Kun Korhosen kerrottiin tulevan Lapin Kansan päätoimittajaksi totesin; jo oli aika naisen: Mietin myös onko Korhosesta päätoimittajaksi Lappiin. Ja ei ollut kun jo valintatilanteessa puhui perättömiä.
Päätoimittajan ja kustantajan välillä pitää olla luottamussuhde, joka pohjautuu rehellisyyteen ja lukijoiden arvostukseen.
Jos päätoimittajasopimuksen allekirjoittanut todetaan rikkoneen jo haastattelutilanteessa luottamusta ei hänestä ole päätoimittajaksi.
Kustantajalla on yksipuolinen LAKIIN PERUSTUVA oikeus päättää työsuhde. Päätoimittaja joka ei nauti kustantajan luottamus on entinen päätoimittaja.
Se, että Korhonen tuli yksipuolisesti esiin, syyttäen kustantajaa sukupuolisen poikkeavuuden aiheuttaneen irtisanomisen ja, että häntä yritettiin lahjoa osoittaa kuinka Korhonen ei ole lainkaan tehtäviensä tasalla ja ei tunne tai ei välitä LAISTA osoittaa hänen olevan sama stalinisti kuin ennenkin.
Ja hyvinhän hän sekoitti ammattilehden unohtaen, että sen tulisi olla ammattilehti, ei tuttavista isoin jutuin kertova KOM.

Vastaukset 9
Vanhimmat
Kun ette osanneet valita Tuomo Korteniemeä aikoinaan Länsi-Rajan päätoimittajaksi korjatkaa nyt virhe.
Tuomo osaisi johtaa perinteisiin ja rehellisiin, työteliäsiin arvoihin perustuvan Lapin Kansan tekoa niin, että lukijoiden kunnioitus ja luottamus säilyy.
Vai on Korteniemestä yhtäkkiä tullut pyhimys. Miten niille SOS lapsikylän rahoille kävikään? Eivät ne Korteniemen omatkaan lehdet kovin kummosia ole olleet, eivät sisällöltään eivätkä taloudeltaan.
ei nyt kannata.
Almamedia ottaa turpaan että tukka lähtee, vinkukoon lahkolaiset mitä haluavat.
Jos Sinulla ei ole malttia keskusteluun, vaan olet tottunut aina haukkumaan lähimmäisiä niin pysyttele poissa keskusteluista vaikka olisit ateistyi.
Kysymys on siitä, että jos päätoimittaja ei nauti kustantajan luottamusta lähtö tulee.
Ja vaikka Korhonen ei ollut vielä aloittanut töitä oli hän kirjoittanut sopimuksen 1.9.2008.
Joten hän oli silloin aloittanut työsuhteen ja sen jälkeen hänen on kuunneltava kustantajaa ja oltava luotettava.
Katselepa lakikirjaa niin huomaat että näin se on.
Mitä Alma Median johto vastaa käräjillä, kun niiltä kysytään, yllyttikö osakkeenomistaja heitä?
"jos päätoimittaja ei nauti kustantajan luottamusta lähtö tulee"
Eipäs vääristellä Suomen lakia, se ei ole mikään Raamattu.
Epäluottamus ei saa syntyä laittomasta syystä. Eli jos päätoimittaja ei esimerkiksi suostu ottamaan kustantajalta suihin niin se ei ole laillinen syy epäluottamuksen syntyyn.
Korhosella jäi Journalistissa yksi numero tekemättä kun toimitus ei totellut häntä, joten siinä hänen suuret journalistiset kyvyt.
Ja jos "puolisona" on ent. stallari nyk. vasemmistoliiton julkihenkilö, ehdokas VANTAALLA. on aika erikoista yrittää valheilla soluttautua Lapin Kansan päätoimittajaksi. Vaikka lehden toimituksessa on entisiä stallareita ei sama sovi päätoimittajalle.
Arvostelukyky petti Korhosella.
Lapin Kansaan stalinistisen siiven. Aika ovelaa nostaa meteli kun hyvin tietää, että on rikkonut sopimustaan.
Mutta tämähän on stallarien vanha tapa.
HUUTOA, ITKUA, SYYTÖKSIä ja kun on käyty oikeudessa kaikki päättyy siihen, että on saanut potklut ja saa sakot työnantajansa mustamaalauksesta.
Kustantajalla kun on oikeus ilman syytä ilmoittamatta lopettaa päätoimittajan työsuhde. Näin sanoo laki ja sen Korhonen hyvin tietää.
Nyt yrittää SETAn avulla saada myötätuntoa ja ääniä stallarien pussiiin.
Voi vain todeta että suomessa ja ainakin täällä lapissa elää moni vielä henkistä ja ruummillista keskiaikaa. Mitä h... tekee työnantaja sellaisilla tiedoilla kuin toimittajan yksityiselämä, kenen kanssa elää jne... Jokainenhan saa elää vaikka kissan, koiran, äitin, isän, naisen tai miehen jne.. kanssa.
Miksi Korhonen valehteli, siksi että
hän voisi alkaa päätoimittajaksi.
Aikoiko Korhonen luomaan lehdestä
lesbomyönteistä ja mahdollisesti
heteroihmisiä nälvivää linjaa
toteuttaaksen itseään.
Oliko Korhosella mahdollisesti
pelkkä äänten kalastelu mielessä
tekeytymällä viattomaksi, koska
tälläinen temppuhan on moraalisesti
petos. Korhonen olisi voinut suoraan
rehellisesti sanoa olevansa lesbo, koska
sehän on työnantajan oikeus päättää
minkälaista linjaa lehdessä halutaan
pitää.