Tsemppiä

Sanoit vain mielipiteesi. Älä pyytele anteeksi.
Vaikka laki on laki, kuitenkin vakiintuneet tavat ovat asia, joiden taustalta voi asioita arvioida.
Moni on kanssasi samaa mieltä.
Et ole jäävi asiassa, koska et ole seuraajassi valintaa tekemässä.
Olemmeko matkalla kohti mielipiteen diktatuuria ?
27997
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

Samaa mieltä olen että tsemppiä, Tuomi-Nikula. Turhan suuri häly on noussut ja tuntuu että ammutaan joka puolelta tykillä kärpästä.

Mutta tuohon edelliseen viestiin että "sanoit vain mielipiteesi".

Siinä on -mielestäni hauska - paradoksi ja ajatusvirhe päätoimittajalta.

Ainakin radioissa hän perusteli sanomaansa sillä, että Lapin Kansa päätoimittaja istuu paikalla jossa hän edustaa koko maakuntaa.

Juuri sillä paikallahan Tuomi-Nikula itse lausuntonsa antoi.

Eli että julkilesbon olisi vaikea toimia Lapin Kansan päätoimitajana.

Eli puhui näin ollen koko "maakunnan suulla", kuten Lapin Kansan päätoimittajan kai sitten kuuluukin, kuten hän juuri oli itse päässyt sanomasta.

Mielestäni juuri tuossa on se sananvapauden kompastuskivi, sananvapauteen kuuluu myös suuri vastuu. Samasta asiasta Tuomi-Nikula kirjoitti anteeksipyyntö-kolumnissaan viitaten Muhammed-pilapiirroksiin.

Oman mielipiteensä hän ehkä olisi voinut tuoda esille muualla kuin haastateltuna Lapin Kansan päätoimittajana.

On muuten helvetin helppo olla jälkiviisas ja neuvoa täältä netin pimeydestä. Kokeilkaapa:)

Yhtä kaikki, vilpittömät ja piruilemattomat tsempin toivotuksen Tuomi-Nikulalle jatkoon!

Äänestä
  • Kuitenkin nykymaailmaan siististi toimittu Nikulalta.
    Tänään irtailijat yleensä nostavat kaikkialla päätään
    ja ylpeilevät luonnonvastaisella.

    Se jos rakastaa mies miestä tai nainen naista
    ei ole kuin hyväksi. silloin kun on vilpitöntä
    rakkautta.

    Kaikki hyväksyntä on tapahtunut niin lyhyessä ajassa.

    Tämä kyllä tiedetään, mutta käännetään asumiseksi.
    Luonnossa eläimetkin tuntevat järjestyksen.

    Näistä ei saisi puhua.
    Miksi?
    aailman järjestys on kallellaan.....

    Äänestä

Älä pyytele anteeksi asiassa, jonka suhteen olet oikeassa. Luulen, että sinun ansiostasi Lapinkansa lisää tilauksiaan enemmän kuin menettää niitä.

Äänestä
  • mieltä, ei noita poikkevia tarvitse niin jalustalle nostaa, ei se ole normaalia että samaa sukupuolta olevat jne---yök

    Äänestä

Kyllä minä sen ymmärrän, että kansa on Tuomi-Nikulan
sanomisista raivostunut, tai siis osa kansasta.

Mutta että oma toimitus pukkaa 24 vuotta ilmeisen hyvin toimineen päätoimittajansa näilla saatesanoilla eläkkeelle, tai jopa kehottaa eromaan.
Aika ymmärtämätön teko toimitukseltakin.

Tässä tarinassa on vain toinen toistaan pöljempiä lausuntoja.

Todella hyviä eläkepäiviä toivotan päätoimittaja Tuomi-Nikulalle, tällaista lähtöä hän ei olisi viime metreillä tosiaankaan ansainnut.

Äänestä
  • Kansan syvät rivit on Tuomi-Nikulan kanssa samaa mieltä. Onko se sitten oikeudenmukaista on eri asia, mutta näin se vaan on - Eivät kaikki ole valmiita kaikkea erilaista hyväksymään, onko se junttiutta, jos on niin olen sitten juntti ja meitä on vielä monta.

    Äänestä

  • raivoamaton kirjoitti:

    Kansan syvät rivit on Tuomi-Nikulan kanssa samaa mieltä. Onko se sitten oikeudenmukaista on eri asia, mutta näin se vaan on - Eivät kaikki ole valmiita kaikkea erilaista hyväksymään, onko se junttiutta, jos on niin olen sitten juntti ja meitä on vielä monta.

    on yleismaailmallinen piirre, mitä syrjäisempi ja takapajuisempi perukka sen ahtaampaa on kaikilla "erilaisilla".

    Ikävää on koko Lapin asujaimiston leimautuminen näiden todella syvällä ja sameissa vesissä uivien rivien kaltaisiksi.

    Äänestä

  • fdfdfdfdfdfd kirjoitti:

    Tuomi-Nikulan jutut ovat olleet
    aina älykkäitä ja fixuja.

    Vähemmistöt ovat ok.
    Mutta nykyään tuntuu,että
    normikansalaiset ovat vähemmistönä
    näiden kaikenmaailman kiintiöhombreerojen
    vuoksi.

    Hyviä eläkepäiviä päätoimittajalle!
    Toivotaan että seuraajasi osaa kirjoittaa
    yhtä älykkäästi.

    Äänestä

  • fdfdfdfdfdfd kirjoitti:

    on yleismaailmallinen piirre, mitä syrjäisempi ja takapajuisempi perukka sen ahtaampaa on kaikilla "erilaisilla".

    Ikävää on koko Lapin asujaimiston leimautuminen näiden todella syvällä ja sameissa vesissä uivien rivien kaltaisiksi.

    ei sallita kuin homomyönteisissä lausunnoissa.

    Mahtaa siellä olla hyvä työilmapiiri nyt kun muutama voimakastahtoinen toimittaja vaatii, mitä saa ajatella. Muut ovat hiljaa tai vaaditaan päätä vadille.

    Tuomi-Nikula oli oikeassa. Julkilesbon olisi ollut vaikea olla päätoimittajana. Sehän on totuus. Sitä hän ei sanonut, että itse ei olisi sitä halunnut sinne.

    Lehden tilaus loppuu Tuomi-Nikulan lähtöön protestina lehden toimittajia kohtaan.

    Äänestä

  • raivoamaton kirjoitti:

    Kansan syvät rivit on Tuomi-Nikulan kanssa samaa mieltä. Onko se sitten oikeudenmukaista on eri asia, mutta näin se vaan on - Eivät kaikki ole valmiita kaikkea erilaista hyväksymään, onko se junttiutta, jos on niin olen sitten juntti ja meitä on vielä monta.

    En tiedä mikä osa. Mutta jo on saatu mekkala aikaan, ehkä hyvinkin pienellä porukalla.
    Ja ihan vinoon menee, kun Tuomi-Nikula näin lähtee.
    Sympatiat hänelle täydestä ydämestä.

    Jotenkin tuntuu, että julkisuudessa "edistys" on sitä, että väestöön tulee mahdollisimman paljon "itsensä löytäneitä" tyyppejä.
    En ymmärrä, en kerrassaan ymärrä, että sitä oikein pidetään hyvänä asiana. Jotenkin onneton kehityssuuntahan se on :(

    Äänestä

  • Toiituksen "lahja" kirjoitti:

    Ei lesbous tai homous tartu, ei myöskään heterous.

    Olihan tämä mekkala hyvä senkin vuoksi, että tuli ilmi, että on vielä kovin monia, jotka on syötetty homofobialla, surullista.

    Homous ja lesbous ovat enemmän kuin sinun silmäsi, korviesi muoto tai kuoppa leuassasi, saatu syntymä"lahjana", ei itse valittu.

    Silmiisi voit vaihtaa värin linsseillä, korvien muotoa leikkauksin muuttaa ja sen kauniin luopan saat botoxilla pois, ne, mitä et voi leikata ovat heterous, homous, lesbous.

    Sinä olet mitä olet, toinen on mitä on, anna kaikkien Luojan luomien. ketään mollaamatta elää rauhassa.

    Ja oikeasti, jos olet todella sinut itsesi kanssa, et tunne tarvetta sellaisiin mollauksiin. Se itsensä löytäminen on todella suositeltava sinullekin.

    Äänestä

  • alma-täti kirjoitti:

    Luojan töitä taidetaan vähän manipuloida.
    On sen verran kasvava tämä posrukka, ettei
    sen syitä voi olla pohtimatta.
    Osittain muoti-ilmiö, ihan niinkuin sinäkin
    kehoitat minua "löytämään itseni".
    Siis yli kuuskymppistä varsinaisesn
    herrasmiehen vaimoa ja parin lapsen äitiä.
    Mitähän minä siinä voittaisin?
    Onnettoman elämän monille.
    Enkä pelkää, mutta kun ei kerrassaan kiinnosta.
    Ja ihmettelen mikä on se tekijä, ympräistömyrkky
    vai mikä, joka tätä ilmiötä lisää.

    Että ihan tuohon syntymälahjaan en kaikkien
    kohdalla usko. Manipuloitu muoti-ilmiö,
    näin ainakin osittain.

    Alma-täti ottaa siellä nyt vaan ihan rauhallisesti,
    ja elää itsekin omaa elämäänsä sen enempää
    siitä meteliä tekemättä.

    Äänestä

  • muka pelkään? kirjoitti:

    Kun et laput silmillä lue, se voi aueta ja huomaat, että oman itsensä löytäminen onkin paljon suurempi juttu luin se oletko bi, lesbo, hetero vai homo.

    Mitä se suuri kirja sanoikaan Jumalan, oman itsen ja lähimmäisen rakastamisesta? Ellet sitä kirjaa hyväksy, etsi mitä konfutsealaisuus, islamilaisuus, buddhalaisuus sanoo samasta asiasta.

    Älä alma-tädin puolesta huolestu, mitä nyt vatsani kipeäksi nauran muutamille kirjoittamillesi lesbouden/homouden syille, mutta sehän pidentää ikää.

    (Ja mitähän se herrasmies tuossa viestissä tarkoitti, missä argumentoitu, mitattu ja punnittu ja miksi?) =)))

    ennemminkin tarttuu, kuin se onko joku bi, lesbo, homo vai hetero.

    Miten se olikaan..."joka sanoo veljelle: Sinä tyhjänpäiväinen, on ansainnut..."

    Äänestä

  • alma-täti kirjoitti:

    ennemminkin tarttuu, kuin se onko joku bi, lesbo, homo vai hetero.

    Miten se olikaan..."joka sanoo veljelle: Sinä tyhjänpäiväinen, on ansainnut..."

    Tiedoksesi vaan vielä , että minulla on näkövamma.
    Ja sinä tutkit kirjoitusvirheitä!
    Sitä sakkia näillä palstoilla riittää.
    lukutaidottomia, jota eivät osaa tavata
    ja ymmärrä sanaa, jos siinä on kirjainkin väärin.

    Mutta löyditpä TÄRKEÄN asian sinäkin.
    Kiitos vaan taas yhdelle näkövammani muistuttajalle taas kerran!

    Ps. Mieheni ystävällisesti oikoluki tekstin, jotta sinäkin ymmärtäisit kaikki sanat. Asiakokonaisuuksiahan et ymmärrä.

    Äänestä

  • kiitos huomatuksesta kirjoitti:

    Antteksi, unohdin oikolukea otsikon,
    Tuo vaimo kun on kierosolmäinen puolisokea,
    niin tällaista kamalaa pääsee tapahtumaan.
    Mutta onneksi ei pahempaa.

    Äänestä

  • alma-täti kirjoitti:

    Kun et laput silmillä lue, se voi aueta ja huomaat, että oman itsensä löytäminen onkin paljon suurempi juttu luin se oletko bi, lesbo, hetero vai homo.

    Mitä se suuri kirja sanoikaan Jumalan, oman itsen ja lähimmäisen rakastamisesta? Ellet sitä kirjaa hyväksy, etsi mitä konfutsealaisuus, islamilaisuus, buddhalaisuus sanoo samasta asiasta.

    Älä alma-tädin puolesta huolestu, mitä nyt vatsani kipeäksi nauran muutamille kirjoittamillesi lesbouden/homouden syille, mutta sehän pidentää ikää.

    (Ja mitähän se herrasmies tuossa viestissä tarkoitti, missä argumentoitu, mitattu ja punnittu ja miksi?) =)))

    eivät ole synnynäisiä taipumuksia. Niihin vaikuttaa ympäristötekijät.

    Homo/lesbo suuntauksessa päätekijänä on nautinnon halu (irstailu) ilman seurausten pelkoa. Kahden lesbon/homon irstailun seurauksena ei ole "pohjaanpalamisen" pelkoa. Sen vuoksi monet nuoret saattavat alkaa harrastamaan sitä.

    Äänestä

  • alma-täti kirjoitti:

    Ei lesbous tai homous tartu, ei myöskään heterous.

    Olihan tämä mekkala hyvä senkin vuoksi, että tuli ilmi, että on vielä kovin monia, jotka on syötetty homofobialla, surullista.

    Homous ja lesbous ovat enemmän kuin sinun silmäsi, korviesi muoto tai kuoppa leuassasi, saatu syntymä"lahjana", ei itse valittu.

    Silmiisi voit vaihtaa värin linsseillä, korvien muotoa leikkauksin muuttaa ja sen kauniin luopan saat botoxilla pois, ne, mitä et voi leikata ovat heterous, homous, lesbous.

    Sinä olet mitä olet, toinen on mitä on, anna kaikkien Luojan luomien. ketään mollaamatta elää rauhassa.

    Ja oikeasti, jos olet todella sinut itsesi kanssa, et tunne tarvetta sellaisiin mollauksiin. Se itsensä löytäminen on todella suositeltava sinullekin.

    Alma täti menee nyt vaan sinne peiton alle vehtaamaan rakkaansa kanssa, eikä viitsi täällä levittää ilosanomaansa. Tai vaihtoehtoisesti Alma menee LK:n eteen suutelemaan rakkaansa kanssa :DDD
    Me muut iloitsemme ihan omalla tavallamme, valtosa toisin kuin Alma, ja sekös ottaa Almaa päähän.

    Eikä Alma pysy edes asiassa, tämän viestiketjun otsikko oli TSEMMPIÄ TUOMI-NIKULALLE.
    Ja sitä minäkin kaikesta syämmestäni toivon. Muistele eläkkeelläsi vaan mukavia asioita, etkä piilokeljua toimitustasi.

    Äänestä

  • peiton alle kirjoitti:

    Aivan samaa mieltä, itselleni ei tullut mieleenkään että lakkauttaisin Lapin Kansan tilauksen päätoimittajavalinnan takia. Olisi siinä käynyt niin tai näin, Korhonen tullut tai ei tullut.

    Mutta nyt harkitsin jo ihan tosissani jos lehden toimittajakunta on noin alhaista että kohtelee pitkäaikaista työtoveriaan noin ja "saattelee" eläkkelle kuin susilauma.
    Äläs ny vain asian takia.

    Ja kuka sen sanoo etteikö Tuoki-Nikula puhunut koko maakunnan suulla? Kuka sellaisen arvion osaa tehdä?
    Ulkokultaiset teeskentelijät, jotka ennen "oman" mielipiteensä sanomista varmistavat että se mielipide on varmasti turvallinen ja josta tulee päänsilitystä ja hymistelyä kuinka "suvaitsevainen" sitä ollaan.

    Tsemppiä tosiaan Tuomi-Nikula eläkepäiville, ja kiitokset hyvästä lehdestä jonka syntymistä olet isolta osalta ollut myötävaikuttamassa.

    Äänestä

  • peiton alle kirjoitti:

    Alma täti menee nyt vaan sinne peiton alle vehtaamaan rakkaansa kanssa, eikä viitsi täällä levittää ilosanomaansa. Tai vaihtoehtoisesti Alma menee LK:n eteen suutelemaan rakkaansa kanssa :DDD
    Me muut iloitsemme ihan omalla tavallamme, valtosa toisin kuin Alma, ja sekös ottaa Almaa päähän.

    Eikä Alma pysy edes asiassa, tämän viestiketjun otsikko oli TSEMMPIÄ TUOMI-NIKULALLE.
    Ja sitä minäkin kaikesta syämmestäni toivon. Muistele eläkkeelläsi vaan mukavia asioita, etkä piilokeljua toimitustasi.

    väärää todistusta...

    Äänestä

  • fdfdfdfdfdfd kirjoitti:

    on yleismaailmallinen piirre, mitä syrjäisempi ja takapajuisempi perukka sen ahtaampaa on kaikilla "erilaisilla".

    Ikävää on koko Lapin asujaimiston leimautuminen näiden todella syvällä ja sameissa vesissä uivien rivien kaltaisiksi.

    ole mitään "ahtautta", vaan normaalia, ei eläimetkään luonnossa sekaannu samaan sukupuoleen!

    Äänestä

on aina ollut.

Eikä ole edes mikään älykäs.

Äänestä
  • No onpa hienoa kun nyt selvisi.
    Melkein ehti päästä kunnialla eläkkeelle.
    Mutta saatiinpas kiikkiin!

    Julma on tämä maailma. Ihan sijaiskärsijä tämä
    Tuomi-Nikula tässä jutussa on. Mutta eipä hän jää läjää enempää penkomaan kun ei ole kerran pakko.

    Hyviä eläkepäiviä - ällä anna ajatustesi liikaa palata näihin päiviin. Nauti Tuomi-Nikula kunnialla ansaituista vapaista.

    Äänestä

Lesboja ei tarvi kuunnella, eikä niitten tarvi tulla toisten elämää pilaamaan.

Äänestä

Tuomi-Nikula tuli itsekin lopulta kaapista ja paljasti puheillaan olevansa viimeisen päälle vanhoillislestadiolainen.

Varmaankin hän kohta kertoo että koko lapin edustajana että naispappeus on perkeleestä ja sosialismi syö lapsensa.

Erottaa tuollainen äijä pitäisi, sillä kyllähän lestan maailmankuva ja arvot ovat paljon vaarallisempia kuin esim. lesbojen.

Äänestä

Eli sinusta on oikein, että työntekiöitä (olkoonkin kysessä ns. johtajasopimus) voi kohdella miten vain heidän taustojensa perusteella?
Samalla periaatteella voisimme antaa kenkää esim. uskovaisille, juopoille, yksinhuoltajille, huonosti pukeutuville, intiaaneille, vähä-älyisille, lihavalle tai kenelle tahansa riippumatta hänen ammatillisesta pätevyydestä työhönsä.

Mielipiteet ovat asia erikseen. Jos rankkaisimme työntekijät vielä mielipiteenkin perusteella, niin veikkaan, että työpaikoilla olisi melko hiljaista.

Äänestä
  • Siis juopollekaan ei saa antaa kenkää, jos se vaan on pätevä.
    Se on kuule heti lähtö jos tuut humalassa töihin.
    Vähä-älyisyytesi ei paranna asiaa :D

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Tuomi-Nikula kirjoitti:

Sanoit vain mielipiteesi. Älä pyytele anteeksi.
Vaikka laki on laki, kuitenkin vakiintuneet tavat ovat asia, joiden taustalta voi asioita arvioida.
Moni on kanssasi samaa mieltä.
Et ole jäävi asiassa, koska et ole seuraajassi valintaa tekemässä.
Olemmeko matkalla kohti mielipiteen diktatuuria ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu