parisuhteen pää eli johtaja? Pystytkö tuntemaan rakkaudellisia tunteita naistasi kohtaan, jos et saa olla voimakas johtaja, jota pehmeän naisellinen naisesi ihaillen ja tyytyväisenä kunnioittaa?
Onko mies- ja naisroolit mielestäsi parisuhteessa tärkeitä asioita? Onko mahdollista elää intohimoisessa ja toimivassa parisuhteessa ilman ns. miesten (johtaja) ja naisten (alistuja) roolien läpiviemistä?
Pystytkö rakastamaan naista, jos et "saa" tuntea suojelevia tunteita häntä kohtaan?
:D
Onko mies- ja naisroolit mielestäsi parisuhteessa tärkeitä asioita? Onko mahdollista elää intohimoisessa ja toimivassa parisuhteessa ilman ns. miesten (johtaja) ja naisten (alistuja) roolien läpiviemistä?
Pystytkö rakastamaan naista, jos et "saa" tuntea suojelevia tunteita häntä kohtaan?
:D
Vastaukset 10
Vanhimmat
parisuhteessa kysellä, se rooli otetaan mikä lankee, ja kyllä naisia on tähän asti pääsääntöisesti viedä.
Ja mä rakastan kyl naistani enemmän sen perusteella mitä se tekee itselleen, minulle ja muille, kuin minkään muun perusteella.
kaikki valta? Niin tuntuu monet miehet ajattelevan.
mut suihinotolla.
Kyl,
Kirjoittanut: Petezxr 9.10.2008 klo 21.48
näi o. Kivaa on naida rintojen väliin. xP
Eiköhän ole parempi, että kumpikin johtaa vain itseään. Ainahan suhteessa tulee hetki, jolloin kaapin paikkaa kokeillaan. Jos mies häviää, nainen harvemmin pystyy moista vätystä arvostamaan. Mutta mielestäni "kauhun tasapaino" on parempi vaihtoehto kuin naisenkaan alistuminen.
Noin muuten olen intomielinen sukupuoliroolejen korostuksen kannattaja. Nehän ovat parisuhteen suola. Se ei tosin tarkoita kenenkään alistumista.
...osais arvostaa sellaista naista, joka tarvis "johtajan" elämäänsä. Tuskin siitä mitään tulisi, jos naisella ei ois omaa voimakasta tahtoa.
parisuhteissa on ollut se, että naisia kiukuttaa, ellei mies ota jonkunlaista pomon roolia. Mua tuollainen rooli ei ole koskaan houkutellut, sillai että mun pitäisi saada olla johtaja.
Mutta naisilla näyttäisi olevan tarve siihen. Siis että mies, minä, olis se pomo.
Tasa-arvon kannattajana olen ollut tuosta hämmentynyt. Toisaalta sitä tasa-arvoa pitäisi olla, toisaalta nainen ilmiselvästi tahtoo johtaa kotia, toisaalta miehen pitäisi olla perheen pää.
Ja kyllähän siinä on sellaista makua ollut, että olen vässykkä, jos en ole jämäkkä perheen pää.
Käytännössä se on aina toteutunut niin, että nainen on johtanut sitä kotia, koska se ihan vängällä on tahtonut.
En tiedä onko se yleistä, mutta mun maailmassa naiset johtaa arkea paremmin kuin minä. Kriisitilanteissa "johtajuus" on sitten vaihtunut. Kriiseissä naiset panikoi, minä en, joten minä oon ollut kriisijohtaja. Mutta eikö se ole sitä tasa-arvoa, että molemmat johtaa sitä, mitä paremmin osaa?
Vastaus on siis että pystyn rakastamaan naista parhaiten, kun itse saan tuntea tasa-arvon toteutuvan. Toivottavasti naiseni on suunnilleen samoilla linjoilla.
jännä ilmiö. meillä myös kotona mutsi piti arjen langat tiukasti käsissään, mutta kun tuli todella vaikeita tilanteita, ei siitä lopulta ollut mihinkään ja faija viitsi nousta sieltä tossun alta niitä hoitamaan ja hyvin hoitikin. Jotenkin näin se minustakin menee luontevasti.
Oikeestaan kun parisuhdetta ajattelee niin parhaimmillaan se on sellannen tanssi jossa viejä ja vietävä sekottuu tai ne lopettaa olemasta merkityksellisiä. Molempien ajatus ja idea vie samaan suuntaan.
En tiedä pitäskö sen suhteen sit olla sellanen mut kai se kukin taaplaa tavallaan...
Sitä joko ollaan tasavertaisiä päikkäin tai ei olla ollenkaan. Ei mun hermot kestä mitään jonninjoutavia valtataisteluita / valta-asetelmia. Jos sitä kerta nyhjätään yhdessä, asutaanpa saman katon alla tahi ei, niin en minä ainakaan kaipaa siihen mitään ylimääräisiä ärsykkeitä. Tasavertaisesti tai ei ollenkaan.