Mitäkö muutoksia halutaan?
Hallintokulttuurin rappeutuminen on kaiken pahan alku.
Nykyään valtuusto on pelkkä kumileimasin eikä hallituskaan sen parempaa arvosanaa ansaitse. Virkamiehet leimauttavat pitkävaikutteiset ja useammalle budjettikaudelle ulottuvat päätökset valtuustossa, läpihuuto juttuna. Hetan Hukkien kiinteistövero jne, annetaan sitten reilusti valtuutettujen päätettäväksi, ihan itse.
Jos kunnanvaltuutetut olisivat arvonsa tuntevia valtakirjan haltijoita, olisi nykyvirkamiesjohdon olemassa olo asetettu jo ajat sitten kyseenalaiseksi, mutta kun ei.
Kunnan rappeutunut tila johtuu siis kuntalaisten kyvyttömyydestä pitää puoliaan. Aivan käsittämätöntä.
Annatko sinä isäntänä ja emäntänä rengin tulla kuseksimaan korvaan? Et varmaankaan. Samasta asiasta on kyse.
Eli uuden valtuuston on rohkeasti otettava se paikka mikä sille kuuluu ja ehdoton auktoriteettiasema hallitukseen ja virkamiehiin. Paino sanalla "otettava", mitään ei saada vaan kaikki on otettava. Hallitus on saatava kuriin asioiden täytäntöönpanon valvonnassa ja asiallisessa valmistelussa. Siis kunnanhallituskin on valtuustolle alamainen. Virkamiehet ovat asteikossa seuraavina. Virkamieslutunalta on vaadittava niskuroimatonta ja vireää päätösten täytäntöönpanoa, tarvittaessa sangtioilla ryydittäen.
Näin sen pitäisi mennä, mutta sukulaisuuden tuomat rasitteet estänevät asioiden järkevän hoidon, vaikka kunta on sinä ja minä. Siis nuoleminen on kääntynyt itseään vastaan.

Vastaukset 4
Vanhimmat
päätöksenteko on pienen kylän elinehto. Hyväveli/sisar heittää nostamasta kättä tienpäälä jos meet vaatimaan jotakin porukkanyökyttelyn ulkopuolelta. Hyvä poliitikko paistattelee olalle taputuksissa ja yleisessä hymyssä ja hymistelyssä ja seon siinä.
Kaikki virkamiehet palkattakoon määräaikaisiksi max viisi vuotta eikä jatkoon enää pääsisi kun kymmenen vuoden päästä. Joutuisivat pakosta päivittämään koulutustaan ja tietämystään jotta olisi edes pienikin mahdollisuus päästä uudestaan virkaan. Nykyään homma ihan p......stä. Kokemus jostain papreinpyörityksestä tai saman opin jauhannassta vuodesta toiseen ei ole paras mahdollinen kelpuutus näihin hommiin. Urautuvat ja menevät piloille hyvin koulutetut ihmiset.
juuri noin mieki jattelen 5 vuotta maksimi niin pysyy vähän motivaatio yllä
Paljon mentäisiin tervehdyttämisessä eteen päin, jos kunnanjohtaja (pormestari) valittaisiin neljäksi vuodeksi kerrallaan. Irtisamonisajaksi riittää 15 minuuttia, eli aika jona ehtii kerätä omat kamppeet toimistosta. Valinnan voisi suorittaa kunnanhallitus.
Toinen askel oikeaan suuntaan tulee hallintokuntien esimiesten tulosvastuullisuudesta. Budjetin alittaminen toisi rahallisen bonuksen hallintokunnan työntekijöille. Ylittäminen taas aiheuttaa esimiehelle sangtiona vakavan varoituksen, kolmannesta ulos. Sosiaalitoimi jää tämän menettelyn ulkopuolelle.
Yhtä kaikki... Valtuuston pitää ottaa esimiesasemansa ja vaatia kunnanjohtajaa kantamaan vastuunsa siitä mitä hälle kunnanjohtana kuuluu, tinkimättömästi!