saa edelleen kuulla miten huono äiti ja miten kaiken tekee väärin. Kaikki hänen sukulaisensa käännetään minua vastaan, huhuja laitetaan liikkeelle. Eikö näistä kuitenkin lapsi kärsi eniten loppupeleissä? Mies se kuitenkin itse lähti ja perusti samantien uuden perheen. Suuttui kun selvisin, en kuollutkaan ikävään. Miksi ei keskity omaan elämäänsä kun siten kerran halusi. Aina pitää olla arvostelemassa. Parhaani yritän. Jos joskus vien lapset hoitoon, otan omaa aikaa, ei se tarkoita että "luuhaan" ja että olen "aina viemässä lapsia hoitoon". sos. toimistostakin sanottiin että ota ihmeessä myös omaa aikaa ja että toisen vanhemman pitäisi huolehtia tästä, koska se on lasten etu kun molemmat vanhemmat jaksavat pyörittää arkea. Vaikka se arki kaatuikin minulle. Miksi hakkua että toisen koti on huono, et antanut paljon mahdollisuuksia lähtiessäsi. Sillä rahalla on elettävä mitä on. Lapset itkevät tullessaan, muutama yö menee valvoessa kunnes taas rauhoittuvat, miksi se on minun vikani? Mitä tein, teen niin väärin?
Vaikka vuosi
erosta...
4906
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Sama tarina ja jaksaa vaan pitää. En tiedä miksi silitellään aina sitä joka eniten vahinkoa saa aikaan. Olisin halunnut, että olisin voinut jatkaa ystävyyttä ex-appivanhempien kanssa, mutta minä olen kaiketi elävä muistutus siitä mitä poika teki. Ei ole helppo myöntää että oma poika teki jotain omalle perheelleen. Olen yhtäkkiä muuttunut kamalaksi pojan ja lapsen elämän pilaajaksi ym. Lapsen kanssa kuitenkin arkea eletään ja hyvin pärjäämme. Jos olisin niin kamala kuin mitä ex-puolison suku väittää tuskin töissä kykenisin käymään ja lapsesta huolehtimaan. Käännän selkäni heille ja kuljen pystypäin, minulla ja lapsella ei ole mitään hävettävää, hävetköön muut.
Meillä ihan sama tilanne appivanhempien kanssa! Sanoivat puolustuksekseen kerran että omaa poikaa ei voi hylätä ja hänen kanssaan on edelleen elettävä. Alussa olivat kauhuissaan poikansa käytöksestä, mutta nykyään kuulen "kaupungilta" kuinka kahvipöytäkeskusteluna olen ollut aiheena, enkä mitenkään positiivisessä mielessä. Nykyisellekin kun tunnun olevan kova pala, niin minua on kai haukuttava joka käänteessä että hän pysyy hyvällä mielellä. Yritän aina olla ystävällinen ex appivanhemmille harvoin tavatessamme mutta painostava tunnelma häilyy ympärillämme kuitenkin. Ottavat tekemiseni, sanomiseni aina henk.koht. loukkauksina ja syytöksinä :-( Olen saanut ex:ltäni kuulla olevani koko hänen sukunsa mielestä erittäin huono äiti. Olenkin puolustuksekseni kysynyt miksi eivät sitten tule apuun jos tuntuu että kohtelen heidän lastenlastaan kaltoin, kysyisivät tarvitsenko lepohetkeä tms. On helppoa arvostella ja haukkua vierestä. Luonnetta kysyy se, että tulee tarjoamaan apuaan tai on aidosti kiinnostunut lapsesta ja tämän äidin hyvinvoinnista. Jollain tavalla ex:lleni tapahtuvat ikävät asiat ovat melkeimpä minun syytäni vieläkin, vaikuttaahan toki mennyt elämämme vielä tänäkin päivänä. Mutta autas jos kehtaat jotain kysyä ex:n elämästä, en osaa päästää irti ja roikun yms.
Ei tässä auta kuin kääntää selkänsä ja elää omaa elämää. Mutta kun ajattelevana omantunnon omaavana ihmisenä kuitenkin jään ajattelemaan ilkeitä sanoja ja pyrin olemaan vieläkin parempi ja kunnollisempi, mutta eihän mikään riitä, eihän?
olen hyvä isä. Hyvänä isänä yritin hoitaa velvollisuuteni. Osallistuin kodin hoitoon, vein lapsia tarhaan, hain tarhasta. Olin tasapuolisesti poissa töistä kun lapset olivat kipeitä. Pesin pyykkiä, siivosin, imuroin, tiskasin yms. Vauva aikana vaihdon vaipat ja valvoin yöt. Kävin töissä valvottujen öiden jälkeen. Ainoa asia, jonka sain kuulla oli kuinka ex vaimolla on niin rankkaa ja tarvitsee omaa aikaan. Sitä järjestettiin kyllä oli kuntosalipäivät ja tyttöjen kanssa risteilyt.
Vapaa-ajan käyttöön liityi uskottomuus. Vieraissa virkistyminen. Kaksi naamaisesti minulle oli varattu isän rooli. Rahan tuojan rooli. Lasten hoitajan rooli. Mutta puolisoksi en kelvannut. Kun lapset kasvoivat sain mennä. Nyt olen erossa lapsistani, koska lapset halusivat jäädä äidille. Nuorimmalta ei kysytty koska on vasta 4 vuotias. 10 ja 8 vuotiaat ilmaisivat mielipiteensä selkeästi.
Vaimoltani kuulin kuinka oksettava olen. Ex anoppi hakkui paskapääksi. Kuulin kaikenlaisa syytöksiä yms.
Kaikessa ex-vaimo vetoaa lasten etuun. Lapset ovat olleet hyvä miekka jolla lyödä.
Tuttua on, että avioeron jälkeen alkoi tuo "huono äiti" syyllistäminen. Tähän osallistuu myös pettäjämieheni pettäjäkumppani eli uusi vaimo. Näin he saavat hyväksynnän uudelle suhteelleen, mollaamalla entistä vaimoa - itsekästä julkisivun kiillotusta.