Vauvan unirytmi

Ja onneksi olkoon perheenlisäyksen johdosta! :) Meillä tuosta ajasta on jo vuosi aikaa, mutta varsin hyvin on muistissa :)

Niimpä, pikkuvauva elää omaa elämäänsä kellosta välittämättä. Minäkin otin viereen nukkumaan niin se imetysralli ei ollut niin rassaavaa. Se on aivan normia ettei pieni viihdy sängyssään vaan haluaa olla emoa liki.

,,,,, kirjoitti:

Niimpä, pikkuvauva elää omaa elämäänsä kellosta välittämättä. Minäkin otin viereen nukkumaan niin se imetysralli ei ollut niin rassaavaa. Se on aivan normia ettei pieni viihdy sängyssään vaan haluaa olla emoa liki.

Lue lisää

Meillä valvottiin yöt ekat 7 viikkoa, kunnes luin noi linkit tossa ylempänä ja älysin ottaa vauvan viereeni ja antaa tissiä. Lisäksi asenne, että vauvat valvoo ja nukkuu ihan miten sattuu, auttoi meitä. Pitää ottaa erilainen henkinen asenne. Auttamista jaksaa tosissaan se, että vauva nukkuu seinän ja äidin välissä. Tällöin vauvaa ei erikseen tarvitse nukuttaa ja nostella ja kannella ja ravata pitkin huushollia! Ja sitäpaitsi, vauvan paikka on äidin vieressä. Se on biologinen fakta. Se maksimoi henkiinjäämisen ja pienentää kätkytkuoleman riskiä.

vasta noin 3 kk iässä vauvat alkaa nukkuu pidempiä pätkiä öisin!

Meillä heräiltiin ekat 12 kuukautta perhepedistä huolimatta (tissille parin tunnin välein), mutta jaksamista helpotti se, että pystyi makaa sängyssä vauvan kaa 12 h putkeen ku imetin eikä vauva itkenyt öisin. Ei yöllisiä nousuja. Eli eihän tuo viikko oikeasti ole vielä mitään! Valvo vuosi ja heräile parin tunnin välein, niin sitten alkaa tuntua. ;)

Pienten lasten univalverytmi on vielä vakiintumaton ja erilaiset unen häiriöt ovat hyvin tavallisia. Eräiden tutkimusten perusteella on arvioitu, että joka kolmas alle 3-vuotias on kärsinyt ohimenevistä unihäiriöistä, mutta myös paljon tätä suurempiakin lukuja on esitetty. Ei siis ole tavatonta, että yöt aiheuttavat huolta monille vanhemmille.

Toisaalta pienten lasten unihäiriöistä puhuminen on sikäli harhaanjohtavaa, että hyvin harvoin on todella kyse nimenomaan lapsen nukkumisvaikeudesta, vaan useimmiten ongelman taustalla on se, että vauvan univalverytmi sotkee muun perheen elämänrytmin ja haittaa muiden perheenjäsenten nukkumista. Myös kulttuuritekijät vaikuttavat voimakkaasti siihen, minkälaiset asiat koetaan ongelmiksi. Toisaalta joskus vanhemmilla saattaa olla myös virheellisiä käsityksiä siitä, kuinka vauvan tulisi nukkua ollakseen normaali.

Lapsen varhainen ympäristö ja elinolot muokkaavat vuorokausirytmiä. Vuorovaikutus lapsen ja vanhempien välillä toimii parhaiten, kun yhteinen rytmi löytyy. Sellaiset lapset, jotka sopeutuvat hitaasti 24-tunnin rytmiin, vaativat vanhemmiltaan huomattavasti enemmän voimavaroja kuin nopeammin kypsyvät lapset. Vanhemmat saattavat väsyä ja tulla epätoivoisiksi ja he voivat kokea alemmuuden tunteita, ellei vauvan kehitys vastaa keskimääräistä tasoa. Monet yksilölliset erot ja temperamenttitekijät ovat kuitenkin synnynnäisiä, eikä niihin voida paljonkaan vaikuttaa.

Vaikeahoitoisen lapsen vanhempien tulisikin saada erityisesti tukea, jotta he jaksaisivat vastata vaativan vauvan tarpeisiin. Jos vanhemmat ylirasittuvat ja ahdistuvat tällaisen lapsen kanssa, heidän kykynsä hoivata ja huolehtia lapsesta saattaa alentua. Se puolestaan johtaa lapsen ylirasittumiseen, mikä tyypillisesti ilmenee lisääntyneenä ärtyneisyytenä, univaikeuksina ja itkuherkkyytenä, jolloin kierre on valmis. On siis erityisen tärkeää, että vanhemmat jaksavat huomioida lapsen yksilölliset tarpeet myös vaikeissa oloissa, sillä se on perustana hyvälle vuorovaikutussuhteelle, jota pidetään lapsen kehityksen ytimenä. Lapsi tarvitsee vanhempiensa tuen, jotta psykososiaalinen kehitys edistyisi ja itsesäätely alkaisi muodostua.

Vauvojen unen määrä
Vauvat ja pienet lapset nukkuvat yleensä selvästi enemmän kuin aikuiset. Vastasyntyneet nukkuvat keskimäärin noin 16 tuntia vuorokaudessa vaihteluvälin ollessa 12-20 tuntia. Tällä tarkoitetaan sitä että 95% vauvoista nukkuu noin 12-20 tuntia vuorokaudessa. Kaikki vauvat eivät mahdu edes näihin rajoihin eikä silti ole kyse mistään sairaudesta tai ongelmasta. Teoreettisesti voidaan todeta, että kun valitaan satunnaisesti 30 normaalia vauvaa, niin joukon eniten nukkuva yksilö nukkuu kaksi kertaa enemmän kuin vähiten nukkuva. Unen määrän normaalivaihtelu onkin hyvin laajaa. Ellei vauva ole valveillaoloaikanaan selvästi väsynyt, huonotuulinen, ärtynyt tai vaikeasti tyynnyteltävissä, vanhemmat voivat luottaa siihen, että lapsi nukkuu tarpeeksi

Vauvan uni jakaantuu aluksi tasaisesti vuorokauden ympäri ja niinpä yöllä nukuttu tuntimäärä saattaa alkuun tuntua hyvinkin vähäiseltä vanhempien näkökulmasta. Tavatonta ei ole sekään, että lapsen päiväunet ovat hyvin lyhytkestoisia, jotkut vauvat saattavat torkkua ainoastaan 10 minuutin pätkissä. Tämä on kuitenkin aivan normaalia. Unen kokonaismäärä vähenee iän myötä siten, että 3-4 kuukauden ikäinen lapsi nukkuu keskimäärin 14-15 tuntia ja kaksivuotias lapsi noin 12 tuntia vuorokaudessa, mutta onpa olemassa sellaisiakin vauvoja, jotka nukkuvat noin 10 tuntia vuorokaudessa ensimmäisten kuukausien ajan ja vasta myöhemmin oppivat nukkumaan enemmän. Yksilöllinen vaihtelu on siis suurta.

Vuorokausirytmin kehittyminen
Jo varhaisella sikiökaudella unessa alkaa esiintyä aktiivisuus- ja rauhallisuusvaiheita, joista myöhemmin kehittyy aikuisten hyvin jäsentynyt vuorokausirytmi. Sanotaan, että vastasyntyneen vauvan uni on polyfaasista, millä tarkoitetaan sitä, että uni-valverytmi vaihtelee melko säännöllisesti 3-4 h:n sykleissä vuorokauden ajasta riippumatta.

Vauvojen nukkumisjaksojen pituus vaihtelee epäsäännöllisesti kestäen 20 minuutista aina 6 tuntiin saakka. Tavallisesti vastasyntyneellä on unijaksoja 6-8 kertaa vuorokaudessa. Ensimmäisten elinkuukausien aikana univalverytmiä alkavat muokata sekä valon vuorokausivaihtelu, että sosiaaliset vihjeet. Niinpä kolmen kuukauden ikään mennessä suurin osa unesta alkaa painottua yöhön ja pisin valveillaolojakso päivään. Noin 70% vauvoista nukkuukin tässä iässä läpi yön. Tällä tarkoitetaan viiden tunnin unijaksoa keskellä yötä. Kolmen kuukauden iässä voidaan ensimmäisen kerran puhua säännöllisestä vuorokausirytmistä. Se on kuitenkin herkästi häiriintyvä ja havahtumiset yöllä ovat vielä yleisiä. Niinpä esimerkiksi puolitoistavuotiaista vielä noin joka kymmenes havahtuu neljä kertaa tai useammin yön kuluessa.

Puolen vuoden ikään mennessä yhtäjaksoinen yöuni on pidentynyt kuuteen tuntiin. Yleensä tämän ikäiset nukkuvat yksi tai kaksi jaksoa yöllä ja kaksi lyhyempää jaksoa päivällä. Muutaman seuraavan kuukauden aikana unijaksot tiivistyvät: yöherääminen jää pois ja päiväunijaksot yhdistyvät. Yhdeksän kuukauden iässä 90% vauvoista nukkuu läpi yön. Myös vuorokausirytmin kehityksessä on hyvin laajat normaalin vaihtelun rajat: osalle lapsista säännöllinen rytmi kehittyy jo varhain, kun taas toisilla yöuni on pitempään katkonainen.

Yöheräämiset ovat hyvin tavallisia aina kahden vuoden ikään saakka, ja ehkä paras tapa ehkäistä nukkumiskriisien syntyä, on varautua jo ennakkoon siihen, ettei lapsen nukkuminen tule välttämättä sujumaan aikuisten aikataulujen mukaisesti. Mitään yksikäsitteistä sääntöä ei voida antaa siitä, kuinka nopeasti tai millä tavalla vauva saadaan mahdollisimman nopeasti nukkumaan yönsä hyvin.

Kun tutkijat ovat videoineet vauvoja on havaittu heidän heräävän öisin useammin kuin vanhemmat huomaavat. Vauvat eivät siis aina ala itkeä herätessään öisin. Alle 3 kuukauden ikäisistä lapsista lähes kaikki (95%) alkoivat itkeä aina kun heräsivät, eivätkä saaneet unen päästä uudestaan kiinni ilman vanhemman apua. Sen sijaan 1-vuotiaista suurin osa (60-70%) osasi jo nukahtaa uudelleen omin voimin vaikka heräsivätkin yöllä. Uniongelmien taustalla saattaakin olla se, että lapsi herättää vanhempansa aina kun itse herää, mitä taas ns. hyvät nukkujat eivät tee.

Lapsen uni-valverytmi muotoutuminen tapahtuu hitaasti, eikä suuria muutoksia tarvitse yrittää toteuttaa yhtäkkiä. Vauvan unirytmi siirtyy joka tapauksessa vähitellen enemmän aikuisia miellyttävään suuntaan, joten joskus siihen puuttuminen liian aggressiivisesti voi pahentaa tilannetta. Monesti vanhempia helpottaa tieto siitä, että suurin osa univaikeuksista on ohimeneviä ja lyhytkestoisia, eikä aina tarvita lainkaan toimenpiteitä niistä selviytymiseen. Vain vanhempien oma mielikuvitus on rajana sille, kuinka he voivat itse yrittää auttaa toistensa jaksamista. Ratkaisua ei siis tarvitse yksinomaan hakea vauvan puolelta, vaan myös aikuiset voivat keskenään pohtia tapoja, joilla ongelma voitaisiin ratkaista. Tällaisia ovat mm. makuuhuoneiden uudelleenjärjestely, valvomisvuorot, päiväunet, lapsenhoitajat, isovanhemmat, perhepedit, vierekkäin nukkuminen.

SE NIIN on...... kirjoitti:

Meillä valvottiin yöt ekat 7 viikkoa, kunnes luin noi linkit tossa ylempänä ja älysin ottaa vauvan viereeni ja antaa tissiä. Lisäksi asenne, että vauvat valvoo ja nukkuu ihan miten sattuu, auttoi meitä. Pitää ottaa erilainen henkinen asenne. Auttamista jaksaa tosissaan se, että vauva nukkuu seinän ja äidin välissä. Tällöin vauvaa ei erikseen tarvitse nukuttaa ja nostella ja kannella ja ravata pitkin huushollia! Ja sitäpaitsi, vauvan paikka on äidin vieressä. Se on biologinen fakta. Se maksimoi henkiinjäämisen ja pienentää kätkytkuoleman riskiä.

vasta noin 3 kk iässä vauvat alkaa nukkuu pidempiä pätkiä öisin!

Meillä heräiltiin ekat 12 kuukautta perhepedistä huolimatta (tissille parin tunnin välein), mutta jaksamista helpotti se, että pystyi makaa sängyssä vauvan kaa 12 h putkeen ku imetin eikä vauva itkenyt öisin. Ei yöllisiä nousuja. Eli eihän tuo viikko oikeasti ole vielä mitään! Valvo vuosi ja heräile parin tunnin välein, niin sitten alkaa tuntua. ;)

Pienten lasten univalverytmi on vielä vakiintumaton ja erilaiset unen häiriöt ovat hyvin tavallisia. Eräiden tutkimusten perusteella on arvioitu, että joka kolmas alle 3-vuotias on kärsinyt ohimenevistä unihäiriöistä, mutta myös paljon tätä suurempiakin lukuja on esitetty. Ei siis ole tavatonta, että yöt aiheuttavat huolta monille vanhemmille.

Toisaalta pienten lasten unihäiriöistä puhuminen on sikäli harhaanjohtavaa, että hyvin harvoin on todella kyse nimenomaan lapsen nukkumisvaikeudesta, vaan useimmiten ongelman taustalla on se, että vauvan univalverytmi sotkee muun perheen elämänrytmin ja haittaa muiden perheenjäsenten nukkumista. Myös kulttuuritekijät vaikuttavat voimakkaasti siihen, minkälaiset asiat koetaan ongelmiksi. Toisaalta joskus vanhemmilla saattaa olla myös virheellisiä käsityksiä siitä, kuinka vauvan tulisi nukkua ollakseen normaali.

Lapsen varhainen ympäristö ja elinolot muokkaavat vuorokausirytmiä. Vuorovaikutus lapsen ja vanhempien välillä toimii parhaiten, kun yhteinen rytmi löytyy. Sellaiset lapset, jotka sopeutuvat hitaasti 24-tunnin rytmiin, vaativat vanhemmiltaan huomattavasti enemmän voimavaroja kuin nopeammin kypsyvät lapset. Vanhemmat saattavat väsyä ja tulla epätoivoisiksi ja he voivat kokea alemmuuden tunteita, ellei vauvan kehitys vastaa keskimääräistä tasoa. Monet yksilölliset erot ja temperamenttitekijät ovat kuitenkin synnynnäisiä, eikä niihin voida paljonkaan vaikuttaa.

Vaikeahoitoisen lapsen vanhempien tulisikin saada erityisesti tukea, jotta he jaksaisivat vastata vaativan vauvan tarpeisiin. Jos vanhemmat ylirasittuvat ja ahdistuvat tällaisen lapsen kanssa, heidän kykynsä hoivata ja huolehtia lapsesta saattaa alentua. Se puolestaan johtaa lapsen ylirasittumiseen, mikä tyypillisesti ilmenee lisääntyneenä ärtyneisyytenä, univaikeuksina ja itkuherkkyytenä, jolloin kierre on valmis. On siis erityisen tärkeää, että vanhemmat jaksavat huomioida lapsen yksilölliset tarpeet myös vaikeissa oloissa, sillä se on perustana hyvälle vuorovaikutussuhteelle, jota pidetään lapsen kehityksen ytimenä. Lapsi tarvitsee vanhempiensa tuen, jotta psykososiaalinen kehitys edistyisi ja itsesäätely alkaisi muodostua.

Vauvojen unen määrä
Vauvat ja pienet lapset nukkuvat yleensä selvästi enemmän kuin aikuiset. Vastasyntyneet nukkuvat keskimäärin noin 16 tuntia vuorokaudessa vaihteluvälin ollessa 12-20 tuntia. Tällä tarkoitetaan sitä että 95% vauvoista nukkuu noin 12-20 tuntia vuorokaudessa. Kaikki vauvat eivät mahdu edes näihin rajoihin eikä silti ole kyse mistään sairaudesta tai ongelmasta. Teoreettisesti voidaan todeta, että kun valitaan satunnaisesti 30 normaalia vauvaa, niin joukon eniten nukkuva yksilö nukkuu kaksi kertaa enemmän kuin vähiten nukkuva. Unen määrän normaalivaihtelu onkin hyvin laajaa. Ellei vauva ole valveillaoloaikanaan selvästi väsynyt, huonotuulinen, ärtynyt tai vaikeasti tyynnyteltävissä, vanhemmat voivat luottaa siihen, että lapsi nukkuu tarpeeksi

Vauvan uni jakaantuu aluksi tasaisesti vuorokauden ympäri ja niinpä yöllä nukuttu tuntimäärä saattaa alkuun tuntua hyvinkin vähäiseltä vanhempien näkökulmasta. Tavatonta ei ole sekään, että lapsen päiväunet ovat hyvin lyhytkestoisia, jotkut vauvat saattavat torkkua ainoastaan 10 minuutin pätkissä. Tämä on kuitenkin aivan normaalia. Unen kokonaismäärä vähenee iän myötä siten, että 3-4 kuukauden ikäinen lapsi nukkuu keskimäärin 14-15 tuntia ja kaksivuotias lapsi noin 12 tuntia vuorokaudessa, mutta onpa olemassa sellaisiakin vauvoja, jotka nukkuvat noin 10 tuntia vuorokaudessa ensimmäisten kuukausien ajan ja vasta myöhemmin oppivat nukkumaan enemmän. Yksilöllinen vaihtelu on siis suurta.

Vuorokausirytmin kehittyminen
Jo varhaisella sikiökaudella unessa alkaa esiintyä aktiivisuus- ja rauhallisuusvaiheita, joista myöhemmin kehittyy aikuisten hyvin jäsentynyt vuorokausirytmi. Sanotaan, että vastasyntyneen vauvan uni on polyfaasista, millä tarkoitetaan sitä, että uni-valverytmi vaihtelee melko säännöllisesti 3-4 h:n sykleissä vuorokauden ajasta riippumatta.

Vauvojen nukkumisjaksojen pituus vaihtelee epäsäännöllisesti kestäen 20 minuutista aina 6 tuntiin saakka. Tavallisesti vastasyntyneellä on unijaksoja 6-8 kertaa vuorokaudessa. Ensimmäisten elinkuukausien aikana univalverytmiä alkavat muokata sekä valon vuorokausivaihtelu, että sosiaaliset vihjeet. Niinpä kolmen kuukauden ikään mennessä suurin osa unesta alkaa painottua yöhön ja pisin valveillaolojakso päivään. Noin 70% vauvoista nukkuukin tässä iässä läpi yön. Tällä tarkoitetaan viiden tunnin unijaksoa keskellä yötä. Kolmen kuukauden iässä voidaan ensimmäisen kerran puhua säännöllisestä vuorokausirytmistä. Se on kuitenkin herkästi häiriintyvä ja havahtumiset yöllä ovat vielä yleisiä. Niinpä esimerkiksi puolitoistavuotiaista vielä noin joka kymmenes havahtuu neljä kertaa tai useammin yön kuluessa.

Puolen vuoden ikään mennessä yhtäjaksoinen yöuni on pidentynyt kuuteen tuntiin. Yleensä tämän ikäiset nukkuvat yksi tai kaksi jaksoa yöllä ja kaksi lyhyempää jaksoa päivällä. Muutaman seuraavan kuukauden aikana unijaksot tiivistyvät: yöherääminen jää pois ja päiväunijaksot yhdistyvät. Yhdeksän kuukauden iässä 90% vauvoista nukkuu läpi yön. Myös vuorokausirytmin kehityksessä on hyvin laajat normaalin vaihtelun rajat: osalle lapsista säännöllinen rytmi kehittyy jo varhain, kun taas toisilla yöuni on pitempään katkonainen.

Yöheräämiset ovat hyvin tavallisia aina kahden vuoden ikään saakka, ja ehkä paras tapa ehkäistä nukkumiskriisien syntyä, on varautua jo ennakkoon siihen, ettei lapsen nukkuminen tule välttämättä sujumaan aikuisten aikataulujen mukaisesti. Mitään yksikäsitteistä sääntöä ei voida antaa siitä, kuinka nopeasti tai millä tavalla vauva saadaan mahdollisimman nopeasti nukkumaan yönsä hyvin.

Kun tutkijat ovat videoineet vauvoja on havaittu heidän heräävän öisin useammin kuin vanhemmat huomaavat. Vauvat eivät siis aina ala itkeä herätessään öisin. Alle 3 kuukauden ikäisistä lapsista lähes kaikki (95%) alkoivat itkeä aina kun heräsivät, eivätkä saaneet unen päästä uudestaan kiinni ilman vanhemman apua. Sen sijaan 1-vuotiaista suurin osa (60-70%) osasi jo nukahtaa uudelleen omin voimin vaikka heräsivätkin yöllä. Uniongelmien taustalla saattaakin olla se, että lapsi herättää vanhempansa aina kun itse herää, mitä taas ns. hyvät nukkujat eivät tee.

Lapsen uni-valverytmi muotoutuminen tapahtuu hitaasti, eikä suuria muutoksia tarvitse yrittää toteuttaa yhtäkkiä. Vauvan unirytmi siirtyy joka tapauksessa vähitellen enemmän aikuisia miellyttävään suuntaan, joten joskus siihen puuttuminen liian aggressiivisesti voi pahentaa tilannetta. Monesti vanhempia helpottaa tieto siitä, että suurin osa univaikeuksista on ohimeneviä ja lyhytkestoisia, eikä aina tarvita lainkaan toimenpiteitä niistä selviytymiseen. Vain vanhempien oma mielikuvitus on rajana sille, kuinka he voivat itse yrittää auttaa toistensa jaksamista. Ratkaisua ei siis tarvitse yksinomaan hakea vauvan puolelta, vaan myös aikuiset voivat keskenään pohtia tapoja, joilla ongelma voitaisiin ratkaista. Tällaisia ovat mm. makuuhuoneiden uudelleenjärjestely, valvomisvuorot, päiväunet, lapsenhoitajat, isovanhemmat, perhepedit, vierekkäin nukkuminen.

Lue lisää

Äidin ja vauvan nukkuminen - perhepeti vaihtoehtona

Puolitoistavuotiaan lapsen äitinä ensimmäinen ajatus, joka tulee mieleen unesta puhuttaessa on, että sitä ei osannut tarpeeksi arvostaa ennen lapsen syntymää.

Toisaalta olen ollut yllättynyt siitä, kuinka "luonto hoitaa" asiat niin, että sekä äiti että lapsi saavat tarpeeksi unta, jos vain antaa luonnon toimia sille ominaisella tavalla.

Vauva-ajan univaikeuksissa onkin mielestäni useammin kyse aikuisten kyvyttömyydestä sopeutua vauvan tapoihin nukkua kuin varsinaisesti vauvan kyvyttömyydestä nukkua.

Vauvan uni poikkeaa monella tavoin aikuisen unesta. Toisaalta myös yksilöllinen vaihtelu on erittäin suurta; oikeastaan minkäänlainen vauvan käyttäytyminen ei ole sen valossa "epänormaalia". Voidaan kuitenkin sanoa, että yleisesti ottaen vastasyntyneet nukkuvat suurimman osan vuorokaudesta. Tästä unesta on jopa 50 % REM-unta. Sikiöllä REM-unta on vieläkin enemmän. Sen suuri määrä onkin alettu yhdistää aivojen kehitykseen. Esimerkiksi näköaivokuori on vastasyntyneellä hyvin kehittynyt, vaikka kohdussa näköaisti saa paljon vähemmän stimulaatiota kuin vaikkapa tunto- tai kuuloaisti. REM-uni toimii näin stimulaation lähteenä kehittyville aivoille. REM-unen määrä vähenee iän myötä ollen 2-vuotiaalla noin 25 %, aikuisella noin 20 % ja vanhuksilla noin 15 %. Vastasyntyneen muut univaiheet eivät ole vielä hyvin kehittyneet, ja niinpä myös siirtymät univaiheesta toiseen ovat pitempiä kuin aikuisella.
Aikuisen uni jakautuu noin 90 minuutin mittaisiin sykleihin, jona aikana hän käy läpi unen eri vaiheet syvästä unesta REM-uneen. Syvää unta on enemmän alkuyöstä kun taas REM-unen määrä lisääntyy aamua kohti. Herääminen tapahtuu helpoiten silloin, kun ollaan siirtymässä unen vaiheesta toiseen tai syklistä toiseen. Vastasyntyneen unisykli on huomattavasti lyhyempi kuin aikuisen, vain noin 50 minuuttia. Näin ollen on myös huomattavasti enemmän vaiheita, jolloin herääminen voi tapahtua, mikäli jokin ulkopuolinen tai sisäinen ärsyke sen aiheuttaa. Vastasyntynyt myös nukahtaa eri tavalla kuin aikuinen. Aikuinen vajoaa heti syvään uneen, jota sitten jonkin ajan kuluttua seuraa REM-univaihe. Vauva puolestaan vajoaa ensin REM-uneen, jota kestää noin 20 minuuttia, ja vasta sen jälkeen seuraa syvän unen vaihe. Vauva voikin REM-unen aikana tai siirtymävaiheessa herätä helposti ulkoisiin ärsykkeisiin, esimerkiksi siihen, jos hänet lasketaan sänkyyn nukkumaan kun hän on nukahtanut syliin.

Vastasyntyneen unirytmi seuraa hänen ruokailurytmiään. Hän syö usein ja nukkuu syöntien väliset ajat. Pisimmillään hän nukkuu 3-4 tuntia, mutta on vauvoja, jotka nukkuvat paljon lyhyempiä pätkiä. Pikkuhiljaa hänelle muodostuu rytmi, jonka mukaan hänellä on yksi pitempi unijakso vuorokaudessa, ja unijaksojen välinen valveillaoloaika lisääntyy. Vanhemmat tietysti toivoisivat, että tämä pitempi unijakso sijoittuisi yöaikaan, mutta näin ei välttämättä tapahdu. Kestää aikansa ennen kuin vauva ehdollistuu samaan valoisuuden ja pimeän mukaiseen uni-valverytmiin kuin vanhempansa. 3-4 kuukauden iässä, kun valveillaoloaika lisääntyy ja vauva alkaa kiinnostua ympäristöstään enemmän, tällainen ehdollistuminen mahdollistuu. Siihen saakka vanhempien on lähes toivotonta yrittää muokata vauvan nukkumista minkäänlaiseen muottiin. Helpompaa on sovittaa aikuisen rytmi vauvan rytmin mukaiseksi, ja pehmeästi yrittää ohjata vauvaa nukkumaan öisin ja valvomaan päivisin.

Äidin ja lapsen erillään nukkuminen on uusi länsimainen tapa. Edelleenkin suurimmassa osassa maailmaa lapset nukkuvat äitiensä tai perheittensä kanssa yhdessä. Länsimaissa erillään nukkuminen yleistyi 1800-luvulla ja aluksi vain ylemmissä sosiaaliluokissa. Erillään nukkuminen on ennen kaikkea sosiaalinen tapa, joka ei pohjaudu ihmisen biologisiin tarpeisiin. Muihin nisäkkäisiin verrattuna ihmisvauva on neurologisesti kypsymätön, ja siksi jatkuva läheisyys äidin kanssa päivin ja öin on tarpeen maksimoimaan eloonjäämisen ja hyvinvoinnin. Vauvan kevyempi uni, lyhyemmät unisyklit ja tiheämmät heräämiset palvelevat kaikki näitä tarpeita. Äidin läheisyys ja välitön tarpeidentyydytys niinikään turvaavat elämän alkutaivalta.

Äidin jatkuvan läheisyyden ja ympärivuorokautisen hoivan merkitys on alettu ymmärtää pikkuhiljaa myös lääketieteen piirissä. Synnytyssairaalat rakentavat kiireesti perhehuoneita, joissa myös isät voivat viettää vauvan elämän ensimmäiset päivät yhdessä perheensä kanssa. Synnyttäneiden osastoilla vauvat ovat äidin hoidossa alusta saakka. Edistyksellisimmät sairaalat suosittelevat, että vauva myös nukkuisi äidin vieressä ja pahoittelevat sairaalan sänkyjen kapeutta. Tällä tavoin pyritään turvaamaan myös imetyksen alkuun saattaminen ja onnistuminen.

Imetyksen mekanismit suosivat myös mahdollisimman luonnonmukaista, vauvan tarpeista lähtevää lähestymistapaa, jossa vauva on mahdollisimman paljon äidin lähellä, saa imeä niin usein kuin haluaa ja niin kauan kerrallaan kuin haluaa. Luonnollisena jatkumona tässä prosessissa on se, että vauva saa myös öisin imeä rajoituksetta. Kun vauva nukkuu äidin vieressä, vauvan ja äidin unisyklit synkronoituvat. Näin ollen kun vauva herää imemään, on äitikin todennäköisimmin kevyen unen vaiheessa eikä herääminen ole niin vaikeaa kuin syvästä unesta. Heräämisten määrällä ei näyttäisikään olevan niin paljon merkitystä päiväaikaisen väsymyksen kannalta kuin sillä, mistä univaiheesta herää ja kuinka nopeasti pääsee takaisin uneen. Imettäessä erittyy runsaasti prolaktiinia, joka on tärkein "hoivahormoni". Prolaktiinia erittyy myös nukkuessa sekä vain kosketellessa vauvaa. Prolaktiini rauhoittaa ja tasoittaa äidin mieltä, aktivoi hoivaamistoimintoja, lisää maidontuotantoa sekä edesauttaa symbioosin muodostumista äidin ja vauvan välillä. Yhdessä nukkuessa prolaktiinin eritys maksimoituu. Yöllä erittyy myös melatoniini-hormonia, joka puolestaan auttaa sekä vauvaa että äitiä pääsemään nopeasti takaisin uneen. Näin siis luonnollinen pyörä pyörii: Kun vauva alkaa antaa merkkejä heräämisestä tai jo vähän ennen sitä, äiti puolittain havahtuu, tarjoaa rintaa, vauva imee, prolaktiinia ja melatoniinia erittyy, molemmat nukahtavat saman tien uudelleen. Olen itse kokenut omakohtaisesti sen, kuinka aamulla lukuisten heräämisten jälkeen on täysin levännyt olo, eikä itse asiassa tarkkaan edes muista, kuinka usein tai harvoin on herännyt. Sama mekanismi toimii myös päiväunilla; yksin sänkyyn laitettuna vauva herää 50-60 minuutin kuluttua ja täytyy nukuttaa uudelleen. Jos myös äiti nukkuu päiväunet, vauva ehkä herää, varmistaa äidin läsnäolon, imee vähän ja molemmat jatkavat unia. Päiväunilla äiti myös kompensoi mahdollista öisistä heräämisistä aiheutuvaa väsymystä.

Antropologi, filosofian tohtori James McKenna on tutkinut äidin ja vauvan yhdessä nukkumista. Kalifornian yliopiston neurologian laitoksen unihäiriökeskuksessa 3 kk ikäiset vauvat äiteineen nukkuivat laboratoriossa muutamia öitä. Äiti-vauva -parit oli jaettu etukäteen kahteen ryhmään sen mukaan, nukkuivatko he kotioloissa yhdessä vai erikseen. Laboratoriossa he nukkuivat 2 yötä tottumaansa tapaan ja yhden yön päinvastoin. Nukkumista kuvattiin videolle ja elintoimintoja monitoroitiin. Tulosten mukaan yhdessä nukkuminen lisäsi kokonaisunimäärää riippumatta siitä, oliko siihen aikaisempaa tottumusta vai ei. Yhdessä nukkuminen pidensi imetysaikaa ja -tiheyttä, ja vauva ilmaisi itkien nälkäänsä vain erikseen nukkuessa. I ja II-vaiheen uni lisääntyi, III- ja IV-vaiheen uni väheni yhdessä nukkuessa, eli vauva on herätettävissä helpommin. Yhdessä nukkuminen lisäsi äidin ja vauvan unen samanasteisuutta ja hereillä oloa yhtä aikaa. Yhdessä nukkuessa vauva nukkui harvemmin vatsallaan, mitä pidettiin hyvänä asiana. Yhdessä nukuttiin hyvin lähekkäin, kasvokkain, mikä lisäsi vauvan saamaa sensorista stimulaatiota. Äidit myös valvoivat lapsensa unta myös nukkuessaan. Riippumatta aikaisemmista nukkumistavoista kaikki siis hyötyivät yhdessä nukkumisesta.

Kätkytkuolema (SIDS, Sudden Infant Death Syndrome) on traaginen vauvan yhtäkkinen kuolema unen aikana. Sitä on tutkittu paljon, mutta yksiselitteistä syytä sille ei ole löydetty. Yleensä kätkytkuoleman´ kokevat vauvat ovat 0-6 kuukauden ikäisiä, eniten niitä sattuu noin 3 kuukauden ikäisille. On kuitenkin löydetty joitakin ympäristöllisiä selittäviä tekijöitä: Vanhempien alhainen sosioekonominen status, äidin tupakointi, ennenaikainen syntymä ja hengitysvaikeudet syntymän jälkeen sekä se, jos sisarus on kätkytkuoleman uhri. Kätkytkuolema ei johdu kuristumisesta, vuodevaatteisiin tukehtumisesta tai vauvan päälle kierähtämisestä. Mielenkiintoinen tieto on, että niissä kulttuureissa, joissa perheet nukkuvat yhdessä, kätkytkuolema on paljon harvinaisempi kuin länsimaissa.

Nykyään kätkytkuolemaa pidetään pikemminkin unihäiriönä. Vauva ei osaa kontrolloida automaattisesti hengitystään unen aikana tai havahtua unesta hengitysvaikeuden seurauksena. Unen aikana happi-hiilidioksidi-tasapainosta huolehtivat pienet kemoreseptorit suurten verisuonten seinämissä. Jos veren happipitoisuus laskee tai hiilidioksidipitoisuus nousee liiaksi, lähettävät nämä reseptorit aivoille käskyn kiihdyttää hengitystä.

Ensimmäisinä kuukausina nämä automaattiset hengityksensäätelyjärjestelmät ovat kehittymättömiä kaikilla vauvoilla. Vauvojen hengityksessä ei ole vielä säännöllistä kaavaa, vaan siinä esiintyy silloin tällöin jopa 10-15 sekunnin katkoksia, jonka jälkeen hengitys taas jatkuu. Näitä katkoksia kutsutaan apneaksi. Joskus katkokset ovat jopa 20 sekunnin mittaisia ja niiden aikana sydämen syke laskee noin 20 prosentilla. Silloin joko automaattinen säätelyjärjestelmä kytkeytyy päälle taikka vauva herää, ja hengitys jatkuu taas. Onkin arveltu, että kätkytkuoleman uhreilla joko automaattinen säätelyjärjestelmä on synnynnäisesti häiriintynyt tai he eivät jostain syystä herkästi herää hengityskatkokseen.

Vauva on siis neurologisesti ja kehityksellisesti epäkypsä nukkumaan yksin. McKennan tutkimustulokset tukevat sitä oletusta, äidin lähellä nukkuminen aktivoi vauvaa hengittämään. Kun vauvan hengitys katkeaa, äiti ehkä tiedostamattaan liikahtaa, mikä taas havahduttaa vauvaa sen verran, että hengitys taas jatkuu. Vauva tuntee patjan välityksellä äidin hengityksen sekä kuulee sen rytmin, mikä auttaa vauvaa rytmittämään omaa hengitystään. Yksin nukkuvalla vauvalla tätä valvontamekanismia ei ole. Suoraan näistä tuloksista ei kuitenkaan voi sitä johtopäätöstä vetää, että yhdessä nukkuminen ehkäisisi kätkytkuolemia.

Tätä mieltä on kuitenkin lastenlääkäri, lääketieteen tohtori William Sears, 8 lapsen isä ja perhepedin vankkumaton kannattaja. Hän lisää vielä, että nimenomaan rintaruokituilla lapsilla kätkytkuoleman riski on pienempi. Hän perustaa hypoteesinsa puhtaasti henkilökohtaiselle vakaumukselle, jossa kuitenkin on perusteita olla totta. Onhan niin, että nimenomaan rintaruokitut vauvat heräilevät keskimäärin useammin öisin kuin korvikkeella ruokitut, koska rintamaito sulaa nopeammin kuin korvike. Tämä voisi olla yksi luonnon mekanismeista suojata vauvaa liian syvältä ja liian pitkältä unelta, josta vielä kehittymättömät säätelymekanismit eivät saa vauvaa hereille, varsinkaan jos vauva nukkuu yksin omassa sängyssään, mahdollisesti jopa omassa huoneessaan.

Myös äidin voi sanoa olevan "kehityksellisesti epäkypsä" nukkumaan erossa vauvasta. Äiti todennäköisesti heräilee ainakin aluksi useita kertoja yössä tarkistamaan, vieläkö vauva hengittää. Jokaisesta risauksesta äiti on hetkessä vauvan sängyn vieressä, ja pahimmassa tapauksessa vauva säikähtää tätä hämärästä ilmestyvää pörrötukkaista aavetta ja herää itkemään. Onhan paljon helpompaa vain ojentaa kätensä ja laskea se rauhoittavasti vauvan päälle ja jatkaa unia.

Ensimmäinen ajatus perhepedistä puhuttaessa on usein: "Entä jos kierähdän vauvan päälle?" Äiti on kuitenkin luonnostaan niin tietoinen vauvansa läsnäolosta, ettei tätä tapahdu. Eikä vauvakaan ole tilanteessa täysin puolustuskyvytön, vaan todennäköisesti herää itkemään, jos joku yrittää hänen päälleen kierähtää. Vain silloin, jos äiti on alkoholin, huumeiden tai huumaavien lääkkeiden vaikutuksen alainen, yhdessä nukkumista tulisi välttää. Turvallisuusnäkökohtia ei muutenkaan kannata ohittaa ilman paneutumista asiaan. Vauva kannattaa sijoittaa äidin ja seinän tai laidan väliin, sillä isä ei ehkä ole yhtä tietoinen vauvasta kuin äiti eivätkä isään päde hormonien aiheuttamat unen muutokset. Yksilöllisiä eroja isien unen laadussa ja nukkumistavoissa tietysti on. Jos äiti epäilee itseäänkin, voi vauvan ympärille asetella esimerkiksi peiton ringiksi suojaamaan. Nukkumisalusta ei saisi olla liian pehmeä. Tarvittaessa voi vauvan laittaa vähän kovemmalle alustalle, esimerkiksi hoitoalustalle, jolloin hän myös on vähän korkeammalla kuin muu perhe. Vesisängyssä ei yhdessä nukkumista suositella. On hyvä myös miettiä vauvan vaatetusta, sillä yhdessä nukkuessa, varsinkin saman peiton alla, vauva ei tarvitse yhtä paljon vaatetta kuin yksin. Isomman ja liikkuvan vauvan lattialle putoaminen on aina mahdollista. Sänkyyn voi kehitellä laidat tai muuten peitto- ja tyynykasoin rakentaa barrikadeja tai lattialle sängyn viereen voi laittaa patjan. Jos sänky on liian kapea koko perheelle, voi vauvan oman sängyn asettaa "sivuvaunuksi" laskemalla siitä laidan tai poistamalla sen kokonaan. Myös tavallinen lisävuode sängyn vieressä lisää tilaa, siinä voi nukkua vaikkapa isä. Kannattaa tarkistaa, ettei mihinkään sänkyjen väliin tai seinän ja patjan väliin jää koloja, joihin vauva voi juuttua tai tukehtua.

Toinen ajatus on, että sitten lapsi ei ikinä opi nukkumaan yksin. Minä haluaisin nähdä sen Ilta-Sanomien otsikon, joka kuuluttaa: "Ville 19v. nukkuu edelleen äidin ja isän vieressä!" Todennäköisesti ennen pitkää tulee aika, jolloin lapsi suorastaan vaatii päästä omaan sänkyyn, varsinkin jos se kaupataan hänelle merkkinä kasvusta ja itsenäisyydestä. Ei ole mitään todisteita siitä, että vieressä nukkunut ja pehmein arvoin kasvatettu lapsi olisi enemmän riippuvainen vanhemmistaan kuin alusta saakka omassa sängyssä tai omassa huoneessa nukkunut. Päinvastoin nämä lapset, jotka ovat koko elämänsä saaneet kokea, että vanhemmat ovat heitä varten, öin ja päivin, todennäköisesti kasvavat luottamaan itseensä ja omiin kykyihinsä ja uskaltavat itsenäistyä turvallisesti tietäen, että tarvittaessa heillä on aina mahdollisuus palata vanhempien siipien suojiin.

Katja Järvinen

Lähteet: Sears, W. (1985). Nighttime Parenting: How to get your baby and child to sleep. McKenna, J. (1995). California SIDS Program. Horizons, Vol 1, No 4. Kaartinen, J. (2000). Uni ja vireystila ihmisen elämänkaaressa. Luentosarja, Jyväskylän Yliopisto, Psykologian laitos.