Olen about 35 vuotias nainen. Olen perheeni kuopus ja ongelmana on isä ja sisko. Äitini on aivan ihana. En ole koskaan isäni ja siskoni mielestä osannut tehdä mitään oikein. Varsinkin ihmissuhteeni ovat olleet perseestä ja talousasioista en ymmärrä mitään. Isäni mielestä olen "vitun tyhmä", vaikka olen suuressa kansainvälisessä firmassa asiantuntija tehtävissä. Lapseni laitoin liian aikaisin tarhaan yms. Siskoni lapsista en ole koskaan välittänyt. Minulle on pidetty kuukausienkin mykkäkoulua, mistä olen mieleni pahoittanut. Yms. yms.
Isäni on sovinisti eikä ole koskaan osannut käyttäytyä. Hän haistattelee minulle ja esim. häissäni järjesti päissään haukkumasession häiden päätteeksi. Siskoni järjesti oman lapsensa kastajaisten päätteeksi minulle haukkumasession.
Kaikissa isoissa elämäni käänteissä en ole mitään apua tai tukea saanut isältäni ja siskoltani. Päinvastoin. En voi sille mitään mutta tämä syö itsetuntoani ja olen väsynyt. Yökaudet mietin näitä asioita ja joskus itkettää. Pirut on aina maalailtu seinille mutta ainakin tähän saakka olen elämäni elänyt ilman suurempia taloudellisia tai ihmissuhde karikoita.
Nyt odotan toista lasta, olen onnellisesti aviossa ja ostimme juuri unelmien kodin, josta rahoitimme heti säästöillä 60%. Mitään muuttoapua en ole saanut perheeltäni, vain haukut siitä miten olen ajanut lapseni perikatoon ostamalla velkaisen öky asunnon talouslaman kynnyksellä. Talo on tietenkin ihan paska ( kaksi vuotta vanha tutkittu kivitalo ), keittiökin on jäänyt kesken ( se on vaan moderni ). Minun olisi pitänyt kuulema vaan asua vuokralla ja nukkua pankkikirja tyynyni alla. Siskoni ei usko, että asun enään 5 vuoden kuluttua talossa, kun tulee lama ja minulle avioero ja lennän talosta ulos kuin leppäkeihäs.
Joskus tuntuu, että haistatan paskat koko porukalle ja sanon, että vittu nyt riittää räpätys eikä tarvitse pitää enään mitään yhteyttä.
Toisaalta ikävä, jos omat lapseni eivät pidä sukuunsa yhteyttä. Miehen suku on ihan toista maata.
Mikä neuvoksi? Lähden kohta psykiatrille ( ei ole mitään mielenterveysongelmia kyllä ikinä ollut ), kun tämä vie jo niin paljon energiaa.
Isäni on sovinisti eikä ole koskaan osannut käyttäytyä. Hän haistattelee minulle ja esim. häissäni järjesti päissään haukkumasession häiden päätteeksi. Siskoni järjesti oman lapsensa kastajaisten päätteeksi minulle haukkumasession.
Kaikissa isoissa elämäni käänteissä en ole mitään apua tai tukea saanut isältäni ja siskoltani. Päinvastoin. En voi sille mitään mutta tämä syö itsetuntoani ja olen väsynyt. Yökaudet mietin näitä asioita ja joskus itkettää. Pirut on aina maalailtu seinille mutta ainakin tähän saakka olen elämäni elänyt ilman suurempia taloudellisia tai ihmissuhde karikoita.
Nyt odotan toista lasta, olen onnellisesti aviossa ja ostimme juuri unelmien kodin, josta rahoitimme heti säästöillä 60%. Mitään muuttoapua en ole saanut perheeltäni, vain haukut siitä miten olen ajanut lapseni perikatoon ostamalla velkaisen öky asunnon talouslaman kynnyksellä. Talo on tietenkin ihan paska ( kaksi vuotta vanha tutkittu kivitalo ), keittiökin on jäänyt kesken ( se on vaan moderni ). Minun olisi pitänyt kuulema vaan asua vuokralla ja nukkua pankkikirja tyynyni alla. Siskoni ei usko, että asun enään 5 vuoden kuluttua talossa, kun tulee lama ja minulle avioero ja lennän talosta ulos kuin leppäkeihäs.
Joskus tuntuu, että haistatan paskat koko porukalle ja sanon, että vittu nyt riittää räpätys eikä tarvitse pitää enään mitään yhteyttä.
Toisaalta ikävä, jos omat lapseni eivät pidä sukuunsa yhteyttä. Miehen suku on ihan toista maata.
Mikä neuvoksi? Lähden kohta psykiatrille ( ei ole mitään mielenterveysongelmia kyllä ikinä ollut ), kun tämä vie jo niin paljon energiaa.
Vastaukset 19
Vanhimmat
että olisi mahdollisimman vähän tekemisissä kyseisten ihmisten kanssa jos ei voi välejä katkoa heihin kokonaan. Ja sitten kun on yhdessä kohtelee heitä mahdollisimman viileän kohteliaana ja vaihtaa aina "kuumat" puheen aiheet joksikin muuksi. Harjoitus tekee mestariksi siinäkin asiassa.
Nyt varsinkin kun olet mahdollisimman herkkänä odottaessasi vauvaa, niin olisi syytä rauhoittaa elämänsä tällaisilta kuopankaivajilta.
Itse keskustelisin äidin kanssa ja sopisin sen niin että hän tulisi yksin käymään jos haluaa ja jättäisi sen isän kotiin tai minne tahansa. Jos se ei sovi niin, niin sitten onkin jo vaikeampi paikka. Kun siihen äitiin kuitenkin olet tykästynyt ja kaipaat varmaan hänen apuaankin juuri tässä vaiheessa.
Kinkkinen tilanne varmaankin, voisit toki suoraankin heille sanoa että pysyvät pois jos eivät osaa muuta tehdä kuin arvostella ja koettaa painaa toisen mieltä mahdollisimman alas.
Eivät varmaan ota vikaa itseensä mutta yrittäähän aina kuitenkin voi, siinä ei menetä mitään.
En nyt parempaa neuvoa tähän hätään ainakaan keksi.
Parempi olisi jos tuollaisten kanssa ei tarvitsisi olla ollenkaan tekemisissä.
Sukua, eikä naapureita voi valita, mutta itse lisään sanontaan sen että minä kuitenkin päätän olemmeko tekemisissä.
Ymmärrän tunteesi, että on tosi raskasta huomata vuosi vuoden jälkeen tulevansa ikävästi kohdelluksi tärkeiden ihmisten taholta. Se on prosessi, jossa on pakko 1) tunnustaa tosiasiat 2) tehtävä surutyö pettymyksen ja pahan mielen vuoksi 3) päätettävä mihin itse suostuu.
Mitä sitten päätätkin ja tunnet päätöksesi olevan parasta sinulle, on oikein. Maailmassa ei ole valmista formaattia miten ikäväkäytöksiseen isään pitäisi suhtautua ja missä vaiheessa systeri sais opetella pitämään suunsa kiinni,vaan sinun on yksinkertaisesti pakko kuunnella sisikuntaasi ja oltava joko niin tiukka tai niin suopea kuin kanttisi kestää.
Kuvauksesi perusteella näyttävä siteiden katkaiseminen isääsi ja sisareesi aiheuttaa tod.näk. vain lisää ongelmia sinulle, joten harkitse voitko vain minimoida yhteydenotot ja tavatessanne jo etukäteen valmistautua tilanteisiin niin etteivät pahat sanat läpäise nahkaasi. Se vaatii työtä, mutta toimii kun sen osaat.
Kamppailin itse vähän vastaavassa kielteisyyden ilmapiirissä ja onneksi hain apua asiantuntijaltakin, koska taustalla on aina myös omia itsetuntoon liittyviä ongelmia samoin kuin syyllisyyttä, kiltin tytön syndroomaa, perheen vaiettuja ongelmia yms. Nyt näen tilanteeni selkeämmin ja vähemmän tunteillen, jolloin haistan myös ilkeän ihmisen sanojen taakse sekä näen oireita ongelmista joihin minulle ei ole osuutta. Ihmisten on joskus helpompi purkaa pahaa oloaan helpolle kohteelle, kuten sinä arvatenkin olet isällesi ja siskollesi, kuin mennä itseensä.
Kun voita omat pahat tunteesi vapautuu sinulta voimaa nauttia elämästäsi, jonka olet itsellesi rakentanut.
vaan pelkästään haittaa, miksi olla missään tekemisissä niiden kanssa?
Itselläni meni välit melkein poikki isän kanssa yhden asian takia. Mikäli siihen ei olisi tullut korjausta, olisin katkaissut välit kokonaan. Nyt vain vähensin käymistiheyden puoleen entisestä noin vuoden ajaksi.
Isäsi ja siskosi saattaa olla sinulle kateellisia, jos olet hyvin menestynyt jne.
Voimia!
kateutta,itse olen kokenut samanlaista ja todellakin tuntu että masentuu jo.
Pitää vaan ottaa etäisyyttä,ei siinä muu auta.
Eikä puhua omista asioista,sillä joskus jopa omat vanhemmat on kateellisia omille lapsille,ja sisarukset kateellisia,haluavat tuhota toisen onnen.
Jaksa ja älä anna itseäsi kohdella enää huonosti,siitä se lähtee.
Hyvät ihmissuhteet tunnistaa siitä että ne tukevat ihmisen vahvuuksia -- ihminen on silloin parhaimmillaan, kukoistaa ja kehittyy tietäen että hänet hyväksytään juuri sellaisena kun hän on.
Huonot ihmissuhteet ruokkivat ihmisen heikkouksia, kuten alemmuudentunnetta, riittämättömyyttä, epävarmuutta omasta arvosta,tarpeetonta syyllisyyttä syyllistämisen tuloksena, kateutta, mustasukkaisuutta, jne. Siksi huonot ihmissuhteet ovat vahingollisia.
Ihmisen velvollisuus on pitää itsestään hyvää huolta nauttiakseen ainutkertaisesta elämästään -- ja voidessaan hyvin hän on myös mitä mainioin lähimmäinen.
Ystävät valitaan, sukua ei.Sinulla on oma perheesi. Se menee kaiken muun edelle. Jo velvollisuutesi vaatii että et tuhlaa energiaasi sairaan sikamaisten ihmisten kanssa oleskeluun tai käyttämään energiaasi heihin.
Miksi sinä edes kiusaat heitä ja menet heidän potkittaviksi?
Olen sama mieltä kirjoittaja oppeliinin kanssa, hän kirjoitti asiaa kun kommentoi:
"oma perhe menee edelle". Juuri näin : pahan mielen kantaa omaan perheilmapiiriin mitä tuonkaltaiset sukulaiset tuottavat. Ja energia on omalta perheeltä pois.
Muutoinkin jotenkin järjenvastaista surra sitä (ja pitää yllä epäterveitä sukulaissuhteita) että oma lapsi ei saa nauttia isovanhemmista ja (huhhuh, tuollaisista sukulaisista) sukuyhteydestä. Miten voi edes olettaa että tuollaiset epäreilut tyypit kohtelisivat omaa lasta asiallisesti? Mieluummin lapsi sinne misä on myönteinen, terve ilmapiiri. Esimerkistähän lapsi oppii myös kuinka toista kohdellaan.
En lukenut aikaisempia viestejä, joten toivottavasti en toistela niitä. Siskosi käytöstä kutsutaan KATEUDEKSI. Tuntuu oudolta, että isä olisi lapselleen kateellinen, mutta mahdollista sekin on. Elämäntapasi saattaa olla isällesi vieras, joten hän mollaa sisua tästä syystä.
Pää pystyyn ja elä omaa elämääsi. Jos suinkin kykenet ole välittämättä heistä. Älä laita välejä poikki, mutta ole heidän kanssaan tekemisissä niin harvoin kuin mahdollista. Pidä välit etäisen viileine, mutta älä ole töykeä. Heitä ärsyttää varmaan eniten, jos kykenet näin asettumaan heidän yläpuolelelleen henkisesti. Muista, että ongelma on heillä, ei sinulla.
Joo, katkaise välit! Ei sinun tarvitse tuollaista kestää eikä sietää. Sano tosiaan, että nyt riittää räpätys. Heidän käytöksensä on pelkästään huonoa käytöstä, jollaista kenenkään ei tarvitse katsella. Opetelkoot käyttäytymään asiallisesti, jos haluavat sinun seuraasi. Tee selväksi heille oman elämäsi rajat, joihin heillä ei ole oikeutta puuttua.
vanhaa sananlaskua lainatakseni. Siskosi on sinulle selvästi kateellinen: hyvin työssä menestynyt, lapsi, toinen tulossa, talo jne. Isällesi elämäntapasi voi olla vieras. Ehkäpä siskosi on tekemisissä isäsi kanssa ja on saanut hänet mukaan haukkumaan.
Mutta ei tuollaista tarvitse sietää! Ehdotan, että pidät yhteyttä äitiisi ja yrität pitää mahdollisimman neutraalit välit isääsi ja siskoosi. Ja tavatessa yrität olla välittämättä heidän piikikkäistä kommenteistaan ja vältät puheenaiheita, joissa keskustellaan talosta, autosta, rahasta ja jopa raskaudestasi mikä saattaa aiheuttaa kateutta.
Lapset huomaavat painostavan ilmapiirin, vaikka yhtään pahaa sanaa ei ääneen lausuttaisikaan. Jos ilmapiiri on kateutta ja haukkumista täynnä, en veisi sinne lapsiani.
Mitä jos yrittäisit muuttaa omaa asennettasi?T.s lopettaa nenänvartta pitkin katselun.
hyvä hyvä... mistä teitä sikiää
"hyvä hyvä... mistä teitä sikiää"
Ei tuosta solvaajasta kannata välittää. Se on aina se sama kirjoittaja, joka häärää joka ketjussa herjaillen ap-kirjoittajaa. Tyyppi on todettu vuosien aikana täysin pimeäksi, joten jättäkää vain sen kommentit noteeraamatta.
Tosi onkin, ei kannata vastata sellaisille.
Kaikkein tärkeintä on, että säilytät itsetuntosi siitä huolimatta mitä isäsi tai siskosi sinusta sanovat. Vain sinä tiedät oletko onnellinen / onnistunut, kenellekään muulla ei ole siihen mitään sananvaltaa.
Sinun kannattaa ainakin pitää äitiisi yhteyttä, jos vaikkka voisit tavata häntä ilman isääsi ja siskoasi? On ymmärrettävää ja oikeutettua, että olet vihainen, mutta itsesi takia sinun ei kannata hukuttaa itseäsi suuttumukseesi.
Voisit antaa lastesi muodostaa oman suhteen isovanhempiinsa, mutta jos isäsi ja siskosi käyttäytyvät heitäkin kohtaan epäoikeudenmukaisesti, ei lasta tarvitse sellaiselle altistaa. Lapsille on varmasti ihanaa,jos miehesi perheen kanssa pystytte viettämään aikaa.
Jos asia vaivaa sinua kohtuuttomasti, voit oikein hyvin käydy juttelemassa psykologin kanssa, vaikka sinulla ei mitään ongelmaa olekaan. Ongelma et ole sinä vaan isäsi ja siskosi asenne, johon suhtautumisessa voit hyödyntää ammattilaista.
Melkein nousi iho kananlihalle, kun olisit voinut yhtä hyvin kertoa omasta elämästäni. Minä olen aina joutunut puolustautumaan siskoni ja äitini nokkimista ja kritiikkiä vastaan. Kateuttahan se on, eikä mitään muuta. Jos joku ihmettelee, että voiko omat vanhemmat olla lapsilleen kateellisia, niin vastaus on hyvin selvä: kyllä voivat. Äitini elää isäni kanssa kuivahtaneessa parisuhteessa, koska isä juo ja siskoni on myöskin alkoholisti, ainaisessa rahapulassa ja vaikeuksissa. Olen taannut siskon lainoja, maksanut laskuja, lainannut rahaa ja mitä milloinkin. Äiti taas suhtautuu minun kotiini, kuin sukulaisten puuhamaahan. Sinne voi tulla koska huvittaa ja tehdä siellä mitä huvittaa minulta mitään kysymättä. Teini-ikäisiä lapsiani hän alkaa kasvattaa jo ulko-ovella ennen kuin saa edes takkia riisuttua päältään ja samaan hengenvetoon todetaan, että ’onpas täällä likaisen näköinen lattia, koskahan tuo jääkaappi on viimeksi pyyhitty, mitäs sinä siinä laiskana seisot’ jne. Sitten seuraa kaappien ja laatikoiden pengontaa. Lapset saavat ehkä tuomisia, mutta jos eivät viidessä sekunnissa ymmärrä (halua) syöksyä mumminsa kaulaan, seuraa itsesääliviritteinen saarna: ’eikö mummin tuomiset kelpaakaan, eikö osata kiittää’ ja sitä rataa. Tässä vaiheessa lapset häipyvät mieluusti paikalta. Poikani oli vasta kaksi vuotias, kun hän ensimmäisen kerran toi äidilleni kengät ja sanoi: ’nyt mummi menee’. Hän selvästi koki jo silloin äidin jatkuvan roikkumisen meillä aika ahdistavaksi.
Siskoni veisaa äidin kanssa suunnilleen samaa virttä, minä olen myrkyttänyt lasteni mielet heitä vastaan, tarvitsisin hoitoa, koska valehtelen alituisesti kaikista perhettäni koskevista asioista. Olen menetellyt törkeästi lapsiani kohtaan, kun olen ’raahannut’ heidät tänne korpeen (Porvoon lähimaisemiin), jossa heillä ei kuulemma ole kavereita eikä virikkeitä. Sitten seuraa tiukka tenttaus lapsilta samoista aiheista, joilla pyritään osoittamaan edellä mainitut asiat todeksi. (Siskollani ei ole omia lapsia.)
Tosiasia on se, että lapseni eivät ole tässä maailmassa minun sukulaisiani varten, eivätkä heitä mielistelemässä. Siinä vaiheessa kun toisten mielen on täysin sumentanut kateus, katkeruus ja viha, kannattaa vetäytyä pois sen vaikutuspiiristä ja suojella siltä omia lapsiaan, tässä maailmassa on terveellisempiäkin esimerkkejä ihmissuhteista.
Tilanne on meillä se että välit sekä siskoon että äitiin olen toistaiseksi katkaissut tyystin. Lapset ovat helpottuneita ja minusta tuntuu pitästä aikaa siltä, että voidaan elää rauhassa. Olen näiden muiden vastanneiden kanssa samoilla linjoilla, tuollaiset sukulaiset voi jättää omaan arvoonsa. Emme ole heille mitään velkaa. Keskity ihmeessä omaan perheeseesi ja nauttikaa uudesta upeasta kodistanne. Suokaa lapsillenne onnellinen, turvallinen ja suvaitsevainen kasvuympäristö, sehän on meidän vanhempien paras perintö jälkipolville. Paljon voimia sinulle!
Turhaa kateuttahan tuo on, ilmeisesti äitisi ainut henkilö, joka osaa ymmärtää että haluat vain perheellesi ja sinulle hyvän ympäristön olla ja että heidän elämässä on ruokaa, seinät jotka pysyy pystyssä.
Jotkut ihmiset ovat vain katkeria, koska vaikka on oma leipä pöydässä, niin jollain saattaa olla jotain sen leivän päällekkin. Se on ihan normaalia ja tätä esiintyy myös sisarellani, hän tykkää tuhlaa kaiken rahansa ja pyytää lisää. Ei ole onnellinen muiden puolesta, onneksi olen ihminen jota ei jaksa kiinnostaa, mitä muut ovat mieltä.
Ilmeisesti perhettäsi vain hävettää, olet menestynyt työ ja sosiaalisuhteissasi, missä he ilmeisesti epäonnistunut tai jäänyt varjoon. Terapeutti varmaan auttaa, mutta se ei poista sitä asiaa, että tämä suhde ei katoa, vaikka söisit tynnyrillisen pillereitä ja puhuisit 50000 tuntia terapeutin kanssa. Suosittelen sanomaan vain isällesi ja siskolle pilkalla, että mahtaa hävettää kun ite ette tunnu onnistuvan edes paskalla käynnissä.
Hyvää lasten odoitusta sinulla ja onnea uuten kotiin. =)
... kuulostaa aika lailla kuin omani. Olen joutunut vanhempieni epäsuosion kohteeksi jo lapsena niin, että sukulaiset ja sivullisetkin ovat huomanneet. Veljeni on ollut hyvä kaikessa pahassakin, minun on pitänyt selviytyä yksin. Viime laman aikana menetin kaiken, terveyden, työn, parisuhteen ja kahdenasunnonloukun kautta molemmat asunnot. Se vei 10 vuotta, ja yksin kaiken aikaa. Sinä aikana veljelleni ostettiin tontti ja ja rakennettiin pienen omakotitalon veroinen kesämökki vanhempieni varoilla. Onneksi en tietänyt kaikkea tuolloin, kun olin tosi heikoilla. Veljeni hukkumisesta on kai nyt 3 vuotta, saman ajan vanhempani ovat olleet hiljaa. Salaisuuksia tuli julki tuon tuosta. Vanhempani maksoivat perintöveronkin, tyhmyyksissään veljelleni maksamamasta mökistä.
Katson veljeni hukkumisen olevan seurausta kaikesta ilkeydestä minua ja muita kohtaan. Ja vanhempani ovat saaneet ansionsa mukaan, mutta eivät ymmärrä mitä ovat tehneet.
En halua olla pahanilmanlintu, mutta varmassta isäsi ja siskosi saavat tekojensa mukaisesti. Kaikki minua vastaan kääntyneet ilkimykset ovat tavalla tai toisella tulleet totuuden päähän.
Siinä sinulta vaan vaaditaan pitkää sietokykyä, ja sitä sinulle todella toivon. Sinulla ja meillä on jokin ominaisuus, jonka ne haluaisivat omistaa, mutta sitä ei voi peri. Se on erityinen lahja, josta emme itsekkään ole täysin selvillä. Siksi olemme näiden itsekkäiden ihmisten hampaissa ja se on raskasta ja kovin kohtuutonta. Voimia sinulle! Tiedäthän, että suku voi olla pahin.