Lueskelin tuossa sinkut palstaa jossa paljon yksinäisyysteema puhuttaa....
Ymmärrän hyvin yksinäisyyden kipuja, mutta aikoinaan elin järkyttävässä liitossa jossa suuri murheeni oli yksinäisyys. Päivittäinen asuminen ihmisen kanssa jolle olet ikäänkuin ilmaa, oli yksinäisin kokemus jota ei voi edes verrata yksineläjän kokemukseen yksinäisyydestä. Sosiaalisena luonteena jolla on laaja ystäväpiiri, naisena, kärsin suunnattomasti siitä, ettei meillä' ollut PUOLISONI kanssa mitään yhteistä. Söimme jopa eri ruokaa, katsoimme omia TV:tämme, molemmilla oli omat ystävät, täsin eri harrastukset, uskonnnoliset ja eettiset näkemykset.Asuimme yhdessä ja tunsin kalvavaa yksinäisyyttä, jota en ole koskaan yksin asuessa (nyt 5 vuotta) tuntenut. Itseänsä ei saanut tehtyä toiselle ymmärretyksi. Toisesta ei saanut tukea omien ongelmiensa käsittelyyn......
Usein mietin, onko missään yksinäisempi kuin yksinäisessä parisuhteessa jossa teet tavallaan kaiken yksin ja konkreettisesti saat tuntea päivittäin, ettei mielipiteilläsi, ajatulksillasi millään mitä teet tai jätät tekemättä ole toiselle mitään väliä....
Kokemuksia vastaavasta????
Ymmärrän hyvin yksinäisyyden kipuja, mutta aikoinaan elin järkyttävässä liitossa jossa suuri murheeni oli yksinäisyys. Päivittäinen asuminen ihmisen kanssa jolle olet ikäänkuin ilmaa, oli yksinäisin kokemus jota ei voi edes verrata yksineläjän kokemukseen yksinäisyydestä. Sosiaalisena luonteena jolla on laaja ystäväpiiri, naisena, kärsin suunnattomasti siitä, ettei meillä' ollut PUOLISONI kanssa mitään yhteistä. Söimme jopa eri ruokaa, katsoimme omia TV:tämme, molemmilla oli omat ystävät, täsin eri harrastukset, uskonnnoliset ja eettiset näkemykset.Asuimme yhdessä ja tunsin kalvavaa yksinäisyyttä, jota en ole koskaan yksin asuessa (nyt 5 vuotta) tuntenut. Itseänsä ei saanut tehtyä toiselle ymmärretyksi. Toisesta ei saanut tukea omien ongelmiensa käsittelyyn......
Usein mietin, onko missään yksinäisempi kuin yksinäisessä parisuhteessa jossa teet tavallaan kaiken yksin ja konkreettisesti saat tuntea päivittäin, ettei mielipiteilläsi, ajatulksillasi millään mitä teet tai jätät tekemättä ole toiselle mitään väliä....
Kokemuksia vastaavasta????
Vastaukset 4
Vanhimmat
Meillä sama meininki. Meinasin oikeasti seota päästäni. Teet tai kysyt mitä vaan, niin siihen ei reagoida millään tavalla. Siinä vaiheessa toisen ärsyttäminenkin on "hyvä" vaihtoehto, koska siloin hän edes reagoi. Mielestäni toisen täydellinen huomiotta jättäminen on äärimmäistä henkistä väkivaltaa. Ainoa keino selvitä tilanteesta, oli tehdä selväksi, että suhde loppuu. Tehdä se selväksi itselle ja miehelle. Vielä ei olla erottu, mutta rajoilla keikutaan. Eikä tästä ainakaan itsekkyydellä selvitä, jos aiotaaan yhdessä jatkaa.
Niin... Henkistä väkivaltaa kyllä muistuttaa ja aiheuttaa toisessa ahdistusta ja oman arvon tunteen laskua.
Samalla sorruin siihen, että aloin katsella muita miehiä huomion ja hellyydenkipeänä kun kotona ei saanut huomiota. (Seksiä kyllä oli, muttei henkisesti mitään )Oli ihana tuntea olevansa viehättävä ja mielenkiintoinen.
Toisen väliinptämättömyys provosoi itseäni käytökseen jota en edes hyväksy. En siltikään pidä oikeuteetuna pettämistä,koska omasta käytöksestä otetaan itse vastuu, mutta ihmisetn sietäisi ajatella miten parisuhdetta on vaalittava.(Tilanne provosoi)
Enkä kerjää enää huomiota vaikkakinolen imarreltu jos sitä spontaanisti osoitetaan. Nykyisellään ole tyttyväinen elämääni. Vaikka vlillä on yksinäinen fiilis se on lähinnä suru eikä ahdistus.
Kuulostaapa erittäin tutulta. Juuri tällä hetkellä elän tuollaisessa suhteessa. Erota kai pitäisi, jotta voisi joskus löytää kumppanin, joka huomioisi minut samoin kuin minä hänet. Totta on, että yksin tällaisessa parisuhteessa on vielä yksinäisempi kuin oikeasti yksin.
Oli todella kiva lukea muiden juttuja, koska itsellä sama juttu, tosin aika tuore.Olen jo pitkään seurannut tätä meidän tilannetta ja huomannut aivan saman asian. Tosi perseestä. Oon kaks vuotta hokenut samaa juttua miehelleni, ilman mitään tulosta. Ei se edes kuule ku puhun, tosin menemiseni kyllä rajottaa, kun taas omat menemiset on ihan aiheellisia aina!! Kesäisin vielä reissuhommissa, kuinka tätä kukaan nainen jaksaisi, tuskin kukaan?? Ainut mikä muakin vähän rajottaa on jo aikaisempi ero ja siitä lapsi, silloin mies sekosi aineisiin, joita en voinut äitinä hyväksyä. Nyt minua ei muuten vaan enää ole olemassakaan ja ainakaan ihmisenä minua ei nykyinen mieheni osaa arvostaa.. Muiden naisten katselu kyllä on kohdallaan ja aina jotenkin selvitettävissä. Ihmettelen monesti mikä minusta tekee niin pahan, ettei kukaan oikeasti osaa minua aidosti rakastaa, olenko oikeasti liian kiltti?? Koska ulkonäössäni ei ole mitään moittimista ja muutenkin olen mukava enkä kyllä tyhmyydelläkään pilattu, olenko vaan aina väärässä paikassa väärään aikaan. En tiedä mitä tekisin mutta jotain oikeasti aitoa kaipaisin, tämä on oikeasti vaikeaa..