Tämä on laajennus r_e:n sosiaalinen yritys -ketjuun...
Vajaakuntoisen työllistämisessa on vastakkain kaksi erilaista vapauskäsitystä: onko arvokasta se, että yksilöllä on vapaus tehdä työtä ja siten saada mielekkyyttä ja sisältöä elämäänsä, omaa rahaa unohtamatta.
Vai onko arvokkaampaa se, että yksilö saa vapaasti päättää täyttääkö päivänsä itse arvokkaana pitämällään toiminnalla eikä yhteiskunta pakota siihen omia agendojaan.
Molempi parempi.
Minun kokemukseni on se, että luova, aktiivinen ihminen pärjää mainiosti ilman työtäkin. Tällainen ihminen keksii puuhaa ja toisaalta selviytymiskeinoja. Ja usien hänen sosiaalinen verkostonsa on sellainen kuin hän sen toivookin olevan. Joko paljon rauhaa omille ajatuksille tai paljon vuorovaikutusta samanmielisten tai mahdollisimman monenlaisten kanssa.
Näille ihmisille erilaiset työllistämisvälineet ovat kai enemmän uhka ja rasite kuin positiivinen asia.
Kansantaloudellisesti asia ei ole järin merkityksellinen, koska kyseisen kaltaiset henkilöt eivät edusta isoa osaa kansalaisista eivätkä he perusduunissa viihdy tai ehkä pärjääkään. Osa saa aikaan enemmän hyvää päivärahalla ja vaikka bändinsä kanssa tuusaamalla kuin nyrpeinä hautausmaan haravoijina.
Ei, maamme talous ei kestä jos KAIKKI valitsevat noin, mutta kun suurin osa ei valitse.
Mutta sitten on se toinen ryhmä: ne, joille työn teko olisi mieluisaa, mutta työelämän kynnys liian korkealle. Heille on vapautta lisäävää saada jalan alle se tarvittava porras, jonka avulla he pääsevät mukaan ns normaaliin elämään.
Mutta kaikki eivät ole samanlaisia eikä kaikkiin tepsi samat kikat. Eläköön erilaisuus.
huh kun tuli pitkä, anteeksipyyntö!
Vajaakuntoisen työllistämisessa on vastakkain kaksi erilaista vapauskäsitystä: onko arvokasta se, että yksilöllä on vapaus tehdä työtä ja siten saada mielekkyyttä ja sisältöä elämäänsä, omaa rahaa unohtamatta.
Vai onko arvokkaampaa se, että yksilö saa vapaasti päättää täyttääkö päivänsä itse arvokkaana pitämällään toiminnalla eikä yhteiskunta pakota siihen omia agendojaan.
Molempi parempi.
Minun kokemukseni on se, että luova, aktiivinen ihminen pärjää mainiosti ilman työtäkin. Tällainen ihminen keksii puuhaa ja toisaalta selviytymiskeinoja. Ja usien hänen sosiaalinen verkostonsa on sellainen kuin hän sen toivookin olevan. Joko paljon rauhaa omille ajatuksille tai paljon vuorovaikutusta samanmielisten tai mahdollisimman monenlaisten kanssa.
Näille ihmisille erilaiset työllistämisvälineet ovat kai enemmän uhka ja rasite kuin positiivinen asia.
Kansantaloudellisesti asia ei ole järin merkityksellinen, koska kyseisen kaltaiset henkilöt eivät edusta isoa osaa kansalaisista eivätkä he perusduunissa viihdy tai ehkä pärjääkään. Osa saa aikaan enemmän hyvää päivärahalla ja vaikka bändinsä kanssa tuusaamalla kuin nyrpeinä hautausmaan haravoijina.
Ei, maamme talous ei kestä jos KAIKKI valitsevat noin, mutta kun suurin osa ei valitse.
Mutta sitten on se toinen ryhmä: ne, joille työn teko olisi mieluisaa, mutta työelämän kynnys liian korkealle. Heille on vapautta lisäävää saada jalan alle se tarvittava porras, jonka avulla he pääsevät mukaan ns normaaliin elämään.
Mutta kaikki eivät ole samanlaisia eikä kaikkiin tepsi samat kikat. Eläköön erilaisuus.
huh kun tuli pitkä, anteeksipyyntö!
Vastaukset 14
Vanhimmat
tälle ajattelulle se, että toinen saa kuitenkin jotain liian helpolla ja onkin tyytyväinen.
Kaiken tän kilpajuoksun ja kasvun tavoittelun peruslähtökohtana on, että ihminen on tyytymätön siihen mitä on. Pitäis olla koko ajan enemmän. Auta armias, jos joku onkin tyytyväinen vähään eikä haluu juosta mukana.
Niinhän se taitaa olla...
Minä olen kai melkoinen keskitien tallaaja itse: en ikimaailmassa luovu vapaaehtoisesti tietyistä rahaa vaativista, minun mielestäni elämää sulostuttavista mutta rahaa vaativista tavoistani. Esimerkiksi autoilu, matkustelu, hyvä ruoka ja juoma ovat sellaisia.
Toisaalta en luovu runsaasta vapaa-ajasta, silloinhan sitä juuri tehdään niitä rahaa vaativia kivoja juttuja.
Mutta ei minua haittaa jos joku on onnellinen työttömyyspäivärahallakin. Se on hänen lahjakkuuttaan se.
Sitten alkaa mulla kyllä keittää jos
a) työttömänä köllivä valittelee rahanpuutetta vaikka duunia olisi (kaikille työttömille ei ole, osalle on)
b) itse kiireensä ahneuksissaan tai mistä syystä lie kehittänyt valittaa kiireitä.
Eli teitä on monia, kannattaa kulkea semmoista johon on itsellä sopivat saappaat.
Jees, tääkin vielä.
vastata itse omaan kysymykseesi. Nuo vapauskäsitykset eivät onneksi ole ristiriidassa keskenään, vaan voivat toteutua rinnakkain. Hyvä niin, mielestäni.
sanaan sun kanssa samaa mieltä:) Itse olen ollut ajoittain työttömänä, mutta mulla on riittänyt paljon töitä niinä aikoina. Sellaista mistä ei saa palkkaa, musta mistä on yleensä poikinut niitä palkallisia töitä. Työllistämiskurssit ja pakkotyöt on aivan ajanhukkaa ja kiusaamista mulle. Estävät yleensä sen oikean työllistymisen... Mutta kuulun suht pieneen porukkaan, niinkuin totesit.
politiikkaan (ja oveenkin olen liimannut lapun EI VAALIMAINOKSIA).
Mutta tuntuu vaan luontevalta ajatella, että ihminen haluaa tehdä työtä. En tarkoita tässä työllä olemassa olevia työmarkkinoita, työmahdollisuuksia tai työkkärin pakkoharjoittelupaikkoja. Tarkoitan ihmisen sisäsyntyistä tarvetta "tehdä jotain".
yhteiskuntamallissa lait, säädökset ja käytännöt olis tietysti sellaisia että jokaiselle löytyisi se oma, paras tie.
Mutta niin kuin totesit, liika vapaus ei sovi kaikille. Ja yhteiskuntana, yhteisten sopimusten mukaan tässä pitäisi yrittää toimia. Vaikeaa on.
Ja lopeta tuo loisiminen.
Viikon päästä maanantaina taas - ensi viikko on tervetullutta LOMAA :)
kun työtöntä sanotaan elämänhallintansa menettäneeksi ja hänet pakko-ohjataan työllisyyskursseille tuen menettämisen uhalla lähes välittömästi työttömäksi jouduttuaan.
Kukako sanoo? No nämä työllisyyskurssien pitäjät perustelevat kurssin tarpeellisuutta tällä seikalla.
Kuinka niin työtön on menettänyt elämänhallintansa, jos menettää työnsä ilman omaa syytään? Eivätkö ne elämänhallintansa menettäneet ole pikemminkin niitä, jotka päättivät esim. lakkauttaa tehtaan ja irtisanoivat kaikki työntekijät?
No oisko se kumminkin siten että ne joiden elämänhallintaa työttömyys ei horjuta, ohjautuvat itse sinne minne mielivät?
Siis yleensähän se menee niin että kun lafkaa kuopataan, niin sieltä on jo lähteneet kytkemään ne, joilla on parhaat mahdollisuudet työmarkkinoilla. Ne, joilla on paras osaaminen ja/tai verkostot. Ja ne, joille fyysinen siirtyminen on mahdollista.
Viimeisinä päivinä duuniin saapuvissa on lähinnä chillailijoita (työura niin lähellä loppua ettei enää käytännössä mennä mihinkään, odotellaan vain että eläkeputki aukeaa), sementtiin valettuja (rakenteilla oleva talo, perikunnan tai muun kautta mutkikkaasti järjestyvä omaisuus tms pitää paikkakunnalla eikä muuta ole tarjolla) ja uran jatkon suunnitteluun huonosti motivoituneita.
Tämä viimeinen ryhmä on sitten se, johon niitä toimenpiteitä kohdistetaan.
Usein ihan aiheesta.
Matala motivaatio voi johtua monesta syystä, masennus ei lainkaan mahdoton. Ja kuten tiedämme, masennus näkyy sitten aikanaan mm alkoholin kulutuksessa ja itsemurha-alttiudessa.
Ei, jokainen työtön ei ole elämäänsä hallitsematon juoppo, joka rasvaa kaulakiikkuaan minkä lampaanhässinnältä ehtii. Mutta moni työttömäksi jäävä hyötyy siitä, että ammattilaisen kanssa käy läpi omaa osaamistaan ja miettii mitä töitä voisi saada tai minkä lisätaidon hankkimisesta olisi etua.
Minusta on niin että työkkärissä toimitaan aika pitkälti kumileimasimina. Ei niinkään ajatella varsinkaan vähän tuntemattomimpien kohdalla ihmistä yksilönä vaan kyseinen ihminen "kategorisoidaan" automaattisesti sosiaalipummi-alkoholisti-narkkari-linnassa istuja-tyyppiin. Todelliset tuollaiset taasen, siis ainakin ne joissa on edes jonkin verran sitä kunnollisuutta jäljellä, niin niitä sitten yksilöllisesti hyysätään kädestä pitäen, eikä kuitenkaan saada mitään aikaan - koska ihminen ei halua saada muutosta aikaiseksi.
Muistanpa itsekin kun jäin muinoin työttämäksi ihan minusta johtumattomista syistä, ja ilmoittauduin työkkäriin, niin eipä mennyt montaa päivää kun alkoi pakkokiristys sen suhteen, että nyt on vaan pakko mennä kurssille joka alkaa sinä ja sinä päivänä. Ihan mielenkiintoinen tilanne kaikkiaan kun siihen mennessä olin omannut kuitenkin työhistoriaa valmistumisen ja intin välillä, ja lähes heti intin jälkeenkin menin/pääsin töihin. Voidaan puhua vuosista tässä yhteydessä.
Eli ilmeisesti kaikkea muuta kuin "valtion rahoilla elelevä pummi", liiton rahoille tipahtanut että niinku senkään puolesta ei ollut kiinni. Jos tuota aspektia tarkastelee. Minulla ei myöskään valitettavasti ole taipumuksia ryhtyä sosiaalipummiksi. Mutta silti, lähes välittömästi alkoi pakkokiristys täysin turhalle kurssille.
Pääsin lusmuilemaan kyseiseltä kurssilta ehtimällä mennä töihin, johon minut haluttiin, ilman työkkärin apuja, ennen kurssin alkua. Enkä usko jotta kyseisestä kurssista olisi ollut yhtään mitään iloa - minulle ainakaan.
Sosiaalisia yrityksiä löytyy aina vain enemmän. Syy on yksinkertainen. Esim kierrätyksessä on helppo hyväksikäyttää sekä työntekijää että yhteiskuntaa.
Sovitaan että yritys on sosiaalinen ja ottaa työntekijöitä vastaan kun yhteiskunta tukee ja ohjaa työntekijät firmaan. Työtön pakotetaan työsuhteeseen joka on hänen hyvinvointinsa vastainen. Yhteiskunta maksaa vaikka muutaman kuukauden ajan 1700 eur työllistämistukea per työllistetty. Työntekijä saa 300 eur, loppu menee toimitusjohtajalle. Tukien päättyessä päättyy sosiaalisuus yhden työntekijän osalta ja otetaan taas uusi työntekijä jota hyväksikäyttää.
Tätä tapahtuu eduskunnan ja kaikkien siunauksella koko ajan.
Mut, aina joku kuitenki ottaa ittensä, vaikka asian ei pitäis koskettaa. Tai luulee, että kaikille toimii sama konsti. Ja joo, työttömistäkin niitä löytyy.