinen lehmä.
Tiedän sen, mutta…
Rakastan paljon.
Todella paljon, ja
en pidä valehtelusta sekä myös
inhoan välinpitämättömyyttä.
Toisesta ei välitetä.
Toista ei kunnioiteta.
En ole ihminen.
Olen kone.
Teen, suoritan ja en tunne.
Älä valita, sanoo mies.
En valita / välitä / tunne.
Tai ei pitäisi…
Kaikki on hyvin niin kauan, kun en
ajattele omilla aivoillani.
Eli en siis ole ihminen,
enkä nainen.
Edelleenkään.
Miksi näin?
Tyhmästä päästä kärsii koko ruumis.
Tyhmyydestä sakotetaan.
Nainen on tyhmä,
koska rakastaa.
Rakastaminen on alistumista ja alistuminen?
Alistumalla oppii ymmärtämään naisen elämän.
Teet niin kuin käsketään tai
kuolet.
Tai jos et kuole, saat kärsiä.
Ikuisesti on sinun asemasi oleva
täysi nolla.
Teet, suoritat ja tunnet.
Omia aivoja älä käytä.
Älä valita tai turhaan poraa.
Sillä turhaan itket ja valitat.
Et merkitse mitään, siis vaikene.
Itken, kun on ilta.
Itken itseni uneen.
Itken koska on paha olla.
Ja olo, kuin täysi nolla.
Aamulla jaksat lasten tähden.
Aamulla odotat, että …
Miehesi herää, ottaa kiinni
ja tiukasti halaa.
”Rakastan sinua.
Senkin höpsö.
Olet rakas ihminen ja tärkeä minulle”.
Sitä aamua odottaessa,
miettii tämä,
melkein ihmispolo.
Että mitä tulisi,
jos toteen kävisi, nämä ajatukset
naisen, vaan ei ihmisen.
Parempaa odottaen tekee tämä,
naiseksi haukuttu
kone nämä:
hoitaa lapset, ja pesee pyykin.
Huoltaa kodin ja ruokkii miehen.
Ihmettä jaksaa odottaa aina,
tapahtuiskos tuo vaikka sunnuntaina.
Mutta koska mies on mies ja
nainen vaan nolla.
On parempi tottua elämään
aivottomana.
ETÄ SILLEEN, SIIHEN VAAN TOTTUU.
Meillä välitetään, ja se myös kerrotaan.
Meillä rakastetaan, ja sekin kerrotaan.
Miehesi on varmaankin läheisriippuvainen, kun ei lähde jo kävelemään ja etsi vähän lauhkeampaa tapausta tilalle.
Ehkä se on kummiskin toisinpäin..
Mieheni ei ole mikään aivoton tohvelisankari, vaan jämpti, rehellinen ja rehti komistus, joka sitten varmaankin todella sattuu rakastamaan minua, koska ei luovuta niin vähästä...
Hei! Mä saan kans noita raivokohtauksia, aamuin illoin milloin mistäkin asiasta.. Harmittaa jälkeenpäin koska rakastan kultaani ja hän rakastaa minua.. :( Yleensä vaan pelottaa oma käytös koska koskaan ei tiedä etukäteen mistä noi "kohtaukset" tulee seuraavaks.. Asioita vaan tulee ulos suusta, ihan niinku niille ei mitään ees vois.. ja varsinki sellasia asiota joita ei ees tarkota!! en tahtois suhteen menevän pilalle mun raivoamisien takia :/
Minäkin olen miettiny, että mitä hemmettiä minä oikeen meinaan, sitäkö, että tuo rakkaani ottaa ja lähtee, kun kyllästyy iänikuisiin raivokohtauksiini =(
Nyttemmin olen huomannut, että olen oppinu jonkin verran hillitsemään itseäni.
Aiemmin ei ollut PUHETTAKAAN että olisin kerennyt laskea kymmeneen ennen kuin räjähdin. Ehei, en kerennyt edes yhteen asti.
Mutta nykyään jos puhumme jostain asiasta, tai tulee eteen jokin muu juttu, mistä olen aiemmin saanut kunnon kohtauksen, pystyn jo hillitsemään itseäni, hengitän syvään ja nipistän suun kiinni, enkä sano yhtään mitään ennen kuin olen varma, että pystyn hallitsemaan itseni...
Mutta SILTI yhä tulee hetkiä, jolloin sitä mennään eikä meinata, ja jälkeen päin on itku kurkussa... =(
sama täällä.. minä järjestän jonkun mykkäkohtauksen/itkukohtauksen ja en suostu puhumaan miehelle. sitten hän suuttuu ja raivoaa.. minä kerroin miehelleni että minua sattuu se sen raivoaminen ja jopa pelottaa.. hän ymmärsi ja yrittää nyt muuttaa toimintatapaansa paremmaksi. uskon että sinun pitäisi kulla mieheltäsi se miltä hänestä tuntuu kun teet niin.. ehkä ymmärrät sitten.
Mulla ihan sama juttu. Saatan suuttua silmittömästi ihan pienestä asiasta. Jälkeenpäin kaduttaa ja tosi paha mieli. En vaan osaa hillitä itseäni. Huudan ja haukun mieheni täysin. En edes tarkoita asioita mitä sanon mutta kun saan raivokohtauksen niin päästän suustani ihan kauheita asioita, ihan mitä vaan millä saan loukattua miestäni mahdollisimman kovin. Itsekkin olen ihmetellyt mistä tämä johtuu koska mulla kuitenkin on hyvä mies jota rakastan. Mieheni tietenkin loukkaantuu aina kovin eikä puhu välillä pariin päivään mitään. Vaikka kuinka päätän että jatkossa hillitsen itseni niin kuitenkin aina sama kohtaus kun suutun..
Minäkin vannotan sekä itselleni, että miehelleni, että pystyn muuttumaan, ettei tällaista kohtausta enää tule.
Ja parhaimmassa/pahimmassa tapauksessa se kohtaus tulee vielä saman päivän aikana...
Haluaisin olla parempi ihminen.
Lähdin hakemaan muutosta ihan arkisista asioista: ensitöiksi vaihdoin e-pillereiden merkkiä vähemmän hormoneja sisältäviin, ja se auttoi jonkin verran.
Oman itsensä psyykkaaminen on toinen jippo, millä olen saanut pääkopansisältöäni uuteen uskoon, sekä tuntojeni kirjoittaminen paperille.
Ja se puhuminen.
Omalle rakkaalle asiasta kertominen, selventäminen, etten tosiaankaan tee sitä tahallani. Sitä, että "järjestän" kohtauksen, haukun ja nimittelen.
Mutta mieleni pahottuu sitäkin enemmän, kun juuri ollaan keskusteltu kunnolla, olen luvannut yrittää muuttua ja seuraavassa käänteessä kippaan vielä isomman kuorman paskaa toisen niskaan.
En todellakaan halua, että muutoin kaunis suhteemme kaatuu tällaiseen seikkaan, joka on ihan minun omaa syytäni.
Mieheni kun on maailman ihanin kaksilahkeinen!
Hän on huumorintajuinen, hauska, komea, urheilullinen, hän tiskaa, imuroi, harrastaa kanssani sitä sun tätä, on rehellinen ja rehti nuori mies.
Hän ei todellakaan ansaitse minulta tällaista käytöstä.
Minulta, jota hän sanoo rakastavansa, ja johon hän sanoo luottavansa.
Haluan olla hänen luottamuksensa arvoinen =(
Tuntuu paremmalta kun ei ole ainoa joka tässä maassa raivoaa puolisolleen. Pahalta vain tuntuu että vasta kaksi vuotta olemme seurustelleet, emme edes naimisissa. Ikääkin vasta 20. Itseä on jo oppinut hillitsemään, kun on tullut joskus(harvoin) samanlasta palautetta takaisin, on ymmrtänyt kuinka pahalta ne sanat tuntuu. Silti aina välillä, purkautuu kaikki pahat sanat niin turhista asioista. Miettinyt olen milloin hän kyllästyy ja lähtee. Ihana ihminen on ja tärkein. Nyt sain tietää että oli humalassa jonkun toisen kanssa suudellut ja tanssinut. Ei niin vakavaa pettämistä, mutta laittaa miettimään miksi. Itse on sanonut että katuu ja tekisi mitä vain peruakseen. Uskon, mutta pieni aate jää, että katuuko oikeasti. Paha olo on joka päivä miettiä tätä, tekeekö uudestaan, pahemmin. Ei saisi rajoittaa menemistä, mutta uskaltaako antaa mennä enää, lähi aikoina.
Maria Akatemian vihanhallinan ryhmiä naisille. Ei maksa mitään.
täällä korvessa hyvin pidetä, jos tarkoitat sellaisia kokoontumisia =/