Tänään juoksin elämäni ensimmäisen puolimaratonin aikaan 1.43 eihän aika hääppönen aktiivi juoksijoihin verrattuna ole, mutta omat odotukseni kumminkin ylitin ajan suhteen. Olen kumminkin polttanut askin päivään viimeisen kymmenen vuoden aikana. Aamulenkki koirien kanssa aamuisin on mun treeniohjelma. Jalat on aika kipeät mutta mieli virkeä ja taidanpa ottaa ensi vuonna uudestaan ja kyllä alle 1.30 pitäisi rutistaa
itämerimaraton
tossu
0411
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.