Joskus tulin valittaneeksi sitä, ettei ATM saa ihmisten ilmoilla liikkuessaan osakseen minkäänlaista huomiota. Tämänpäiväinen kokemus kuitenkin osoitti, että asia ei suinkaan ole näin - ja samalla palautti mieleen joitakin aiempiakin vastaavia tapauksia, joita en ollut tullut ajatelleeksikaan...
No niin, se siitä johdannosta; ei mennä liian pitkälle lukijoiden hämäämisessä ja uskottelussa, että tapahtunut olisi ollut jotakin myönteistä ja hyvää. Ei tietenkään.
Mikä helvetti siinä on, että AINA kun istun puistonpenkille lukemaan jotakin kaunokirjallista teosta raittiissa aurinkoisessa ilmassa, laitapuolenkulkijat ampaisevat kuin raketti juuri minun kimppuuni? Tänäänkään en ehtinyt kuin istahtaa alas, niin jo yksi hoiperteli minua kohti; jo tällöin aloin aavistella, mitä tuleman piti ja kenelle. Ja eikös vain: olin saanut kirjan kaivettua esiin mutta en edes ehtinyt avata sitä, niin vähä-älyinen sönköttäminen alkaa ja viereeni istahdetaan.
Tapahtuuko tätä sitten kaikille aina puistoissa, vai onko minussa jotakin sellaista, mikä vetoaa tuohon ihmisryhmään? En usko näyttäväni vertaisryhmään kuuluvalta; ehkä olen vain sitten niin turvallisen näköinen, että nuo tietävät minun olevan vaaraton - joku muu saattaisi vaikka vetäistä turpaan. ATM-retoriikassa tähän toki pitää vielä lisätä, että täsmälleen samasta syystä naiset eivät koskaan lähesty.
Eikä siinä mitään, jos juttelemaan tullaan; kerran kuuntelin tunnin erään "alan miehen" kertomusta elämästään ja vastoinkäymisistään, ja kun oli selvää, että mies kaipasi vain kuuntelijaa, asiassa ei ollut mitään ongelmaa... Opin ihmiskohtaloista tuolloin jotakin uutta, paljon enemmän kuin olisin oppinut tuossa ajassa romaanistani, jonka lukemista hän tuli häiritsemään. Sen sijaan tuo tämänpäiväinen pirulainen alkoi suoraan ruinata rahaa (tietenkin sen jälkeen, kun oli väittänyt minua "tuttavakseen")! Ja kun sanon, ettei ole kolikoita, tämä ystävällisesti esittää, että kävisin jossakin vaihtamassa ja tulisin sitten takaisin. Siinä tuli mieleen monia sosiaalidarwinistisia ajatuksia ja Bret Easton Ellisin mielestäni varsin terapeuttisen postmodernin klassikkoteoksen kohta, jossa kerjäläiseltä puhkotaan silmät ja tämän koiralta katkaistaan etujalat. Saatana.
Epäilemättä nämä laitapuolenkulkijat lähestyvät samalla lailla kaikkia ihmisiä (vaikka silloin kun itse olen puistossa lukemassa he jättävätkin heidät rauhaan keskittäessään kaiken huomionsa minuun), ja oma näkökulmani on vääristynyt vain siksi, että - toisin kuin muita ihmisiä - minua lähestyvät VAIN kyseiset henkilöt (jotka lisäksi aina ovat miespuolisia; ilmeisesti kassialmat kokevat lähestymiseni edes rahanruinausmielessä liian vastenmieliseksi). Niin sen täytyy olla. En ainakaan tahdo uskoa mihinkään muuhun selitykseen.
Onko muilla AT-kultapossukerhon jäsenillä muuten samansuuntaisia tuntemuksia? Ja terveet ja normaalit ihmiset ovat myös tervetulleita vahvistamaan olettamukseni siitä, että heillekin tehdään näitä "aloitteita" vähän väliä.
No niin, se siitä johdannosta; ei mennä liian pitkälle lukijoiden hämäämisessä ja uskottelussa, että tapahtunut olisi ollut jotakin myönteistä ja hyvää. Ei tietenkään.
Mikä helvetti siinä on, että AINA kun istun puistonpenkille lukemaan jotakin kaunokirjallista teosta raittiissa aurinkoisessa ilmassa, laitapuolenkulkijat ampaisevat kuin raketti juuri minun kimppuuni? Tänäänkään en ehtinyt kuin istahtaa alas, niin jo yksi hoiperteli minua kohti; jo tällöin aloin aavistella, mitä tuleman piti ja kenelle. Ja eikös vain: olin saanut kirjan kaivettua esiin mutta en edes ehtinyt avata sitä, niin vähä-älyinen sönköttäminen alkaa ja viereeni istahdetaan.
Tapahtuuko tätä sitten kaikille aina puistoissa, vai onko minussa jotakin sellaista, mikä vetoaa tuohon ihmisryhmään? En usko näyttäväni vertaisryhmään kuuluvalta; ehkä olen vain sitten niin turvallisen näköinen, että nuo tietävät minun olevan vaaraton - joku muu saattaisi vaikka vetäistä turpaan. ATM-retoriikassa tähän toki pitää vielä lisätä, että täsmälleen samasta syystä naiset eivät koskaan lähesty.
Eikä siinä mitään, jos juttelemaan tullaan; kerran kuuntelin tunnin erään "alan miehen" kertomusta elämästään ja vastoinkäymisistään, ja kun oli selvää, että mies kaipasi vain kuuntelijaa, asiassa ei ollut mitään ongelmaa... Opin ihmiskohtaloista tuolloin jotakin uutta, paljon enemmän kuin olisin oppinut tuossa ajassa romaanistani, jonka lukemista hän tuli häiritsemään. Sen sijaan tuo tämänpäiväinen pirulainen alkoi suoraan ruinata rahaa (tietenkin sen jälkeen, kun oli väittänyt minua "tuttavakseen")! Ja kun sanon, ettei ole kolikoita, tämä ystävällisesti esittää, että kävisin jossakin vaihtamassa ja tulisin sitten takaisin. Siinä tuli mieleen monia sosiaalidarwinistisia ajatuksia ja Bret Easton Ellisin mielestäni varsin terapeuttisen postmodernin klassikkoteoksen kohta, jossa kerjäläiseltä puhkotaan silmät ja tämän koiralta katkaistaan etujalat. Saatana.
Epäilemättä nämä laitapuolenkulkijat lähestyvät samalla lailla kaikkia ihmisiä (vaikka silloin kun itse olen puistossa lukemassa he jättävätkin heidät rauhaan keskittäessään kaiken huomionsa minuun), ja oma näkökulmani on vääristynyt vain siksi, että - toisin kuin muita ihmisiä - minua lähestyvät VAIN kyseiset henkilöt (jotka lisäksi aina ovat miespuolisia; ilmeisesti kassialmat kokevat lähestymiseni edes rahanruinausmielessä liian vastenmieliseksi). Niin sen täytyy olla. En ainakaan tahdo uskoa mihinkään muuhun selitykseen.
Onko muilla AT-kultapossukerhon jäsenillä muuten samansuuntaisia tuntemuksia? Ja terveet ja normaalit ihmiset ovat myös tervetulleita vahvistamaan olettamukseni siitä, että heillekin tehdään näitä "aloitteita" vähän väliä.
Vastaukset 10
Vanhimmat
siihen olenko terve tai normaali mutta jostain syystä itselle näitä "kohtaamisia" aika usein sattuu.
Laitapuolenkulkijat ovat sangen ystävällisiä, sanatarkkalainaus: "Hyvää päivää, hyvä herra. Minun nimeni N.N, saanko häiritä teitä hetken. Minulla on nyt sellainen tilanne..." Ja kuten arvata saataa lopuksi pyydetään paria kolikkoa.
Jotenkin se menee kausittain, välillä ei lähesty kukaan, välillä lyhyen ajan sisällä monta ihmistä kyselee milloin mitäkin, missä on jokin ravintola, onko lainata korkinavaajaa, miten sinne ja sinne pääsee.
Liikun pääasiassa päivisin.
kiireisenä päivänä jolloin liikun määrätietoisesti, vain laitapuolenkulkija saattaa pysäyttää.
Sitten sellaisena päivänä jolloin on vapaata, liikkuu iloisella mielellä kiirettömästi ja silloin tavalliset kanssaihmiset saattavat kysellä neuvoa.
Vittu tuon ATM paskan jauhaminen! Vittu tämä palsta on jo ihan perseestä!
...joten jatkossa voit odottaa ATM-avauksien lukumäärän päätyvän nykyisestä puolella jaettavaksi.
maailman napa. Vähän niikuin feministitkin urputtaa 1000 kertaan jauhetuista asioista, osa atm:stä haluaa viimeinkin purkautua ja puhua epäkohdista. Meitä on vituttanut elämässä niin moni seikka että tämä urputus yhdellä palstalla on pientä siihen verrattuna.
Kivaa että sinuakin nyt vituttaa XD. Ehkä se onkin kaiken tämän urputtamisen tarkoitus.
ATMyydestä kertominen on jokaisen ATMn pyhä velvollisuus. Muuten kukaan ei tiedä millaista elämää osa miehistä elää vuodesta toiseen.
Vältän köyhällistöä koska he saattavat olla aseistautuneita ja väkivaltaisia.
Viimeviikolla minut tosin huomattiin, piipahdin töiden jälkeen muuan liikekeskuksessa vaateostoksilla ja silmäillessäni ylihintaisia lumppuja nuori myyjä kaarsi ohitseni ja sanoi hei.
Tämä tapahtui siksi että sille maksetaan ja niillä oli luultavasti ollut juuri hengenkohotuspalaveri missä käskettiin tervehtimään asiakkaita ja satuin olemaan ensimmäinen joka silmiin osui. Muuten olisin saanut olla rauhassa. Oikeastaan tuollainen heiheily häiritsee, olkaa mieluummin hiljaa jos ei mitään tulla kysymään.
Enpä tiedä normaaliudesta, mutta...
Olen tullut siihen tulokseen, että liian kiltin näköiset ihmiset vetävät pultsareita puoleensa. Etenkään puistoissa ei voi lukea rauhassa, jos on yksin liikkeellä.
Yksi pahimmista paikoista on bussi. Niin mielellään kuin tukeekin julkisia kulkuneuvoja, niin pultsarimagneetin virka ei houkuttaisi. Ennakoivaa välttelyä voi tietenkin tehdä istumalla jonkun viereen (mutta jos tyhjiä penkkirivejä on vielä, niin se ei ole sosiaalisesti suotavaa).
Toinen ryhmä, jota vedän puoleeni ovat vanhukset. Junamatkoilla on käynyt muutamaankin kertaan aivan viime aikoina niin, että joku vanha herra päättää kertoa koko elämäntarinansa, mukaan lukien lasten ja lastenlasten kuulumiset. Ei siinä mitään, kyllähän aika kuluu mukavasti niitä kuunnellessa, mutta joskus ihmettelen, tapahtuuko muillekin tällaista vai onko minulla vain tietämättäni otsassa tatuointi, jossa pyydetään avautumaan.
Sen perusteella, mitä olen täällä kirjoituksistasi lukenut, vaikutat mukavalta, ymmärtäväiseltä ja ystävälliseltä ihmiseltä. Usein tämä näkyy myös ulospäin ja yksi ainoa ystävällinen katse esimerkiksi voi herättää aivan vieraassakin ihmisessä luottamuksen tunteen.
Itse olen saanut kuulla monta kertaa tästä vaikutelmasta, joita olen toisille antanut ihan huomaamattani. Siksi minullekin avaudutaan ihmeellisen helposti sekä tuttujen että tuntemattomienkin toimesta vähän väliä. Jotta ei kokonaan unohdettaisi täällä vellovaa "ATM-teemaa", tämä ominaisuus on myös johtanut moniin jo legendaksi muodostuneisiin kaveripoikasuhteisiin naisten kanssa =).
Puisto on juoppojen aluetta. Juopot asuvat siellä. Kun istut puistonpenkillä se on vähän sama kun menisit jonkun ystäväsi sohvalle istumaan.