Tämä aihepiiri ansaitsee mielestäni oman keskustelun ja toivottavasti mahdollisimman moni palstan lukija kertoo mielipiteensä ja näkemyksiään asiaan.
Olern järkyttynyt kun olen havainnut että lastaan lyövät äidit ovat yleisimpiä kuin luullaan. Pelkästään ystäväpiirissäni on kaksi naista, joiden äidit heidän lapsuudessaan olivat pääsääntöisesti kovakouraisia ja lyömällä kommunikoivia lastaan kohtaan. Saivat pelätä ja jännittää omaa äitiään!
Molemmat naisista itse nyt aikuisina väkivaltakielteisiä ja hyvin helliä vanhempia omille lapsilleen. Eli lohdullista tämä, ettei tuo kohtelu lasta kohtaan välttämättä periydy (terapia kyllä ollut tarpeen toiselle heistä, että sai asiat päänsä sisällä hallintaan).
Tuntui myös kamalalta kun lähikaupassa äiti karjaisi pikku-tytölleen "ala tulla sieltä, LEHMÄ!"
Olern järkyttynyt kun olen havainnut että lastaan lyövät äidit ovat yleisimpiä kuin luullaan. Pelkästään ystäväpiirissäni on kaksi naista, joiden äidit heidän lapsuudessaan olivat pääsääntöisesti kovakouraisia ja lyömällä kommunikoivia lastaan kohtaan. Saivat pelätä ja jännittää omaa äitiään!
Molemmat naisista itse nyt aikuisina väkivaltakielteisiä ja hyvin helliä vanhempia omille lapsilleen. Eli lohdullista tämä, ettei tuo kohtelu lasta kohtaan välttämättä periydy (terapia kyllä ollut tarpeen toiselle heistä, että sai asiat päänsä sisällä hallintaan).
Tuntui myös kamalalta kun lähikaupassa äiti karjaisi pikku-tytölleen "ala tulla sieltä, LEHMÄ!"
Vastaukset 20
Vanhimmat
olet huomannut ongelman. Oletko myös huomannut synnytyksen jälkeisen masennuksen, lapsen koliikin, yksinhuoltajaäidin ainaisen väsymyksen omaan taakkaansa? Eihän se ole tietenkään puolustus sille että lyödään lasta, mutta mieti.
Hyvä pointti tuo ettei pidä mainitsemiasi asioita jättää pois (masennus, yksinhuoltajuus-vastuu,jne.)
Mutta näissä ystävättärieni (jo aikuisten ja itse äitien) tapauksissa molemmat äidit olivat vakavaraisissa avioliitoissa , työelämässä, lastenhoitoapua oli sekä puoliso oli #yli-kiltti# (tiesi myös lyömisasian muttei puuttunut tai siis katsoi läpi sormien).
Käsittääkseni naisilla oli mielenterveysongelma, johon ei ympäristö puuttunut koska kivoista perheistä molemmat. Siis vaiettiin mielenterveysongelmista sekä lyömisestä - molemmista. Eikö se ole mielenterveysasia jos lyö lastaan toistuvasti ja rajusti?
on tehdä ilmoitus, jos tietää että lapsia pahoinpidellään toistuvasti.
Miksi nuo isät eivät puuttuneet asioihin? Ei ihminen ole ylikiltti, jos katsoo läpi sormien oman lapsensa pahoinpitelyä. Hän on yhtä syyllinen, kuin se pahoinpitelijä, koska hyväksyy sellaisen.
Mielnterveys on horjunut ilmeisesti puolin ja toisin.
"Miksi nuo isät eivät puuttuneet asioihin?"
Juuri samaa olen miettinyt! Toisessa tapauksessa kun tytär oli kertonut isälleen ettei enää kestä tilannetta oli isä tuumannut: "sä et lapsikulta varmaan haluu et meidän perhe hajoo, ja jos sä kerrot tommosta ulkopuolisille, meidät erotetaan toisistamme."
varmaan melko yleistä.
Eikö ihmiset osaa tai uskalla toimia tuollaisessa tilanteessa, vai mistä on kysymys? Lapsi on riippuvainen vanhemmistaan, eikä hänellä ole keinoja selvittää väkivaltatilanteita. Vanhempien tehtävä on huolehtia lapsistaan ja heidän hyvinvoinnistaan. Jos toinen vanhempi ei kykene siihen, niin kyllä sen täysipäisemmän pitää kyetä ottamaan vastuu.
käytät noita puolustuksena lasten lyömiselle, sehän ON tarkoituksesi vaikka muuta väität. Ihan yhtä järkevää kuin vaimoaan hakanneen miehen selitykset vaimon rasittavasta luonteesta ja nalkutuksesta. Sillä erolla tietysti, että lapsi on 100% kyvytön puolustamaan itseään, mikä tekee lasten pahoinpitelystä vielä monin kerroin pahempaa. Miksi te naiset vihaatte lapsia?
Miksi kysyt, että "miksi TE naiset vihaatte lapsianne"?
Meinaatko, että kun on äiti, niin automaattisesti lyö lastaan?
Suurin osa äideistä on hyviä äitejä.
Vaimoa hakkaavalla miehellä on päässä vikaa. Hän on sairas. Niin on myös lastaan lyövä äiti.
Lyöminen on aina väärin ja lyöjä tarvitsee apua. Se on tosiasia.
hienosti yleistäen voisi kysyä: miksi te miehet vihaatte ja hakkaatte vaimoja, jonka olette itse itsellenne valinneet?
Tulee mieleen että jätetäänkö nykyäidit paljolti ongelmineen yksin selviytymään?
Suorituskeskeisessä yhteiskunnassa myös äitiydestä tehty kuva, millainen tulisi olla että olisi mahdollisimman mallikas äiti. Ja sitten kun jollakin on vaikeuksia äitiyden kanssa tai suhteessa lapseensa, sitä piilotellaan ja hävetään.
Onko nykyinen äitiysvalmennus riittävä jos kypsyys lapsesta huolehtimiseen takkuilee?
Kuka neuvoo yksinhuoltajaa talousasioissa?
Miksi kulissiperheiden lasten pahoinvointi on niin vaikeasti havaittavissa nykyisen lastensuojelun keinoin?
Kysymyksiä, kysymyksiä...
Ennen perheyhteisö oli laajempi, mummuineen ja vaareineen sekä naapuriyhteisöineen. Nykyaika kun korostaa yksin pärjäämistä.
Lapsi on aikuiseen verrattuna täysin puoustuskyvytön, joten siinä valossa on kohtuutonta kenenkään lyödä lastaan. Mutta mitä sanotte siitä, jos äiti on joskus pimahtanut ja tavalla tai toisella lyönyt/näpäyttänyt/ tms. parikymmpistä lastaan? Eikä siis ole koskaa lyönyt tätä, tämän ollessa lapsi.
Sovituskopeissa ja muualla maailmaa kuunnellessa tosiaan kuulee, millaista kohtelua/puhuttelua/nimittelyä jotkut lapsiparat savat vanhemiltaan. Ei voi kuin ihmeltellä, miten todellisuus on julmaa joillekin kasvuikäisille.
äitini hakkasi......
Korjaus oli ollut ihan oikein, sillä olen käyttänyt vain naisten sovituskoppeja ja mielessäni päivitellyt tilanteita. Olisi joskus mieli tehnyt mennä oikaisemaan toista äitiä.
pettää pahasti...
Kyllä... Ei lapsia ole tarkoitettu kasvatettavaksi yksin. Voi olla, että monet taistelut olisivat olleet lievempiä tai toisenlaisia, jos ei olisi yksin tarvinnut laittaa kovaa kovaa vastaan murrosikäisen kanssa.
Äskeinen kommentoija heitti viisaan ja tärkeän kommentin keskusteluun : "Ei lapsia ole tarkoitettu kasvatettavaksi yksin".
Tuohon lisäisin : eikä vanhempaa ole tarkoitettu jätettäväksi pärjäämään yksin.
Lapsen kasvattaminen on yksi palkitsevimmista, mutta myös takuulla vaativimmista tehtävistä, mitä ihmiselle elämä voi antaa.
Samalla se on etuoikeus.
Terveisin: Lapsettomaksi jäänyt.
Kun nainen alka kärsimään henkisistä ongelmista, on joissain tapauksissa valitettavasti heillä tapana purkaa huonoa oloaan lapsiinsa, jotka eivät ole millään tapaa syyllisiä heidän ongelmiinsa. Tietysti lapsenhoito rasittaa henkisesti häiriintynyttä ihmistä entisestään ja tämä ihminen ei enää välitä keneen agressionsa purkaa.
Miehillä veikkaisin vastaavasti yleisin pahan olon "teeseitse-hoitamisen" ilmenevän juomisena ja väkivaltana puolisoaan tai muita miehiä kohtaan.
Jos nainen tuppaa purkamaan aina lapsiinsa pahaa oloaan on hän kuitenkin luultavasti niin ovela että osaa peittää sen ulkopuolisilta, jopa puolisoiltaan. Tosin idioottikinhan sen lapsista huomaa ettei kaikki ole kohdallaan.
Tuo järkyttävä lapsensa lehmittely vaikuttaisi minun mielstä kaunalta ylipäätään jotain toista naista/naisia kohtaan ja heti paljastaa sen ettei sillä mammalla ole kaikki inkkarit enää kanootissa.
Itse jouduin kuulemaan tuttavani lapsenhoito ongelmista muijansa kanssa. Nainen on kuulema aina ollut petollinen, manipuloiva ja täysin dominoiva heidän suhteessaan. Itse en kuitenkaan jaksa välittää heidän välisistä ongelmistaan, koska aikuisen ihmisen pitäisi itse tajuta miten hoitaa parisuhdettaan. Lapsen käyttäytyminen tosin paljastaa enemmän kun mies ikinä on valmis tajuamaan äidin hoitotavoista. Joka kerta kun nainen alkaa riitelemään kovaäänisesti ja tavaroita heitellen miehensä kanssa heidän välisistä ongelmista lapsen läsnäollessa mukula juoksee isänsä luo "turvaan" ja osoittaa pelkkää pelkoa äitiään kohtaan.
Kaikkein huippu oli, kun kaverini vaahtosi minulle kuinka lastentarhan tädit olivat uhkaillet lapsensa äitiä, että heillä olisi kohta jo syytä ilmoittaa lastensuojeluun äidin tavoista kasvattaa lastaan. Ensimmäinen ajatus itsellä olisi, että ehkä nyt on jotain vialla ja pahasti, mutta kaverini puolestaan höykytti tarhantädit palautteellaan: Kyllä minun muijani osaa laspensa hoitaa ja oikein mallikkasti sen tekeekin!
Kaverini tajuaa ilmiselvästi itsekin että muijansa mielenterveysongelmat heijastuu lapseensa, koska jaksaa nurista huolestuneisuuttaan minulle. Kumma silti kun joku ulkopuolinen asiaan on puuttumassa, niin äijä puolustelee muijaansa minkä kerkeää. Kai se on sitä kun on sairaalloiseen parisuhteeseen vuosien mittaan jämähtänyt, niin ei edes lapsensa tulevaisuuden tähden viitsi asioille mitään tehdä.
Valitettavsti lapsen kasvatukseen ja tulevaisuuteen ei kellään muulla ole tuollaisten ihmisten suhteen mitään vaikutusta.
Toivottavasti tarhantädit ottavat lastensuojeluun yhteyden, sillä tuo kys. pariskunta kyllä saavat viimeistään lapsen teini-iässä korjata ongelmiensa hedelmät. Luultavasti sen jälkeen kun virkavalta on kaapinut hedelmälihat koulun seiniltä. Ehkäpä tajuavat sitten herätä todellisuuteen.
Äskeinen kirjoitus oli niin täyttä tavaraa, molemmilta puolilta (sekä mies että naisnäkökulmasta, myös perheen ja hoitajien perspektiivistä) että pitää lukea se vielä muutamaan kertaan, ennenkuin kommentoi mitä ajatuksia herätti. Ajatuksia nousi kyllä esiin paljon tuosta tekstistä.
Heitän muutaman - ehkä aika irrallisen kommentin tähän mr analyzen kirjoittamaan kirjoitukseen.
Olen ihmetellyt miksi nuorille äideille asetetaan paineita heti
a) synnytyksen jälkeen. Vauvat pisteytetään, olenko ymmärtänyt oikein, vai mitä kymmenen pisteen vauva tarkoittaa?
b) neuvoloissa. Monta ahdistunutta ja itkuista nuorta äitiä olen tavannut, kun neuvolan tädit on analysoineet beibin kehitystä tiukkasanaisesti uunituoreelle, äitiyttä opettelevalle nuorelle. Kannustakaa ja kehukaa arvon neuvolatädit, edes jostakin!!!!!
c) ympäristön taholta. Neuvoja satelee, pyytämättä, ajat ovat muuttuneet ja tieto lastenhoidosta lisääntynyt. Moni nuori äiti on hyvin perillä lapsen kehityksestä ja ravinnosta, paremmin kuin entisaikoina.
"Toivottavasti tarhantädit ottavat lastensuojeluun yhteyden, sillä tuo kys. pariskunta kyllä saavat viimeistään lapsen teini-iässä korjata ongelmiensa hedelmät."
Kyllä kynnys laste kasvatukseen puuttumiseen -kun kyseessä ovat vieraiden ihmisten lapset- on todella korkea.
Onhan näitä tarinoita joissa hoitaja-täti tai vastaava on alkanut liiaksi puuttumaan ja hienovaraisesti savustettu veks vakituisesta työpaikastaan. Vai ovatko nuo vain kaupunkilegendoja?
Olen kolmen lapsen nuori äiti. Meillä on ihana perhe ja nyt kaikki on hienosti mutta olen myös kokenut henkisesti rankkoja aikoja, jotka eivät ole olleet mukavia meidän lapsille.
Tarinani alkaa vuonna 2004, jolloin esikoisemme syntyi. Olin 21 ja onnellisesti suhteessa nykyisen mieheni kanssa. Kaikki on siis hyvin mutta kuitenkin homma lähtee lapasesta. Opiskelen, käyn töissä ja pyöritän kotia yhdessä mieheni kanssa. Tajuan vastuuni mutta sitä on vaikea kantaa kun on nuori ja niin itsepäinen ettei halua kenellekään myöntää ettei kaikki ole hyvin. Yritän olla kaikille mieliksi, teen ylitöitä, pänttään tentteihin, autan kavereita...en koskaan sano EI, paitsi lapselleni, jolle hoen tätä sanaa kokoajan...Saan raivokohtauksia ja lapseni pelästyy huutoa mutta en osaa lopettaa vaan kaava toistuu seuraavalla kerrallakin...
En osaa asettua lapseni tilanteeseen ja nähdä hänen tarpeitaan enään selkeästi. Joskus ajatuksissani jopa välähtää, että lapsi kiukuttelee ihan vaan ärsyyttääkseen minua...Ja koskaan kukaan ei huomaa että kotona tukistan lastani ja annan luunappeja hänelle enkä minä tajua, että hän ei naura minulle päin naamaa koska olisi vee-mäinen vaan koska se on hänen tapansa näyttää pelkoa ja ahdistusta.
Meillä on enemmän onnellisia päiviä mutta aina koittaa taas se päivä jolloin menetän malttini. Meille syntyy toinen ja kolmas lapsi ja olen taas onnellinen ja rauhallinen, hetken...Alan jo tajuta ongelman, mulla on liian kovat suorituspaineet, yritän olla kaikkea ja unohdan mikä on tärkeintä...lasteni hyvinvointi...Yritän olla kotiäiti ja nauttia äitiyslomasta mutta tuntuu kuin tulisin mökkihöperöksi...alan tehdä keikkaa enkä sano ei ylitöille...
Sitten tulee se päivä!!! Itseasiassa olin salaa itseltäni toivonut sen tulevan jo pitkään...Maailma mustui, en jaksanut enään...itkin ja vapisin, mietin rekan alle ajamista ja sitten tajusin...olen vetänyt itseni piippuun, olen yrittänyt tehdä uutta maailmanennätystä äiti-opiskelija-uranainen-sosiaalisten piirien prinsessa-roolissa!!! Ja helvetti sehän on ihan mahdotonta!!! Unohdin perheeni henkisellä tasolla hyvin pitkälti, suoritin vain äitiyttä, en tuntenut sitä ollenkaan...
Jäin sairaslomalle ja päätin jäädä kotiin lasteni kanssa. Nelivuotiaani kysyi silloin " Etkö sä enää olekaan hyvä esimies kun jäät meidän kanssa kotiin" Hymyilin ja sanoin, että olen mielummin vähän parempi äiti... Siitä päivästä on nyt muutama kuukausi ja olen ensimmäistä kertaa esikoisemme syntymän jälkeen ollut oikeasti onnellinen.
Tästä tuli hirmu pitkä juttu mutta haluan tällä näyttää, ettei kaikki aina ole niin mustavalkoista. Äideillä on paljon paineita ja on vaikea nähdä lähelle kun vaihde on kokoajan vitosessa. Meillä on aina ollut rakkautta ja hellyyttä, ollaan puhuttu paljon ja on suuremmoinen turvaverkko mutta kuitenkin homma lähti lapasesta. Eikä se tarkoita, että olisi huono ihminen mutta kateissa pahemman kerran. Se, että joku osoittaa sormella ja haukuu huonoksi äidiksi ei auta, pikimminkin se suurentaa loukkua, johon äiti on joutunut.
Lyöminen tai muu väkivalta on aina väärin mutta siitä voi päästä eroon!