haluaisin keskustelua samassa tilanteessa olevien kanssa; mies vaan pelaa ja pelaa!
itse olen katsellut jo kohta kolme vuotta jonka olemme yhdessä asuneet. töistä tullessa kone auki, eväät keittiöstä ja koneelle koko loppuillaksi istumaan,luurit korville. siellä menee sitten aikaa yöhön ja useimmiten aamuyöhön asti. viereen nukkumaan turha pyydellä. viikonloput oivaa aikaa istua koneella koko viikonloppu. "joo kohta", "pelaan vaan yhden matsin", "15 minuuttia vielä", "ei nyt ehi". siinä on sanat jotka saan kuulla jos haluan vähän huomiota osakseni. loppujen lopuksi en yleensä sitä saa, tai jos saan, niin mies tulee viereeni sohvalle katsomaan telkkaria siksi aikaa kun jokin kenttä lataa.siinä kaikki. yhteistä aikaa meillä on siis tuskin koskaan, harvoin edes nukumme, saati sitten harrastamme edes seksiä enään yhdessä. tunnen oloni todella yksinäiseksi, käytän itsekin yhä enemmän aikaa koneella ollen, kun ei ole muutakaan tekemistä,aina ei jaksa katsoa telkkaria yksin. siivota saan yksin, ruokaa laittaa yksin. mies ei osallistu siivoukseen kuin joskus kun pyydän.oma-aloitteisesti harvoin mitään tapahtuu.
joudun jatkuvasti miettimään etukäteen kuinka saisin pidettyä hänet poissa koneelta edes yhden päivän ajan, yritän keksiä jotain yhteistä kivaa tekemistä. mutta hän ei yleensäkään innostu mistään.tai sitten kun lähtee kanssani johonkin,odottaa vaan kokoajan että palaisimme kotiin ja että hän pääsisi pelaamaan. esimerkkinä, viimeeksi kun pitköstä aikaa kävimme ulkona syömässä(!) hän ruokansa valittuaan ilmoitti että laittaa viestin kaverilleen että pelataan taas tunnin kuluttua! siis kerrankin kun oli yhteistä aikaa, hän mietti vaan pelaamista!
tiedän kyllä että hän rakastaa minua, ja minäkin (ikävä kyllä) häntä, mutten jaksa tätä kauaa enää! haluaisin vain viettää "normaalia" elämää, hankkia lapsia ja elää "tasaista arkea".lähes kaikki tuttavapariskuntamme ovat jo perheellisiä.
en vaan tiedä mitä olisi tehtävissä enään, asiasta on riidelty tuhat kertaa, turhaan. minä vaan kuulemma valitan turhasta. kuinka ihmeessä hänet saisi ymmärtämään että parisuhteessa kuuluu ottaa toinenkin huomioon, elää yhdessä, eikä tehdä sitä mitä itseään sattuu huvittamaan, ja antaa minulle aikaa silloin kuin itseään huvittaa. olen meinannut lähteä monta kertaa, mutta miksi se on niin vaikeaa? miksi kiduttaisin itseäni suhteessa jolla ei ole minulle mitään annettavaa?
onko kukaan onnistunut kääntämään peliriippuvaisen päätä, ja jos niin miten?
itse olen katsellut jo kohta kolme vuotta jonka olemme yhdessä asuneet. töistä tullessa kone auki, eväät keittiöstä ja koneelle koko loppuillaksi istumaan,luurit korville. siellä menee sitten aikaa yöhön ja useimmiten aamuyöhön asti. viereen nukkumaan turha pyydellä. viikonloput oivaa aikaa istua koneella koko viikonloppu. "joo kohta", "pelaan vaan yhden matsin", "15 minuuttia vielä", "ei nyt ehi". siinä on sanat jotka saan kuulla jos haluan vähän huomiota osakseni. loppujen lopuksi en yleensä sitä saa, tai jos saan, niin mies tulee viereeni sohvalle katsomaan telkkaria siksi aikaa kun jokin kenttä lataa.siinä kaikki. yhteistä aikaa meillä on siis tuskin koskaan, harvoin edes nukumme, saati sitten harrastamme edes seksiä enään yhdessä. tunnen oloni todella yksinäiseksi, käytän itsekin yhä enemmän aikaa koneella ollen, kun ei ole muutakaan tekemistä,aina ei jaksa katsoa telkkaria yksin. siivota saan yksin, ruokaa laittaa yksin. mies ei osallistu siivoukseen kuin joskus kun pyydän.oma-aloitteisesti harvoin mitään tapahtuu.
joudun jatkuvasti miettimään etukäteen kuinka saisin pidettyä hänet poissa koneelta edes yhden päivän ajan, yritän keksiä jotain yhteistä kivaa tekemistä. mutta hän ei yleensäkään innostu mistään.tai sitten kun lähtee kanssani johonkin,odottaa vaan kokoajan että palaisimme kotiin ja että hän pääsisi pelaamaan. esimerkkinä, viimeeksi kun pitköstä aikaa kävimme ulkona syömässä(!) hän ruokansa valittuaan ilmoitti että laittaa viestin kaverilleen että pelataan taas tunnin kuluttua! siis kerrankin kun oli yhteistä aikaa, hän mietti vaan pelaamista!
tiedän kyllä että hän rakastaa minua, ja minäkin (ikävä kyllä) häntä, mutten jaksa tätä kauaa enää! haluaisin vain viettää "normaalia" elämää, hankkia lapsia ja elää "tasaista arkea".lähes kaikki tuttavapariskuntamme ovat jo perheellisiä.
en vaan tiedä mitä olisi tehtävissä enään, asiasta on riidelty tuhat kertaa, turhaan. minä vaan kuulemma valitan turhasta. kuinka ihmeessä hänet saisi ymmärtämään että parisuhteessa kuuluu ottaa toinenkin huomioon, elää yhdessä, eikä tehdä sitä mitä itseään sattuu huvittamaan, ja antaa minulle aikaa silloin kuin itseään huvittaa. olen meinannut lähteä monta kertaa, mutta miksi se on niin vaikeaa? miksi kiduttaisin itseäni suhteessa jolla ei ole minulle mitään annettavaa?
onko kukaan onnistunut kääntämään peliriippuvaisen päätä, ja jos niin miten?
Vastaukset 5
Vanhimmat
Sun pitää tehdä äijälles selväksi, että et ole itsestäänselvyys. Anna vaihtoehdot: sinä tai peli...
katsella tuollaista jo vuosia. Ei tuo mitään rakkautta ole. Avaa silmäsi.
välissä saattaa olla pari päivää tai jopa viikko ettei hän pelaa ja teemme yhdessä asioita(lähinnä makoillaan sohvalla, käydään kaupoissa jne), mutta koneella istuu ison osan ajasta silloinkin kylläkin. meillä on hyviäkin hetkiä, mutta ne ovat säälittävän vähissä nykyään :( olen jotenkin jo niin tottunut tähän tilanteeseen mutta usein ahdistaa yksinäisyys todella paljon(olen taipuvainen synkkiin ajatuksiin,olen kärsinyt yksinäisyydestä nuoruudesta lähtien). monet kerrat olen asiaa yrittänyt hänelle järjentää, mutta hän sanoo, että "kokoajanhan me ollaan yhdessä". saman katon alla joo, mutta hän vaan ei ole läsnä. pelottaa kun olen huomannut itsestäni että olen ruvennut katselemaan muita "sillä silmällä", ja sitten tunnen huonoa omaatuntoa, koska hänellähän ei muita mielessä ole,tietystä syystä. tai no konehan se hänen ykkönen on. kuitenkin rakastan häntä.. en vaan tiedä mitä tehdä, kun en saa häntä ymmärtämään enkä oikein osaa lähteäkään kun pelottaa totaalinen yksinäisyys jälleen.
Miehet eivät oikeasti välttämättä aina ymmärrä, että vaikka saman katon alla asutaan, niin toinen osapuoli pitäisi huomioida, eikä peli saa viedä kaikkea aikaa elämästä. Nykyajan pelit ovat todella koukuttavia, tiedän sen itse, koska pelaan aika paljon ja olen nainen. Mieheni pelaa myös, mutta yleensä pelaamme silloin, kun toinen ei ole kotona tai toinen touhuaa omiaan. Itse en missään nimessä pitäisi siitä, että mieheni kieltäisi minulta pelaamisen, joten en ehdota sitä sinullekaan. Miehesi ei oikeasti välttämättä tajua miten pahalta sinusta tuntuu. Asia kannattaa nostaa pöydälle ja katso, että saat miehesi täyden huomion. Tuo ei voi jatkua tuollaisena, mieti nyt sitten kun teillä on lapsia? Eipä voi lasta kovin kevyin mielin jättää isän hoitoon, kun hän vain pelaa ja lapsi voi sillä aikaa esim. satuttaa itsensä. Miehesi ei ole tarvinnut ajatella ennen sinua muuta kuin itseään, joten tämä voi olla hänelle ns. uusi asia. Kaikille kaikki ei ole valitettavasti itsestään selviä asioita. Tee miehellesi selväksi, että et siedä enää tuollaista käytöstä. Miehesi pelaaminen voisi rajoittua itsestään silläkin, kun alkaisitte tehdä yhdessä mukavia asioita ja hän huomaisi miten mukavaa sinun seurasi on. Jos et saa puheella pelaamiseen rajoja, niin suosittelen ammattiapua. Pelaamisestakin voi tulla riippuvuus.
mutta 10v sinnittelin ja luotin että kyllä se muttuu kun ikää tulee...ja paskat!
Kun mentiin yhteen, oli silloin koukussa pleikkariin ym. pelikoneisiin, sitten tuli taloon tietokone ja siitähän se varsinaisesti vasta alkoi... :(
Eli aivan kuten sinun mies, tämäkin istui koneella lähes kaiken hereilläolo aikansa.
Kun heräsi, eli joskus aikaisintaan 12 aikaan päivällä, meni koneelle...nukkumaan meni joskus 3-5 aikaan aamulla.
Koko elämänrytmi oli aivan päälaellaan, ei käynyt töissä joten sikäli tuo yövalvominen onnistui jatkuvasti.
Luulin kaiken muuttuvan kun lapset syntyivät, mutta ei, mitään ei tapahtunut...no jaa, ehkä sen verran että joskus siitä oli hyötyä kun mies oli yöllä hereillä, saattoi vauvaa yöllä nukutella ja antoi minun nukkua, mutta tätä tapahtui melko harvoin...yleensä oli koneessa jotain vikaa tai kasaili konetta tms.
Kun tuli nukkumaan, usein alkoi seksin himiäminen, arvatkaas vaan oisko siihen aikaan jaksanu ku oot sikeimmässä unessa..hohhoijaa :(
Muutenkin oli hemmetin laiska tekee mitään hommia kotona, olemaan lasten kanssa tms. No ihan varmasti jos kaikki energia menee yöllä pelaamiseen ja päivät on sitten niin väsyny ettei mitään jaksa kuin istua koneella!!
Juups, sitten vaan kypsyin mieheen niin että päätin rohkaista itseni (monta vuotta puhuin asiasta ystäville ja sukulaisille, kaikki tiesivät kyllä ilman minun sanomistakin mimmoinen mies oli)ja potkaisin hänet pihalle...erosimme pari vuotta myöhemmin, eli niin kauan meni vielä ennenkuin pääsin hänestä lopullisesti eroon...
Mutta sen sanon, että vaikka sitten jäinkin yksin kahden pienen lapsen kanssa, niin elämä oli paljon helpompaa...minä en ollut enää niin stressaantunut kuin ennen, lapset jotenkin rauhoittuivat...
Vieläkin olen yksin, sitä uutta oikeaa ei ole löytynyt mutta eiköhän sekin vielä ilmesty ;)
Tsemppiä sinulle, neuvoja en osaa antaa muuta kuin että nostappa kissa pöydälle ja yritä saada mies puhumaan tuosta peliongelmasta!