Dunstable, Fayrfax, Cornyshe, Taverne, Tye, Tallis, Byrd, Bull, Weelkes, Wilbye, Dowland, Gibbons, Morley, Tomkins, Jenkins, Lawes, Locke, Purcell, Boyce, Arne, Parry, Stanford, Elgar,Williams, Delius, Walton Bax, Ireland, Grainger, Goossens, Warlock, Scott, Finzi, Hadley, Holst, Bridge, Britten Berners, Bliss, Birtwistle, Orr, Simpson, Hamilton, Goehr, Gambert, Arnold, Marc-Anthonyu Turnage, McCabe, Moeran, Mucdowney, Sullivan, Jones, Gurney, Quilter, Peel, Butterworth, Brian, Benjamin, Bush, Rubbra, Bantock, Lambert, Berkeley, Burgon, Ferguson, Howells, Patterson, Rawsthorne, Tippet, Searle, Seiber, Fricker, Bedford, Bennet, Saxton, Cardew, Maw, Knussen, Williamson, Panufnik, Ferneyhough, Davies, jne.
Keiden edellä mainitsemieni säveltäjien teoksissa on tai saattaisi olla musiikillista substanssia, siten että niistä välittyy tekijänsä sisäinen osallistuminen ja panos sekä emotionaalinen lämpö, jotakin sisäisen näkemyksen musiikilliseen muunnokseen viittaavaa, jollaista ei ollut tapahtunut ulkomusiikillisessa todellisuudessa,
On vieläpä hyvin todennäköistä ja luultavaa että joidenkin herrojen maine saattaa kieltämättä pohjautua vain pariin tunnettuun ja kuolemattomaan teokseen muun tuotannon osoittautuessa enemmän tai vähemmän sekundaksi, olettaisin, kuten mahdollisesti on asianlaita Elgarin tapauksessa, jota on syytetty tuotannon epätasaisuudesta käsitysten vaihdellessa liika hienostelevuudesta banaaliuteen saakka myös englantilaisten itsensä keskuudessa vaikka häntä 1900-luvun taitteen suurimpana musiikkihahmona siellä yleisesti pidetäänkin, josta kuitenkin minä rohkenen olla aivan toista mieltä viitatessani eriävällä mielipiteelläni Deliusin suuntaan.
Kysyn nyt teiltä tätä vain siksi jos joukostanne sattuisi löytymään englantilaiseen musiikkin erikoistuneita spesialisteja, jotka osaisivat neuvoa keihin edellä mainittujen mestareiden tuotantoon kannattaisi erityisesti keskittyä ja perehtyä ja löytää tutustumisen arvoista ja kuunteluelämyksiä tarjoavaa säveltaidetta.
Eglannon tuottelian sinfonikko lienee ollut Havergal Brian ainakin 31 sinfoniallaan. Toisinaan jotkut heistä vieroksuivat kaikkea pateettista synnyttäen vaikutelman ikuisesta pilailijasta vaikka osoittaen pystyvänsä olemaan myös täysin vakavissaan ja kunnostautuen elokuvamusiikilla kuten Malcolm Arnold Kwai-joen sillassa.
Keiden edellä mainitsemieni säveltäjien teoksissa on tai saattaisi olla musiikillista substanssia, siten että niistä välittyy tekijänsä sisäinen osallistuminen ja panos sekä emotionaalinen lämpö, jotakin sisäisen näkemyksen musiikilliseen muunnokseen viittaavaa, jollaista ei ollut tapahtunut ulkomusiikillisessa todellisuudessa,
On vieläpä hyvin todennäköistä ja luultavaa että joidenkin herrojen maine saattaa kieltämättä pohjautua vain pariin tunnettuun ja kuolemattomaan teokseen muun tuotannon osoittautuessa enemmän tai vähemmän sekundaksi, olettaisin, kuten mahdollisesti on asianlaita Elgarin tapauksessa, jota on syytetty tuotannon epätasaisuudesta käsitysten vaihdellessa liika hienostelevuudesta banaaliuteen saakka myös englantilaisten itsensä keskuudessa vaikka häntä 1900-luvun taitteen suurimpana musiikkihahmona siellä yleisesti pidetäänkin, josta kuitenkin minä rohkenen olla aivan toista mieltä viitatessani eriävällä mielipiteelläni Deliusin suuntaan.
Kysyn nyt teiltä tätä vain siksi jos joukostanne sattuisi löytymään englantilaiseen musiikkin erikoistuneita spesialisteja, jotka osaisivat neuvoa keihin edellä mainittujen mestareiden tuotantoon kannattaisi erityisesti keskittyä ja perehtyä ja löytää tutustumisen arvoista ja kuunteluelämyksiä tarjoavaa säveltaidetta.
Eglannon tuottelian sinfonikko lienee ollut Havergal Brian ainakin 31 sinfoniallaan. Toisinaan jotkut heistä vieroksuivat kaikkea pateettista synnyttäen vaikutelman ikuisesta pilailijasta vaikka osoittaen pystyvänsä olemaan myös täysin vakavissaan ja kunnostautuen elokuvamusiikilla kuten Malcolm Arnold Kwai-joen sillassa.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Waltonin kiva sellokonsertto. Valitan että olen täällä teitä häiritsemässä. En olisi, ellen olisi suunnattomasti juovuksissa, nimittäin nuoresta naisystävästäni jonka kanssa me kyseistä biisiä eilen illalla hörattiin kevyen samppanjaillallisen äärellä vähissä vaatteissa.
Ah, eikö tämä ole onnea.
Waltonin alttoviulukonsertto nostalgisessa vireessään lienee hänen eittämättömiä mestariteoksiaan, mutta minuun koskettaa enemmän Delius.
Voi voi...
Jättäisitkö meidät muut. Kiitos. Sinun, kuka oletkin aivopieruja Delius, Schubert-rakkaudessasi ja Beethoven/Sibelius/Mozart-vihassasi, et ole kellekään meille muille tuntematon.
Uskomme jo, että tiedät paljon musiikista, mutta olisi jo korkea aika, että vaihdat levyä. Jos olisit edes vähän, siis, VÄHÄN enemmän mielikuvitusta omaavampi, haukkuisit vaikka Verdiä, Puccinia tai Schönbergiä, Straussia, Mahleria, Kuulaa, Händeliä, Haydniä, Belliniä, Donizettia, Velj.Straussia, Wagneria, Merikantoa,.....äh....
Antaa olla...
Tuli tuo jo selville.
Ota ne lääkkeesi ja nauti, mutta älä aina, siis joka kerta tuo esiin Deliusta tai Schubertia. On myös muita säveltäjiä.
Vanhan ruotsinkirjani sanoja mukaillen: "Man kan åka skidor..."
Toivottavasti myös sinä, osaat hiihtää, pois täältä häiritsemästä.
Kaikkea hyvää sinulle joka tapauksessa.
Minusta Deliusprofeetta, olet sairaan siisti. Pysy täällä, no problem. Sinähän puhut jopa klassisesta musiikista. Mitä väliä voivottelijoista ja vaikeroijista.
Sinä "voi voi" voivottelija "jälleen kerran" puolestasi, kasvaisitko aikuiseksi vai oletko erityisen vaikeroivaa tyyppiä? Vai joko alkaa itsari häämöttää, kun on TÄYTYNYT lukea niin paljon tekstiä Deliusista. Yöunet menneet, seksi ei maita, jäljellä vain masennus ja raivo? Otan osaa. Oletko niitä neitejä, joiden mielestä kaikkien pitää olla SAMAA MIELTÄ jokaisesta säveltäjästä ja jokaisesta biisistä?
No jaa, Finzin klarinettikonsertto on todella hieno, pidän myös joidenkin Brittenin oopperoiden dramaturgiasta, ehkä en aina niin paljon siitä musasta.
Ja sitten Birtwistle, joka taitaa mun suosikeista Isossa-Britanniassa ottaa kunniapaikan, Gawain on hieno ooppera.
Tuohan on Britanian julkihomolista. Britanniassa heterot eivät ole koskaan säveltäneet. Siellä heterot ovat sotatantereella. Homojen tehtäväksi on suosiolla jätetty "ihanien" sotamarssien säveltely. Sit elisappetti antaa niille tittelin ja sikaruuan jälkeen aateliset järjestävät juhlaorgiat, jossa paska haisee ja banjot soivat. Semmosta se brittien elo parhaimmillaan on.
venäläisiä ja saksalaisia... ei noista briteistä taida mihinkään olla.
Minä en ole ammattilkainen ja DELIUS on suurempi kuin yksikään toinen saman aikakauden tuhertelija.
Olen hämmästynyt miksi englantilaista musiikkia syrjitään kuin vierasta sikaa kultaisen kauden mestarewiden elisabetin ajalta lisäksi myös uuden brittiläisen renessanssin edustajia jotka pohjasivat saksalaiseen romantiikkaan, Ja sävelsivät hienoja soitintteoksia orkesterillekin tai paslkittiin oscarilla elokuvamusiikista. kolme kirkuvaa pappias, marc-Anthony Turnage, murha idän pikajunassa, Bennet jne.