Hei! Vietin teini tyttönä hurjaa nuoruutta, ryypiskelyä, yhden yön juttuja ym sekoilua. Ennen kuin tapasin/pokasin tämän miehen/jutun aiheen. Siitä on nyt 5 vuotta ja risat.. Hän on mua viisi vuotta vanhempi.Alussa juttu oli vaan pelkkää seksiä, kummankin puolesta.vuoden verran pyöritin muita siinä samalla ,jäin kiinni, hammasta purren mies "antoi minulle anteeksi" vaikkei seurusteltu.Hän piti minulle moraalisaarnan, lopetin muut sekoilut. (vaikka jälkeen päin kuulin ettei hän itsekään ole ollut silloin puhdas pulmunen)kuitenkin..
On yritetty laittaa poikki moneen otteeseen, ei onnistu, toisen (seksinkö) kaipuu toisen luo on kova ja sitten se jatkuu niin kuin ei mitään "viikon taukoa" ole koskaan ollutkaan.Tänä päivänäkin tapaillaan säännöllisesti,vietetään yöt yhdeesä, soitellaan, tekstaillaan. Seksi on aivan mahtavaa, samalla hän on mun paras ystävä, jolle kerron huolet ja kuuntelen hänen murheet. meillä on samanlainen huumorintaju, sanavalmis sarkasminen ,ironinen ja tilannekohtainen. periaatteessa puhutaan kaikesta muusta paitsi omista tunteista.
Kaverit on kysynyt monesti et mikä teidän juttunne on, seurusteletteko te?? ei, me vaan öö hengaillaan. Viimeksi eilen laitoin nuo sanat ilmaan ja tajusin itsekin miten tyhmältä se kuulosta kohta kuuden vuoden jälkeen.mitä se muuten on? onko se vain pahatapa kuin tupakan poltto? isäkapinaa, äitikapinaa? miksi roikun suhteessa mikä ei vie eteenpäin!?
olen kuvitellut aina,että 26-vuotiaana olen löytänyt miehen kenen kanssa perustaa perheen, on pari koiraa,omakotitalo,farmariauto ja muu perussetti. Huomasin että tällämenolla jää haaveet haaveeksi, siirtyykö se 26 27ksi ja siitä aina vuodella eteenpäin, varmaan jos en ala tarttumaan härkää sarvista (enkä tarkoita nyt makuuhuoneen puolella,koska siellä sitä tapahtuu usein).
Hän on kyllä vihjaillut,että haluaa rauhottua ja asettua aloilleen ja että on paljon mukavampi viettää aikaa mun kainalossa kuin esim baarissa heiluen. Vaihdan yleensä puheen aihetta vaistomaisesti vaikka aihe on just se mistä haluan puhua, mutta kun ei osaa ni ei!!
Itselläni on sitoutumiskammo ja näin kun ei ole tarvinnut ajatella asiaa sen kummemmin juttu on toiminut hyvin. Viime yönä kun mies tuli lähelle mua ja piti kiinni lujasti, iski kauhea ahdistus!! koko parisuhde idylli alkoi kauhistuttaa, happea!! välitän hänestä JOO aivan liikaakin, enkä halua luopua enkä tiedä osaanko seurustella,tai haluaako toinen mitä, olenko minä hänelle se pelkkä p*no. nautin vapaudesta, ettei mua sido mikään, mutta nautin myös siitä että on joku(tai ei vaan kuka tahansa vaan just hän) kenen kainaloon turvautua, puhua ja pussailla.
AHISTAA!!!!!!!!
Monesti mäkätän hänelle, että hän on tunnevammainen, mutta itse en osaa puhua omista tunteista. en tiedä pelkäänkö torjuntaa vai mikä? kuitenkin olen hänet tuntenut NIIIIIN monta vuotta! "miksi suuni ei aukene hälle, onko rotuni syytä tää??"
Pari kaveriani edes tietää tästä "jutusta" mutta hekin vaan pinta puolin. sanon heille että asiat on hyvin, vaikka oikeasti käyn sisälläni valtavaa kamppailua asian kanssa.
varmaan tarviin vaan pari taputusta selkään että joku sanoo hyvin se menee ennen kuin saan avattua turpani. Miten vaan saan ne oikeat sanat sanottua, niinkuin muutkin normaalit ihmiset. tai mitä haluan edes sanoa? sehän on selvää että jos alan tuon yllä kirjoitetun sanoiksi pukea, lähtisin jo itsekin siinä vaiheessa käpälämäkeen.
Oho, anteeksi pitkästä romaanista, mutta tuntuu kuin kivi olisi jo nyt pudonnut sydämmeltä. jos joku jaksaa lukea tämän koko valituskirjeen on hän jonkin sortin patsaan tunnustukseksi ansainnut!!
sana on vapaa kommentoimaan kuinka "typerä" olen tai vinkkejä mitä pitäisi tehdä, miehinen näkökanta toisesta osapuoleta jne...
Kiitos, hei, nam!
On yritetty laittaa poikki moneen otteeseen, ei onnistu, toisen (seksinkö) kaipuu toisen luo on kova ja sitten se jatkuu niin kuin ei mitään "viikon taukoa" ole koskaan ollutkaan.Tänä päivänäkin tapaillaan säännöllisesti,vietetään yöt yhdeesä, soitellaan, tekstaillaan. Seksi on aivan mahtavaa, samalla hän on mun paras ystävä, jolle kerron huolet ja kuuntelen hänen murheet. meillä on samanlainen huumorintaju, sanavalmis sarkasminen ,ironinen ja tilannekohtainen. periaatteessa puhutaan kaikesta muusta paitsi omista tunteista.
Kaverit on kysynyt monesti et mikä teidän juttunne on, seurusteletteko te?? ei, me vaan öö hengaillaan. Viimeksi eilen laitoin nuo sanat ilmaan ja tajusin itsekin miten tyhmältä se kuulosta kohta kuuden vuoden jälkeen.mitä se muuten on? onko se vain pahatapa kuin tupakan poltto? isäkapinaa, äitikapinaa? miksi roikun suhteessa mikä ei vie eteenpäin!?
olen kuvitellut aina,että 26-vuotiaana olen löytänyt miehen kenen kanssa perustaa perheen, on pari koiraa,omakotitalo,farmariauto ja muu perussetti. Huomasin että tällämenolla jää haaveet haaveeksi, siirtyykö se 26 27ksi ja siitä aina vuodella eteenpäin, varmaan jos en ala tarttumaan härkää sarvista (enkä tarkoita nyt makuuhuoneen puolella,koska siellä sitä tapahtuu usein).
Hän on kyllä vihjaillut,että haluaa rauhottua ja asettua aloilleen ja että on paljon mukavampi viettää aikaa mun kainalossa kuin esim baarissa heiluen. Vaihdan yleensä puheen aihetta vaistomaisesti vaikka aihe on just se mistä haluan puhua, mutta kun ei osaa ni ei!!
Itselläni on sitoutumiskammo ja näin kun ei ole tarvinnut ajatella asiaa sen kummemmin juttu on toiminut hyvin. Viime yönä kun mies tuli lähelle mua ja piti kiinni lujasti, iski kauhea ahdistus!! koko parisuhde idylli alkoi kauhistuttaa, happea!! välitän hänestä JOO aivan liikaakin, enkä halua luopua enkä tiedä osaanko seurustella,tai haluaako toinen mitä, olenko minä hänelle se pelkkä p*no. nautin vapaudesta, ettei mua sido mikään, mutta nautin myös siitä että on joku(tai ei vaan kuka tahansa vaan just hän) kenen kainaloon turvautua, puhua ja pussailla.
AHISTAA!!!!!!!!
Monesti mäkätän hänelle, että hän on tunnevammainen, mutta itse en osaa puhua omista tunteista. en tiedä pelkäänkö torjuntaa vai mikä? kuitenkin olen hänet tuntenut NIIIIIN monta vuotta! "miksi suuni ei aukene hälle, onko rotuni syytä tää??"
Pari kaveriani edes tietää tästä "jutusta" mutta hekin vaan pinta puolin. sanon heille että asiat on hyvin, vaikka oikeasti käyn sisälläni valtavaa kamppailua asian kanssa.
varmaan tarviin vaan pari taputusta selkään että joku sanoo hyvin se menee ennen kuin saan avattua turpani. Miten vaan saan ne oikeat sanat sanottua, niinkuin muutkin normaalit ihmiset. tai mitä haluan edes sanoa? sehän on selvää että jos alan tuon yllä kirjoitetun sanoiksi pukea, lähtisin jo itsekin siinä vaiheessa käpälämäkeen.
Oho, anteeksi pitkästä romaanista, mutta tuntuu kuin kivi olisi jo nyt pudonnut sydämmeltä. jos joku jaksaa lukea tämän koko valituskirjeen on hän jonkin sortin patsaan tunnustukseksi ansainnut!!
sana on vapaa kommentoimaan kuinka "typerä" olen tai vinkkejä mitä pitäisi tehdä, miehinen näkökanta toisesta osapuoleta jne...
Kiitos, hei, nam!
Vastaukset 20
Vanhimmat
Kiitos ilmoituksestasi
Voimme kehittää ja parantaa keskustelupalstoja ja niiden sisältöä käyttäjien avulla.
Jos haluat auttaa vielä enemmän, miksi et hakisi sheriffiksi suosikkipalstallesi?
Vaikeaa on kun vauhti alkaa pysähtyä...been there!
Itse sain sanottua ne kolme tärkeää sanaa vasta niin ympärikännissä, etten koko yöstä juuri muuta muista.
Kunhan vaan hiukan saat päätä auki keskustelussa aiheesta, loppu onkin sitten helppoa.
Miksi muuten olette tehneet niitä irtiottoja? Suhteenne kuulostaa ihan täydelliseltä, ennenkaikkea tuo huumori ja paras ystävä-juttu!
Tuollainen suhde on itsellänikin nyt, pari avioliittovuottakin jo takana, eikä mikään ole muuttunut kuin korkeintaan paremmaksi;.)
Onnea matkaan!
Kiitos selkään taputuksesta :)
minun kolmee sanaa yleensä kännissä on, Laatta on heitetty :)
Hyvä kysymys, miksi ollaan otettu irtiottoja? Aina niihin on ollut silloin hyvä syy, "ollaan vaan kavereita", ehkä hänen mustasukkaisuuden ja meidän perheiden takia(hänen perhe ei pidä minusta ja minun perhe ei hänestä).
Mitähän sä nyt halusitkaan...ööö
Haluat olla tämän tyypin kanssa?
sehän on jo niin, et ole pelkkä pano.
Perustaa perheen? Joo eihän tämän miehen kanssa oleminen sinun vapauttasi rajoita mutta lapset kyllä tulevat sen tekemään mutta sen saat mistä luovut eli tilalle tulee aina jotain ja se voi olla myös antoisampaa =)
Olisipa kristallipallo mistä katsoa tulevaisuuteen ja mikä ovi kannattaisi milloinkin avata? Jääkö vanhana häiritsemään ne ovet joiden taakse ei tullut katsottua?
Pelko on rakkauden vastakohta. Rakkauden pitäisi olla vahvempi. Sitten ei tarvitsisi miettiä. Olla vaan ja nauttia siitä. Mitä menettämistä sinulla on jos avaat suusi ja puhut tunteistasi?
Eikä sinulla oikeastaan ole vaihtoehtoa kuin puhua tunteistasi ja voi että sitä fiilistä kun sen on saanut tehtyä =)
Seuraavalla kerralla se on jo paljon helpompaa.
Sinulla on hyvin asiat kun on joku siinä kelle voisit tunteesi kertoa jep
varmaan on se pelko epävarmasta. Pelkään jos avaan suuni ja pilaan kaiken. kuka sitten lohduttaa mua kun häviää se tuki ja turva. Kenelle sitten soitan kun on jotain hauskaa tai hyvää sattunut?
En sitä perhettä ole nyt sormia näpsäyttällä tekemässä,en, mutta haluaisin tietää, onko sille joskus mahdollisuus.
Ehkä se kristallipallo on mulle se vastaus.. anyone?
päätellen olet vielä lapsi. Hiekkalaatikolla itketään ku sattuu ja kaivataan lohtua. Sellaista ei aikuinen tee. "Kuka minua sitten lohduttaisi" ei ole aikuisen sanomaa.
Miksi et aan paneskele rauhassa suhteessasi niinkauan kuin sitä kestää. Siihen ei puhumista (ajattelua)paljoa tarvitse ja siten se homma sopii hyvin sulle.
Eiköhän jokainen ihminen, niin lapsi kuin aikuinenkin tarvitse joskus sitä olkapäätä? ja yleensä sitä halutaan ihmiseltä johon luottaa. Minä ainakin tarvitsin olkapäätä,mitä vasten itkea kun mun lähisukulainen kuoli, vai onko se sinusta lapsellista että suree menetettyä läheistä, ehkä sitten niin.
Sinun viestistäsi päätellen vaikutat oikein mukavalta,fiksulta ja sivistyneeltä aikuiselta.
melkein suosittelen perustamaan oman auttamispalstan.
Jos avaat suusi ja pilaat kaiken on se sitten tarkoitettu niin. Ihmisen jonka kanssa haluat elää elämäsi on syytä tietää sinut kaikin puolin jotta saat olla siinä suhteessa omana itsenäsi ja vapaana ihmisenä. On hienointa kun sinua ei hylätäkkään sen takia kuka sinä olet ja millainen sinä olet. Sellaisen ihmisen kanssa sinä haluatkin olla eikö?
Jos tämä tyyppi hylkää sinut niin hyvä niin, hän ei ollut silloin se.
tarpeeseen tarvita seksisuhdetta. Ystävät ovat läsnä elämän hetkissä. Hyvissä ja huonoissa. Niitähän riittää.
Parisuhde on muuta, kuin paapomista ja panemista. Jos on sitoutumisen- tai minkä tahansa muun kummajaisen pelko, niin tuskin se pakkoparisuhde asiaa auttaa?
Ellei osaa sanoa mitä haluaa elämältä, edes sille jota kuvittelee rakastavansa, niin mitä siitä voisi päätellä? Haluaako vain hengailla ja käyttää toista ihmistä hyväksi omien kummallisuuksiensa peilinä?
väittänyt, että olkapään tarpeeseen tarvitaan seksisuhde? en.
gips kulta pieni, olet eksynyt aiheesta ja pahasti. Mutta jos sinulla on tarve "keskustella" tai "päteä" asioilla, mistä et edes tajua, ole hyvä vain, jos olo siitä helpottuu....
mutta tekstistä päätellen vaikutat katkeralta,ehkä sinua on käytetty kummallisuuksien pelissä hyväksi. Pahoittelen tapahtunutta.
"Ellei osaa sanoa mitä haluaa elämältä, edes sille jota kuvittelee rakastavansa, niin mitä siitä voisi päätellä?"
Siitä voi päätellä, että ei osaa sanoa mitä haluaa elämältä. Yleistä, normaalia. Rehellisempää kuin yrittää haluta väkisin jotakin mitä ei halua.
"Haluaako vain hengailla ja käyttää toista ihmistä hyväksi omien kummallisuuksiensa peilinä?"
Onko siinä jotakin vikaa, jos on rehellinen? Mitä sitten pitäisi tehdä, alkaa epärehelliseksi?
Eikö ole paljon parisuhdemaisempaa ja inhimillisempää käyttää toista omien kummallisuuksien peilinä kuin omien tavoitteiden välikappaleena?
Kuulostaa siltä, että haet pakonomaisesti "normaalia" ja "tavanomaista" parisuhdetta. Muistahan, että normaali tai tavanomainen ei ole se ainoa oikea normi jonka mukaan tulee elää. Rakenna kumppanisi kanssa sellainen "parisuhde" joka sopii teille.
Sanot, että roikut suhteessa mikä ei vie eteenpäin. Mikä on se eteenpäin?
Jos olet löytänyt "sielunkumppanin" niin mitä vielä haluat? Kaverienko takia sinun pitäisi sovittaa elämäsi johonkin muottiin? Onko mitään väliä sillä miksi suhdettanne kutsutaan; seurusteluksi tai "öö hangailuksi" tai miksi vaan? Jos tapanne elää sopii teille niin miksi muuttaa sitä (tai kumppania) vain sen takia ettei sitä voi kutsua seurusteluksi tai joksikin muuksi jolle jokainen kuitenkin mieltää täysin erilaisen sisällön?
Tärkeintä on, että keskustelette yhdessä ja sovitte siitä mitä teette ja mitä ette tee, mitä olette halukas tekemään jne.
Tärkeätä ei lainkaan ole kutsutteko suhdettanne seurusteluksi tai kihlaukseksi tai avoliitoksi tai ystävyyssuhteeksi. Nuo nimitykset ovat vain nimityksia vaikka niilla tapaakin olla taipumuksena muuttua "kaltereiksi" tapaan: Koska suhdettamme kutsutaan XX:ksi niin meidän on nyt sitten käyttäydyttävä XX-suhteisina vaikka haluammekin toimia tavalla YY. Kuulostaako järkevältä? Noin kuitenkin monet toimivat.
Kuulostaa järkevältä.. ollaan ehkä molemmat samanlaisia,on tärkeää mitä muut on mieltä tai mitä ajattelevat minusta/meistä. pitäisi päästä tuosta yli ja ajatella vain mitä itse haluaa. Vaikea päästää vain vanhoista tavoista irti.
ehkä mulla on joku visio, mitä se parisuhde pitäisi olla, mutta en itse sitä osaa rakentaa. Pitäisi iloita siitä mitä on, eikä murehtia sitä mitä ei ole.
Tuosta kun sanoit "Kaverienko takia sinun pitäisi sovittaa elämäsi johonkin muottiin? Onko mitään väliä sillä miksi suhdettanne kutsutaan" tuo on ollut se mun huoli, kun sitä kysytään, menen lukkoon, kun ei se ole sitä seurustelua, mutta mitä se sitten on. Kiitos sinulle ihana ihminen kun osasit pukea tuon niin kauniisti sanoiksi "Jos tapanne elää sopii teille niin miksi muuttaa sitä (tai kumppania) vain sen takia ettei sitä voi kutsua seurusteluksi tai joksikin muuksi jolle jokainen kuitenkin mieltää täysin erilaisen sisällön?" jos et pahastu lainaisin sanojasi enemmän kuin mielellään :)
Sori, en oikein osaa kommentoida tilannetta mitenkään, mutta on vain pakko sanoa sen verran, että tämä "Kuulostaa..." alun kirjoittaja osui asian ytimeen! Todella upeasti kirjotettu, tuollaisia ihmisiä lisää, tuollaisia, jotka ei mieti, äännä ja käännä toisten asioita vaan ymmärtää, että jokainen menee tavallaan.
Kiitos, hienoa! :)
Kuulostaa tutulta tuo tilanteesi!
Meillä ei varsinaisesti edes ole "vakipanosysteemi", vaan joskus soitellaan tai jutellaan mesen kautta ihan kaikesta ja sit joskus nähdään...ja päädytään sänkyyn. Seksi on mahtavaa ja muutenkin meillä tuntuu olevan kuten teillä, eli samanlainen huumorintaju yms.
Mä en jotenkaan näe että voisimme olla "normaali pariskunta", meillä on niin eri elämät, ihan eri työajat yms yms, kaikki "normaali elämä" siis toistemme vastakohtaa melkein. Kuitenkaan en halua luopua tästä ihmisestä, enkä niin aio tehdäkään. sen kun nyt vaan olen ja nautin tästä hetkestä!
Ehkä olen läheisriippuvainen tai seksiriippuvainen,mutta mitä sitten;)
että on kohtalon tovereita. Kaipa sitä itselläkin on joku addiktio :)
tuo missä kerroit että teillä on eri elämät, pätee myös täällä päin..
Suhteessanne on paljon tuttua. Erojakin on. Minullahan on ikää jo lähes 40 ja miehelläkin yli 35v. Elämäntilanteet ihan erilaiset, elämänhaaveetkin varmaan erilaiset.
Me ei vietetä ikinä öitä yhdessä. Me puhutaan, joo, mutta ei liian läheisista asioista, mutta muuten kyllä vaikka kuinka. Suhde, tai vakipano, kestänyt kohta 6 vuotta. Mulla jo teinilapset, hänellä ei lapsia, eikä tuolla menolla tulekkaan.
Pakko tunnustaa, että meidän ystävyyden aikana hän on ollut 2 kertaa avoliitossa ja me ollaan lopetettu monta kertaa tämä suhde, nyt ei kyllä pariin vuoteen kertaakaan. Juuri nyt hänkin on sinkku. Mutta... Kun hän jää sinkuksi, hän ei enää osaa "puhua", seksi on ihanaa ja silloin hellii ja sanoo rakkaaksi jne, mutta sen jälkeen ei oikeastaan päästä mitenkään lähelleen. Jos seurustelee, niin silloin kyllä halailee jne. Olen sanonut, että en pyydä enkä vaadi sen enempää, mutta ihan kuin hän pelkäisi. Mitä? Minua vai tunteitaan? Olen tässä pohtinut, lyönkö kortit pöytään vai jatketaanko näin, ettei johda yhtään mihinkään???
Ja sinä kohtalontoveri, jos teidän välissä ei ole teinilapsia, haaveita Australin läpi vaelluksesta jne niin ole rohkea ja kerro tunteesi. Sittenpähän ainakin tiedät, ovatko munat oikeassa korissa. :)
kun luin tuon kirjoituksesi,niin tuntui kuin olisin sen itse kirjoittanut. minulla se säätäminen miehen kanssa on jatkunut lähes 5v. molemmat ollaan välillä yritetty muiden kanssa ja silti palataan toistemme luo.. mutta ei hyvä yhdessäkään,kun tunteista puhuminen molemmille vaikeaa.. haluaisin kovasti vakaan ja vahvan suhteen,mutta silti kammoan vapauteni menettämistä. luulempa että tämä mies ei ole minulle se oikea tai aika ei ole vieläkään oikea..
Mieti viellä, miltä tuntuu haluisitko sinä yhteisen tulevaisuuden/perheen tämän miehen kanssa? Jos et, lopeta suhde. Meinaan jos viellä haluat joskus sen perheen perustaa. Itse mietin tarkkaan omalla kohdallani vastaavanlaisen jutun ja nyt olen vapaa ja onnellinen siitä että uskalsin lopettaa suhteen jolla ei ollut yhteistä tulevaisuutta.
vaikket sitä itse vielä tiedä. älä päästä karkuun.
Olen mies ja kerron kun olet löytänyt sen oikean. Ja se oli jo siis se 6 vuotta sitten. Mieti ihan todella mitä aikuisten oikeasti haluat, mitkä on ne paukut kun saa sulta jalat alta.
Onko kenessäkään muussa kokeilemassasi pientäkään sirua siitä tunteesta, saatko kenenkään muun kanssa yhtä hyviä orgasmeja ?
halusi seikkailla johtuu kaiketi omasta epävarmasta olostasi, josko siellä olisi parempi ?
Ei ole jos olet kultakaivoksen löytänyt.
Hetkeksi hauskempaa löydät varmaan muttet pidempään juoksuun.