Unelma onnesta

ulla Utelias

Vieläkö unelmoit onnesta, siis muunlaisesta kuin missä nyt elät?
Itselläni on vielä valtavasti haaveita. Enkä kykenisi elämään ilman niitä. Unelmat siivittävät arkielämän harmaat päivät, välillä ihan kullan kimalteisiksi.
Lasten pieninä ollessa haaveilee ajasta jolloin he ovat omillaan. Panostetaan laatuaikaa parisuhteeseen. Mutta, mutta.. sitten huomaakin, että mitäs yhteistä meillä onkaan, onko mitään?
Olenko elänyt vain muiden elämää, oma elämä on jäänyt elämättä. Nyt on aikaa haaveilla täyttymättömistä toiveista.
Nyt elän minä, omillani.

18

683

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Omillaan oleva

      Edelliseen viitaten, - niin nyt vasta olen omillani - mutta jaksanko toteuttaa omaa unelmaani enää - elän vaan päivän kerrallaan ja se on onnea - mutta onko sekin vain unelmaa?

      • Onneli

        Haittaako se mitään, jos se tuo onnea? Oletan että olet nainen. Jos olisit mies sanoisin, että ota nuori vaimo ja perusta perhe. Siinä olisi konkretiaa unelmalle. Tuolloin ihminen on taas niin kiireinen, ettei ehdi unelmoimaan, vaan voi elää onneaan kaikilla aisteillaan.


      • unelmoija..
        Onneli kirjoitti:

        Haittaako se mitään, jos se tuo onnea? Oletan että olet nainen. Jos olisit mies sanoisin, että ota nuori vaimo ja perusta perhe. Siinä olisi konkretiaa unelmalle. Tuolloin ihminen on taas niin kiireinen, ettei ehdi unelmoimaan, vaan voi elää onneaan kaikilla aisteillaan.

        ...olikin kun tytöntyttö muistikin mammaa;))Kertoakseen vasikan syntymän, mitä sai olla näkemässä.Se oli hänenkin mielestä ilonen asia;))Nämä on minun mielestäni niitä onnen hetkiä.Ei unelmia.


      • Onneli
        unelmoija.. kirjoitti:

        ...olikin kun tytöntyttö muistikin mammaa;))Kertoakseen vasikan syntymän, mitä sai olla näkemässä.Se oli hänenkin mielestä ilonen asia;))Nämä on minun mielestäni niitä onnen hetkiä.Ei unelmia.

        ... liittyy kaihoa ja pelkoa. Jos ajattelee ihanaa vasikan syntymää vaikka, niin sitten me ajattelemme sen kohtaloa seuraavaksi.

        Lapset eivät tätä osaa ajatella. Kaikki ovat pienenä niin söpöjä, vasikat, possut, vauvat, koiranpennut, pörröiset kisulit ... ja elämä on niin onnellista ja tuntuu jatkuvan ja jatkuvan.

        Mutta myös vanhukset ovat söpöjä. Olin kunnan terveyskeskuksessa työssä ja työtoverina oli erikoissairaanhoitaja, joka osasi hyvin esittää vanhusta. Hellästi ja kaikella rakkaudella. Häneltä opimme katsomaan ihmistä paljon rikkaammalla asteikolla. Yleensä vain kuljemme suljetuin, rakkaudettomin aistein.

        Kaipaamme työelämää, kun se on ohitse. ;))


      • myötäeläjä;)
        unelmoija.. kirjoitti:

        ...olikin kun tytöntyttö muistikin mammaa;))Kertoakseen vasikan syntymän, mitä sai olla näkemässä.Se oli hänenkin mielestä ilonen asia;))Nämä on minun mielestäni niitä onnen hetkiä.Ei unelmia.

        Kiitos Sinun mamman, että lapsenlapsi ymmärtää iloita ja ymmärtää elämän perustan. Vaikutuksesi on vankkumaton.

        :)


      • unelmoija..
        Onneli kirjoitti:

        ... liittyy kaihoa ja pelkoa. Jos ajattelee ihanaa vasikan syntymää vaikka, niin sitten me ajattelemme sen kohtaloa seuraavaksi.

        Lapset eivät tätä osaa ajatella. Kaikki ovat pienenä niin söpöjä, vasikat, possut, vauvat, koiranpennut, pörröiset kisulit ... ja elämä on niin onnellista ja tuntuu jatkuvan ja jatkuvan.

        Mutta myös vanhukset ovat söpöjä. Olin kunnan terveyskeskuksessa työssä ja työtoverina oli erikoissairaanhoitaja, joka osasi hyvin esittää vanhusta. Hellästi ja kaikella rakkaudella. Häneltä opimme katsomaan ihmistä paljon rikkaammalla asteikolla. Yleensä vain kuljemme suljetuin, rakkaudettomin aistein.

        Kaipaamme työelämää, kun se on ohitse. ;))

        jos olisin sanonut tytölle...Et, kohtahan se teurastetaan kuiteskin...Voin kertoo et hän oli sil hetkel opiskelupaikan navetas.


    • Onneli70

      Olen yli-ikäinen tälle palstalle, mutta näin otsikon ja tulin kurkkaamaan. :)

      Vähän vanhempana voin kertoa, että kun lapset lentävät pesästä ja pesä jää kymmenien vuosien jälkeen tyhjäksi, huomaa kahdenvälisen suhteen tuijottavan suoraan silmiin. Mitä oikeastaan tiedän tuosta ihmisestä? Kuin varjo, kun käytännön asiat vievät huomion. Mitä yhteistä, mitä eroa ja ne likaiset sukat ja pyykinpesut.

      Kuitenkin itse haluan pitää kiinni olemassa olevista elementeistä ja toimia niillä. Niistä suhteen rippusista, mitä jäljellä on myllerryksen keskellä.
      Mitä oikeastaan tapahtui. Voi, nyt harja majastani murtui, sanoo runoilija.

      • ulla Utelias

        Nyt pysähdyn uteliaana miettimään onneani. Mikä antaa sen onnen. Tuoko, jonka kanssa on eletty niin monet vaiheet? Onko tuo minulle edes tuttu? Nyt kysyn, mitä meillä on yhteistä? Lapset, lapsenlapset... niiden käynnitkö, niiden yhteydenpidotko ovat ne ainoat yhteiset tekijät. Voinhan pitää heihin yhteyttä ilman toistakin.
        Apua! Kuka tuo ihminen on, mitä tekemistä minulla on hänen kanssaan. Asunto, jota myös kodiksi kutsutaan, en siihen välttämättä toista tarvitse. Eihän meillä ole enää mitään puhumista keskenämme. Tiedän puhumattakin, mitä tehdään milloinkin.

        Alan elää unelmilleni, haaveilleni. Siellä on minun elämäni kultahiput. Arki ja rutiinit, ne kaikki kyllä hoituu varmalla rutiinilla. Mutta minä elän onneani unelmissa. Lähden lentoon, liidän vielä pitkään ja nautin elämästä. Unelmoin sopusoinnusta oman itseni kanssa ja se on paljon se. Luulen olevani jo aika varmalla pohjalla. Ja koko ajan paranee....


      • 1943
        ulla Utelias kirjoitti:

        Nyt pysähdyn uteliaana miettimään onneani. Mikä antaa sen onnen. Tuoko, jonka kanssa on eletty niin monet vaiheet? Onko tuo minulle edes tuttu? Nyt kysyn, mitä meillä on yhteistä? Lapset, lapsenlapset... niiden käynnitkö, niiden yhteydenpidotko ovat ne ainoat yhteiset tekijät. Voinhan pitää heihin yhteyttä ilman toistakin.
        Apua! Kuka tuo ihminen on, mitä tekemistä minulla on hänen kanssaan. Asunto, jota myös kodiksi kutsutaan, en siihen välttämättä toista tarvitse. Eihän meillä ole enää mitään puhumista keskenämme. Tiedän puhumattakin, mitä tehdään milloinkin.

        Alan elää unelmilleni, haaveilleni. Siellä on minun elämäni kultahiput. Arki ja rutiinit, ne kaikki kyllä hoituu varmalla rutiinilla. Mutta minä elän onneani unelmissa. Lähden lentoon, liidän vielä pitkään ja nautin elämästä. Unelmoin sopusoinnusta oman itseni kanssa ja se on paljon se. Luulen olevani jo aika varmalla pohjalla. Ja koko ajan paranee....

        esimerkiksi se, kun rintasyöväksi epäilty kokkare osoittautuukin joksikin muuksi. Tällaiset onnelliset hetket tuovat maustetta elämään, sitä lyhytvaikutteista insuliinia. Pitkäaikaisen vaikutus alkoi kauan sitten ja jatkuu loppuikäni, koska sen vaikutus tavallaan pysäytettiin muutaman vuoden takaiselle tasolle.


      • Saimander
        ulla Utelias kirjoitti:

        Nyt pysähdyn uteliaana miettimään onneani. Mikä antaa sen onnen. Tuoko, jonka kanssa on eletty niin monet vaiheet? Onko tuo minulle edes tuttu? Nyt kysyn, mitä meillä on yhteistä? Lapset, lapsenlapset... niiden käynnitkö, niiden yhteydenpidotko ovat ne ainoat yhteiset tekijät. Voinhan pitää heihin yhteyttä ilman toistakin.
        Apua! Kuka tuo ihminen on, mitä tekemistä minulla on hänen kanssaan. Asunto, jota myös kodiksi kutsutaan, en siihen välttämättä toista tarvitse. Eihän meillä ole enää mitään puhumista keskenämme. Tiedän puhumattakin, mitä tehdään milloinkin.

        Alan elää unelmilleni, haaveilleni. Siellä on minun elämäni kultahiput. Arki ja rutiinit, ne kaikki kyllä hoituu varmalla rutiinilla. Mutta minä elän onneani unelmissa. Lähden lentoon, liidän vielä pitkään ja nautin elämästä. Unelmoin sopusoinnusta oman itseni kanssa ja se on paljon se. Luulen olevani jo aika varmalla pohjalla. Ja koko ajan paranee....

        vaikka ei niin onnellinen olekaan, masentua ei saa. "Masentuminen vie liian paljon myönteistä energiaa" sanoi aikoinaan Nobel-palkinnon saaja. Eletyn elämän vaiheet menestyksineen ja metetyksineen, lastemme ja lastenlastemme nykytilanne ja tulevaisuus usein mietityttää, mutta kaikkeen emme voi vaikuttaa.
        Elämän tie ei aina ole sileäta asfalttia, matkallamme on myös vaikeankulkuisia polkuja ja karikoita. Elämämme suuri mysteerio on se, ettemme tiedä mikä polku on se oikea ja missä ja milloin polku päättyy. Ominaista matkallamme on kuitenkin se, että takaisinpäin emme pääse, eteenpäin on mentävä. Askel askeleelta, jokaisesta uudesta päivästä kiitollisinä elämme kuin se olisi meidän viimeinen.


      • elma05

        Tähän oli pakko vastata.OLen tänä vuonna eläkkeelle jäänyt yrittäjä ja opettelen eläkeläisen arkea.Täytyy myöntää,että lähinmäinen minulla on(ollut jo 45 vuotta) ,mutta en taida tuntea koko miestä.Niin todella erilaisiksi olemme muuttuneet vuosien varrella .Ei mitään yhteistä enää!Mitähän meillä aikoinaan oli kun yhteen liityimme?Tätä usein ajattelen.
        Harrastukset ovat ihan erilaiset,ruokamieltymykset samoin ja telkkaria katsomme kukin omassa huoneessamme.EI todellakaan yhtään televisio-aihetta ,joita voisimme yhdessä katsoa.
        Lastenlapset hieman yhdistävät,kun he meillä vierailevat.Osataan edes heittäytyä leikkimielisiksi...onneksi.


      • 1943
        elma05 kirjoitti:

        Tähän oli pakko vastata.OLen tänä vuonna eläkkeelle jäänyt yrittäjä ja opettelen eläkeläisen arkea.Täytyy myöntää,että lähinmäinen minulla on(ollut jo 45 vuotta) ,mutta en taida tuntea koko miestä.Niin todella erilaisiksi olemme muuttuneet vuosien varrella .Ei mitään yhteistä enää!Mitähän meillä aikoinaan oli kun yhteen liityimme?Tätä usein ajattelen.
        Harrastukset ovat ihan erilaiset,ruokamieltymykset samoin ja telkkaria katsomme kukin omassa huoneessamme.EI todellakaan yhtään televisio-aihetta ,joita voisimme yhdessä katsoa.
        Lastenlapset hieman yhdistävät,kun he meillä vierailevat.Osataan edes heittäytyä leikkimielisiksi...onneksi.

        ei aina ole onnellinen. Itse menin melko iäkkäänä naimisiin ja elin etäliitossa. Eläkeläisenä piti muuttaa saman katon alle. Mutta muutin yksin mieheni asuntoon, hän lähti pilven reunalle. urin paljon,mutta jaksoin olla töissä. Surun jälkeen on alkanut uusi ikioma elämä. En aio sitoutua, mutta olen tavannut mieslesken, jonka kanssa on mukavaa yhdessä. Olemme aivan uudessa tilanteessa. Voimme puhua puolisoistamme, nuoruuden seikkailuista ja kaiken maailman asioista, joista aviopuolison kanssa ei voinut. Emme suunnittele yhteistä tulevaisuutta, kummallakin oli onnellinen avioliitto.


      • ulla Utelias
        1943 kirjoitti:

        ei aina ole onnellinen. Itse menin melko iäkkäänä naimisiin ja elin etäliitossa. Eläkeläisenä piti muuttaa saman katon alle. Mutta muutin yksin mieheni asuntoon, hän lähti pilven reunalle. urin paljon,mutta jaksoin olla töissä. Surun jälkeen on alkanut uusi ikioma elämä. En aio sitoutua, mutta olen tavannut mieslesken, jonka kanssa on mukavaa yhdessä. Olemme aivan uudessa tilanteessa. Voimme puhua puolisoistamme, nuoruuden seikkailuista ja kaiken maailman asioista, joista aviopuolison kanssa ei voinut. Emme suunnittele yhteistä tulevaisuutta, kummallakin oli onnellinen avioliitto.

        ole liiton pituudesta kiinni se ollaanko onnellisia. Naapurissa asuu aviopari, jotka ovat olleet pian viisikymmentä vuotta naimisissa ja he ovat onnellisia, se näkyy ulospäinkin!
        Sitten on mielettömän paljon noita avioliittoja, jotka ovat pysähtyneet jollekin asemalle ja molemmat ovat tyytymättömiä tilanteeseen.
        Sääliksi käy.


      • sen oivaltaminen
        ulla Utelias kirjoitti:

        Nyt pysähdyn uteliaana miettimään onneani. Mikä antaa sen onnen. Tuoko, jonka kanssa on eletty niin monet vaiheet? Onko tuo minulle edes tuttu? Nyt kysyn, mitä meillä on yhteistä? Lapset, lapsenlapset... niiden käynnitkö, niiden yhteydenpidotko ovat ne ainoat yhteiset tekijät. Voinhan pitää heihin yhteyttä ilman toistakin.
        Apua! Kuka tuo ihminen on, mitä tekemistä minulla on hänen kanssaan. Asunto, jota myös kodiksi kutsutaan, en siihen välttämättä toista tarvitse. Eihän meillä ole enää mitään puhumista keskenämme. Tiedän puhumattakin, mitä tehdään milloinkin.

        Alan elää unelmilleni, haaveilleni. Siellä on minun elämäni kultahiput. Arki ja rutiinit, ne kaikki kyllä hoituu varmalla rutiinilla. Mutta minä elän onneani unelmissa. Lähden lentoon, liidän vielä pitkään ja nautin elämästä. Unelmoin sopusoinnusta oman itseni kanssa ja se on paljon se. Luulen olevani jo aika varmalla pohjalla. Ja koko ajan paranee....

        Monessa pitkässä liitossa käy noin. Tuttavapiirissäni on liian monta pariskuntaa, joilla ei enää ole mitään muuta yhteistä kuin aikuiset lapset ja omaisuus. Se saa miettimään miten onnellinen itse asiassa olin. Meillä oli hyvää yhdessä, vaikka olimme hyvin erilaisia ihmisiä, harrastimme kaikenlaista, yhdessä ja erikseen, eikä 40 yhteisen vuoden aikana jutunaiheet koskaan loppuneet.
        Vaikeuksia oli toki meilläkin, pitkään liittoon mahtuu paljon, ja mieheni vakava sairaus teki viimeiset vuodet todella raskaaksi. Silti olimme onnellisia, meillä oli jotain mitä kaikille ei koskaan suoda, hyvin voimakas yhteenkuuluvaisuuden tunne, joka kantoi vaikeuksien yli. Olimme aina me, loppuun asti.
        Enää en varsinaisesti unelmoi onnesta, minusta onni on niissä arjen pienissä asioissa. Tässä juuri nyt omannäköisessä elämässäni, lapsissa, lapsenlapsissa, ystävissä ja harrastuksissa. Terveyttä tietysti toivon, niin itselleni kuin läheisilleni.
        Sitoutua en enää haluaa, olen koko aikuisikäni elänyt jonkinlaisessa parisuhteessa ja minulle riittää. Olen muutenkin elänyt elämän ns. väärässä järjestyksessä. Ensimmäinen lapsi tuli kun olin vasta 17 ja tutkinnot olen suorittanut vasta aikuisiällä. Olisiko nyt itsenäisen elämän vuoro.


      • aamun virkku*
        Saimander kirjoitti:

        vaikka ei niin onnellinen olekaan, masentua ei saa. "Masentuminen vie liian paljon myönteistä energiaa" sanoi aikoinaan Nobel-palkinnon saaja. Eletyn elämän vaiheet menestyksineen ja metetyksineen, lastemme ja lastenlastemme nykytilanne ja tulevaisuus usein mietityttää, mutta kaikkeen emme voi vaikuttaa.
        Elämän tie ei aina ole sileäta asfalttia, matkallamme on myös vaikeankulkuisia polkuja ja karikoita. Elämämme suuri mysteerio on se, ettemme tiedä mikä polku on se oikea ja missä ja milloin polku päättyy. Ominaista matkallamme on kuitenkin se, että takaisinpäin emme pääse, eteenpäin on mentävä. Askel askeleelta, jokaisesta uudesta päivästä kiitollisinä elämme kuin se olisi meidän viimeinen.

        Minulle on suurin onnettomuus se, jos toinen ei ole onnellinen. Mies tai lapsista joku.

        Minun onneni tulee toisilta.


      • 1943
        sen oivaltaminen kirjoitti:

        Monessa pitkässä liitossa käy noin. Tuttavapiirissäni on liian monta pariskuntaa, joilla ei enää ole mitään muuta yhteistä kuin aikuiset lapset ja omaisuus. Se saa miettimään miten onnellinen itse asiassa olin. Meillä oli hyvää yhdessä, vaikka olimme hyvin erilaisia ihmisiä, harrastimme kaikenlaista, yhdessä ja erikseen, eikä 40 yhteisen vuoden aikana jutunaiheet koskaan loppuneet.
        Vaikeuksia oli toki meilläkin, pitkään liittoon mahtuu paljon, ja mieheni vakava sairaus teki viimeiset vuodet todella raskaaksi. Silti olimme onnellisia, meillä oli jotain mitä kaikille ei koskaan suoda, hyvin voimakas yhteenkuuluvaisuuden tunne, joka kantoi vaikeuksien yli. Olimme aina me, loppuun asti.
        Enää en varsinaisesti unelmoi onnesta, minusta onni on niissä arjen pienissä asioissa. Tässä juuri nyt omannäköisessä elämässäni, lapsissa, lapsenlapsissa, ystävissä ja harrastuksissa. Terveyttä tietysti toivon, niin itselleni kuin läheisilleni.
        Sitoutua en enää haluaa, olen koko aikuisikäni elänyt jonkinlaisessa parisuhteessa ja minulle riittää. Olen muutenkin elänyt elämän ns. väärässä järjestyksessä. Ensimmäinen lapsi tuli kun olin vasta 17 ja tutkinnot olen suorittanut vasta aikuisiällä. Olisiko nyt itsenäisen elämän vuoro.

        toisin päin eli opiskelin nuorena ja perustin perheen iäkkäänä. Nuorena aikuisena minulla oli melko itsenäinen vaihe, mutta koko ajan huolehdin taustalla lapsuusperheestäni, jolla oli paljon ongelmia lähinnä sairauksien takia. Viimeinen puhelu äitini kanssa oli, kun kiitin häntä häälahjasta. Hän kuoli heti sen jälkeen. Seurustelin kauan tulevan mieheni kanssa ja näin jälkeenpäin ajatellen vietimme aikaa kaksistaan ennen avioliittoa, kun meille ei sitä eläkeläisinä suotu. Nyt minäkin elän tätä itsenäistä aikaa. Lapset tulevat toimeen omillaan. Olen kehitysvammaisen sisareni edunvalvoja, häntä käyn säännöllisesti tervehtimässä. Meille kummallekin on annettu elämänmyönteinen perusvire.


    • onnenonkija..

      kun vielä tässä iässä löytää kanssamatkaajan, jonka kanssa tuntee olevansa samalla aaltopituudella.

      • Onnea on omistaa ystäviä jotka kuuntelevat kun omat haaveet romahtavat.
        Onnea olla ihminen jonka puoleen muut voivat kääntyä kun oma taakka painaa.

        Ei ole enää mitään mieltä rakentaa omalle kohdalleni suuria onnen odotuksia tulevaisuuteen, koska kokemus on opettanut ettei meillä ole mitään pysyvää oltilaa tai onnea, omista haluista ja odotuksista huolimatta.
        Pieni hetki voi kaataa kaiken, tai sama pieni hetki voi tarjota onnea joka tuntuu elämän parhaalta hetkeltä.

        Sekunnit, minuutit, tunnit ja vuorokaudet johtavat ajan jatkumoon jonka sisällöstä ei itse voi tehdä kaikkia ratkaisuja.

        Tämä hetki, nämä läheiset ihmiset luovat tässä hetkessä minun elämäni onnen.
        Haaveet voivat olla kuinka lennokkaita tahansa, mutta tässä hetkessä eläen, kaikesta nauttien olen onnellinen tästakin päivästä.

        En tiedä mitä huominen antaa.
        Etten pettyisi, en rakenna haavelinnaa joka voi sortua, mutta kaiken kokemukseni asetan kivijalaksi uudelle onnelle mikäli se jossain on tulossa.
        Kuka tietää kuinka elämä on kortit jakanut, joko olemme tuhlanneet valttimme, vain onko meillä vielä se jokin salainen ase jonka avulla elämä avaa uusia ovia, vaikka pakka olisi jo kertaalleen pelatulta tuntunutkin.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Et olisi piilossa enää

      Vaan tulisit esiin.
      Ikävä
      76
      3432
    2. Loukkaantunut lapsi on yhä kriittisessä tilassa

      Seinäjoella Pohjan valtatiellä perjantaina sattuneessa liikenneonnettomuudessa loukkaantunut lapsi on yhä kriittisessä t
      Kauhava
      30
      2071
    3. Minä en ala kenenkään perässä juoksemaan

      Voin jopa rakastaa sinua ja kääntää silti tunteeni pois. Tunteetkin hälvenevät aikanaan, poissa silmistä poissa mielestä
      Ikävä
      68
      1939
    4. Tiedän, että emme yritä mitään

      Jos kohtaamme joskus ja tilaisuus on sopiva, voimme jutella jne. Mutta kumpikaan ei aio tehdä muuta konkreettista asian
      Ikävä
      19
      1500
    5. Miten hetki

      Kahden olisi paras
      Ikävä
      28
      1411
    6. Mitä, kuka, hä .....

      Mikähän sota keskustassa on kun poliiseja on liikkeellä kuin vilkkilässä kissoja
      Kemi
      26
      1348
    7. Näin pitkästä aikaa unta sinusta

      Oltiin yllättäen jossain julkisessa saunassa ja istuttiin vierekkäin, siellä oli muitakin. Pahoittelin jotain itsessäni
      Ikävä
      6
      1316
    8. Noh joko sä nainen oot lopettanut sen

      miehen kaipailun jota sulla EI ole lupa kaivata. Ja teistä ei koskaan tule mitään. ÄLÄ KOSKAAN SYÖ KUORMASTA JNE! Tutu
      Ikävä
      67
      1267
    9. Taisit sä sit kuiteski

      Vihjata hieman ettei se kaikki ollutkaan totta ❤️ mutta silti sanoit kyllä vielä uudelleen sen myöhemmin 😔 ei tässä oik
      Ikävä
      10
      1207
    10. Kerro nainen

      Milloin huomasit, että kyse ei ole ihastumisesta vaan jostain selvästi vakavammasta.
      Ikävä
      53
      1035
    Aihe