Olemme naimissa,meillä on yksi yhteinen tyttö,5kk ja minun edellisestä suhteestani oleva 2v tyttö joka sanoo miestäni isäkseen.
Miehelläni on vaikea pitkäaikainen masennus(n.14v asti) johon mikään ei ole auttanut.Ei psykiatrit,mieliala/ahdistuslääkkeet,perheneuvola,monta eri pituista sairaalajaksoa avohoidosta normaaliin kuntoutusjaksoon,hän kävi "kuntouttavan elämään valmentavan vuoden kestävän "koulun".
Minua ahdistaa ja ärsyttää koko ajan kaikki hänessä nykyään,miten hän istuu yöt koneella ja nukkuu päivät,jos painostaa ylös sängystä istuu apaattisena sohvalla ja ei vastaa/ole kuulevinaan kun isompi tyttö pyytää leikkimään tms.Tyhjiä lupauksia riittää,teen sitä ja tätä ja mitään ei koskaan tapahdu.Ei jaksa ajaa partaansa/käydä suihkussa/vaihtaa vaatteita ja sitten kuulemma häntä entisestään masentaa kun seksielämä ei kiinnosta minua.
n.puolivuotta sitten sairaalajakson jälk asiat paranivat hetkeksi,luulin asioiden lähteneen parempaan suuntaan,mutta ei.
Nyttemmin olen alkanut miettimään,onko tämä oikein minua ja lapsia kohtaan,äiti usein pahalla päällä ja väsynyt,isi istuu vieressä mutta isiä ei kiinnosta.Pilaanko tässä lasteni varhaislapsuuden ja omat parhaat vuoteni.kannattaisiko lähteä ja etsiä uusi mies tai olla vain kolmisin lasten kanssa?
Kellään vastaavaa kokemusta,antaa rohkaistusta/motivaatiota jatkaa?
Miehelläni on vaikea pitkäaikainen masennus(n.14v asti) johon mikään ei ole auttanut.Ei psykiatrit,mieliala/ahdistuslääkkeet,perheneuvola,monta eri pituista sairaalajaksoa avohoidosta normaaliin kuntoutusjaksoon,hän kävi "kuntouttavan elämään valmentavan vuoden kestävän "koulun".
Minua ahdistaa ja ärsyttää koko ajan kaikki hänessä nykyään,miten hän istuu yöt koneella ja nukkuu päivät,jos painostaa ylös sängystä istuu apaattisena sohvalla ja ei vastaa/ole kuulevinaan kun isompi tyttö pyytää leikkimään tms.Tyhjiä lupauksia riittää,teen sitä ja tätä ja mitään ei koskaan tapahdu.Ei jaksa ajaa partaansa/käydä suihkussa/vaihtaa vaatteita ja sitten kuulemma häntä entisestään masentaa kun seksielämä ei kiinnosta minua.
n.puolivuotta sitten sairaalajakson jälk asiat paranivat hetkeksi,luulin asioiden lähteneen parempaan suuntaan,mutta ei.
Nyttemmin olen alkanut miettimään,onko tämä oikein minua ja lapsia kohtaan,äiti usein pahalla päällä ja väsynyt,isi istuu vieressä mutta isiä ei kiinnosta.Pilaanko tässä lasteni varhaislapsuuden ja omat parhaat vuoteni.kannattaisiko lähteä ja etsiä uusi mies tai olla vain kolmisin lasten kanssa?
Kellään vastaavaa kokemusta,antaa rohkaistusta/motivaatiota jatkaa?
Vastaukset 10
Vanhimmat
Joo en tiedä mitän sinun pitäisi tehdä - vaikealta kuulostaa tilanteesi. Mutta yhdestä asiasta olen ihan varma. Älä etsi uutta miestä äläkä ota vaikka tulisi etsimättäkin.
Jos päätät erota, niin neuvoni on, että laita rauhallinen ja hyvä elämä lapsillesi. Te kolmestaan. Jos siihen kuvioon tulee taas uusi mies, niin se ei tee hyvää tyttärillesi. Jatkuvasti vaihtuvat isäpuolet ovat rasite eikä mitään normaalia elämää.
Ole muutamia vuosia sinkkuna. Jos et osaa olla yksin, niin opettele. Jos sitten joskus, kun olet valmis, törmäät kivaan mieheen, niin seurustele ihmeessä, mutta älä tuo häntä asumaan lastesi kotiin. Älä ainakaan moneen moneen vuoteen.
Lastesi ikäerosta päättelen, että asiat ja muutokset elämässäsi ovat tapahtuneet vauhdilla. Hidasta vähän.
ensimäisen joka vastaan kävi?
Tuollaiset pitkäaikaissairaat, eivät kyllä ole lastenmielenterveydelle mitenkään suositeltavaa seuraa. Kohta teitä on siellä 3 sairasta lisää.
Mites suu sitten pannaan?
ku esittää masentunutta, niin voi lähtee menee siltä istumalta ja takaisin ei tarvi tulla!!!
Oon sitä mieltä, että toi on ihan itsestä kiinni ja vapaehtoista toimia noin, kuten miehesi, sille on vaan keksitty hieno nimi masennus, toiselta nimeltä paha lorvikatari!
Se on pistettävä ottaan itseään niskasta kiinni tai heitettävä pellolle.
Kyllä jokainen voi tähän ns. masennukseen sairastua, jos antaa itsellensä luvan ja mahdollisuuden siihen!
Mikään lässyttäminen tohon ei auta, päin vastoin!
Kun saa miehelle edes pinoisen v*****sen aikaiseksi, niin sekin auttaa jo piristymään!
Pistä se puikkoihin ja ravistele vähän, ja sano et sitä ei vaivaa kun luulosairaus ja lorvikatari!!!
Tsemppiä sulle! Ja jos ei toi auta niin heitä tosiaan pihalle!
Niin. Nykyään suhteet on sellasta kertakäyttötavaraa, että kun toinen sairastaa sen voi vaihtaa heti uuteen. Tai jos mieheltä menee työ ja joudutte köyhäilemään sen voi vaihtaa uuteen.
Ikinä ei enää tartte olla hankalaa, kun voi vaihtaa kumppanin heti uuteen, kun tulee ongelmia.
Rakkaus ei ole tietenkään sitä, että on toisen rinnalla silloinkin kun toinen sairastaa pahasti tai on rahallisesti, fyysisesti tai henkisesti kriisissä.
rakkaushan se on sellaista itsekkyyttä, että voi vaihtaa kumppanin uuteen terveempään/rikkaampaan/parempaan/hoikempaan/isotissisempään/isomunaisempaan
heti jos siltä tuntuu.
Rakastatko miestäsi? Mieti? Jos et oikeasti ole rakastanutkaan niin jätä mies rauhaan ja anna hänelle mahdollisuus uuteen onneen. Jos olet joskus rakastanut, mihin se on kadonnut? sairaus vienyt mukanaan? Ei se sitten ollutkaan rakkautta. Mitä lie kiimaa!
----------------------------------
masennus on sisältä repivä tauti. ne tunteet jotka on ihan järjettömiä (irrationaalisia) ne on todella raastavan pahan tuntuisia, eikä sille voi itse mitään.
Olen itse käynyt läpi todella pahan masennuksen ja paniikkihäiriön, siksi osasin suhtautua oikealla tavalla myös kun kumppanini sairastui pahaan masennukseen ja rinta rinnan me kasvettiin yhdessä ja parannuttiin. Sillon kun ei jaksanut, toinen auttoi ja toisinpäin.
masennus ei ole mitään laiskottelua!
MUTTA. Masentuneen pitäisi nimenomaan yrittää edes tehdä jotain. Edes pieniä rutiineja. Auttaa kotona.
Nyt SINUN pitää auttaa miestäsi ymmärtämään tämä.
Älä uhkaile tai kilju. kerro kokonaan miltä susta tuntuu. Syyllistämättä. Kirjoita ensin vaikka paperille. painota sitä, että kyse on nyt miltä SINUSTA TUNTUU, et tahdo painostaa, mutta et voi tunteille mitään. Selitä, ettei arki pienten lasten kanssa onnistu, jos hän ei edes yritä.
(jos hän nyt alkaa kiljumaan ja itkemään että sinä et ymmärrä häntä ja hän yrittää vaan pysyä hengissä ja sekin on tarpeeksi vaikeaa, sanot: "kulta mutta NYT me yritetään YHDESSÄ! Minä autan sinua ja YHDESSÄ me saadaan asiat kuntoon. Yksin ei tarvitse ponnistella sillä minä autan sinua. tehdään aluksi jotain ihan pientä vaikka kädestä pitäen. pääasia, että yritetään. Ihan ihan pikkusen kerrallaan YHDESSÄ".)
Kerro, että ymmärrät, että hänellä on vaikeaa. Kerro, että hänen pitää silti peseytyä ja huolehtia itsestään. Auta häntä. Aloittakaa yhdessä huolehtimaan siitä hygieniasta ja siisteydestä. keksikää hänelle pieniä askareita toteutettavaksi.
pakottaa ei saa, eikä syyllistää eikä huutaa!
Pääasia että mies edes yrittää.
Jos ei tahdo edes yrittää. Kerro, että et voi jatkaa elämääsi kahden pienen lapsen kanssa miehesi luomassa ilmapiirissä ja ympäristössä ja että oman mielenterveytesi (ja lasten terveyden)takia teidän on sitten erottava.
---------------
masentuneelle ei voi lykätä tehtäväksi mitään vastuullista. Pääasia on saada masentunut ekaksi toimimaan. Se tapahtuu tekemällä yhdessä hissuksiin kaikkea miehelle mieluista. Aluksi siis sysätään masentunut liikkelle hattaramaailmaan, jossa tehdäöän pelkkiä kivoja juttuja (sillä nekin on ihan hirveitä koska niistä ei pysty nauttimaan ja kaikki ahdistaa) pääasia, että jotain saadaan aikaan ja masentunut liikkeelle.
Nyt koska teet hänelle kaikkea ihanaa ja kivaa, mutta hän vaan ahdistuu eikä osaa nauttia hän saattaa tuntea tosi kovaa syyllisyyttä siitä, ettei PYSTY nauttimaan tai olla iloinen. Muistuta häntä kokoajan, että ei tartte olla iloinen eikä nauttia. Pääasia että ollaan ja tehdään. Vakuuta, että pääasia on, että ollaan liikkeessä edes vähän.
Pikkuhiljaa kädestä pitäen. Ei ole helppoa, mutta se on rakkautta.
loputtomiin, olet yrittänyt jo. Hieno ajatus tuo, että pikkuhiljaa. tosi vaikean tapauksen kanssa löyttäydyit yhteen, ellei mikään ole auttanut:-/. Masennus ei ole mitään pelleilyä eikä sille mitään saa sormia napsauttamalla, mutta Sinun tehtäväsi ei ole parantaa miestäsi. Jos kärsitte siitä koko perhe, anna olla! Tietenkin ensin puhut tästä miehen kanssa..mutta oikeasti, älä pilaa oma elämääsi ja mielialaasi ja kenties lastenkin, jäämällä suhteeseen.
olen paraskin puhuja, masennusta takana osapuilleen 9 vuotta -virallisesti;-D.
Heität tietokoneen pihalle...siitä se masennus tulee kun tietokoneen kanssa seurustelee.
Heivaat koko värkin pihalle niin alkaa elämä kiinnostamaan.
...kuin että mitäs läksit! Miehesi masennus on ollut sinulla aina tiedossa, joten kuvittelitko hänen yhtäkkiä, yhteisen vauvan myötä muuttuvan "terveeksi"?!! Sinulla on takana jo yksi ero, joten ehkäpä omissakin miesvalinnoissasi olisi hiukan syytä katsoa peiliin!!! Tätä se sitten on, kun epäkypsät lapsoset alkavat perustamaan perheitä! Millaisen tulevaisuuden kuvittelet antavan lapsillesi? Uskaltaisin veikata, että perheenne elää myös sosiaalituilla, vai onko sinulla edes työpaikka?! Miehelläsi tuskin on! Miksi tehdä lisää lapsia jo ennestään onnettomiin olosuhteisiin, tätä en voi sitten mitenkään ymmärtää, vaikka miten empaattisesti yrittäisin tätä asiaa ajatella! Ja teitä samankaltaisia on tämä maailma pullollaan, valitettavasti!
äijä pihalle, mitäs oli niin tyhmä että meni sairastumaan masennukseen...
Itse uskon papin jorinaan...niin myötä kuin vastamäessäkin...
Anteeks, mut nyt tulee tiukkaa teksiä... Nimimerkistä päätellen oot 23-vuotias ja olet jo onnistunut tekemään tähän maailmaan 2 lähes isätöntä lasta?! Onnea sulle!
noista syyttävistä vastauksista!
Itse tiedän, ettei elämä aina ole "mitäs valitsit"-linjaa.
Myös minun mieheni on masentunut, ollut jo vuosikausia, kaikki ,kokeiltu: lääkkeet, lääkärit, pitempi aikaiseen terapiaan mies ei halunnut.
Siinä uskoin ja toivoin että rakkaus voittaa, mies vain pikkuhiljaa valui luotani pois.... En saanut häneen mitään kontaktia, kaiken kotona jouduin tekemään yksin, lasten hoidosta lähtien...
Mies makasi/pelasi/joi ja katsoi vierestä kun minä itkua vääntäen tein kaiken yksin.
TÄYTTÄ helvettiä!
Ei kukaan voi loputtominn yksin pitää suhdetta pystyssä.
En edelleenkään ole sitä mieltä, että toinen "hylätään" pahanpaikan tullen, mutta joku raja sentään.
En olisi täysijärkisenä selvinnyt jos olisimme edelleen yhdessä!
Siinä aikuinen mies oli kuin vauva, ei niin paljon edes halunnut parantua masennuksestaan, että olisi panostanut hoitoon (jäi kesken).
Mieluummin ryyppäsi ja laiskotteli.
Monta monta vuotta minäkin katselin, ennenkuin tuli loppu.
Kerroit:
""Tyhjiä lupauksia riittää,teen sitä ja tätä ja mitään ei koskaan tapahdu.Ei jaksa ajaa partaansa/käydä suihkussa/vaihtaa vaatteita ja sitten kuulemma häntä entisestään masentaa kun seksielämä ei kiinnosta minua.""
Tätä oli myös meillä... Ennätys varmaan 2-3 viikkoa ilman suihkua... Seksiä minulla vain unissa (miehellä oli netti ja baarit ilmeisesti sitä varten...).
Näytä miehelle nää tekstit, ellei tosiaan muutu, suosittelen että elät lasten kanssa kolmestaan muutaman vuoden.
Ei kukaan jaksa loputtomiin kun kumppani (jonka pitäisi olla tasavertaisena-vierellä) laiskottelee, eikä kanna mistään vastuuta!!!!
Arvaa vaan mitä miehesi olisi tehnyt jos sinä olisit masentunut...
Voimia!!!!!