lapsien näkemistä rajataan kovalla kädellä

Mitä voin tehdä kun lapsien tapaamista rajataan koko ajan ,,, ensin oli päivätapaamiset ,,, viikon päivä ,,,sitten se jäi päivä tapaamiseen ,, ja sosiaali ym naiset ovat tulkinneet perheemme tilanteen siten että järjestivät valvotun tapaamisen n.3h viikossa (ei kivaa)..

väkivaltaa ei ole ollut,,parisuhde on vain ollut solmussa ,,läheisyyden ja sexin puutetta(ja sen korvaamista) mutta silti lapsen omainen usko avioliiton kestävyyteen ,,ja syyllisyys turhista kiukutteluista ja mutkista
työpäivän päätteeksi,,,.sitten tuli se maaliskuun karkaus päivä,,,vaimo meni turvataloon(ilman väkivaltaa) ja virastojen tuki vaimon puolella ollut siitä lähtien ,,ja itse isä saanut maistaa kun isyyttä on viety pois pala kerrallaan ja saa katsella tilannetta ikäänkuin sivusta ,.uusin naula puuveneessä on se että sosiaali tytöt kertoivat että ovat keskenään laittaneet tutkimuspyynnön joten koko asia on seisonut jo pari kuukautta ja mm poikaani en ole nähnyt tänä aikana ,,,lämpimänä ihmisenä on vaikea käsitellä näitä kylmältä kolisevia ihmisiä,,mutta kaipaus ja viha sahaa kehossa vierekkäin kun aamulehden etusivulla poika huutaa isälleen -ISI KATO MUA!!!! Todellinen tietäjä vastatkoon kuinka puserruksesta pääsee???
8977
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Yritä olla vihaamatta kaikkia naisia sen takia, mitä vaimosi tekee. Se tekisi tilanteen vain pahemmaksi.

Hommaa asianajaja ajamaan sinun puoltasi. Pitämään puoliasi. Neuvottelemaan.

Äänestä

Kamala tilanne. Opiskelen sosiaalialaa ja olin kevällä harjoittelussa turvakodissa. Kaikki siellä olevien asiakkaiden kanssa käytyjen keskustelujen pääasiat kirjataan ylös ja niistä tehdään yhteenveto , mikä päätyy turvakotiasumisen maksavan kunnan sossuun. On ikävä tosiasia, että jotkut huoltajuusasioiden ja katkeruuden vuoksi käyttävät tätä hyväkseen valehtelemalla ja mustamaalaten toista, jotta saisivat lapset pidettyä erossa isästään.

Ikävä kyllä minulla ei ole sinulle muuta neuvoa, kuin että käyttäydyt mahdollisimman asiallisesti ja rauhallisesti kaikkien viranomaisten kanssa, vaikka kuinka raivostuttaisi ja ärsyttäisi. Valvotut tapaamiset ovat varmasti yhtä piinaa kun joku kyttää koko ajan, mutta niissäkin muista, ettet osoita halveksuntaa tai muuta sellaista valvojaa kohtaan, koska hän kirjoittaa jokaisesta tapaamisesta muistiin asioita ja kaikki häneen kohditsunut negatiivinen asenne vaikuttaa hänen käsitykseensä sinusta ihmisenä. Kannattaa siis olla mahdolisimman hyvissä väleissä kaikkien viranomaisten kanssa vaikka olisivat veemäisiä ja nöyrän oloisesti yrittää osoittaa heille, kuinka kärsit siitä ettet saa tavata lapsia kuten ennen ja kuinka hyvä ja kunnollinen isä olet heille, vaikka avioliittosi menikin solmuun. Älä luovuta, vaikka nämä asiat vievät aikaa. Minulla on kolme lasta ja voin vain kuvitella kuinka kamalaa olisi, jos joku yrittäisi minua heistä erottaa.

Voimia ja jaksamista sinulle! Omalta kohdaltani voin sanoa, että jos valmistuttuani työskentelen lastensuojelussa tms., en automaattisesti ole aina äidin puolella kuten nykyään ikävän usein vielä ollaan.

Äänestä

Ensinkin, jos sinun näkemys on että mitään syytä lapsen näkemisen riistämiseen ei ole, niin ota yhteyttä lakimieheen ja sosiaaliasiamieheen ja ala selvittää tilannetta. Kysy omilta sosiaali tädeiltä, että mikä on homman nimi ja vaadi kirjallinen pyyntö siitä mitä he tahtovat sinun tekevän ja mistä syystä. Muista on lapsen oikeus nähdä vanhempiaan.....
Sit siihen toiseen laitaan, et tuo kaikki ei ollut totuus. Ehkä tiellä ei ole ollut fyysistäväkivaltaa vaan henkistä siellä kotona. Lapsi kun ei kasva hyväksi aikuiseksi ei sit millään kummassakaan väkivallassa. Naisesi pakeneminen turvataloon kuulostaa siltä että jotain on oikeasti vinossa.
Aikoinaan minun ex-mieheni sanoin ihan tuota samaa,että ei ymmärrä miksi ei saa nähdä lastaan, vaikka tyyppi kulki pilvessä, hakkasi aina kun oli mahdollista, uhosi ja huusi. Ei sillä, et ei se niin lapselle koskaan tehnyt, mut se vaan et onko se sit kuitenkaan turvallista uskoa että mitään ei tapahtuisi. Mies jäi ilman lastaan, valitsi oman elmänsä eli ei oikein mitään minusta. Vaikeuksia vaikeuden jälkeen. Se nörtyminen omien mokiensa edessä on tuskallista ja kivulias tie, mut jos minä olisin perheessämme ollut se jolta lapsi viedään pois, olisin nörtynyt. Niin rakas asia poikamme kuitenkin on.Ex-mieheni ei koskaan tajunnut asiaa, eikä ymmärtänyt sitä miksi häntä ei ymmärretä. valitettavasti hän oli myös hyvin persoonallisuus häiriöistä kärsivä ihminen. aika jolloin meillä meni hyvin on ikimuistoinen, mutta aika jolloin olisi pitänyt hänenkin tajuta jo tehdä jotain muuta itselleen, kun jatkaa laitoskierettään, huumeita ym. oli liian pelottavaa meidän pojalle ja minulle.
Toivon sinulle kaikkea hyvää olin asian laita sit mikä tahansa oikeasti. Muista että älä ole asian kanssa yksin vaan mene puhumaan asioistasi mielenterveys puolelle terveyskeskukseen. Muista valheilla et rakenna mitään, ja ei rakenna vaimosikaan. Jossain vaiheessa ne asiat on kohdattava kuitenkin, siis miksi ei nyt.

Äänestä

Näytät itkevän eniten niiden kulissien kaatumista (anteeksi jos kirpaisi). Lasten parasta ajatellessasi, laatu korvaa määrän.

Äänestä

Peiliin katsominen voisi auttaa, joskus syy voi olla lähempänä kuin uskotkaan.

Äänestä

Yhteishuoltajuus on sentään mulla.Piti hommata juristi vapailta markkinoilta.Pusersi kuitekin järkevän osituksen,lapsen tapaamis aikataulun ym.Ilman juristia ex ois vienyt tuhkatkin pesästä...Vaikka maksoikin hieman niin sosiaali ihmiset "kavahtavat" kun juristin olemassa olon tajuavat.Taistele isän oikeuksistasi...Voimia sinulle...Vaikka taistelua lapsesta loppumattomiin....itellä edellenkin piikki auki juristiin päin auki,jos vaikka oikeudessa tavataisiin ex lähihuoltajuudesta...alkoi just neljäs vuos erosta ja en oo unohtanut oikeudenkäynin mahdollisuutta...

Äänestä
  • Minkälaisen tapaamisaikataulun saitte aikaan?

    Äänestä

  • tapaamisaikataulu? kirjoitti:

    Minkälaisen tapaamisaikataulun saitte aikaan?

    Käyn vuorotyössä joten vahvistettu sopimus on että lapsi on 2vrk/viikko minulla ja lomat ja ylimäräiset vapaat sovitaan erikseen.(koko kesälomani neljä viikoa oli lapsi minulla)Ihan hyvin on toiminut,lapsi on kyllä enenmmän kuin tuo kaksi päivää viikossa vapaitteni mukaan,ex ei onneksi asiaa vastusta

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


jonne kirjoitti:

Mitä voin tehdä kun lapsien tapaamista rajataan koko ajan ,,, ensin oli päivätapaamiset ,,, viikon päivä ,,,sitten se jäi päivä tapaamiseen ,, ja sosiaali ym naiset ovat tulkinneet perheemme tilanteen siten että järjestivät valvotun tapaamisen n.3h viikossa (ei kivaa)..

väkivaltaa ei ole ollut,,parisuhde on vain ollut solmussa ,,läheisyyden ja sexin puutetta(ja sen korvaamista) mutta silti lapsen omainen usko avioliiton kestävyyteen ,,ja syyllisyys turhista kiukutteluista ja mutkista
työpäivän päätteeksi,,,.sitten tuli se maaliskuun karkaus päivä,,,vaimo meni turvataloon(ilman väkivaltaa) ja virastojen tuki vaimon puolella ollut siitä lähtien ,,ja itse isä saanut maistaa kun isyyttä on viety pois pala kerrallaan ja saa katsella tilannetta ikäänkuin sivusta ,.uusin naula puuveneessä on se että sosiaali tytöt kertoivat että ovat keskenään laittaneet tutkimuspyynnön joten koko asia on seisonut jo pari kuukautta ja mm poikaani en ole nähnyt tänä aikana ,,,lämpimänä ihmisenä on vaikea käsitellä näitä kylmältä kolisevia ihmisiä,,mutta kaipaus ja viha sahaa kehossa vierekkäin kun aamulehden etusivulla poika huutaa isälleen -ISI KATO MUA!!!! Todellinen tietäjä vastatkoon kuinka puserruksesta pääsee???

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu