Ollaan hieman yli kolmekymppinen avopari ja asuttu puoli vuotta yhdessä. Perusarki, kuten kodinhoito, raha-asiat ja lapsista huolehtiminen(kummallakin lapsi edellisestä suhteesta)sujuu hyvin, mutta parisuhteen hoito on ollut täysin retuperällä siitä asti, kun yhteen muutettiin. Iltaisin, kun lapset on saatu nukkumaan, mies avaa television ja tuijottaa sitä yömyöhään asti. Jos yritän tuona aikana viritellä jotain keskustelua, hän vastailee tyyliin "Joo, hmmm, okei, jaa.." eikä irrota katsettaan tv-ruudusta hetkeksikään. Haluaisin myös harrastaa seksiä mieheni kanssa, mutta kesken tv:n töllötyksen on ihan turhaa edes ehdottaa mitään. Jos yritän hyväillä häntä yms, niin hän vain väistelee ja työntää minua syrjään. Usein olenkin tuntikausia valvonut ja odottanut, että ohjelmat loppuvat ja mies sammuttaa television. Kun sitten siinä vaiheessa teen aloitteen ja ehdotan seksiä, mies sanoo haluavansa nukkua, koska on niin myöhä.
Olen tilanteen vuoksi todella turhautunut ja suoraan sanoen kärvistelen puutteessa niin fyysisesti kuin henkisestikin. Ottaa koville, että illasta toiseen mies asettaa television minun ja meidän yhteisen aikamme edelle. Viimeksi viime yönä, kun töllö vihdoin meni kiinni, otin asian puheeksi ja riitelyksihän se meni. Miehen mielestä nalkutan turhasta ja television katsominen on hänen mielestään hänen omaa aikaansa, johon minun ei pitäisi puuttua. Eli mies ei todellakaan tajua, miten hän laiminlyö tätä suhdetta ja kuihduttaa samalla seksielämänkin tyystin. En tosiaankaan vaadi, että hän lopettaisi television katsomisen, mutta mielestäni edes joskus sen saamarin vempeleen voisi laittaa kiinni ja keskittyä puolisoon ja yhteiseen aikaan.
Ennen yhteen muuttoa tilanne oli aivan toisenlainen. Mies halusi olla yhdessä; jutella, rakastella yms, eikä puhettakaan siitä, että televisio olisi ollut yömyöhään auki. Olenkin aika äimistynyt siitä, miten nopeasti minusta tuli miehelleni näin totaalinen itsestäänselvyys.
Olen sanonut miehelleni, että rakastan häntä syvästi, enkä haluaisi erota, mutta etten todellakaan halua viettää loppuelämää tällä tavalla. Onko kellään mitään neuvoa, miten tälläisestä tilanteesta on mahdollisuus selviytyä kunnialla? Onko kukaan onnistunut pelastamaan suhdettaan vastaavanlaisessa tilanteessa, vai onko ero ainoa ratkaisu?
Häviän televisiolle!
162
51784
Vastaukset
- tv-narkomaanit
Minulla on ollut parikin tuollaista tv-addiktia naisystävänä, ja kummankin tapauksessa ero. Eihän siinä ole mitään järkeä että toosa on jatkuvasti päällä ja sitä tuijotetaan yömyöhään asti kunnes ohjelmat loppuvat. Mitkään keskustelut tv:n katsomisesta (esim. että katsotaan vain pari hyvää ohjelmaa ja sitten toosa kiinni) eivät auta, vaan ruutua jäädään tuijottamaan aina yömyöhään asti. Viikonloppuisin tv on auki aamusta iltaan ja missään ei voi käydä yhdessä kun pitää tuijottaa tv:tä.
Tuollainen mies voisi ehkä etsiä itselleen tv-addiktinaisen. Jos eivät halua katsoa samaa kanavaa, niin kumpikin tuijottaa tv:tä eri huoneissa onnellisina.
Kumppania etsiessä kannattaa aina ensin tarkistaa, että toinen ei tykkää tv:n katselusta, vielä parempi jos ei ole tv:tä ollenkaan (kuten minulla ei ole ollut yli 12 vuoteen).- Ei sallittu naisille
http://www.julkkikset.fi/forum/index.php/topic,1823.0.html
Naiset EI saa klikata. - VAIN MIEHILLE
Ei sallittu naisille kirjoitti:
http://www.julkkikset.fi/forum/index.php/topic,1823.0.html
Naiset EI saa klikata.http://www.julkkikset.fi/forum/index.php/topic,5356.15.html
Naiset EI saa klikata. - että,
VAIN MIEHILLE kirjoitti:
http://www.julkkikset.fi/forum/index.php/topic,5356.15.html
Naiset EI saa klikata.Kukaan nainen on klikkaamatta, kun yrität kieltää :D Sitäpaitsi, jokainen nainen on kyllä tuollaista nähnyt... Ei ehkä noin keinotekoisena kylläkään.. ihan peilistä.
- Biseksuaali nainen
Ei sallittu naisille kirjoitti:
http://www.julkkikset.fi/forum/index.php/topic,1823.0.html
Naiset EI saa klikata.siis tekoblondaus, tekorusketus, tekotissit...tosi turn-off.
- Bastrado
Ei sallittu naisille kirjoitti:
http://www.julkkikset.fi/forum/index.php/topic,1823.0.html
Naiset EI saa klikata.....ne asiat aikuisten kesken tuppaavat selviämään,varsinkin jos tahtoa löytyy kummaltakin osapuolelta.Hyvää syksyn jatkoa kummallekkin!
- mitä siitä sitten
Ei sallittu naisille kirjoitti:
http://www.julkkikset.fi/forum/index.php/topic,1823.0.html
Naiset EI saa klikata.Idea oli siis mikä? Tv:n katseluko pitäisi vaihtaa nettipornoon?
- mutta niitä...
Biseksuaali nainen kirjoitti:
siis tekoblondaus, tekorusketus, tekotissit...tosi turn-off.
kun on miehiä jotka töllöttää tissi kuvia kiilto silmissä,vaikka oma vaimo olis talossa. Mutta minkäs sille voi jos miehelle ei ole paljon annettu,niin ei voi paljon vaatia.Ei sen puoleen ,sinne ne sellaiset miehet sitten jääkin ilman vaimoa tuijottelemaan kuvia,koska naiset eivät kauaa jaksa tuppisuu, möllöttäjää katsella.
- Kulta kainalossa
VAIN MIEHILLE kirjoitti:
http://www.julkkikset.fi/forum/index.php/topic,5356.15.html
Naiset EI saa klikata.Netistä löytyy kyllä ihan pornookin niille jokka haluaa nähä alastomia naisia. Joillakin ei oo siihen tarvetta ko on jo kulta kainalossa ;)
- Anonyymi
Minäpä haluan olla sinkku ja tuijotan nettiä.
- Anonyymi
mutta niitä... kirjoitti:
kun on miehiä jotka töllöttää tissi kuvia kiilto silmissä,vaikka oma vaimo olis talossa. Mutta minkäs sille voi jos miehelle ei ole paljon annettu,niin ei voi paljon vaatia.Ei sen puoleen ,sinne ne sellaiset miehet sitten jääkin ilman vaimoa tuijottelemaan kuvia,koska naiset eivät kauaa jaksa tuppisuu, möllöttäjää katsella.
Minä jätin miehen,kun lapsemme oli ihan vauva. Miestä kiinnosti porno ja kaupoissa muiden naisten tuijotus. nyt hän on vapaa tuijottamaan😄
- ja bookcrossailee
yömyöhään. Jos haluan seksia kun vaimo tulee sänkyyn, niin alan hiplaamaan ja melkein aina olen saanut. Vitun väliä vaikka olisi väsynyt, on mullakin jotkut tarpeet, niin kuin sullakin tuntuisi olevan.
- Anonyymi
Jos televisio on tärkeämpi kun vaimo en halua halua tälläistä sänky kumppania eli puhun kokemuksesta , seksiä ei ole ollut enää vuosiin tässä vielä olemme yhdessä toistaiseksi
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos televisio on tärkeämpi kun vaimo en halua halua tälläistä sänky kumppania eli puhun kokemuksesta , seksiä ei ole ollut enää vuosiin tässä vielä olemme yhdessä toistaiseksi
Molempien tarpeet ovat tärkeitä. Jos toinen on kiinnostunut vain omista tarpeistaan, niin eihän sellaista jaksa. Varmaan useampi nainen tarvitsee suhteessa sitä hellyyttä innostuakseen seksiin. Hellyydestä se lähtee. Mutta sitä tarvitaan myös muutoin kuin seksiin liittyen ja paras on pitkin päivää. Sen pitää olla osa parisuhdetta, ei työkaluna seksin saamiseen tai vain seksin aikana tapahtuvana
- eivind
Ja erosi.
- -ex
Minun avomieheni toimi samoin kunnes pakkasi laukkunsa salaa ja vaihtoi suoraan toiseen perheeseen. Uuden naisen kanssa ei kuulemma tarvitse katsoa televisiota kun on muuta "viriteltävää"... Meillä katsoi yömyöhään ja suuttui aina jos siitä mainitsin ja olisin tahtonut hänen kanssaan yhteistä aikaa.
- Kohta-eronnut
Mies tuijottaa TV:tä kaiken vapaa-ajan. Itse en katso juuri ollenkaan. Aina kun yritän keskustella, hän vain katsoo telkkaria, eikä minua ollenkaan. Kun kysyn mitä sanoin, hän ei pysty sitä sanomaan, koska keskittyy vain televisioon.
Tämä syy ei johda eroon, mutta monta muuta syytä kyllä. Mutta ei tuo TV:lle häviäminenkään mukavaa ole.
Mies! Jos et halua, että vaimosi ajattelee eroa, pidä vaimoasi tärkeämpänä kuin televisio! Ja jos mies valitsee tv:n, niin sellainen mies saa sitten ihan kyllä mennä menojaan, eikä kukaan kaipaa. - Laatusarja
Mitäs jos tekisit itsellesi jotain?
Aviossa/avoliitossa elävät naiset kulahtaa nopsaan.
Ei siis ihme, jos miehesi katselee televisiosta timmejä ja normaalivartaloisia naisia.- **minä**
Laatusarjalle: Sääliksi käy sinua, jonka elämä on niin kurjaa, että toisten ihmisten loukkaaminen (tai sen yrittäminen) on olevinaan hauskaa.
- vai sillä lailla...
Öööh...Mites niille miehille sitten käy..? Ai niin, nehän treenaa vatsalihaksia olohuoneessa viis kertaa päivässä, käy suihkussa aamuin illoin, ajaa partansa säännöllisesti ja tuoksuvat aina hunajalta, eiks joo :) heh hee unelmissa on hyvä elää
- ,,,
ja miehet pysyy kunnossa vuodesta toiseen?
kyllä ne miehetki kulahtaa ja naisia alkaa nuorempi liha kiinnostaa. - Anonyymi
No miehet kilahtaa yhtä lailla.
- Anonyymi
vai sillä lailla... kirjoitti:
Öööh...Mites niille miehille sitten käy..? Ai niin, nehän treenaa vatsalihaksia olohuoneessa viis kertaa päivässä, käy suihkussa aamuin illoin, ajaa partansa säännöllisesti ja tuoksuvat aina hunajalta, eiks joo :) heh hee unelmissa on hyvä elää
Läski tuo narsistieksäni näyttää olevan lehtijutuissa.
- jukkis_-
meillä taas toisinpäin...vaimo keskittyy vain
omiin harrastuksiinsa ja tekemisiinsä niin
että minä saan hoitaa arjen pyörityksen....
ruuanlaitot,siivoomiset,jne.......ja sit
joskus ku ehdottaa seksiä,niin vastaus on
ei nyt jaksa....haluan nukkua....päätä/selkää
särkee...onhan näitä tekosyitä..- ssjsjslsls
niinhän se kyllä on..naiset haluaa aina muuttaa miestä...ihan hyvin vois valittaa naisten ainaisesta "keskustelu"halusta..joka oikeesti on vaan naisen toiveitten hakemista..siis jutellaan niin paljon/kauan,että nainen on tyytyväinen miten elämä kulkee eteenpäin..kaikki tästä poikkeava on miehen vika tai puute..
jos tässäkin tapauksessa mies juttelisi tai olisi halukas seksipuuhiin niin kohta toi sama nainen haukkuisi/valittaisi että mies on seksihullu tms... - jei
ssjsjslsls kirjoitti:
niinhän se kyllä on..naiset haluaa aina muuttaa miestä...ihan hyvin vois valittaa naisten ainaisesta "keskustelu"halusta..joka oikeesti on vaan naisen toiveitten hakemista..siis jutellaan niin paljon/kauan,että nainen on tyytyväinen miten elämä kulkee eteenpäin..kaikki tästä poikkeava on miehen vika tai puute..
jos tässäkin tapauksessa mies juttelisi tai olisi halukas seksipuuhiin niin kohta toi sama nainen haukkuisi/valittaisi että mies on seksihullu tms...Joo kyllä se keskustelu toisinaan on ihan kivaa, mutta kun meillä oli vastaava ongelma ku keskustelun aloittajalla, olisin halunnut ihan vaan reilusti seksiä!! V***tut juttelusta jos ei toinen edes halua kumppaniaan.
- Keupapakeukeu
Vie sille aspiriini joku ilta ja sano ,että tässä sulle,Sitte se kysyy ,että miksi ,niin vastaat ,että kun sulla on pää kipee. Sitte se ei tajuu ja sanoo ,että eihän mulla oo pää kipee,jonka jälkeen voit toaista AI EI VAI ja käydä kiinni.
- ööpi
vaihda akkaa..turha valittaa,kyllä meressä kaloja piisaa..
- Matti the Man
vaimos käy vieraissa, ihan selkeesti.
- ..jättää..
...se mies töllöttämään sitä rakasta tv:tään, en katselis tuommoista käytöstä kovin kauan. Se ei tapojaan muuta varmasti kovin helpolla ja ei ilmeisesti arvosta sinua ollenkaan. :( Ansaitset kyllä paremman miehen kuin sinulla tällä hetkellä on. Niitäkin löytyy kyllä, kun jaksaa etsiä. Voimia sulle!!
- Anonyymi
Monet miehet ikävä kyllä ovat itsekkäitä kun mieheni tulee töistä ensimmäisenä avaa television ja sitä tuijottaa aamuyöhön saakka, eli helvetin tylsä tyyppi asuinkumppanina
- Anonyymi
Ilman miestäkin on elämää.
- Ol playa
Tämäkin tilanne on niitä legendaarisia. Noita liittoja on Suomessa pilvin pimein. Miehellä on aina jotain ajanviettoa takataskussa, eikä tajuta, että vaimokulta kaipaa huomiota.
Kyse on perimmiltään siitä, ettei ymmärretä toisen sukupuolen olevan erilainen ja myös miessukupuolen erilaisesta tavasta kokea empatiaa.
Miehen saa kyllä empaattiselle kanavalle virittymään ja tajuamaan vaimon tarpeet, mutta joskus - hyvin useissa tapauksissa - ei perinteinen naisen kieli eli itkeminen, lähentely tai muu auta. Lähentely yleensä tulkitaan vaan seksihaluiksi , ja annas olla jos seksiä ei ole hyväilyn johdosta tullut, niin se vaan tympäisee ja silloin tönätään pois.
Siihen ei ole taaskaan mitään patenttiratkaisua, että miten kunkin miehen saa asiat tajuamaan. Ammattiapu on tässäkin monesti se, mikä auttaa.
Monet miehet ovat kyllä motivoituneita hoitamaan suhdetta, kun vaan tarpeet saadaan kommunikoiduiksi. Mutta valitettavasti yleensä puhutaan eri kieltä ja näin mies vaan ihmettelee, että mitä se eukko siinä motkottaa ihan turhasta ja vaatii aivan mielettömiä.
Sitten vielä tuli mieleen, että olisiko miehellä jotakin hampaankolossa vaimoa vastaan. Itsessäni olen joskus tunnistanut tuollaisen lapsellisen itsestäänselvyytenäpitämisreaktion, kun olen kokenut itseäni laiminlyötäneen jossain asiassa. Se on lapsellista ja puhumalla selviäisi paljon paremmin, mutta joskus puhuminen ottaa miehen ylpeydelle, tai sitten mies vaan on jotenkin lukossa tai ei osaa sanoa.- ent. lomittaja
Monasti hyö emännät valitti kun mies eikun kyntää ja metsästää ja hiihtää, milloin mitäkin.
Kunnes huomasin mitä ne emännät on vailla. Siitä se ilo alkoi. Ei niin pientä iloa ettei suurta surua. Tuli avioeroja, tuli valituksia kuntaan(no ei kait kukaan valittanut että lomittaja vehtaa emännän kanssa) tai en tiedä.
Tuli tilaisuus jäädä varhais eläkkeelle, sitä en ole katunut sekuntiakaan. Pärjään paremmin kuin töissä.
Ainut mitä kaipaan töistä "ne iltalypsyt"!! - Eronnutkahdesti
Eronneena naisena tiedän sen, että miehet pitävät hemmottelusta...siis ne varatutkin miehet...ja vapaat miehet!;)
Laita jotain seksikästä yllesi, tuo viiniä/olutta kivasti sohvan viereen (voit toki tarjoilla myös jotain syötävää)
Kysy voitko ottaa suihin samalla kun Hän katsoo mieliohjelmaansa TV:stä... - ukkeli
Eronnutkahdesti kirjoitti:
Eronneena naisena tiedän sen, että miehet pitävät hemmottelusta...siis ne varatutkin miehet...ja vapaat miehet!;)
Laita jotain seksikästä yllesi, tuo viiniä/olutta kivasti sohvan viereen (voit toki tarjoilla myös jotain syötävää)
Kysy voitko ottaa suihin samalla kun Hän katsoo mieliohjelmaansa TV:stä...voi kun minun muijani olisi oppinut samanlaisen hemmottelutavan .mutta ei, se seuraa televisiota myöhään iltaan,ja välttelee samaan aikaan nukkumaan menoa.no minä en enää häneltä seksiä kaipaa,minulla on jo muut suunnitelmat. ja teille tuomitsijat,,,olen jo pitkään puhun ja liehiellyt mutta turhaan.
- Nimetön
ukkeli kirjoitti:
voi kun minun muijani olisi oppinut samanlaisen hemmottelutavan .mutta ei, se seuraa televisiota myöhään iltaan,ja välttelee samaan aikaan nukkumaan menoa.no minä en enää häneltä seksiä kaipaa,minulla on jo muut suunnitelmat. ja teille tuomitsijat,,,olen jo pitkään puhun ja liehiellyt mutta turhaan.
Voithan Sinäkin vaimoasi hemmotella...kesy aloitus.... niskahieronta...ja siitä sitten jalkapohjahieronnan kautta...kohti kotipesää...Kyllä hemmottelu tekee hyvää myös naiselle!:) Kuitenkin voipi olla niinkin,että hemmottelu innostaa enemmän ns. ei vakituisen kumppanin kanssa.
- Anonyymi
En hyväksy että miehellä on vaan tarpeita ja naisesta vähät välitetään mies saa kärsiä jos ei osaa kohdella naista oikein
- Anonyymi
Mikähän tällainen laiminlyönti on ollut? Kyllä minä ainakin ehdottomasti haluaisin tietää, jos olen miestäni jotenkin laiminlyönyt
- Sipi1
Anna miehellesi vielä mahdollisuus korjata tilanne ja kerro että olet puutteessa. Ja sano vielä että yksi vaihtoehto on lähteä vieraisiin hakemaan tätä nautintoa. Mitäköhän hän siihen sanoisi? Jos hän ei ymmärrä tilanteen vakavuutta on väistämättä varmaankin ero edessä!
- syyt
ovat syvemmällä. televisio on vain jokin jolla voi väistellä. nosta kissa pöydälle.
- Maalaistollo
Mun exä oli niin tuhlaavainen ja hienostunut
että oli pakko luopua hänestä. Yksin olen
ollut jo kohta puoli vuotta ja rakkauselämää
kaipaan.
Parisuhteen hoitaminen usein ajan myötä
unohtuu. Kumpikin(tai toinen)alkaa elää
omaa elämäänsä samassa taloudessa ja siitä
ei hyvää seuraa. Parhaiten parisuhdetta
voi hoitaa sillä että muistaa hyväillä,
halailla ja suukotella joka päivä vielä
30 vuoden yhdessäolon jälkeenkin.
Koska en ole täydellinen ihminen eikä
lompakkoni ole lihava, niin yksin sitä
varmaan on elettävä. On siinä toki
hyvätkin puolensa, esim. jos laitan
vaikka muistilapun johonkin niin sitä
ei kukaan siirtele. Ja jos kumppani kuolee
tai vammautuu niin tulee valtava sydänsuru.
Mutta kyllä sitä rakkauselämää kaipaa,
se on selvä asia. Mielestäni seurustelu,
siis oma kämppä kummallakin, on paras
vaihtoehto. Silloin ei voi määräillä
toista, eikä kyllästy ja joka tapaaminen
on yhtä juhlaa! Uskollisuus on yhtä
tärkeää seurustelussakin. Yhdyntä sitoo
kaksi ihmistä toisiinsa, joten perusteellinen
tutustuminen ennen seksiä on tärkeää.
Minulle voi myöskin laittaa kommenttia
suoraan sähköpostiin: [email protected]- schwarz-siebener
Suhde, jossa ollaan sitouduttu toiseen siinä mielessä, ettei harrasteta seksiä muiden kanssa, mutta muuten annetaan vapautta olla ja elää, toimii hyvin silloin kun ei enää ole tarkoitus hankkia lapsia.
Asutaan omissa asunnoissa ja saadaan pitää omat arkikuviot. Silloin tapaamiset tosiaan ovat yhtä juhlaa ja mielenkiinto säilyy pidempään. On ihan mukava tunne kaivata toista välillä hirveästi ja sitten tavatessa taas näyttää kuinka kova ikävä on ollutkaan.
Tuollainen on aikuisten suhde, joka ei sovi keskenkasvuisille eikä omistushaluisille.
- JIRIXXXXXXXXXXY
Oletko aivan varma, että miehesi ei käy vieraissa, esim. miesten keseken jutuissa? Naiset aina kuvittelevat, että miehet ovat pellkiä heteroita. Ja paskanmarjat. Ei todellakaan ole. Itse olen iskenyt satoja heteroäijiä ja viettänyt niiden kanssa unohtumattomia öitä. Voi voi. Sääliksi käy teitä niasparat! Imekää itse!!
- minä...
Ikävä sanoo mutta suosittelen että lähet kävelemään, en jaksa uskoo että tuo tuosta enää paremmaks muuttuu ku on tuohon pisteeseen päässy. Miestäsi ei vaan yksinkertaisesti kiinnosta, se ei välttämättä susta johdu mutta kun suhde muuttuu arkiseksi niin se voi ilmetä juurikin noin. Toisen naisen mahdollisuuttakaan en sulkis pois. Monille miehille uusi nainen on käytännössä sama asia kuin uusi auto, hetken se uutuudenviehätys kestää ja sit se menee vaihtoon.
- Homoboy
....tykkään hirveesti imemisestä. Se on paljon
ihanampaa kuin tavaran nuoleminen.
- ja ratkaisu
ei ole hallussa, kuten ei nykyään näytä ja vaikuta kenelläkään alle 35 vuotiaalla olevan. Itselläni oli ratkaisu joka asiaan lapsesta saakka. Vapise akka! tee jotain muuta kuin kirjoita turhuuksiasi tänne. Vai yrität hyväillä, pide omana tietonasi kullin hinkaamisesi ja imemisesi.
Mikset vain kysy häneltä suoraan. En uskalla vai?- mnngfd
Vai sinulta pitää lupa kysyä jos haluaa kirjoittaa, kertoa huolistaan!! Omaa miestään ei saa hyväillä, haluta!! Pidä vaan omana tietonasi?? Saathan sinäkin v.......a täällä ihan vapaasti!!
- pian 40v
mnngfd kirjoitti:
Vai sinulta pitää lupa kysyä jos haluaa kirjoittaa, kertoa huolistaan!! Omaa miestään ei saa hyväillä, haluta!! Pidä vaan omana tietonasi?? Saathan sinäkin v.......a täällä ihan vapaasti!!
Mutta takuuvarmasti kovemmassa ja tiukemmssa trimmissä kuin sohvaperunasi, niin fysiikalta, hengeltäni kuin mieleltänikin. Mitä todennäköisemmin vieläpä paljon leikkimielisempi entisenä näyttelijänä ja ennakkoluulottomampia aivan takkuu varmasti. Minua kertakaikkiaan risoo tuollaiset napisijat, säälittävät itkupillit jota eivät saatana uskalla kysyä edes siipaltaan suoraan, ei uskalleta ottaa asiaa puheeksi. Minä sanon aina asiani saman tien sillä selvä KELE!
Mutta nämä tyypilliset suomalaiste ovat munattomia pelkureita ja kaiken hautojia.
Sitten kun homma kiehuu kaikessa hiljaisuudessaan yli, ammutaan kuulat nuppiin ja kiitetään yhteikuntaa. Tämä kultturiton kultturin on säälittävä surkimus ja syy on Matissa ja muissa vastaavissa mulkkuministereissä.
Minä olen kokenut lapsesta saakka yhtä ja toista, sellaista jota sinä et kestäisi edes ajatella ilman pysyvää ja järkyttävää traumaa ja loppuun saakka hallitsevaa pelkoa.
Voi miten pieniä olette, niin heikkoja ja niin tosissaan kaikessa, kuule elämässä on hieman suurempiakin asioita kuin sinun pikku lirkutushylkäyksesi. - Kuten sinä ja perinteesi
mnngfd kirjoitti:
Vai sinulta pitää lupa kysyä jos haluaa kirjoittaa, kertoa huolistaan!! Omaa miestään ei saa hyväillä, haluta!! Pidä vaan omana tietonasi?? Saathan sinäkin v.......a täällä ihan vapaasti!!
Olen pian 40 vasta, eikä iälllä ole mitään väliä, ikä on korvien välissä, mutta sinähän et sitä tajua.
Olen takuuvarmasti kovemmassa ja tiukemmssa trimmissä kuin sohvaperunasi, niin fysiikalta, hengeltäni kuin mieleltänikin. Mitä todennäköisemmin vieläpä paljon leikkimielisempi entisenä näyttelijänä ja ennakkoluulottomampia aivan takkuu varmasti. Minua kertakaikkiaan risoo tuollaiset napisijat, säälittävät itkupillit jota eivät saatana uskalla kysyä edes siipaltaan suoraan, ei uskalleta ottaa asiaa puheeksi. Minä sanon aina asiani saman tien sillä selvä KELE!
Mutta nämä tyypilliset suomalaiste ovat munattomia pelkureita ja kaiken hautojia.
Sitten kun homma kiehuu kaikessa hiljaisuudessaan yli, ammutaan kuulat nuppiin ja kiitetään yhteikuntaa. Tämä kultturiton kultturin on säälittävä surkimus ja syy on Matissa ja muissa vastaavissa mulkkuministereissä.
Minä olen kokenut lapsesta saakka yhtä ja toista, sellaista jota sinä et kestäisi edes ajatella ilman pysyvää ja järkyttävää traumaa ja loppuun saakka hallitsevaa pelkoa.
Voi miten pieniä olette, niin heikkoja ja niin tosissaan kaikessa, kuule elämässä on hieman suurempiakin asioita kuin sinun pikku lirkutushylkäyksesi. - kljghgf
pian 40v kirjoitti:
Mutta takuuvarmasti kovemmassa ja tiukemmssa trimmissä kuin sohvaperunasi, niin fysiikalta, hengeltäni kuin mieleltänikin. Mitä todennäköisemmin vieläpä paljon leikkimielisempi entisenä näyttelijänä ja ennakkoluulottomampia aivan takkuu varmasti. Minua kertakaikkiaan risoo tuollaiset napisijat, säälittävät itkupillit jota eivät saatana uskalla kysyä edes siipaltaan suoraan, ei uskalleta ottaa asiaa puheeksi. Minä sanon aina asiani saman tien sillä selvä KELE!
Mutta nämä tyypilliset suomalaiste ovat munattomia pelkureita ja kaiken hautojia.
Sitten kun homma kiehuu kaikessa hiljaisuudessaan yli, ammutaan kuulat nuppiin ja kiitetään yhteikuntaa. Tämä kultturiton kultturin on säälittävä surkimus ja syy on Matissa ja muissa vastaavissa mulkkuministereissä.
Minä olen kokenut lapsesta saakka yhtä ja toista, sellaista jota sinä et kestäisi edes ajatella ilman pysyvää ja järkyttävää traumaa ja loppuun saakka hallitsevaa pelkoa.
Voi miten pieniä olette, niin heikkoja ja niin tosissaan kaikessa, kuule elämässä on hieman suurempiakin asioita kuin sinun pikku lirkutushylkäyksesi.Kukaan ei voi tietää minkälaisa traumoja sinulla on, se on totta!! Etkä sinä ole kulkenut minun mokkasiineissani, käyn terapiassa 4:jättä vuotta se niistä teaumoista! Mutta tuo kuinka sanot inhoavasi kaiken maailman vikisijöitä, valittajia on kuin minun suustani!
Olen selviytyjä niin kuin sinäkin ja minun on ollut todella vaikea olla empaattinen kanssaihmisiäni kohtaan!! Olen ajatellut oma syy, oma valinta ja sdillä silee!!
Olen todella pieni ja raukka niin kuin sanot, ymmärsin sen vasta nyt vanhemmalla iällä. Edessäni on ehkä ihmiselämän suurin, vaikein tehtävä luopuminen kaikesta rakkaasta, elämästäkin. Voimia sinulle ja pidä lippu korkealla!!
- Totuus On Tässä
Jos puolisosi pitää TV:tä parempana seurana kuin sinua - ja tuubista tulee pelkkää tylsää sontaa, niin kannattaa miettiä miksi olet niin käsittämättömän tylsää seuraa. Piste.
- --------------------
Ja sä puolestas oot tyhmä, lyhyt ja ruma!!
WuHuuu-uu!!!
Pääsin tasolles pelle! - Eräs hobitti
-------------------- kirjoitti:
Ja sä puolestas oot tyhmä, lyhyt ja ruma!!
WuHuuu-uu!!!
Pääsin tasolles pelle!Mitäs vikaa siinä on? Kun mennään makuuasentoon, ylettää hyvin pussaamaan miestä.
- Salora TV
Puhu miehesi kanssa ongelmasta! Ennen kuin muutitte yhteen teillä meni hyvin ja sait huomiota,vaikuttaisi siltä ,että miehesi vaan halusi muuttaa yhteen sai siintä turvallisuuden tunnetta ja hänen lapselleen äitihahmon!
Pyydä miehesi ilta lenkille kanssasi,siinäkin voisitte samalla keskustella,ei ole ainakaan televisio häiritsemässä!
Kokeileppa! Ymmärrän jollakin tavalla miestäsi että hän haluaa vaikka työpäivän jälkeen nollata ajatuksensa ennen nukkumaan menoa. Mutta tiedämmehän että liika on aina liikaa.
On keksitty laite nimeltään: käytönrajoitin. Se rajoittaa kaikkea viihde elektroniikka laitteiden käyttöä (esim. television ja tietokoneen). Yhdellä ihmisellä on valvojan tunnus joka voi määrittää kuinka paljon esimerkiksi televisiota katsotaan päivässä.
Mutta mene vaikka kirjastoon ja lue lisää lehdestä: prosessori nro 8/2008 ja jutun otsikko on: peliaika kortille.- EI OLE SINUSSA!!!
Itsellä oli vastaava ongelma edellisessä suhteessa. Erotuksena se, että hävisin tv:lle, netille (josta katseltiin autoja), tietokonepeleille ja jopa Aku Ankalle! Paina mieleesi, että vika ei ole sinussa, jos et mielestäsi ole muuttunut mitenkään yhteenmuuton jälkeen. Meillä yritin hyvällä ja pahalla. Kokkasin ruuat, siivosin huushollin, kävin suihkussa ja meikkasin vähän juuri ennen ku mies tuli töistä. Ihan vaan huomatakseni, etten taaskaan kelpaa syystä tai toisesta. Yritin puhua asiasta avoimesti, en saanut mitään muuta vastausta kuin "en tiedä, mikä mua vaivaa". Yritin antaa olla ja tilanteen rauhoittua, yritin kehua miestä kaikesta, lopulta yritin jopa vedota velvollisuuteen... Mikään ei auttanut. Viimein ongelmien kestettyä pari vuotta (seksiä sai yleensä yhä pidentyvin väliajoin, lopulta meni kuukausia ilman), annoin miehelle 6 kk aikaa korjata homma omin keinoin, sitten edessä olisi joko ammattiapu tai ero. Puolen vuoden jälkeen kysyin, kumpi: ammattiapu vai ero. Ero tuli. Huomasin tuhlanneeni elämääni ja olin itsetunnoltani niin lyöty, ettei mitään rajaa. Olin tuolloin vähän päälle 20-vuotias, ja todella yritin kaikkeni. Se vain ei riittänyt.
- Vain naisille
Kaiken takanahan on hyvä kustamointi!Siis kipinkapin hankkimaan hyviä pikku,pikku penselleitä ja hepeneitä niin ratsastuskin alkaa taas olla sun juttus.
- mies puuteessa
vaadi kovemmin minulla samat ongelmat mutta pikku hiljaa asioista riideltyä on myös puolisoni ruvennut ymmärtään jotta kaipaan häntä vierelleni ja tarvitsen sexsiä ja läheisyytä ja keskusteluja sekä toisen huomioimista oli jo lähellä jotta jouduin hakemaan sexin muualta t.mies vailla hellyytä ja rakkautta
- lisää....
jos mikään edellisistä ei auta .kokeileppas tätä kun lapset laittanu nukkuun ,laita ittes bile kuntoon ja sanoet meet vähän hakeen virikkeitä ja kyseleen oisko tuuraajia tarjolla paikallisessa kuppilassa.
- voidaan käyttää
teitä vastaan. Äijä siis sanoi että television katsominen on hänen omaa aikaansa? Sano sinä että menet naapuriin naimaan ja että on turha ruikuttaa kun se on sinun "omaa aikaasi". Kaiketi oman aikansa voi sitten käyttää niinkuin haluaa, katselemalla telkkaria tai..........!
- on helppo
ratkaisu. LAIHDUTA!
- parisuhdepatologi
Säre tv sanot vaan putosi siivotessa.
Jos alkaa huutaa ja raivota pistä pihalle, soita poliisit sanot vaan että ukko alkoi raivota, kyllä ne naista uskovat.
Jos mies tv:n rikkomisen kestää on vielä toivoa. Isket vaan heti kimppuun, lohduttelet, teet vaikka paukut jos ei muu auta. No kyllä sinä osaat. Jos onnistuu onhan tuo halpa konsti. - SINUSSA ITSESSÄ
Keksi uutta, älä toista itseäsi.. Yllätä jollakin reissulla esim kylpylään. Rutiinit tuhoavat miehet, pitää olla sitä jotain "vaihtelua" niin ei katseetkaan ole muissa pyllyissä miehellä
- niin kuin moni täällä
Onko ikää edes 20v... Kiesus kuin kieroontuneita ihmisä täällä.
Narsisteja ja muutenkin itserakasta sakkia.
- ylvaada
Ei älä eroa, vaan koitappas tällaista niksiä: Joku ilta yllätä miehekkeesi. Käy alkossa hakeen hyvää punaviintä sekä valmistat hyvää liharuokaa. Syötte yhdessä kynttilänvalossa liharuoan ja päälle naukkailette punaviinin, kuunnellen romanttista musiikkia. Niin luulisin miehekkeesi huomaavan sinut edes yhtenä iltana. Ja pisteenä iin päälle: pue yllesi hyvin niukka asu. :) kokeile, ei se ota jos ei annakkaan :)
- luuletko...
että toi auttais?telkkaahan se kattois ja söis
samalla:).kaiken näkösiä neuvvon antajia täälläkin on,hölmöhän sä oot.
ei muuta ku hatkat vaan sanon mä,ei toi muuks muutu vaikka mitä tekisit.
- Vesipisaraprinsessa
Hei!
Miten mahdoit ilmaista asian miehellesi? Nalkuttaminen, valittaminen ja huutaminen ei ainakaan tilannetta juuri paranna. Siitä tulee vain itselle ja toiselle huono olo.
Kenties voisit joskus kertoa miehellesi kuinka paljon häntä rakastat, kaipaat ja haluat. Kaipaat hänen seuraansa, hänen läsnäoloaan ja kehoaan. Haluat viettää aikaa jutellen ja yhdessä oleillen. Haluat tietää hänestä kaiken - ja vielä hieman enemmänkin. Kerro kuinka sinusta tuntuu, että televisio merkitsee enemmän kuin sinä. Ja miehesi ei varmasti työnnä sinua pois, jos menet vaikka hänen kainaloonsa katselemaan televisiota. Näytä hänelle, että välität.
Jos mikään muu ei auta, niin silloin kannattaa punnita vahvasti mikä on seuraava siirto suhteessanne. Mutta sitä ennen, jutelkaa.. toisillenne! - Masa1
Voi hyvä ihminen, vaihda heti kanavaa, äääs, siis tarkoitin tietenkin miestä...
- seksi
kelpaisi,vaikka samalla ku ns.kattelis telkkua!!itse oon 2 pojan yh-isukki,eikä tää kirjotus tarkoita että olisin puutteessa!!tsemiä sulle!!
- sama se munkin miehellä
kelpaa seksi samaan aikaan ku tv:täkin katsoo.. ja tietty ilman telkkaakin.. ;) kokeileppa nainen joskus kysyä voitko ottaa ihan vain poskeen kun se telkkaansa katsoo.. jos sitä kiihottamaan tarpeeksi välillä niin kyllä se joskus antaakin..
- ÖÖÖÖÖÖ
Joo, kyllä sun jutut taitaa olla aika tylsiä, jos mies mieluummin katselee televisiota kuin harrastaa seksiä kanssasi. Oletko miettinyt kuinka mielenkiintoista seksiä olis tarjolla. Jotain perinteistä vai oikeasti kiihottavaa. Se tietysti on kiinni jokaisesta yksilöstä, mistä pitää, mutta jotenkin vaikutta siltä että sulla se on liian tavanomaista. Se liikapaino on myös eritäin paha syy, joka saa miehen halut totaalisesti katoomaan. Saman tekee myös liikalihavuus. Koita ehdottaa tai järjestää jotain normaalista poikkeavaa kunnon "pervoilua".
Jos ei piiskaleikit tai perseen nuoleminen ym. auta, sitten ei kai voi muuta kuin erota. - DS.
Jos ei muu auta, niin sitten palaatte siihen järjestelyyn missä kummatkin asuu omissa asunnoissaan ja tapailette silloin kun siihen mahdollisuus on. Ehkäpä mies pitää sua silloin vähemmän itsestäänselvyytenä, eikä kyllästy niin nopeasti kun ette välttämättä näe toisianne joka päivä. Miehet tahtoo yleensä sen oman tilansa ja tietyn vapautensa.
Ehkäpä hän on vaan teeveen orja. Tai sitten se on tapa (jostain syystä) vältellä niitä yhteisiä hetkiä sun kanssa. Kun ei seksi ja muu yhdessäolo enää tunnu herralle maittavan. - Virike
Minähän voisin auttaa..mutta taidan olla liian vanha..ikärasismi kukoistaa, sille ei voi mitään!
- Terrapiaa
On jo aika. Sillä kun alistunut moiseen lattiatossun osaan etkä tee asialle mitään, olet terapian tarpeessa. Haloo kuuleeko kukaan? Pakkaa kamasi. Tai jos asunto on sinun, pakkaa miehesi kamat ja pistä ne eteiseen. Jos ajattelet asiaa tarpeeksi pitkälle, tilaa muuttoautokin valmiiksi miehesi laskuun. Äkkiä olet alistunut ja mies ottanut kuningaspaikkansa. Hän käy joko vieraissa tai runkulla välillä mutta äijä ei ole enää sinusta kiinnostunut. Joku tässä mättää? Onko sittenkin vika sinussa? Joku syy siihen täytyy olla miksi mies asuu teeveen edessä?
Parisuhde vaatii työtä, se on miehesi tunnustettava. Sopikaa yhdestä illasta viikossa, jolloin vietätte iltaa siten, että televisio on kiinni. Voitte sopia jonkun tietyn päivän viikosta, kun telkusta ei edes tulisi mitään katsomisen arvoista.
- oma-vika
-olet lihonut?
-et välitä hygieniasta?
-joka ilta läskisoosia?
-sama vanha yömekko kuin tavatessanne?
-isännällä uusi hieno littu tv?(uutuuden viehätys menee ohi)
-olet loukannut häntä?
-ukolla uusi nainen?mies???
-pesetkö hampaitasi?- vuokraisit
aikuisviihde-elokuvan.
Sen kun laitat pyörimään ja miehes
haarojenväliä hyväiset niin kyllä se siitä
innostuu. - hihahaa
vuokraisit kirjoitti:
aikuisviihde-elokuvan.
Sen kun laitat pyörimään ja miehes
haarojenväliä hyväiset niin kyllä se siitä
innostuu.tuo hyvä neuvo,paras tähän asti.
- Anonyymi
Miksi ihmeessä vastausviesteissä on, että olisit lihava. Tuskin se ulkomuoto on tehnyt tilannetta, olethan ollut ennenkin hänen mieleensä. Lainaa kirjastosta (tai osta) Anna-Leena Härkösen uusi kirja Ei kiitos. Hanki se äänikirjana ja kuuntele siten, että miehseikin sen kuulee, on ihan ajatuksia herättävä.
Olet kenties liian itsestäänselvyys miehellesi, horjuta tilannetta, tuo julki myös että sinut voi haluta joku muukin.
Ota itsellesi hyvä rakastaja ja pidä asia omana tietonasi, niitä kyllä löytyy vaikka kuinka, sen kun vain valikoi parhaat päältä.- ISIÄM
Meidän eukko meni täysin pilalle ekan muksun jälkeen, olisi prkl pitänyt lekurille sanoa että 4-tikkä tavaraan 2-sijaan.
Yhdyn edelliseen puhujaan, olet lihonut etkä huolehdi itsesätsi muutenkaan. Tyydy kohtaloosi ja jatka parisuhteessa.
Yh-äidit ovat suurinta saastaa mitä maailmasta löytyy älä vajoa heidän tasollensa. "mikä helvetin sinkkuäiti YÄK" Jatka seksittömässä suhteessa oman itsesi ja lapsesi takia.
Parhaat päiväsi menivät jo, älä haikaile niiden perään - jo ennen
ISIÄM kirjoitti:
Meidän eukko meni täysin pilalle ekan muksun jälkeen, olisi prkl pitänyt lekurille sanoa että 4-tikkä tavaraan 2-sijaan.
Yhdyn edelliseen puhujaan, olet lihonut etkä huolehdi itsesätsi muutenkaan. Tyydy kohtaloosi ja jatka parisuhteessa.
Yh-äidit ovat suurinta saastaa mitä maailmasta löytyy älä vajoa heidän tasollensa. "mikä helvetin sinkkuäiti YÄK" Jatka seksittömässä suhteessa oman itsesi ja lapsesi takia.
Parhaat päiväsi menivät jo, älä haikaile niiden peräänensimmäistä lasta!! Tai aivojen paikalla on kyrpä!! Kuinka kukaan täysijärkinen mieskään voi kirjoitta tuollaista paskaa!! Ja mitä saastaa yh-äidit ovat?? Niin sinulle, vaimollesi kuin kaikille yksinhuoltajille kuin sinkuillekkin kuuluu hyvä seksielämä!! Naisen pitäisi jatkaa seksittömässä suhteessa, onko se sinulta pois jos hän tai muut saavat seksiä!!
- ISIÄM
jo ennen kirjoitti:
ensimmäistä lasta!! Tai aivojen paikalla on kyrpä!! Kuinka kukaan täysijärkinen mieskään voi kirjoitta tuollaista paskaa!! Ja mitä saastaa yh-äidit ovat?? Niin sinulle, vaimollesi kuin kaikille yksinhuoltajille kuin sinkuillekkin kuuluu hyvä seksielämä!! Naisen pitäisi jatkaa seksittömässä suhteessa, onko se sinulta pois jos hän tai muut saavat seksiä!!
Kyllä yh-äideissä on paljonkin vikaa, pakko olla jos mies on lähtenyt kävelemään!!!!!!!!!
- lue lehtiä
ISIÄM kirjoitti:
Kyllä yh-äideissä on paljonkin vikaa, pakko olla jos mies on lähtenyt kävelemään!!!!!!!!!
kuuntele uutisia!! Naiset, ne yh-äidit lähtee kävelemään!! Vai onko sinulla luetun ymmärtämisen vaikeuksia??
- viisas mies...
ISIÄM kirjoitti:
Meidän eukko meni täysin pilalle ekan muksun jälkeen, olisi prkl pitänyt lekurille sanoa että 4-tikkä tavaraan 2-sijaan.
Yhdyn edelliseen puhujaan, olet lihonut etkä huolehdi itsesätsi muutenkaan. Tyydy kohtaloosi ja jatka parisuhteessa.
Yh-äidit ovat suurinta saastaa mitä maailmasta löytyy älä vajoa heidän tasollensa. "mikä helvetin sinkkuäiti YÄK" Jatka seksittömässä suhteessa oman itsesi ja lapsesi takia.
Parhaat päiväsi menivät jo, älä haikaile niiden peräänSäälittävää sun naisen puolesta, joutuu elämään tollaisen miehen kanssa. Toivottavasti lukee tämän ja paljastuu,että sinä olet sen takana. Tajuaa ottaa eron sinusta ja elää elämäänsä paremmin ja lapsetkin, jotka on osa sinua, saa paremman kasvatuksen just joltain toiselta mieheltä. Kuka sinut sitten haluaa käytetyn jätetyn ukon jotain vikaa tarvii olla, jos ei vartalossa niin sit korvien välissä ainakin on. Hyi olkoon sinua viisas arvosteleva mies.Huomaat pian kuinka kalikka kalahtaa omaan nilkkaasi ja ikävöit yksin vaikka sitä vanhaa pilalle mennyttä x naistas. Sitä päivää odotellen kohtalon ivaa huomaat ja täällä hymyillään.-
- ISIÄM
viisas mies... kirjoitti:
Säälittävää sun naisen puolesta, joutuu elämään tollaisen miehen kanssa. Toivottavasti lukee tämän ja paljastuu,että sinä olet sen takana. Tajuaa ottaa eron sinusta ja elää elämäänsä paremmin ja lapsetkin, jotka on osa sinua, saa paremman kasvatuksen just joltain toiselta mieheltä. Kuka sinut sitten haluaa käytetyn jätetyn ukon jotain vikaa tarvii olla, jos ei vartalossa niin sit korvien välissä ainakin on. Hyi olkoon sinua viisas arvosteleva mies.Huomaat pian kuinka kalikka kalahtaa omaan nilkkaasi ja ikävöit yksin vaikka sitä vanhaa pilalle mennyttä x naistas. Sitä päivää odotellen kohtalon ivaa huomaat ja täällä hymyillään.-
Taisi sattua omaan nilkkaan, kun moista runoilet
- hymyilyttää...
ISIÄM kirjoitti:
Taisi sattua omaan nilkkaan, kun moista runoilet
Ihan sama mitä siellä vinoilet tai arvailet. Tuollaisille ihmisille, jotka omaa vaimoaanki täällä haukkuu pilalle menneeksi. Tosi kurjaa, että yhteinen lapsi pilasi teidän suhteen ja katsot sitä joka päivä hyvä isä. yksinäisyyden päivät sinulle koettaa siellä ihmisten haukkuja syyllistäjä arvostelija. Et taida tietää edes kunnin seksistä mitään, kun vain puuttuvista tikeistä huudat. Suhde ja elämä ja seksi ovat paljon muuta kuin sinä olet tähän päivään menessä huutelija oppinut.
- anonyymi
ISIÄM kirjoitti:
Meidän eukko meni täysin pilalle ekan muksun jälkeen, olisi prkl pitänyt lekurille sanoa että 4-tikkä tavaraan 2-sijaan.
Yhdyn edelliseen puhujaan, olet lihonut etkä huolehdi itsesätsi muutenkaan. Tyydy kohtaloosi ja jatka parisuhteessa.
Yh-äidit ovat suurinta saastaa mitä maailmasta löytyy älä vajoa heidän tasollensa. "mikä helvetin sinkkuäiti YÄK" Jatka seksittömässä suhteessa oman itsesi ja lapsesi takia.
Parhaat päiväsi menivät jo, älä haikaile niiden peräänJos nainen tuntuu väljältä, se on joko huonon seksin tai ei seksiä ollenkaa syytä. Tyydytävässä, säännöllisessä seksissä pysyy paikat piukkana. Tai sit äijällä on vaan niin niin onnettoman pieni peli.
- ISIÄM
anonyymi kirjoitti:
Jos nainen tuntuu väljältä, se on joko huonon seksin tai ei seksiä ollenkaa syytä. Tyydytävässä, säännöllisessä seksissä pysyy paikat piukkana. Tai sit äijällä on vaan niin niin onnettoman pieni peli.
Kyllä se tuon 8kg vahingon jälkeen, on ollut sellaista kuin patonkia heiluttaisi jäähallissa....Jäi vain kaunis muisto....
- Mäisi
ISIÄM kirjoitti:
Kyllä yh-äideissä on paljonkin vikaa, pakko olla jos mies on lähtenyt kävelemään!!!!!!!!!
Kun aina se mies ei lähde käveleen vaan mies pistetään käveleen, näytetään mistä on viishirttäpoikki... u know?
- kauniita muistoja
ISIÄM kirjoitti:
Kyllä se tuon 8kg vahingon jälkeen, on ollut sellaista kuin patonkia heiluttaisi jäähallissa....Jäi vain kaunis muisto....
...sentään on sinullakin! Vaimosi kärsii tilanteesta aivan varmasti enemmän kuin sinä!! Aviomiehen hienotunteisuus, rakkaus auttavat puhumaan asiasta ja voitte yhdessä jakaa pahanmielen, pettymyksen. Lääkärillä käynti selvittää teille molemmille mistä on kyse ja mitä asialle voidaan tehdä jos on tarvetta.
Yksikään nainen ei halua rakastua saada lapsia mennäkseen pilalle tai pahoittaakseen miehensä mielen!! Hellyys, rakkaus korjaa vaikeatkin asiat! - ISIÄM
kauniita muistoja kirjoitti:
...sentään on sinullakin! Vaimosi kärsii tilanteesta aivan varmasti enemmän kuin sinä!! Aviomiehen hienotunteisuus, rakkaus auttavat puhumaan asiasta ja voitte yhdessä jakaa pahanmielen, pettymyksen. Lääkärillä käynti selvittää teille molemmille mistä on kyse ja mitä asialle voidaan tehdä jos on tarvetta.
Yksikään nainen ei halua rakastua saada lapsia mennäkseen pilalle tai pahoittaakseen miehensä mielen!! Hellyys, rakkaus korjaa vaikeatkin asiat!Vaihtaa vaimoa.....Niin ja onhan niitä uranaisia, ei se ainakaa käytössä väljähdä on todettu..
- poikanen?
ISIÄM kirjoitti:
Kyllä yh-äideissä on paljonkin vikaa, pakko olla jos mies on lähtenyt kävelemään!!!!!!!!!
tai jotain perustavaa laatua jäänyt ymmärtämättä. YH-äitien ja -isien tilanne ei ole helppo. Yhteiskunta pistää seinää vasten, vaikka olis kuinka kiva ja ymmärtäväinen tyyppi. Sä teet nyt samoin. Mainitsemasi "viat" eivät ole niin yksiselitteisiä...
Eihän parisuhdetta koskaan yksin rakenneta. Toinen asia on että jos oikeesti rakastaa toista, tekee pyyteettömsti palveluksia, jotka taatusti toinen haluaa antaa takaisin.
- Jokke
Kyllä mulla ainakin ois aikaa puolisolle ja ehdottomasti haluaisin touhuta hänen kanssa vaikka mitä. Toki joskus on kiva katsoa telkkaria vaikka yhdessä, mutta ei television orja kannata olla. Oishan se kiva kun ois kumppani joka joskus ehdottaisi seksiä.
Mutta ei varmasti kannata jäädä tuollaiseen suhteeseen, tuskin se siitä muuksi muuttuu. On niitä toisen huomioivia ihmisiäkin olemassa.
Heitä vastine jos haluat kirjoitella! - sadepisara123
Subilta tuli joskus jokin ohjelma parisuhteista, joista puuttuu seksielämä tai jokin siinä on vialla. En nyt muista ohjelman nimeä, enkä myöskään sen seksiterapeutin, joka ongelmia ratkoi. Muistan kuitenkin, että yhdellä parilla oli melko samantapainen ongelma. Ja ratkaisu oli itse asiassa hyvin yksinkertainen... (Teen nyt tosin oletuksen.) Televisio POIS makuuhuoneesta ja keksiä viihdykettä toisilleen...
..Tietty eri asia lähteekö se mieskin sitten samalla takaisin sinne olohuoneeseen töllön mukana. - Hiukan kokeneempi
Kolmekymppisenä olet vielä vaiheessa, jossa kannattaa tarkkaan miettiä,kuka vieressäsi makaa lopun ikäsi ja millä pelisäännöillä!! Keskustele uudestaan, ja anna toiselle toki tilaa, mutta noilla reunaehdoilla (televisio voittaa!) tukehdut tilanteen mahdottomuuteen. Saatat sietää jonkin aikaa, mutta rehellisesti sanoen puolisosi on kypsymätön juntti, jollei tajua tilannettasi. Kolmekymppinen mies tarvitsee normaalisti fyysistä kontaktia (seksiä) muutaman kerran viikossa, eli onkohan kolmas pyörä maisemissa? Voimia.
- jossain muualla
tekis mieli sanoa, että..... no olkoon!
vakavasti puhuen, miehelläsi taida olla jotain toista ongelmaa jossakin asiassa joka painottaa ja huolestuttaa häntä... hän miettii siitä samalla kuin tujiottaa telkkaria.
ongelma voi olla todellinen tai harhaa kuvaa, ota selvää! - ETEEN!!!
Menet sen tv eteen seisomaan ja pikku stringit jalassa ja sopivassa vaatetuksessa, jo on kumma jos ei ukkos ala honata mistä on kysymys?
- MITEN OLISI KELPAISKOS PIKKUINEN ILTA HETKI????
Sitten vain viet sen äijän mennenssä punkkaan...kukaan mies ei syty jos muija venaa sängyssä naama kurtussa...ja alkaa nalkuttaa!!
- SEKSI ON HAUSKAA JA PITÄÄ OLLA HAUSKAA - ehkänäinmuodoin...
ni ni
- indeksi
Ite hankin 40´ telkun.
Mutta on se tylsyysindeksi, paljon palkitsevampi käydä uimassa, lenkillä tai salilla töiden jälkeen tai jotain fiksua kulttuuria.
Uskallan väittää että jos elämässä tekee oikeita asioita, ei nysväämiselle (yleiselle tv:n ja netin käytölle) jää aikaa.
Miettikää miten elämän käytätette, olen päätynyt siihen että ani harva elokuvakaan on katselemisen arvoinen. - gujt
http://s4.fi.bitefight.org/c.php?uid=24669
mee tuonne niin näet mitä seuraa kun katsoo liikaa telvisiota- Ihan ihminen vain
On miehessä pakko olla jotain vikaa, jos mieluummin on tv:n seurassa kuin naisen.
Ja tuohon edelliseen viestiin: Siis jos katsoo liikaa tv:tä, jää koukkuun huonoihin peleihin? - samakuviimeks
Ihan ihminen vain kirjoitti:
On miehessä pakko olla jotain vikaa, jos mieluummin on tv:n seurassa kuin naisen.
Ja tuohon edelliseen viestiin: Siis jos katsoo liikaa tv:tä, jää koukkuun huonoihin peleihin?ei vaanko katokku kattoo liikaa telkkaria sitte yrittää vaikka pelata jotain pelii sillee et vähentää tv kattomista sitte jää koukkuun peliin
- ilmankin tulee toimeen
Jos avosi toisi toisen naisen kotiinne, et varmaankaan edes kyselisi toisten mielipiteitä. TV on aikavaras ja monen synnin alku. Ellet uskalla heti hävittää televisiota, pidä päiväkirjaa esim. kahden viikon ajan siitä, kuinka kauan mies katsoo sitä. Öinen riitely on ajan ja voimien haaskausta. On kuitenkin turha alistua huonekalun tai kodinkoneen asemaan. Mieti toisenkin kerran, mitä elämälläsi teet. Muista, että teillä on kaksi lasta, jotka katsovat tarkkaan, miten te elämänne elätte. Rukoilen puolestanne.
- asdaddkjlfdsfnmdslk
eroa, se tapahtuu jossain kohtaa kumminki.
- sinun.
on syytä katsoa peiliin,sieltä löytyy ratkaisu ongelmaasi. Jos peilistä näkyy läskinen nainen tai laiha seinäruusu,silloin ei tarvitse yhtään ihmetellä,miksi seksi tökkii.Mutta jos peilistä näkyy kaunis nainen,niin miehesi on löytänyt vielä sinuakin kauniimman.
- VILLEX1000
Kuules tyttö hyvä. Mix KITUA kun ELÄÄKIN voit.
Jos ei muuten tajua miehes niin EROA. - miesvain43
Ota ukolta kaukkari pois,ja sano suoraan,mitä mieltä olet! Sen pitäisi tehota,tai sitten eroatte.Real simply! Ehkä....?
- todellakin
katkaiset TVstä virtajohdon jo päivällä. Sitten ryhdyt toimeen jonka jälkeen teet selväksi miten tästä eteenpäin menetellään.
- ,,,,,
must tuntuu ku tota luin et sä et haluu miehestäs muuta ku olla senkaa kahestaa ja harrastaa seksii... mitä muuta sulla on mielessä ku seksi... ja sun mielestä se on syy erota et toinen ei anna muutamaan kuukauteen munaa nii huhuh.. tohon samaan tilanteesee tuut törmää muittenki kans.... hitto unoha se .... tai ootko ees aatellu katkasta sähköjä... meinaan jos ukkos haluut pois töllön edestä... vai muistatko seksin himossas ees et missä on katkasia.... voi luoja että ihmiset kehtaa kaikesta tulla selittää tänne...noloa... ei tulis mieleenkään tulla valittamaan et ukko ei anna.... ettei vaan ois löysät paikat...
- Sara
Olen samaa mieltä kanssasi. Minusta kaikki, joille seksi on pääasia elämässä ovat kaikin puolin aika heikoilla elämässä. Elämän päätarkoitus tulee olla tärkeämmissä asioissa ja seksi onnistuu ja kiinnostaa vasta sen jälkeen, kun muut asiat arjessa toimivat ja saavat tyydytystä. Kaikki, joille seksi on noin tärkeä ovat jättäneet elämänsä muut ongelmat ratkaisematta ja korvanneet nuo ratkaisemattomat asiat seksillä. On ilman muuta selvää, että siitä ei mitään hyvää seuraa niinkuin ei siitäkään, että hampaaseen laitetaan pelkästään paikka, vaikka se tarvitsisi ensin juurihoidon.
- Nimetön
Ei, ero on vain helpoin ratkaisu. Helpoimmat ratkaisut eivät yleensä ole hyviä. Teidän tilanteessanne miehesi on juuri sanomasi mukaan "alkanut pitää sinua itsestäänselvyytenä." Hän varmasti silti arvostaa sitä että olet hänen elämässään, vaikkei sitä ole yhdessä asuessanne niin aktiivisesti näyttänyt. Onko hänellä mahdollisesti stressaava työ joka saa hänet passiiviseksi? Tai jokin muu tekijä mahdollisesti? Suhteenne on miehesi osalta "arkipäiväistynyt." Mikäli ilman riitaa onnistuu, niin ehdottomasti kannattaa yrittää pitää yllä sitä tiettyä rakkauden täyteistä ilmapiiriä, mikä seurusteluaikanakin monilla on vahvana osana elämää. Jos nyt jostain syystä päädytte eroon, niin silloin miehesi kyllä varmasti tajuaisi aika kertalaakilla että mitä oikein viime aikoina on tapahtunut ja miten hän on sinua laiminlyönyt. Mutta viisainta olisi toki saada hänet kokemaan tämä "valaistus" muilla keinoin. Kaikki suhteet arkipäiväistyvät pitkän ajan jälkeen, mutta välillä kannattaa keskittyä myös puolisoonkin.
- Hävinnyt .
Naiseni valitsi, 1.VIINA,2.tv,3.netti,4.seiska ja 4.tupakka, yhteistä aikaa ei löytynyt, vaikka hän oli työtön.
Viina tosin kaikkein pahin juttu. Ero oli oikea ratkaisu! - blondeistablondein72hki
siis haloo!
Otan osaa huonoon oloosi mutta herää pilvilinnastas ja tee jotain äläkä täällä valita eli pistä tv kiinni ja laita ukkos kuuntelemaan tai eroa jos noin pahasti menee tai sitten anna ukon katsoo tvtä ja sinä rakas ihminen NAUTI rauhasta ja omasta itsestäsi kodistasi,tee omia juttujasi kun ukko vaan tvtä töllää ja RENTOUDU hyvä ihminen!!!!
Ei turhasta stressaaminen tee hyvää kellekään sanoo kokemuksen ääni;))) - vilkkuu vilkkuu
en lukenut kaikkia noita vastauksia mitä sait mutta kerron silti mielipiteeni.. ehkä ennenkuin asuitte yhdessä miehesi sai vapaasti ottaa sen telkkari ajan ilman minkäänlaisia velvoitteita tai häiriöitä. Nyt ei asia enää ole niin. Olet siinä seurana ja se ei ole sama asia. Jotkut rentoutuvat sillä, että voi tuijottaa tuota laatikkoa ja laittaa aivot narikkaan. (itsekin tarvitsen sitä) Unohtaa sen päivittäisen arjen. Anna sille miehellesi se hetki. Se ei tee suhdettanne yhtään huonommaksi, enkä usko että hän yhtään sen vähempää sinusta välittää. Hän varmaan vaan haluaa itselleen sen päivittäisen hetken, ilman nalkutuksia. ;) Meillä naisilla tahtoo vaan olla usein liian paljon ongelmaa omassa mielessä ennen kuin se on etes pieni solmu sen miehen mielestä... :) Anna siis hänen olla rauhassa, se pieni hetki. Käytä naisellista viehätysvoimaasi.. oho, ja jotenkin ihan vahingossa vilauttelet... hyväntahtoisella viekkaudella voittoon. Muista, että eroottisimmat naiset ovat itsevarmoja... ota mitä haluat! Sinähän sen miehesi parhaiten tunnet. Unohda siis murjotukset ja rupea valloittamaan! :)
- vilauttele vahingossa
Mitä v....a se äijä välittää vilautuksista, tunteehan se sen "römpsän" muutenkin vähän liiankin hyvin,, niin että ei se sellaisia vilautuksia edes huomaa,, tai jos huomaa niin pitää sitä tv-ohjelmien häiritsemisenä.
Järkevintä luovuttaa koko yritykset, koska siinä vain pahoittaa mielensä.
Minä vastaavanlaisessa tilanteessa jätin mieheni omiin maailmoihinsa ja keksin itselleni milloin mitäkin "viihdykettä"..
Yhdessä olemme vieläkin mutta seksiä ei meillä ole harrastettu keskenämme yli kymmeneen vuoteen, eikä siitä ole ikinä edes puhuttu.
Olemme jonkinsortin asuinkumppaneita keskenämme, emme pahemmin käy vieraissakaan, jotenkin ei seksi ole nykyisin edes mielessä, ainakaan minulla, elikkä siihen "puutteeseenkin" tottuu.
- kannattaisi
näyttää seksikkäämmältä kuin televisio?
- askon_isku
sitä samaa naiset tekee suhteessa.ku yrittää vähä helliä nii tuupitaan pois.ja myös voi olla kyse miehestäsi.jos hän on kyllästynyt sinuun.puhu sille.älä tänne.nostat vaikka aamulla kahvipöydässä asian esille.mitä noloa/hävettävää siinä on.kummiskin parisuhteessa olette.puhumalla selviää.
- munnoo elämään
Helppo resepti ja toimii.
- vielä pahempi
Tulemme yhtäaikaa töistä ja minun paikka on aina hellan edessä ja mies avaa telkkarin ja makaa sohvalla odottaen kutsua syömään. Meillä on kaksi kouluikäistä lasta jotka kutsuvat äitiä keittiöstä neuvomaan läksyissä. Ja äitihän menee, totta kai. Mies käy syömässä ja palaa takaisin sohvalle. MInulla jatkuu kotityöt. Olen yrittänyt keskustella monesti asiasta kun ei enää kiinnosta yksin tehdä kaikkea. Enkä jaksa. Mieheni on tosi huono keskustelija. Hän vaan tuijottaa telkkua ja minä keskustelen lasten kanssa. Jokin aika sitten mieheni sanoi että "minusta tuntuu niin kuin olisin täällä ylimääräinen". Sanoin että mietippä sitä ihan itse. Koskaan ei ole kiinnostunut minun eikä lasten asioista. Aina vaan tv,tv,tv...
Seksiä hän harrastaisi vaikka päivittäin mutta minä en jostain syystä jaksa enkä halua. Mieheni on sitten valinnut päivän jolloin seksiä harrastetaan halusin sitä tai en. Ja useimmiten en. Olen niin väsynyt.- aamutuimaan
tv:tä on myös meillä tullut se ykkösjuttu miehelle. näin on ollut koko avioliittomme ajan 25 v. asia ärsytti aluksi ja se ärsyttää edelleenkin. kaikki urheilujutut on katsottava ja uutiset ja ehkä jotain muutakin. ja kuten tiedätte, urheilua saa näkyviin aika monelta kanavalta yömyöhään. olen ehdottanut eroa. nyt riittää!
- MILES
VALITTAMISTA!!!
- Pohjan-Akka
...tekee TYHMÄKSI ja lihottaa.
- pitää olla
erityisen haluttavan näköinen ja siisti,sekä vähän "ilotyttömäinen" nuori naaras,että halut pysyy tallella.
Mikä on painosi ja pituutesi?
Herrasmiehenä en ikääsi kysy :)
- selvästikään
pidä sinua seksuaalisesti haluttavana. Syytä en tiedä, mutta ihmettelen suuresti. Televisiossa ei nimittäin ole koskaan mitään niin hyvää ohjelmaa, että sen vaihtaisi rakasteluun vaimon kanssa. Ei koskaan!
Hän luultavasti tuijottaa kaiken roskan, koska ei halua kohdata ongelmaa vaan siirtää sen joka ilta syrjään. Et sinä varsinaisesti häviä televisiolle, siitä on vain tullut miehellesi tapa livistää ongelmaa karkuun.
Kissa on nyt nostettava rohkeasti pöydälle ja asia on käytävä läpi juurta jaksaen. - matkalle2
hyvä konsti on viedä ukko lomalle, mutta jättää pennut kotiin sillon voitte irroitella rauhassa. ja semmoiseen paikkaan missä ei se töllö häiritse.ja mahdolisimman vähän kauniitta naisia ympärille. kyllä se sitten siitä. ps koita tehdä ukko mustasukkaiseksi.
- StippaS
Asiatonta tai ei vaan möläytänpä ajatukseni hedelmiä kuitenkin ihmisten ilmoille :D
Tässä täytyy olla kysymys jostain elämää suuremmasta ihmistyypistä tms, koska joko se puoliso häviää televisolle, tietokoneelle tai työlle. Sama asia kaikissa, muut asiat ovat tärkeämpiä kuin se läheinen ihminen.
Toisin sanoen itseäni suunnattomasti kiinnostaa leikkiä ajatuksella, että mitäpäs jos televisioon kiinni jäävä ihminen (ennemmin kuin puolison kanssa aikaa viettävä) tahtoo ajatella omaa napaansa ja hyvää oloansa mieluummin kuin puolisoansa. On siis itsekeskeinen ihminen, nautinnon haluinen? Ajattelee jotakin tämmöistä kautta elämäänsä? Siinä missä tietokoneen kautta ajatteleva on ehkä jäänyt koukkuun koko laitteeseen jne eli on heikkoluonteinen ihminen. Jokseenkin rikkinäinen kuka tahtoo täydennystä pahaan oloonsa..? Eli se täydennyksen hakeminen johtaa tämän "tyypin" ihmistä. Sitten on taas niitä, jotka ajattelevat työjohteisesti, kaikki uran kautta eli pois alta männyn kävyt ja puolisot, jotka saattavat kelvata ainoastaan uraa pönkittämään..!
Muttaettä sitten taas päästään siihen, että mikä on yhteinen tekijä näillä ihmisillä? Kovuus, kylmyys vai peräti tunnevammaisuus? Onko sattunut joskus jotain niin kovalla voimalla, että on mennyt sydän rikki peruuttamattomasti? Vai onko olemassa sellaista vaihtoehtoa, että ihminen ei edes osaa ajatella tunteita ja/tai niiden kautta? Kun on niin paljon kaikkea muuta eli on jotenkin tunnekehitykseltään vajaa? Aika utopistinen vaihtoehto tämä jälkimmäinen vaan ainahan sitä kannattaa edes yrittää ajatella hyvää, näissäkin asioissa 8(
Omasta näkövinkkelistäni katsottuna ei kannata tuhlata elämäänsä olemalla itsestään selvyys. Jos ei kerta suhteesta sitä saa mitä haluaa, kaipaa ja tarvitsee niin miksi roikkua siinä? Rakkaus itsessään ei riitä, se tarvitsee tekoja vahvistuakseen ja pitääkseen suhteen koossa.
Kas siinäpä kysymyksiä kerrakseen.. x( Sellaisia kysymyksiä mihin ei vielä ole kunnollisia vastauksia. Vielä.
:) - Kuukkupäin
Kyllä idiootin tunnistaa jo seurusteluaikana. Ei tuollainen telkkarifani voi näytellä niin fiksusti, joten oma syysi.
Lähde vetämään suhteesta.
Heti!
Eikä tämä ollut kehoitus. - Meillä selvitettiin asiat!!
Kiitos kaikille, jotka vaivautuivat kommentoimaan. Erityisesti kiitos teille, jotka vastasitte asiallisesti ja annoitte neuvoja tilanteeseen.
Arvasin jo etukäteen, että tulee myös vastauksia tyyliin "laihduta, olet tylsä, seksi kanssasi on tylsää jne..". Noh, olen 172cm/57kg, joten jos mielestänne olen laihdutuksen tarpeessa, niin vapaasti voitte olla sitä mieltä. Olen myös aina tykännyt pitää itsestäni ja ulkonäöstäni huolta, en tietenkään pelkästään miehen takia, vaan siksi, että siitä tulee itselle hyvä olo. Toki pitkähiuksinen blondi voi olla joidenkin mielestä ruma ja vastenmielinen, mutta kauneushan on katsojan silmässä. Ja niistä suhteen piristyksistä: Kyllä, otan mieheltäni suihin ihan yllättäin, samoin kuin suukottelen esim. niskaa tai näykin korvanlehteä. Usein hän yllättäin on näissä tilanteissa katsomassa telkkua. Käytän nättejä alusvaatteita ja yöasuja, jotka tosin ennen nukkumaanmenoa riisun kokonaan pois. Hemmottelen miestäni myös esim. hieromalla, tekemällä hänen mieliruokiaan, ostan silloin tällöin pieniä lahjoja yms.
Noh, eilen illalla sain mieheni juttelemaan asioista ja voitteko kuvitella: televisio meni kiinni jo kymmenen uutisten jälkeen:)
Mies myös kertoi, mikä häntä vaivaa: Häntä vaivaa se, että minä teen meillä seksialoitteet. Hän sanoi, että vastoin kuin yleisesti luullaan, miehestä ei olekaan kovin hienoa se, että nainen tekee seksialoitteita. Hän sanoi, että hänen miehisyyttään syö, kun nainen on häntä aktiivisempi ja haluaa enemmän seksiä. Hän on kokenut riittämättömyyttä, kun rakastelun jälkeen olen saattanut haluta uusintakierroksen tai viimeistään seuraavana päivänä olen halunnut rakastella uudelleen. Hän sanoi toivovansa, että voisi kokea sitä alkukantaista, hieman luolamiesmäistäkin tunnetta, että hän ottaa minut, eikä niin, että minä otan hänet.
Hän pyysi, että rajoittaisin seksialoitteiden tekemistä ainakin toistaiseksi, että hän saisi mahdollisuuden olla se aloitteita tekevä osapuoli. Sanoi, että haluaa ja rakastaa minua kyllä kovasti, mutta että hänelle on tullut rimakauhu lähestyä minua ja helpompi on iltaisin ollut jäädä tuijottamaan telkkaria. Olen todella onnellinen, että mies kertoi kaiken tuon. Lupasin, etten ainakaan toistaiseksi ole enää seksin suhteen niin aktiivinen, vaan annan asioiden mennä painollaan ja annan tilaa miehenkin haluta ja tehdä aloitteita.- yariw
Eikä aloitetta tule, olette seksitön pariskunta kohta? Vaikeaa..
- Semmosta se.
Hienoa että sait vihdoinkin miehen kertomaan asioista jotka vaivasivat häntä.
- jukkis-_
Et muuten ole alkuperäinen kirjoittaja.......
jos tilanne todella aloittajan kirjoituksen
mukainen.....ei se noin helposti korjaannu......... - Se sama alkuperäinen
jukkis-_ kirjoitti:
Et muuten ole alkuperäinen kirjoittaja.......
jos tilanne todella aloittajan kirjoituksen
mukainen.....ei se noin helposti korjaannu.........Kyllä vain olen se ihan sama ja alkuperäinen. En uskokaan, että asiat nyt muuttuu paremmiksi kuin taikaiskusta, eikä sellaista miehenikään minulle luvannut, hän sanoi, että päivä kerrallaan ja pienin askelin mennään.
Kuten avauksessani kerroinkin, niin toissa iltana/yönä otin tuon tv-asian hänen kanssaan puheeksi ja meni riitelyksi. Ilmeisesti mies oli tuon johdosta kuitenkin alkanut ajatella asioita. - <3 <3
Oon iloinen teidän puolesta :)
- Miettiväinen2
Hyvä juttu, että sait hänet avautumaan ennen kuin tilanne menee täysin solmuun. Toivon, että saatte asianne selvitettyä. Omalla kohdallani mieheni riippuvuus ATK:hon ja musiikkiin johti eroon. Hän kertoi pitkän passiivisen kauden jälkeen ettei halua enää olla kanssani. Edellä mainitut vempeleet veivtä voiton minusta. Olette hyvällä tiellä, koska miehesi avautui sinulle ja voitte miettiä toimintamahdollisuuksia.
- Miettiväinen3
Mutta jos tilanne jatkuu ja hän passivoituu todella pitkäksi ajaksi, sinun täytyy lähteä. Muuten hän ei herää. Toivottavasti tilanne ei mene sellaiseksi. Itse katselin toimintaa liian pitkään ja mieheni itse teki lopullisen ratkaisunsa.
- mää vaan
viettämään iltoja paikoissa, joissa saat juttukaverin. Tenavat mukaan ja mieluisaan kyläpaikkaan, niin saa ukkosikin sitä kovasti kaipaamaansa omaa aikaa. Ehkä se ei sitten enää tunnu niin hyvältä. :-)
- tvr
Kiertoon vaan...mulla oli samanlainen eikä se siitä muuttunut.Nyt uusi ihananuus joka ei telkkaria katto..
- <3 <3
ehdota miehellesi että olis esim.kerran viikossa läheisyys-ilta, et ootte vain lähekkäin eikä tarvi edes rakastella paitsi jos kummatkin haluaa.
Meillä on tehty niin että kerran viikos tietokone ja tv on kiinni illalla ja ollaan lähekkäin - menetetty
niin kauan, kuin taloudessanne on tv. Meiltä mies siirtyi makuuhuoneesta tv:n perässä olohuoneeseen ja seksi-elämämme tyssäsi siihen paikkaan. Pelasta itsesi ja naiseutesi ja lähde ajoissa suhteesta!
- katsoppa
peliin.
Onko siellä kiihottava siisti nainen ja tee sille jotain. - äippä -83
Kuulostaa kurjalta..itsellä ei vastaavia kokemuksia mutta tahdon muistuttaa että meillä jokaisella vain yksi elämä,joten se tulisi elää täysillä ja juuri niinkuin itsestä parhaalta tuntuu.Huonoissa suhteissa ei kannata "roikkua"..paljon on miehiä maailmassa.
Täydellistä suhdetta ei koskaan löydykkään ja toisen huonot puoletkin hyväksyttävä..mutta kaikkea ei tarvitse kestää ja hyväksyä.
Toisen kuuluisi tulla ongelmissa puolitiehen vastaan ja löytyä halua parantaa suhdetta.. - repe
vaihda miestä jos meinaat jotain saada elämältä.
- telkkarin ääressä...
meneppä siihen viereen tai jopa syliin istumaan, niin eiköhän ala huomaamaan sinutkin.Älä anna periksi jos pyytää sinua poistumaan,vaan anna kuulla suorat sanat ja kysy mitä se mörökölli haluaa,olla yhdessä vai erota.Eihän kukaan tuommoista pitemmänpäälle katsele.Onnea sinulle jatkossa,päätitpä sitten mitä vain suhteellenne!
- näköjään
telkkarin ääressä... kirjoitti:
meneppä siihen viereen tai jopa syliin istumaan, niin eiköhän ala huomaamaan sinutkin.Älä anna periksi jos pyytää sinua poistumaan,vaan anna kuulla suorat sanat ja kysy mitä se mörökölli haluaa,olla yhdessä vai erota.Eihän kukaan tuommoista pitemmänpäälle katsele.Onnea sinulle jatkossa,päätitpä sitten mitä vain suhteellenne!
ihan kunnon mies.
Tottakai telkkaria pitää katsoa
jos tv maksu on suoritettu.
Minun mieheni luuhaa vaikka missä
Ei sitä tv sarjat kiinnosta
Mokomakin paskiainen.
- Piwi
Vaihda ukkoo 3kk:n välein ei pääse halut väljähtymään.
- jjjjjjsssss
yksi kysymys: Miksi hän halusi yhteen asumaan?
- avioliittoa 29 v
Aamulla mies juo kahvikupposet ja tekee drinksut,vetäsee parit disperinit alas ja lähtee ovesta ulos.Eläkeläisellä rientoja on monenlaisia.Joskus jää sille tielleen pariksi päiväksi,useimmiten tulee iltapalalle ja kapuaa huoneeseensa.Kaveriensa kanssa juttu luistaa,minulle hyvä jos yhden lauseen heittää päivittäin,sekin nyhtämällä:)Jos minä en katso telkkaria niin hän istahtaa tuoliinsa ja nukahtaa siihen.Jos menen sammuttamaan telkun,hän väittää katsovansa sitä.Ihan selvästi nukkunut,kuorsauksesta tiedän.Joku muu olisi eronnut hänestä aikapäiviä sitten,mutta minulle EI RIITÄ EROAMINEN.En saisi elämältä yhtään tämän enempää onnea,olen tyytyväinen tähän:)
- NIIN ONGELMAT
RATKEAA AINAKIN NIIN KAUAKSI AIKAA KUN UKKOS HOMMAA UUDEN TV:N.
- fweww
televisio teillä on?
- Naapurin Jorma
Ilmoitat vaan miehelle että teillä harrastetaan kaksi kertaa viikossa seksiä ja jos ei miestä kiinnosta, niin naapurin Jorma varmaan tulee mielellään auttamaan hommissa.
- loppuu puutteessa eläminen
on sen verran kykyjä ja haluja että yksi rouva lisää menee. Ihan lähimmäisen rakkaudessa voin hoidella.
- easdfadf3
Niin loppuu sen katselua ainakin niin pitkäksi aikaa kun se ostaa 100" Tuumaisen Plasma töllön.
- .............
voi vittu mitä touhua,
''ollaan koko ilta lähekkäin''
hahahahahahahahahahahaahha
vittu kyl on hienoo olla yksin, ei tarvi viettää mitään saatanan koti iltoja lähekkäin.....pillua saan ku siltä tuntuu ei tarvi ''olla lähekkäin'' sen takia koko vitun iltaa- ja ajan tappamiseksi
tuijotella jotain telkkaa mistä ei tuu mitään katottavaa. uloshan ei tietenkän yksin pääse.
samaa mieltä sun kanssa, yksinelämistä ei voita mikään.
- vienot
ei muutaku munista kiinni pesulle suikit ja äkkiä päälle.Siitä ne miehet tykkää,kunnon ote kaluun.
Miehelläs on vikaa korvien välissä (tai jalkojen välissä..) jos ennemmin kattoo TV:tä kuin harrastaa seksiä!!
Tuskinpa toi mihinkään paranee...- kookoo29
mä häviän netille. että sellast meil
- Helpottunut
Mut sit hävisi mieskin. Kaks vuotta jaksoin. Mulle riitti, halusin erota. Mein yhteiset illat mentiin miehen tahtiin, moneltako syödään, kylvetään, lenkkeillään jne...jne....että kerkeää katsomaan sen ja sen ja sen ohjelman...Jopa seksiä piti harrastaa tv auki!!! Olen helpottunut nyt, kaikki se p...a on takanapäin. Älä sinäkään jää sydämesi kanssa vankilaan. Voimia sulle.
- tvtv
Olen seurustellut kahden tv-riippuvaisen miehen kanssa. TV laitettiin ensimmäisenä päälle kun tultiin töistä ja suljettiin viimeisenä ennen nukkumaan menoa. Viikonloppuna tv pauhasi aamusta iltaan. Ja jos tv:stä ei tullut mitään katsomista katsottiin sitten elokuvia.
Itse haluan katsoa tv:stä muutamat tietyt tv-sarjat ja ohjelmat ja muuten tv pysyy kiinni. Joka päivä en edes katso tv:tä. Haluan käyttää vapaa-aikani muutenkin kuin pelkän tv:n katsomiseen; päivän lehden lukemiseen, kotitöihin ja harrastuksiin esimerkiksi. Näiden miesten kanssa tv tuntui hallitsevan elämää.
Nykyään otankin miehestä heti selville tv-suhteen, sen verran ärsytti tuo jatkuva tv:n katsominen. Tällä hetkellä tapailen miestä jolla ei ole edes digiboxia, eli ei tarvitse pelätä että tv pauhaa koko ajan.
Tasapuolisuuden nimissä täytyy mainita että minulla on myös muutamia tyttökavereita jotka tuntuvat katsovan kaiken vapaa-aikansa tv:tä. Eräs kaverikin kertoi, että joka arki-ilta menee 3-4 tuntia tv:n parissa ja viikonloput kokonaan. Ja hän seuraa niin montaa sarjaa että joutuu sarjojen päällekkäisen ajankohdan takia hyppimään koko ajan kanavalta toiselle ja katsomaan pätkiä monesta sarjasta. Ikävää jos on kaverin luona kylässä ja televisio varastaa kaverin kaiken huomion. Siinä joutuu sitten itsekin väkisin seuraamaan sieltä täältä pätkiä eri tv-sarjoista kunnes kyllästyy ja lähtee kotiinsa. Ja kaveri ei voi itse lähteä iltaisin mihinkään, koska ei sitten näkisi rakkaita tv-ohjelmiaan.
Meitä on moneksi. Toivottavasti saman tyyliset päätyvät seurustelemaan keskenään.
- Anonyymi
Tilanne on vakava, jos mies työntää sinut kauemmas häiritsemästä. Menisin telkun eteen ja kysyisin, että minä tai telkkari, kumman valitset. Jos vastaa telkkarin, niin pakkaisin tärkeimmät tavarat ja lapset mukaan ja lähtisin. Tuosaa tilanteessa ei enää keskustella, vaan toimitaan. Jos tulee perään huutamaan loukkauksia tahi anelemaan takaisin, niin siinäpä sitten huutaa tai anelee. Huuda, että mies on käyttänyt jo kaikki mahdollisuutensa, eikä enempää saa.
- Anonyymi
Itse olisin eronnut ajat sitten.
Ketjusta on poistettu 11 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kanki kovana; ei tiedä pornovideoista mitään
Kaikkosen erityisavustajan asunnossa kuvattiin pornoa. Väittää ettei tiedä asiasta yhtään mitään. https://www.is.fi/po1226079- 292140
- 1771972
Mitä tämä on
Ajatella, olen viimeksi nähnyt sinua melkein vuosi sitten ohimennen. Ja silloinkin sinä välttelit minua. En ole kuullut101153Ei monet elä kuin alle 60 v, mikä vaikuttaa?
gulp, gulp.. Juice Leskinen eli 56 vuotta. Matti Nykänen eli 55 vuotta. Topi Sorsakoski eli 58 vuotta.701151- 731007
Hyvää yötä kaivatulleni
En pysty tekemään kokemaan mitään sielussa tuntuvaa, syvää, vaikuttavaa, ilman että rinnastan sen sinuun. Niin kävi tänä241007Nyt on konstit vähänä.
Nimittäin tuulivoiman vastustajilla, kun pitää perättömiä ilmiantoja tehdä. Alkaa olla koko vastustajien sakki leimattu,24922Tilinpäätösvaltuusto 27.5
Samalla viimeinen kokous ennen uudenvaltuustokauden alkamista. Vanhat antavat itselleen erinomaiset arvosanat, ja siirty42907Hevoset ajoteillä Karhulanvaaralla
Minkä ihmeen takia osaamattomat ihmiset tuovat hevosia ajoteille ja pyöräteille? Eilen oli kolari lähellä tämän takia. I12775