Parisuhde niin solmussa että epäilen ulospääsyä olevankaan enää.
Olen yrittänyt puhua ja keskustella, olen yrittänyt jankuttaa, olen yrittänyt havahduttaa, olen yrittänyt huutaa ja ties mitä mutta mikään ei tehoa.
Asiat on niin päin helvettiä ja mies ei tee yhtään mitään. Ei keskustele, ei huuda, ei vietä kanssani minuuttiakaan kahdenkeskeistä aikaa, ei edes katso silmiin. Ei sen puoleen, en minkäkään enää, sattuu niin paljon.
Se ei ole halunnut tehdä pitkään aikaa yhtään mitään mun kanssa kahden tai muutenkaan.
Ei pienintäkään asiaa parisuhteen eteen omasta aloitteesta. Ei edes pienintä keskutelua tai kiinnostusta siitä mikä minä olen ja mitä minä ajattelen. Vaikka mun asiat olisi kuinka solmussa ja hän tietää sen, nin täydellinen selän kääntäminen ja kiinnostus täys nolla.
Se kyllä loukkaa että mies pakenee ja kääntää selkänsä asiaan kuin asiaan.
On kuin perkeleen meduusa, ei mitää ryhtiä eikä mielipiteitä, ei yhtään mitään mutta lonkerot ne pistelee ja kirvelee kyllä.
En tiedä kumpi satuttaa enemmän, se että totaalisesti on kääntänyt selkänsä ja vaikenee vaiko se että huutaisi edes ja räyhäisi.
Mihinkään ei saa vastausta, kysyin sitten asiallisesti tai huutamalla.
Kaikki kääntyy aina minun viaksi ja mun syy kaikki....
Täytyy sanoa että tekee kyllä kipeää!
Ja tällä hetkellä tuntuu siltä että unelmoin vain tavallisesta parisuhteesta jossa keskustellaan ja tehdään asioita yhdessä ja nautitaan toistemme seurasta.
***********************************
Älä kulje edelläni, en ehkä seuraa.
Älä kulje takanani, en ehkä johda.
Kulje rinnallani ja ole ystäväni!
***********************************
Olen yrittänyt puhua ja keskustella, olen yrittänyt jankuttaa, olen yrittänyt havahduttaa, olen yrittänyt huutaa ja ties mitä mutta mikään ei tehoa.
Asiat on niin päin helvettiä ja mies ei tee yhtään mitään. Ei keskustele, ei huuda, ei vietä kanssani minuuttiakaan kahdenkeskeistä aikaa, ei edes katso silmiin. Ei sen puoleen, en minkäkään enää, sattuu niin paljon.
Se ei ole halunnut tehdä pitkään aikaa yhtään mitään mun kanssa kahden tai muutenkaan.
Ei pienintäkään asiaa parisuhteen eteen omasta aloitteesta. Ei edes pienintä keskutelua tai kiinnostusta siitä mikä minä olen ja mitä minä ajattelen. Vaikka mun asiat olisi kuinka solmussa ja hän tietää sen, nin täydellinen selän kääntäminen ja kiinnostus täys nolla.
Se kyllä loukkaa että mies pakenee ja kääntää selkänsä asiaan kuin asiaan.
On kuin perkeleen meduusa, ei mitää ryhtiä eikä mielipiteitä, ei yhtään mitään mutta lonkerot ne pistelee ja kirvelee kyllä.
En tiedä kumpi satuttaa enemmän, se että totaalisesti on kääntänyt selkänsä ja vaikenee vaiko se että huutaisi edes ja räyhäisi.
Mihinkään ei saa vastausta, kysyin sitten asiallisesti tai huutamalla.
Kaikki kääntyy aina minun viaksi ja mun syy kaikki....
Täytyy sanoa että tekee kyllä kipeää!
Ja tällä hetkellä tuntuu siltä että unelmoin vain tavallisesta parisuhteesta jossa keskustellaan ja tehdään asioita yhdessä ja nautitaan toistemme seurasta.
***********************************
Älä kulje edelläni, en ehkä seuraa.
Älä kulje takanani, en ehkä johda.
Kulje rinnallani ja ole ystäväni!
***********************************
Vastaukset 17
Vanhimmat
ja ikävä kyllä siltä, että onko tuollaisessa tilanteessa enää mitään edes tehtävissä?
jos toinen kerta toisensa jälkeen kääntää selkänsä eikä puhu.
huonolta näyttää.
toivon vain että teillä ei ole lapsia sivusta seuraamassa tilannetta !!?? ??!!
mutta voimia sinulle ! ! !
Sama homma.. aivan perseestä sanoisin! Itkettää ja suututtaa.. en tiedä mitä tekisin.. Yritänkö ratkaista ongelmat vai onko ero parempi ratkaisu loppujen lopuksi? Se eroaminenkin on vaan niin vaikeaa.. =( enkä sitä edes halua. Ääh.. olen sekaisin.. ja pettynyt.
"Ei pienintäkään asiaa parisuhteen eteen omasta aloitteesta. Ei edes pienintä keskutelua tai kiinnostusta siitä mikä minä olen ja mitä minä ajattelen. Vaikka mun asiat olisi kuinka solmussa ja hän tietää sen, nin täydellinen selän kääntäminen ja kiinnostus täys nolla."
-Pahaa tekee katsoa vierestä toisen pahaa oloa, kun tietää ettei osaa eikä pysty auttamaan millään tavalla.
Kyllä mies tuossa tilanteessa yleensä pakenee omaa voimattomuuttaan.
Olet tehnyt kaikki pahimmat virheet; jankuttanut, huutanut, havahduttanut...vähemmälläkin saa toisen pakenemaan.
Terveisin M49
Kun oikeesti tuntuu ettei mikään auta.
Toinen ei ole koskaan läsnä, aina väsyttää ja kääntää selän sekä kirjaimellisesti että kuvannollisesti.
Tiedän itsekin että loukattu ja paha mieli tekee vihaa ja katkeruutta mutta en voi tunteilleni mitään?
Yritän kyllä työstä itseäni ja muutenkin katsoa peiliin mutta on sairaan vaikea kun toisesta ei saa kaikupohjaa eikä vastauksia mihinkään.
Auta mua ja kerro miten sitten asiaa voisi hoitaa?
Mieheltä jos vaadit vastauksia, varaudu odottamaan niitä.
Mies ei ajattele ääneen eikä pohdiskele, vaan avaa suunsa vasta kun on mielessään miettinyt asian valmiiksi.
tosin minä olen se mies.
meillä tilanne on ajautunut tähän. on vaikea sanoa, mistä se oikein johtuu, sillä nyt historiaa miettiessä kaikki tuntuu niin paskalta. yhteiseloa on taustalla lähes 20 vuotta. tällä hetkellä tuntuu siltä, että suurin osa ajasta on mennyt vaimon päähänpistoja toteuttaessa. jos on aluksi pistänyt vastaan, niin muutaman kuukauden pihtaaminen, v..tuilu ja mököttäminen on yleensä saanut pääni kääntymään.
mitään vaimo ei sano suoraan, kaikki pitäisi ymmärtää vihjailusta. jos kysyn, suoran kysymyksen, saan perustelun, mutten vastausta. tämäkin ottaa päähän niin pirusti. persutelun kun usein ymmärtää eritavoin (eli väärin).
jos jonkun vihjeen on sitten ymmärtänyt oikein ihan vahingossa, niin sitten yritetään antaa väkisin palkintoseksiä. jos mä uskoisin prostituutioon, niin miksi olisin mennyt naimisiin? hitto toi on alentavaa.
tiivistelmä: historiaa mietiskellessä näinä 20 vuotena on montaakaan kertaa muista tunteneeni, että vaimoni arvostaisi minua ihmisenä.
tähän päälle täysin eri arvomaailmat (vaimo on materialisti, itse nautin luonnosta ja rauhasta), pari ihanaa muksua ja pirummoinen velkataakka, niin kyllä on pää sekaisin.
että näin. on kai turha sanoa, että tähän ei löydy ihan helppoa ratkaisua. on vaikea olla kiinnostunut kun tuntuu, että toinen on potkinut munille parikymmentä vuotta.
osaan sanoa omista tunteista...
Eli minusta tuntuu että
mua on loukattu eniten sillä ettei välitetä minusta ihmisenä ja siitä kuka minä olen ja siitä minkälainen minä olisin suhteessa hänen kanssa.
Että enkö minä merkitse niin paljon että viitsisi nähdä vähän vaivaa?
Ja mitä kauemmin/pidemmälle tätä menee sen kamalampi mieli.
Monta monta kertaa olen yrittänyt ns antaa anteeksi ja yrittänyt
paikata suhdetta ja jatkaa eteenpäin siinä uskossa että nyt se
välittää ja on minusta kiinnostunut. Niin ei kuitenkaan ole
käynyt tai sanotaanko että siltä ei ole tuntunut. Aina uudestaan ja
uudestaan...
Jossain vaiheessa päätin että ok, en kerro asioistani ihmiselle joka
ei niitä halua kuunnella. Ihmiselle joka mielummin katsoo tv tai menee nukkumaan, ihmiselle joka ei osoita minkäälaista kiinnostusta tai halua olla kiinnostunut ja kääntää selkänsä.
Sitä myötä kävi kuitenkin niin etten
pysty olemaan niin avoin ja kiinnostunut hänen asioistaan. Ei jaksa keskustella
tavallista paskaa (eli työ ja muut ei-tunnetason-jutut). Tai jaksais varmaan jos puhuttais edes joskus ns kunnon asioista. En yksinkertaisesti pysty enkä voi enää...
On niin loukattu ja paska fiilis, ihan kuin märkä vanha potkupallo jolla ei ole niin merkitystä kelleen.
Ei kukaan jota jatkuvasti satutetaan, halua antaa itsestään sisimpäänsä.
Hulluhan se on joka aina iskujen jälkeen paljastaa itsensä uusille
iskuille (ennen luulin että nyt tää toimii ja nyt se tajuaa mistä on
kyse).
Kaitpa jossain isossa kirjassa sanotaan että käännä toinenkin poski,
mutta se on jo tehty...
Täytyy kyllä sanoa että paikkani on hyvin osoitettu.
Hänen mielestä kaikki olisi periaatteessa hyvin niin kauan kuin olisin hiljaa, kirstäisin essua ja avaisin reppua...
elämässä on jokseenkin sama tilanne sillä erolla että teemme kyllä asioita yhdessä ja käymme viihteellä yhdessä mutta mutta... Se parisuhteesta juttelu ja se mitä tuntee toista kohtaan jää tekemättä. Itse olen kertonut avoimesti tunteistani vaimolleni mutta tämä ei kerro mitään -siis ei mitään. Kaikkea muuta yhdessä tekemistä tulisi olla paljon mutta ei seksiä... siis miksi ei?
Jos aloitan keskustelun parisuhteesta ja tunteista niin jaksaa kuunnella vain hetken ja sitten on jo kiire muihin asioihin. Ja mitä vaikeamman aiheen ottaa esille (seksi) niin sen nopeammin kääntää asialle selän. Olen omaa itseäni muuttanut hänen haluamaan suuntaan mutta ei ole vaikuttanut mitenkään suhtautumiseen. Ole tässä sitten aviomies. Minusta miehiä syytetään liikaa siitä että eivät puhu tunteistaan ja jaa aikaa puolison kanssa. Minä kykenen siihen. Itse teen nykyään kaiken mitä nyt vaan voi yhdessä vaimon kanssa mutta minut hän jättää kylmäksi. Ei vastaa rakkauden tunnustuksiin ja pitää puutteessa. Tämä on niin raastavaa... mutta kun rakastaa toista niin ei voi lähteäkään vaikka jossain vaiheessa haluakin on jo ollut.
sen ettei meitä enää rakasteta!
Anteeks nyt, mut mitä ihmettä sä vielä homehdut tuollaisessa suhteessa?! Elämä on lyhyt!
Teidän parisuhde on tullut tiensä päähän, etkä voi sitä yksin pelastaa. Tuhoat vaan itsesi yrittämällä. Ero ei ole koskaan helppoa, mutta ainoa mahdollisuus, jos haluta vielä joskus olla onnellinen. Tsemppiä!
Teidän tilanteenne on varmaan erilainen mutta minua ei pätkääkään kiinnosta jutella tai tehdä mitään muutakaan vaimon kanssa kun homma on kuitenkin joka tapauksessa sitä että minä vaan joudun kuuntelemaan vaimon jatkuvaa valitusta kaikesta.
Työ on paskaa, samoin työkaverit, lapset, kotihommat, kaverit, naapurit, sukulaiset, kaupassa käynti, ruuan laitto, seksi ei kiinnosta jne. Ei mies mikään vitun laskiämpäri halua olla jonka päälle kaikki paska kaadetaan. Ja minä en koskaan puhu mitään ja kerro miltä tuntuu. Miten voisinkaan kun ei saa suunvuoroa ja jos on töistä tultua kaksi tuntia kuunnellut vaimon valitusta paskasta päivästä (normipäivä meillä) niin ei oikein jaksaisi jatkaa samaa rataa. Ja taas jos heittää että itsellä oli oikein kiva päivä töissä niin sehän on täydellistä empatian puutetta ja silkkaa vittuilua.
Ei kai tässä auta sinun tai minunkaan muuta kuin katsoa peiliin ja todeta että itsepä on puolisonsa valinnut ja sen kanssa on elettävä tai sitten erottava.
Epäilen että miehesi pelkää sinua.
Jos suhteenne on solmussa hän tietää, muttei tiedä mitä tehdä. Ja sinä keskustelet, jankuta, huudat ja rähäät hänelle siitä, että hänen tulisi tehdä jotain.
Ota viikon rauhoittumisaika. Sano vain että rakastat häntä ja haluat että suhteessanne olis ennemmän yhteistä aikaa ja iloa (jos se on mitä tunnet!) ja ole hyvä hänelle. Lupaa hänelle että viikkon et ota tätä aiaa puheeksi ja lupaat ettet jankuta, huuda tai äksyile muistakaan asioista.
Hänelläkin voi olla ongelmia, joista et tiedä. Anna hänelle hieman tilaa.
Käy yksin kävelyillä tai meditoi, ja mieti omaa elämääsi ja onneasi. Onni on loppujen lopuksi päätös olla onnellinen. Onni ei ole osettavissa eikä kukaan muu kuin sinä itse voi tehdä sinut onnelliseksi kuin pienen hetken.
Anna hänelle aikaa toipua. Jos hän vetäytyy sinun vaatimusten, uhkailujen, äksilyn ja huutamisen takia... hän alkaa luottaa sinuun vähitellen. Jos asiaan vaikkuttavat muut tekiät, saat tietää jos kuuntelet. Ole läsnä ja rakasta, mutta älä vaadi.
Jos hän ei rakasta, niin huomaat sen kyllä vähitellen.
Pidä hyvää huolta itsestäsi ja muista että onni löytyy sisältäsi tapahtui suhteessa mitä vain!
hienosti sanottu !!
ja tottakin, mitä enemmän miehelle jankuttaa ja valittaa ja sanoo että kaikki on huonosti jne. sitä enemmän mies etääntyy ja ei tiedä enää mitä tehdä.
toki, kyllähän mieskin voisi joskus ajatuksiaan tuoda esille !!
mutta mitä enemmän vaatii sitä enemmän saa etäisyyttä vastineeksi.
kuminauha efekti !
tuo on hyvä aina silloin tällöin muistaa !!
(:
En myönnä että aina valittaisin tai huutaisin.
Nykyään en kauheesti puhu lainkaan...
Silloinkin kun yritän puhua jostain asiallisesti niin erään ihmisen katse harhailee aivan jossain muualla tai sitten keskittyy johonkin muuhun. Sinäänsä tuollaisia tilanteita ole montaa edes viime aikoina ollutkaan. En jaksa sitä että katsotaan ohi jonnekin muualle, esim tv.tä ja hokee sieltä välistä että joojoo... Ihan kuin seinälle puhuisi. Se satuttaa...
Noh, sellainenkin on koettu että asiasta on puhuttu ihan normaalisti ja tultu yhteisymmärrykseen ja seuraavassa hetkessä se unohtuu ja hän tekee vanhan kaavan mukaan ja väittää ettei me tuota olla sovittu..
Lapsille yritän olla niin läsnä kuin voin.
Se ei aina ole helppoa kun muut murheet painaa mutta yritän kuitenkin ja tiedän että osittain onnistunkin siinä. Ja nautin lasten seurasta ja heistä sellaisina kuin ovat.
Itselläni on kuitenkin omassa olemisessakin vähän työstämistä ja yritän kehittyä sillä saralla.
Voin sanoa että vuosien aikana on saanut kokea olevansa huono ja vastenmielinen ihminen. Kun ei edes kelpaa omalle puolisolle sellaisena kuin olen. Painotan sitä etten todellakaan aina huuda tai möykkää.
Ehkä joku kaunis päivä olen onnellinen muista ihmisistä huolimatta!
on päässet noin pahaksi, eikö olisi voinut keskustella jo aiemmin, kun asiat lähti menemään huonosti? Tiedän, se ei ole helppoa ja olen pahoillani tilanteestasi, mutta edelleen mietityttää, miten ihmiset ei ala ajoissa keskustella "riitasoinnuista" tms... Vaikka asia tuntuu pahalta tai muuten oudolta, on siitä keskusteltava ajoissa, ei kannata jättää odottamaan sitä "oikeaa tilaisuutta" tai "ei kehtaa" -periaatetta :(
En jotenkin tiedä itsekään miksi asiat on noin solmussa.
Ehkä olen odottanut että toinen itsekin huomaisi tai sitä että vihdoin tajuaisi mitä olen yrittänyt sanoa. Alan tulla siihen tulokseen että ne mitä olen yrittänyt puhua, menee sisään ja ulos samaan aikaan...
Ehkä sitäkin että olen sinnikäs.
En tahtoisi luovuttaa niin helpolla, kaikki me tehdään virheitä ja pystytään kehittymään ihmisenä ja pään sisällä.
Ja kun on kyse myös lapsista, mielestäni pitäisi nähdä vähän vaivaa eikä luovuttaa niin helpolla.
Yritän kehittää itseäni ja oppia virheitstä, kuin myös olen yrittänyt tehdä juttuja ja asioita parisuhteen eteen.
Mutta sekin on aika puuduttavaa kun yksin yrittää, toinen ei tee omasta aloitteesta kuin sellaista mikä liittyy seksiin.
Olet kyllä oikeassa siinä että pitäisi keskustella kun on asiaa ja vaikeuksia.
Se vaan on niin hankalaa kun toinen ei tunnu olevan kiinnostunut tai sitten korvasta sisään korvasta ulos.
Tuntuu vähän siltä että on kutistunut ihmisenä pikkuruiseksi tiskirätiksi, kun ei edes oma mies välitä siitä mikä minä olen ihmisenä...
etiä päin, elämä on niin lyhyt...........ollaan vaan täällä vain kerran.