Eli pitkä, toistakymmentä vuotta kestänyt parisuhde takana, lapsia, avoliitto jne. ihan tavallinen rakkaustarina. useaan otteeseen olen ottanut vuosien varrella puheeksi avioliiton, saanut "tyrmäävän" vastauksen (erilaisia syitä aina löytynyt, jotkut toki järkeviäkin), ja sen jälkeen jäänyt odottamaan. Toivonut, että jos olen hiljaa, niin mut yllätetään joku kaunis päivä, toivonut että miehelle olisi tärkeää tehdä minusta hänen vaimonsa, solmia kanssani avioliitto, vannoa vihkivalat. Nyt olen jälleen herännyt asiaan: ja alan hiljalleen jo kärsiä jollain tapaa siitä: koen etten kelpaa hänen vaimokseen. ja samalla itsetuntoni kokee kolauksen! enkö ole ns. vaimomatskua? samoin koen, että jos en kelpaa vaimoksi, niin taidan sitten päästää hänet vapaaksi, etsimään sitä oikeaa, jonka hän haluaa viedä alttarille asti. Olen tietysti tunteistani puhunut, mutta varmaan jokainen arvaakin vastauksen; puhelen ihan hölmöjä, ja mihin sitä avioliittoa muka tarvitaan. Mulle avioliitto merkitsee sellaista tietynlaista ehdotonta puolison arvostamista: kadehtien katson pariskuntia jotka ovat halunneet sanoa toisilleen tahdon. Kadehtien katson naisia, jotka ovat miestensä kanssa astelleet alttarille. Kadehdin, kun jokaisella perheenjäsenellä on sama sukunimi. Kai nämä ovat sellaisia psykologisia juttuja?
Ja toivon ettette ymmärrä väärin: en suinkaan ole sellainen, että "kun nekin menee niin miksei me.." :)
Löytyykö sielunsisaria? Sättijät ja arvostelijat, älkööt vaivautuko.
Pitkä parisuhde-avioliitosta ei edelleenkään tietoa?
11
2388
Vastaukset
- ...
Varmasti hankala tilanne. Ootko koittanut esittää asiaa puhtaasti käytännölliseltä kannalta? Esim. toisen puolison asema, jos toiselle sattuukin jotain. Leskeneläke, perintöverot jne. Ei kovin romanttista mutta näitäkin asioita kannattaa ajatella. Jotkut ei kai vaan halua mennä naimisiin. Se on jokaisen oma valinta vaikkakaan en kyllä sitten toisaalta ymmärrä miksei, jos kuitenkin eletään yhdessä ja on lapsia ja muuta. Jos keskustellessanne puoliso lähtee linjalle, että miksi pitäisi mennä naimisiin, niin heitä sinä vastaan, että miksi ei.
- tilanne meneillään
täälläkin. Kohta 9 vuotta oltu yhdessä, mutta mies ei haluakaan puhua naimisiin menosta. On lapsi, asuntolainat yms ja tiedän täsmälleen miltä susta tuntuu :( Lapsen sukunimeksikin laitettiin miehen sukunimi, että olisi sitten helpompi muuttaa vain mun sukunimi..tosin mies ei tuohonkaan kauheasti ottanut silloin kantaa. Tunnen itseni jotenkin "huonoksi" hänelle, kun en kelpaa mieheni vaimoksi..jotenkin hävettää tämä tilannekin, kun useammalle saanut selittää miksi ei olla naimisissa. Ihan läheiset vain tietää, että mies on se joka ei halua..:( Oon tässä kans miettinyt, että ilmeisesti pitäisi vaihtaa miestä, jos naimisiin asti haluaa. Mies kyl puhuu, että joo mennään sitte joskus, mutta tiedän että sitä ei tule tuolla tavoin tapahtumaan..se yrittää aina pitkittää kaikkea, että "sitte joskus" tavalla :(
- lisäystä..
Ja olen niiiin kateellinen, kun ympärillä läheisiä ystäviäni menee naimisiin..tietenkin olen heidän puolestaan onnellinen, mutta oma kohtaloni harmittaa :(
- pppkkk
Olen ketjun "ajatuksia kun mies ei kosi" aloittaja ja ymmärrän sinua täysin. Meillä vasta neljä vuotta takana mutta luulen että pian on jo vierähtänyt kymmenen ja edelleen isäni sukunimellä palloilen.
Ymmärrän sinua siskoseni niiiiiinn hyvin.. - haluaisin
mennä naimisiin, mutta mies ei. Yhteisiä lapsia emme ole saaneet usean vuoden yrittämisestä huolimatta.
Muuten meillä on hyvä ja rakastava parisuhde, mutta minulle ei riitä avoliitto (syistä, joita muutkin ovat luetelleet jo riittämiin). Olemme molemmat olleet tahollamme naimisissa aiemmin. Minun edellinen avioliittoni oli kuin painajaista, ja ero vaikea ex-miehen katkeruuden takia. Avomieheni puolestaan kasvoi erilleen ex-vaimostaan, ero oli riidaton ja puolisoiden yhteinen päätös.
Minun vanhempani ovat eronneet, molemmat elävät uusissa liitoissa. Avomieheni vanhemmat ovat edelleen keskenään naimisissa. Äkkiä ajatellen voisi kuvitella, että minulla olisi enemmän traumoja ja syitä olla haluamatta avioitua uudelleen...
Mutta, ja tämä onkin iso mutta, tämä nykyinen rakkaani ei halua kanssani naimisiin koska "hän ei usko avioliittoon"! En oikein pysty ymmärtämään, miten mies, joka on ollut jo kerran naimisissa VOI väittää, ettei usko avioliittoon!!! Minusta hänen sanansa ja tekonsa muodostavat paradoksin.
Ainoa johtopäätökseni onkin, että hän ei usko avioliittoon minun kanssani... Olemme keskustellet asiasta, mutta emme ymmärrä toisiamme lainkaan. Mies kuitenkin tietää, että pitkässä suhteessa toisen täydellinen kieltäytyminen avioitumasta on minulle ns. deal-breaker. Olen päättänyt odottaa painostamatta vielä jonkin aikaa. Jos mies ei muuta kantaansa, olen valmis eroamaan ja etsimään itselleni kumppanin, joka rakastaa ja arvostaa minua tarpeeksi halutakseen kanssani naimisiin. Aikaa se tulee viemään ja tuskaa mukanaan tuomaan, mutta en suostu elämään suhteessa, jossa koen etten kelpaa...- netta
Ymmärrän erittäin hyvin sinua. Ihmettelen itsekin tuota 'miehen logiikkaa'. Minä olen seurutellut yli viisi vuotta, josta asuneet yhdessä yli kaksi. Olemme molemmat eronneet, molemmilla on lapsia, yhteisiä mieheni ei halua. Minulle mieheni on sanonut, ettei jaa omaisuuttaan kahta kertaa. Koen olevani lähinnä huushollin piika. Keskustelua naimisiin menosta ja lasten hankkimisesta hän pakoilee. Minua loukkaa syvästi, ettei hän arvosta minua sen vertaa, että edes menisi kihloihin kanssani.
Hän ei kuitenkaan halua erota, mikä on riidellessä tullut selväksi. Olenhan varsin toimiva kodinkone ja meillä on 5 lasta ja iso talo, tekemistä siis riittää.
Aloimme heti alusta olla hyvin tiiviisti yhdessä. Pian naapurit ja sukulaiset alkoivat kysellä minulta, että milloinkas teillä juhlitaan häitä/kihloja... Vuoden päivät vastailin häpeillen ympäripyöreitä. Sitten aloin rehellisesti sanoa, ettei mieheni halua sitoutua sillä tavoin. Hän ei varmaan tiedä tätä, koska sen verran häntä tunne, että jos tietäisi, tästä nousisi mieletön riita, koska hän kokisi minun loukanneen hänen kunniaansa. Aika hassua...
Mieheni tietää, että minä arvosta parisuhdetta ja sitoutumista. Kyse ei siis ole siitä, etteikö hän tietäisi, mitä minulle tekee.
Olenkin tuuminut vimeisen vuoden, että lienee parempi alkaa katsella ympärilleen. Ei oikein hivele itsetuntoa olla piika, jota ei arvosteta.
Minä kyllä rakastan syvästi miestäni, mutta tämä asia todella vaivaa. Ymmärrän sinua erittäin hyvin. Mutta en osaa neuvoa, kun en itsekään tiedä, mitä tekisin. Tämä on hankala tilanne. - Soul sister
netta kirjoitti:
Ymmärrän erittäin hyvin sinua. Ihmettelen itsekin tuota 'miehen logiikkaa'. Minä olen seurutellut yli viisi vuotta, josta asuneet yhdessä yli kaksi. Olemme molemmat eronneet, molemmilla on lapsia, yhteisiä mieheni ei halua. Minulle mieheni on sanonut, ettei jaa omaisuuttaan kahta kertaa. Koen olevani lähinnä huushollin piika. Keskustelua naimisiin menosta ja lasten hankkimisesta hän pakoilee. Minua loukkaa syvästi, ettei hän arvosta minua sen vertaa, että edes menisi kihloihin kanssani.
Hän ei kuitenkaan halua erota, mikä on riidellessä tullut selväksi. Olenhan varsin toimiva kodinkone ja meillä on 5 lasta ja iso talo, tekemistä siis riittää.
Aloimme heti alusta olla hyvin tiiviisti yhdessä. Pian naapurit ja sukulaiset alkoivat kysellä minulta, että milloinkas teillä juhlitaan häitä/kihloja... Vuoden päivät vastailin häpeillen ympäripyöreitä. Sitten aloin rehellisesti sanoa, ettei mieheni halua sitoutua sillä tavoin. Hän ei varmaan tiedä tätä, koska sen verran häntä tunne, että jos tietäisi, tästä nousisi mieletön riita, koska hän kokisi minun loukanneen hänen kunniaansa. Aika hassua...
Mieheni tietää, että minä arvosta parisuhdetta ja sitoutumista. Kyse ei siis ole siitä, etteikö hän tietäisi, mitä minulle tekee.
Olenkin tuuminut vimeisen vuoden, että lienee parempi alkaa katsella ympärilleen. Ei oikein hivele itsetuntoa olla piika, jota ei arvosteta.
Minä kyllä rakastan syvästi miestäni, mutta tämä asia todella vaivaa. Ymmärrän sinua erittäin hyvin. Mutta en osaa neuvoa, kun en itsekään tiedä, mitä tekisin. Tämä on hankala tilanne.Omana kokemuksenani elin avoliitossa 13,5 vuotta, josta 1 lapsi. Alkuaikoina tarkoitus oli mennä naimisiin, kirkkoa olimme matkalla menossa katsomaan ja jonkin typerän riidan seurauksena exäni tivahti,että jos nyt et ole hiljaa niin häät peruuntuvat...ja ne todella peruuntuivat. Omalta kohdalta se, ettei toinen halunut sitoutua avioliittoon ja kokemanani myös ehdollisti avioitumisen, johti lopulta, toki vasta 10 vuoden jälkeen eroon. Omalta kohdaltani en ikinä päässyt sen asian kanssa sinuiksi, että olen riittävän hyvä avopuolisoksi mutta en vaimoksi. Se katkeroitti ja suhteen jatkuessa oli perustavaa laatua tekijänä eroon johtaneissa syissä, jotka nyt enemmän käytännön tasolla johtuivat omalta osltani juuri näistä riittämättömyyden tunteista toiselle, tunteesta olenko vain jokin hätävara paremman puutteessa. Toivottavasti teillä ei näin käy, mutta ymmärrän varsin hyvin miten suurta tuhoa pitkään suhteeseen nämä tuntemukset voivat aiheuttaa.
- AII
Soul sister kirjoitti:
Omana kokemuksenani elin avoliitossa 13,5 vuotta, josta 1 lapsi. Alkuaikoina tarkoitus oli mennä naimisiin, kirkkoa olimme matkalla menossa katsomaan ja jonkin typerän riidan seurauksena exäni tivahti,että jos nyt et ole hiljaa niin häät peruuntuvat...ja ne todella peruuntuivat. Omalta kohdalta se, ettei toinen halunut sitoutua avioliittoon ja kokemanani myös ehdollisti avioitumisen, johti lopulta, toki vasta 10 vuoden jälkeen eroon. Omalta kohdaltani en ikinä päässyt sen asian kanssa sinuiksi, että olen riittävän hyvä avopuolisoksi mutta en vaimoksi. Se katkeroitti ja suhteen jatkuessa oli perustavaa laatua tekijänä eroon johtaneissa syissä, jotka nyt enemmän käytännön tasolla johtuivat omalta osltani juuri näistä riittämättömyyden tunteista toiselle, tunteesta olenko vain jokin hätävara paremman puutteessa. Toivottavasti teillä ei näin käy, mutta ymmärrän varsin hyvin miten suurta tuhoa pitkään suhteeseen nämä tuntemukset voivat aiheuttaa.
Olipa jotenkin lohdullista kuulla etten todella ole ainoa, joka tämän kanssa kamppailee. ja moni muukin mainitsi tuon häpeän tunteen, josta myös miehelleni olen puhunut. Vaikken yleensä suostu ajattelemaan sitä, mitä toiset ihmiset tästä ajattelee, mutta sitten jos mietin itse joitain vastaavassa tilanteessa olevia: ajattelisin että missähän niilläkin mättää tms.. :( Jolloin alan itsekin ajattelemaan, että tosiaan, mikähän mussa on vikana..
muutkin olette ajatelleet todella eroa tämän asian vuoksi. Ainakin itse ajattelen että jos toiselle todella riittää se että olen näin monen vuoden jälkeen hänelle edelleen "tyttöystävä" niin.. ei se mulle riitä. Enkä kuitenkaan haluaisi painostaa häntä, jotten koskaan saa kuulla että olisipa saatu paremmatkin häät tms. jos ois muija odottanut vielä mutta kun oli niin helvetin kova kiire ja pakon edessä mies joutui vihille. Haluaisin kuitenkin että siinä vaiheessa molemmat oltaisiin todella sitoutuneita järjestelemään häitä ja innostuneita asiasta. Toisaalta tietenkin on olemassa fakta, että eihän tämä arkinen elämä muutu miksikään, vaikka viettäisimmekin hetken alttarilla. Sitä koitan itselleni muistuttaa.. Mutta kyllä tosiaan joka kerta riipaisee sydämestä kun kuulen että joku menee naimisiin. Miksi kaikki muut, koska on mun vuoroni.. ja samalla toki olen onnellinen heidän puolestaan ja toivon että se on heille todellisen sitoutumisen todiste eikä pelkkä valkoinen morsiuspuku ja hääjuhla. - minullakin
AII kirjoitti:
Olipa jotenkin lohdullista kuulla etten todella ole ainoa, joka tämän kanssa kamppailee. ja moni muukin mainitsi tuon häpeän tunteen, josta myös miehelleni olen puhunut. Vaikken yleensä suostu ajattelemaan sitä, mitä toiset ihmiset tästä ajattelee, mutta sitten jos mietin itse joitain vastaavassa tilanteessa olevia: ajattelisin että missähän niilläkin mättää tms.. :( Jolloin alan itsekin ajattelemaan, että tosiaan, mikähän mussa on vikana..
muutkin olette ajatelleet todella eroa tämän asian vuoksi. Ainakin itse ajattelen että jos toiselle todella riittää se että olen näin monen vuoden jälkeen hänelle edelleen "tyttöystävä" niin.. ei se mulle riitä. Enkä kuitenkaan haluaisi painostaa häntä, jotten koskaan saa kuulla että olisipa saatu paremmatkin häät tms. jos ois muija odottanut vielä mutta kun oli niin helvetin kova kiire ja pakon edessä mies joutui vihille. Haluaisin kuitenkin että siinä vaiheessa molemmat oltaisiin todella sitoutuneita järjestelemään häitä ja innostuneita asiasta. Toisaalta tietenkin on olemassa fakta, että eihän tämä arkinen elämä muutu miksikään, vaikka viettäisimmekin hetken alttarilla. Sitä koitan itselleni muistuttaa.. Mutta kyllä tosiaan joka kerta riipaisee sydämestä kun kuulen että joku menee naimisiin. Miksi kaikki muut, koska on mun vuoroni.. ja samalla toki olen onnellinen heidän puolestaan ja toivon että se on heille todellisen sitoutumisen todiste eikä pelkkä valkoinen morsiuspuku ja hääjuhla.Ollaan asuttu 9 vuotta yhdessä, tämmöinen yli viiskymppinen uusiopari. Ei siis yhteisiä lapsia. Mutta silti haluaisin mennä naimisiin. Enkä suinkaan omaisuuden tai semmoisen takia. Minusta tuntuu kanssa että olen vain "tyttöystävä". Ja aina tuntuu pahalta kun kuulee muiden naimisiinmenosta. Tuntuu, että semmoinen pari, joka menee naimisiin, haluaa todella pitää yhtä. Että se on merkki että haluaa todella loppuikänsä viettää toisen kanssa. Tämmöinen avoliitto (hyi kun inhoan koko sanaa) tuntuu jotenkin väliaikaiselta. Lohdullista huomata että muutkin tuntevat samoin. Jostain kumman syystä näyttäis olevan niin että naiset haluavat naimisiin ja miehet eivät..Missähän lienee syy.
- AII
minullakin kirjoitti:
Ollaan asuttu 9 vuotta yhdessä, tämmöinen yli viiskymppinen uusiopari. Ei siis yhteisiä lapsia. Mutta silti haluaisin mennä naimisiin. Enkä suinkaan omaisuuden tai semmoisen takia. Minusta tuntuu kanssa että olen vain "tyttöystävä". Ja aina tuntuu pahalta kun kuulee muiden naimisiinmenosta. Tuntuu, että semmoinen pari, joka menee naimisiin, haluaa todella pitää yhtä. Että se on merkki että haluaa todella loppuikänsä viettää toisen kanssa. Tämmöinen avoliitto (hyi kun inhoan koko sanaa) tuntuu jotenkin väliaikaiselta. Lohdullista huomata että muutkin tuntevat samoin. Jostain kumman syystä näyttäis olevan niin että naiset haluavat naimisiin ja miehet eivät..Missähän lienee syy.
joskus tulee sellasia "kohtauksia" että tekis mieli sanoa että nyt saat päättää mitä tämä juttu sulle merkitsee. Jos ei avioliitto kiinnosta niin saat etsiä sitten itsellesi naisen joka haluaakin tällasen avoimen liiton eli ei niinkään lopullista sitoutumista. Siinähän sitten olisit onnellinen tyttöystäväsi kanssa.. Mutta pakko vaan koittaa myös hillitä niitä tunnetiloja, kun ei tosiaan toista halua myöskään painostaa.. :(
"Tuntuu, että semmoinen pari, joka menee naimisiin, haluaa todella pitää yhtä. Että se on merkki että haluaa todella loppuikänsä viettää toisen kanssa. Tämmöinen avoliitto (hyi kun inhoan koko sanaa) tuntuu jotenkin väliaikaiselta." --> just näin ajattelen joka kerta itsekin kun kuulen että jollain on hääpäivä sovittuna.. :( AII kirjoitti:
joskus tulee sellasia "kohtauksia" että tekis mieli sanoa että nyt saat päättää mitä tämä juttu sulle merkitsee. Jos ei avioliitto kiinnosta niin saat etsiä sitten itsellesi naisen joka haluaakin tällasen avoimen liiton eli ei niinkään lopullista sitoutumista. Siinähän sitten olisit onnellinen tyttöystäväsi kanssa.. Mutta pakko vaan koittaa myös hillitä niitä tunnetiloja, kun ei tosiaan toista halua myöskään painostaa.. :(
"Tuntuu, että semmoinen pari, joka menee naimisiin, haluaa todella pitää yhtä. Että se on merkki että haluaa todella loppuikänsä viettää toisen kanssa. Tämmöinen avoliitto (hyi kun inhoan koko sanaa) tuntuu jotenkin väliaikaiselta." --> just näin ajattelen joka kerta itsekin kun kuulen että jollain on hääpäivä sovittuna.. :(Eli täällä vielä yksi kohtalotoveri jonon jatkoksi.. :/ HIEMAN katkerana huomasin, että täällä sentään monella on kuitenkin lapsia(joita en kyllä omasta tahdostani halunnutkaan) ja avoliittoa "plakkarissa".. Minä sen sijaan vain_seurustelin yli 10 vuotta. Plakkarissa vain parit rukkaset. :(
Siinä tuli sitten sydän verillä tehtyä ratkaisu, jota ekassa viestissä mietittiin: tuupattiin ukko etsimään sitä Oikeaa naista, jonka kanssa näitä sormus-juttuja ei tarvitse miettiä ja vehdata vuosikausia.. :( Tällä mun tapauksella ei edes ollut juurikaan mitään aiempia kokemuksia (paitsi omien vanhempien iiihana liitto..), joista ois voinu ymmärtää ton kammon tulleen..
Olis todella kiva saada tähän juttuun mies-näkökulmaa, kun vieläkään en pysty käsittämään, mistä tuollainen järjetön_kammo voi aikuisella ihmisellä oikein johtua..? :( Vai onko miehet edes miettineet sitä perimmäistä syytä, kun selitykset ainakin vaikuttaa kovin hatarilta meikäläisen korvaan?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Naiset miltä kiihottuminen teissä tuntuu
Kun miehellä tulee seisokki ja ja sellainen kihmelöinti sinne niin mitä naisessa köy? :)1249813- 512871
- 1722657
- 222059
Miksi kohtelit minua kuin tyhmää koiraa?
Rakastin sinua mutta kohtelit huonosti. Tuntuu ala-arvoiselta. Miksi kuvittelin että joku kohtelisi minua reilusti. Hais141816- 151647
Kyllä poisto toimii
Esitin illan suussa kysymyksen, joka koska palstalla riehuvaa häirikköä ja tiedustelin, eikö sitä saa julistettua pannaa151557"Joka miekkaan tarttuu, se siihen hukkuu"..
"Joka miekkaan tarttuu, se siihen hukkuu".. Näin puhui jo aikoinaan Jeesus, kun yksi hänen opetuslapsistaan löi miekalla151505- 121488
- 141336