Eikö nykymusiikki tärppää?

mikkihiiri kirjoitti:

Nythän sattuu vain olemaan on niin, että sointujen ja sävelten funktionaalinen yhteenkuuluvuus niiden absoluuttiseen sointiväriefektin hyväksi juuri muun muassa Debussyn kokosävelasteikkoon perustuvasta taiteesta lähtien oli häivytettynä taka-alalle eikä se seikka tee imppressionisteista periaatteessa yhtään sen vähemmän moderrneja pidemmästä historiallisesta aikaperspektiivistä huolimatta kuin monista heidän nykyisistä musiikillisista jälkeläisistäänkään ja klooneistaan, vaikka heillä saattaa ollakin käytettävissään laajempi musiikillinen sanasto, mutta ei välttämättä yleisesti hyväksyttyä emotionaalista referenssisysteemiä, syynä kiitos Schönbergin yleisön ja säveltäjän välien peruuttamattomaan rikkoutumiseen johtaneen 12-sävel koodin formuloiminen, joka oli omiaan vieraannuttamaan yleisön musiikista, joka tässä tapauksessa ei kehittynyt funktionaalisesti ja hitaasti kuten kieli yleisön yleisen viitekehyksen piirissä näin valtavasta ja äkkinäisestä muutoksestaan johtuen ja siksi muotokieleltään aistillisen impressionistinen Deliusiun säveltaide kromaattisen soinnutuksensa vuolaudessaan saa minut pakahtumaan miltei aina suiggestiivisessa voimassaan ja melodisessa kauneudessaan kuten viikonloppunakin rmyös reperetoaarissa jota Beecham ei juurikaan suosinut, kuten Meredith Daviesiun johtamissa orkesterilaulusarjassa idylli, Pakana-requiemissa etc. niin upea kuin Elgarin ensimmäisiin riemuvoitojhin säveltäjänä kuulunut enigma-muunnelmat onkin jossa hän antaa jokaiselle ystävällleen tunnistettavan musiikillisen hahmon, ei kuitenkaan omaa sellaista epäakateemnista harmonista mielikuvituksellista voimaa traditiuonmaalisemmassa tonaalisuudessaan ja melodian ja rytminkäsittelyssään ei heikosti hiipuvaa lievähköä lämmöntunnetta uhkeissa rintamuksissani enempää älyn mukaista tahdon tyydytyksen tai tuskan kuvaa kiihdyttänut sisimmältä olemukseltaan ja ytimeltään muusikin metafyysiseen merkitykseen viitatakseni.

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä