Ehkä olen sitten tuleva peräkammaripoika ja ikisinkku. Vakavia seurustelusuhteita ei ole ollut ja ne muutamat kokemukset deittailusta ovat jääneet lyhyiksi. Olen seksuaalisestikin lähes kokematon. Kannattaako oikeasti edes yrittää enää? Jotenkin tämä elämä meni eri tavalla kuin kuvittelin. Ehkä se Suomessa on sitten niin että jos on käytännössä katsoen raitis ja ramppaa baareissa ja bileissä niin sitä automaattisesti ajautuu jonkinlaiseksi hylkiöksi. Olen kai vielä ihan OK tapaus mieheksi. Tai näin kuvittelin. Kerran minulle on ehdotettu että "kyllä sä jonkun YH-äidin tai ylipainoisen tyllerön löydät sitten jossakin vaiheessa". Nuo ovat lähinnä olleet ainoat puolet naisessa mitkä estäisivät valitsemasta naista. Siis valmiina lapset tai ylipainoisuus.
Onko tämä liikaa sitten vaadittu että etsii jotakuta jolla ei ole valmiina lapsia kun ne rajoittaa uutta suhdetta enkä halua että toisella elämä on "varattu" jo valmiiksi sellaisille asioille ja toisaalta että ihminen pitäisi itsestään edes sen verran huolta ettei ole ylipainoinen? Osa vaikuttaa luovuttaneen mutta itselläni on nyt pieni harkinta päällä mitä voisi tehdä. Ehkä olen sitten luonnevikainen tai jotain?
Onko tämä liikaa sitten vaadittu että etsii jotakuta jolla ei ole valmiina lapsia kun ne rajoittaa uutta suhdetta enkä halua että toisella elämä on "varattu" jo valmiiksi sellaisille asioille ja toisaalta että ihminen pitäisi itsestään edes sen verran huolta ettei ole ylipainoinen? Osa vaikuttaa luovuttaneen mutta itselläni on nyt pieni harkinta päällä mitä voisi tehdä. Ehkä olen sitten luonnevikainen tai jotain?
Vastaukset 5
Vanhimmat
Ei muuta kuin kassan kautta ulos ja kiitos palveluksistanne.
Olen myös ikisinkku ja vaikka vielä muutama vuosi on kolmeenkymppiin, niin tiedän aika hyvin, minkälaisessa tilanteessa olet.
Voin vain sanoa sen, että elämä on paljon helpompaa ja hauskempaa, kun et mieti jotain mitä olisi voinut olla tms.
Sinä teit asiat niin hyvin kuin osasit, ja jos kumppania ei ole löytynyt niin ei se sitten vain ollut sun juttu. Tässä maailmassa on niin paljon erilaisia ihmisiä, osa ei mene koskaan naimisiin tai seurustele, jossain toisessa maassa taas joku ei koskaan käytä tietokonetta tai saa harrastaa haluamaansa urheilulajia.
Oletko matkustellut elämässäsi paljon? Jos et ole ja jos elämäntilanteesi sen sallii, ehdotan että lähdet muutamaksi kuukaudeksi kiertämään maailmaa. Itsellä tällainen matka oli todella silmiä avaava ja enää en edes jaksa miettiä sinkkuutta tai seurustelun kokemattomuutta. Niin paljon muita asioita tähän maailmaan mahtuu ja niin paljon on ihmisiä huonommassa tilanteessa.
Matkustelu avartaa ja elämässä on muitakin asioita kuin seurustelu. Tekisi vain vetää viiva kerralla asioiden yli ettei tarvitse miettiä sitten että teinkö nyt hätiköidysti. Jotkut sanovat että rakkaus tulee kyllä aikanaan yms. mutta en enää taida uskoa rakkauteen. En kadu mitään erityisemmin mitä olen tehnyt mutta toisaalta kyllähän sitä pohtii josko olisi voinut toimia toisin tai mitä voisi tehdä jatkossa. Taidan keskittyä sitten uraani ja muihin asioihin. Aika kylmän ja kyynisen tämä on minusta kyllä tehnyt. Jotenkin sitä odottaa että rakkautta ja välittämistä riittäisi itselle jostakin mutta se on vain haikailua ja harvalle suotua. Täytyy tyytyä nyt sitten tähän ja pyrkiä olemaan onnellinen niillä eväillä mitä on.
kirjoitit. Muutama vakava suhde on takana ja nyt yksin. Baareja olen kierrellyt, ollut positiivinen kaikissa mahdollisissa tilanteissa, silmät auki ja korvat kuulolla kaikkialla missä liikun kuitenkaan itseään tyrkyttämättä. Ja edelleen yksin. Ja tn näin tulee olemaankin. En ole ruma, jos en missi tai mannekinikaan, itsestäni huolehdin ja elämän peruasiat on kunnossa. Silti en kelpaa kenelekään, kukaan ei edes yritä tehsä tuttavutta vaikka kaikin puolin yritän olla sosiaalinen ja toiset huomioon ottava. Ehkä minussa on jotain negatiivista tai luontaantyötävää, jota itse en tunnista. Kovasti ole viimeaikoina pohtinut, mistä se mielekkyyden elämään löydän. Ei ole lapsia, minkä vuoksi yrittää, eikä ketään kotona odottamassa, jonka syliinvoi käpertyä tai jolle voisi kaiken hellyytensä ja lämpönsä antaa. Kotonma on vain hiljaisuutta ei elämää tai elämäniloa ja -janoa lain.
Kyllä sitä jonkinlaista merkitystä elämäänsä etsiin ja hienoa olisi kun jollekin saisi osoittaa että välittää ja saisi välittämistä takaisin. Sinulla kun on ollut joku vakava suhdekin niin toisaalta ehkä olet nähnyt mihin rahkeet riittää ja että joku edes on kiinnostunut. Tulevaisuuttahan sillä ei voi ennustaa eikä siihen voi luottaakaan että jos aikaisemmin on jonkun löytänyt että löytää uudestaan. Tietysti vanhat suhteethan ovat voineet olla täysin vääriä niin kuin melkein omassa tapauksessani. Sitä yrittää olla toki positiivinen mutta jotenkin jää noista ihmissuhteista sellaiset negativiiset puolet esiiin. Ehkä sitä yrittää itselleen selittää että suhteessa ei olisi sen parempi tai jopa huonompi kuin sinkkuna. Vaikka puolensa kussakin. Tahtoisin kuitenkin niinkuin varmaan sinäkin olla oma itsensä eikä niin että pitäisi koko ajan toista miellyttää väkisin vaikka kompromissien teko suhteisiin kuuluukin. Olen miettinyt kanssa että mikä minussa mättää kun kuitenkin on naispuolisia kavereita ja ystäviäkin ollut. En mikään mahdoton sosiaalisoija ole melkein päinvastoin mutta ihmisten kanssa tulent toimeen kun niitä kohtaan. Ehkä sitä tapaa vain vähän sellaisia itselleen sopivia ihmisiä lopulta. Baarit eivät tarjoa oikeastaan enää mitään. Kuulosta mielenkiintoiselta naiselta, joka voisi olla sopivakin ehdokas ja jos oikein törkeä olisin niin kysyisin nyt missä päin Suomea asut ja sähköpostiosoitetta ;). En kuitenkaan ole epätoivoinen että tässä mitään hätää on. Jotenkin sitä on oppinut hyväksymään asioita mutta tuntuu että olisi kiva saada jonkinlainen rauha näihin asioihin. Sitä on vain tunne että kaipaa jotain elämäänsä ja ehkä se on se rakkaus ja toinen ihminen jonka kanssa jakaa jokapäiväistä elämää. Elämänilo ja elämänjano tällä hetkellä pitää puristaa ulos muista lähteistä mutta takaraivossa kolkuttaa tuo ajatus ja olisihan se kiva saada sieltä pois tavalla tai toisella. Voisi varmaan elää vapautuneemmin. Toisaalta tuntuu että sitä olisi ehkä kuitenkin toiselle jotakin annettavaa paljonkin jos vain olisi ottaja, mutta kun ei ole mikään "valioyksilö" niin valinnanvaraa ei hirvittävästi ole. Pitäisihän sen henkilön kuitenkin olla samanhenkinen, eihän muuten suhde tule kestämään. On tässä mietittävää. Vuodet vain tuntuu vierivän eteenpäin ja usko alkaa loppua.