H-D-porukan matka Kroatiaan

Matkamme alkoi lauantaina 30.8 klo 13:30 kauppamme pihalta Raisiosta.
Ajelimme mukavassa kelissä kohti Sompasaarta FinnLinesia, satamassa jo osa porukasta
odotteli meitä ”hermostuneena”. Ryhmämme koko oli 17 henkeä ja matkassa 10 pyörää.
Melkein kaikki olivat Touring-sarjan pyöriä mutta muutama oli matkavarusteltuja Softaileja.
”Vanhin” pyörä oli muistaakseni vuosimalli 2002, joten uutta kalustoa oli matkassa.

Laivamatka meni kuten yleensä, maailmaa parantaessa ja matkalaisiin tutustuessa, olihan ryhmäme toisiilleen entuudestaan tuntematon. Ruoka FinnLinesilla oli hyvää kuten aina ja sitä oli todella riittävästi. Motoristihan ottaa aina periaatteella ”parempi kerran hävetä, kuin kauan katua” Ettei vaan siis lopu kesken ja jää harmittamaan.

Saavuimme Travemundeen illalla 8 aikaan ja painoimme baanalle pimeellä totuttelemaan vauhtiajoa. Bad Oldesloesta löytyi ensimmäinen majapaikkamme helposti ja sitten painuttiinkin pehkuihin vaikka osa kävi vielä olusilla.

Aamulla aloitimme todellisen puurtamisen. Matkaa seuraavaan majapaikkaan Kindingeniin olisi 720 km, joten ajettavaa riittäisi 17 hengelle ihan riittämiin. Onneksi saimme ajaa mukavassa kelissä, vailla sateen uhkaa, joka hidastaa menemistä merkittävästi. Saavuimme illalla majapaikkaan Gasthof Wiggersiin, jossa Fat Boyn omistaja-omistaja otti meidät lämpimästi vastaan.
Normaalit kuviot eli ruokaa ja hyvää saksalaista olutta…Valmistauduimme henkisesti Alppien
ylitykseen. Huomenna olisi rankka päivä Grossglocknerin ja Plöckenpassin yli. Ajomatkaa ei tulisi kuin 420 km mutta aikaa tulisi kulumaan reilusti, koska kurveja on matkalla todella paljon, sekä jyrkkää nousua, että jyrkkää laskua.

Edelswisspitzellä tuli pieni takaisku kun Kallelta jostain kumman syystä puhkesi eturengas.
Ei pitänyt kolmaskaan paikkapullo ja siksi oli soitettava Harrikan Road Assistance-numeroon.
Selitin pitkään englannin hemmolle, että missä ollaan mitä ja mitä on tapahtunut. Lupasivat lähettää auton tulemaan. Sovimme Kallen kanssa, että jatkamme seuraavaan majapaikkaan ja hän tulee lavetilla perässä. Onneksi Buzzin Gasthof on Motorradhotel joten siellä oli huoltopöytä ja mulla työkalut mukana. No Kalle saapui myöhään illalla ja me nostimme pyörän päydälle ja irrotimme etupyörän ja teimme paikkaustyön. Paikka tottakai kesti Suomeen asti.

Aamusella monien kiitosten myötä lähdimme aamulla matkaan kohti Kroatiaa, Istriaa ja Brtoniglaa.
Painoimme Italian läpi tukka putkella ja saavuimme hyvissä ajoin Fioriniin majoittumaan.
Ilma oli mahtavan aurinkoinen ja pelkät farkut ja T-paita olivat päällä aivan liikaa.

Tarkoitus oli viikon aikana tehdä monenlaista, ehdimme kuitenkin käydä seuraavissa paikoissa:

Tärkeitä kohteita olivat:
European Bike Week, Faaker Seellä Itävallassa jossa poikkesimme ajamassa paraatin ja teimme ostoksia. Minä ja Tiina söimme himoitsemamme Ribbelnit.
Ryhmä kävi päiväretkellä katamaraanilla Venetsiassa, josta varsinkin naisväki tykkäsi kovasti, ja miksi ei olisi pitäneet, Venetsia on näitä vähintään kerran elämässä kohteita.
Ajelimme Istriassa Humin ja Motovunin kaupungeissa sekä kävimme katsomassa Kotlin kuivuneita putouksia.
Yhtenä iltana vietimme Grillijuhlia Sergion kantapaikassamme.
Umagin kaupunki tuli monelle tutuksi, jossa bisnesväki kävi nettibaarissa kirjastossa sekä nautimme hyvää Kroatialaista jäätelöä, litrakaupalla.
Porukkamme myös söi hyvin kokoajan ja usein …
Viikko meni aivan liian nopeasti, aivan liian nopeasti. Ilma oli kokoajan aivan mahtavan lämmin.
Ei liian kuuma mutta todella sopiva auringonottoon ja uintiin ja löhöilyyn.
Paluumatka alkoi tietenkin hieman apeissa tunnelmissa. olihan viikko ollut puuhakas ja hauska.

Starttasimme porukan kanssa kohti Sloveniaaja Saksaa keskiviikko10.9 aamulla kello 8.
Vaimo Tiina jäi Kroatiaan odottelemaan minun paluutani. Me olimme sopineet ryhmän kanssa,
että toimin matkanjohtajana viimeiseen yöpaikkaan asti ennen Travemundeä, josta sitten palaan
yhtämatkaa yksin ja nopeesti.

Jälleen kerran pääsimme auringonpaisteessa Saksan puolelle Rosenheimiin ja seuraavana päivänä jatkoimme siitä Lauenfördeen, Villa Löwenherziin. Villa Löwenherz on motoristihotelli, jonne ei
oteta automatkailijoita ollenkaan. Tänävuonna Villa täyttää 30 vuotta ja saimme kaikki pienen lahjan synttäreiden kunniaksi. Poikkesin Villa Lövwenherziin ensimmäistä kertaa jo 80 luvun puolessavälissä ja silloin sisarukset Martha ja Stefan olivat nuoria ja hoikkia ja notkeita, kuten minäkin. Aika ja harrastus on tehnyt tehtävänsä ja meistä on tullut keski-ikäisiä ja erittäin sellaisia kaikin tavoin. Söimme mahtavat pihviruuat ja joimme monet Weissbierit, sekä vedimme muutamat Appfelkornit ja menimme myöhään vatsojemme viereen nukkumaan.

Lähdin aamulla aikaisin takaisin kohti Kroatiaa, pitkästä aikaa yksin, ei ketään mukana, ei ketään takana. Ihme tunne, minä itse ja oma aikataulu. Päästelin siinä menemään reipasta mutta tasaista tappavaa vauhtia (Harrikalla 140km/h). Pysähdyin n.300 km välein tankkaamaan ja taas ajoin tankin tyhjäksi. Vetäsin kerran puolivauhdissa Currywurstin sämpylän ja puolenlitran vesipullon kera ja taas jatkoin matkaa. Puuduttavaa ajamista kunnes saavuin Sloveniaan, Ljubljanaan ja motarilla jouduin raekuuron takia pysähtymään sillan alle, koska rakeet olivat senverran isoja että pelkäsin pyörään tulevan lommoja. 5 minuuttia siinä odottelin ja jatkoin taas eteenpäin.

Saavuin Fioriniin illalla 19:15, joten 1165 kilometrin matkaan oli mennyt aikaa 11 tuntia 15 minuuttia. Ei paha, Harrikalla. En ollut väsynyt, en puutunut ja olisin voinut jatkaa ajoa vielä pitkään mikäli se olisi ollut tarpeellista. Rautaperseet olisi menneet mennetullen mutta mitäs niistä.
Riittää, kun tietää, että pystyy ajamaan sen ja pitää myös kehua miten mahtava matkapyörä Harrikan Electra Glide on. Satulassa viihtyy.

Seuraavat 2 viikkoa meni enemmän ja vähemmän kavereiden talon sisustamisessa. Siinä ”silmänlumeeksi” näpräsin mukana sitä sun tätä pientä. Suurin saavutus oli meidän puolen saunan valmistuminen. Siinä olikin selittämistä rakentajille että miten se tehdään.
Valmista kuitenkin tuli, melkein aikataulussa, ehdimme 4 kertaa saunomaan ja hyvää teki.
Kaverit olivat pakettiautolla tuoneet Harvia-kiukaan ja piipun jonka raksamiehet pienellä opastuksella asensivat.

2 viikkoa meni kuin siivillä ja lauantaina 27.9 lähdimme Tiinan kanssa kohti Travemundeä.
Mukana ajeli Olkkoset Tolmezzoon asti josta he poikkesivat Alpeille, meidän jatkaessa kohti Rosenheimia. Schchenistä löysimme edullisen majapaikan 56 euroa aamiaisineen.
Meitä onnisti taas ja ilma oli hyvä. Tiinakin kehui miten helposti ajaminen sujuu kun ei tarvii palella. Aamulla oli sitten tietenkin 5 astetta lämmintä ja läpitunkematon sumu.
Ajelimme rauhallisesti B15-tietä kohti Regensburgia ja baanaa. Regensburgissa sitten hyppäsimme vauhtiin ja latasimme menemään kunnes Nurnbergin jälkeen tuli sellainen ruuhka että ei enää minnekään. Aikamme ohittelimme keskikaistaa autoilijoita kunnes Poliisimoottoripyöräilijä kielsi meitä niin tekemästä ja menimme Raststättelle tauolle. Tunti vierähti kunnes kolarisuma oli purettu ja pääsimme jatkamaan kohti Villa Löwenherziä, taas.

Sinne saavuimme hyvissä ajoin ennen iltaruokaa. Ehdimme käydä Rewessä kaupassa ja pankkiautomaatilla nostelemassa maksuvälineitä sekä tutkimassa kiinteistövälityksen ikkunoita.
Halpoja ovat talot ja asunnot Saksassa, puhumattakaan autoista ja ruuasta.
Hyvät tulot ja pieni verotus takaa sen että saksalaisia on aina lomapaikat täynnä. Niin se vaan on ja taas tuli vitsi mieleen että on ”Onni syntyä Suomeen, Pohjolan Japaniin”. Voi h...tti!

Nukuimme hyvin ja pitkään. Meillä olisi maanantaina 30.9 hyvää aikaa vetelehtiä ja siksi ajoimmekin kohti Travea pitkin pikkuisia mutkateitä kunnes loppumatkaksi hyppäsimme taas baanalle. Poikkesimme Hampurissa tavarantoimittajamme Louisin Gigastore myymälässä ja Lyypekissä Citti-marketissa ostelemassa tuliaisia. Eihän sitä pärrän päälle hirmuisia määriä mahdu mutta pääasia että jotain.

FinnLines toimi hienosti ja päästi meidät heti laivaan muiden baikkereiden kanssa. Suuri kiitos, ettei tarvinnut siellä tuulessa seistä jäätymässä iltamyöhään.

Palvelut toimi taas Finnmaidilla kuten aina loistavasti ja laihtumaan siellä ei päässyt, taaskaan.
Matkalaisia oli todella vähän mutta rekkoja oli sitäkin enemmän eli täysi ruuma.
Tutustuimme laivalla moneen mielenkiintoiseen persoonaan, eläkeläisiin Turusta ja asianajajiin Tampereelta.

Saavuimme utuiseen ja suhjuiseen Helsinkiin keskiviikkona 1.10 kello 7.00 ja olimme Raisiossa
viemässä pyöriä talliin jo kello 10.

Vettä saimme matkalla ainoastaan viimeiset 100 km mutta vastaavasti vettä tulikin sitten reippaasti.
Taivaan täydeltä.

Koret piti vettä ja paiskoimme sateessa pyörän sisäkassi auton takakonttiin ja valmistauduimme
noutamaan uudet perheen jäsenet uuteen kotiin.
Kävimme ruokakaupassa ja eläintarvikeliikkeessä ostamassa kissoille tarvikkeita, vessaa, siirtolaukkua ja muuta mukavaa ja nousimme kissaveljekset kasvattiemolta meille.

Turkulais – Raisiolaiseen tapaan poikkakissojen nimet ovat tietenkin Matti ja Teppo.

Nyt olemme palanneet arkeen ja perheenjäsenet ovat alkaneet totutella toisiinsa.
Matti ja Teppo nukkuivat ensiyönsä uudessa kodissaan sänkymme jalkapäässä, kuinkasmuuten.

Tällainen matka tällakertaa.
Mittariini tuli 6865 kilometriä, jonka takia jouduin tekemään Electraani täyshuollon (huoltoväli 8000 km) Kroatiassa, jossa minulla on tallissa työkalut ja tarvikkeet sitävarten. Nyt kun on palattu arkeen huolletaan vehkeet vielä talvea varten ja odotetaan että vesi virtaa Aurajoessa. Kaikki rahat meni tietenkin, enkä uskalla edes miettiä miten paljon.
Ensivuonna jotain muuta.