Uskotteko te siihe että kaikilla on ´´SE OIKEA`` tuolla jossain?
Olen ollut nyt sinkkuna vähän yli vuoden ja yrittänyt kyllä löytää jonkun jne. mutta kaikki ovat sanoneet että haluavat olla vain kavereita =( Mitä tehdä? Enkö kelpaa kenellekkää muuta ku kaverina?
Terv.
En haluu olla enää yksin...
Olen ollut nyt sinkkuna vähän yli vuoden ja yrittänyt kyllä löytää jonkun jne. mutta kaikki ovat sanoneet että haluavat olla vain kavereita =( Mitä tehdä? Enkö kelpaa kenellekkää muuta ku kaverina?
Terv.
En haluu olla enää yksin...
Vastaukset 12
Vanhimmat
"Uskotteko te siihe että kaikilla on ´´SE OIKEA`` tuolla jossain? "
Jos etsii aktiivisesti ja tutustuu vastakkaiseen sukupuoleen, niin kyllä. Kotoa se oikea ei tule hakemaan.
Olet liian kiltti naisille. Tutustu naisten iskuoppaisiin ja sivistä niillä itseäsi.
yli vuoden vain sinkkuna niin et tiedä yksinäisyydestä yhtään mitään.
Ja ei, kaikille ei ole sitä oikeaa odottamassa kun kaikille ei ole sitä "väärääkään" eikä ylipäätään ketään odottamassa.
Varmasti on, mutta sen oikean kohtaaminen on hyvin vaikeaa, siksi on järkevää tehdä parinvalinnassa myös kompromissejä.
ei ole, tiedän montakin ihmistä, jotka ovat eläneet elämänsä yksin- vastoin tahtoaan.
itsekin olen jo toivoni menettänyt.
Ei, ei todellakaan kaikille ole sitä oikeaa. Minäkin olen elänyt lähes koko elämäni yksin. En olisi halunnut.
Argh. Olet ollut siis vuoden yksin. Ei ole tarkoitus missään nimessä loukata, mutta minkä ikäinen oikein olet? Onko seurustelu joku elämäntapa, joka häiriintyy jos on "jopa" vuoden verran ihan itsensä kanssa? Riittääkö sinulle kuka tahansa?
Itse en kyllä vuoden yksineloa laske kovin pitkäksi ajaksi ihmisellä, joka oikeasti haluaa löytää hyvän kumppanin. Tiedän kyllä surullisen monta tapausta, jotka eivät ole kahta päivää kauemmin itsekseen. Se on minusta äärimmäisen häiritsevää ja kertoo jotain siitä, kuinka sinut ihminen on itsensä kanssa.
Ota se yksinelo elämyksenä ja rentoudu hetkeksi. Ei elämä ole "sitten kun", vaan se on "nyt kun" olit sitten yksin tai jonkun kanssa tätä kaikkea kokemassa.
Ihmiselle on monta oikeaa ja potentiaalista kumppania tuolla jossain, mutta vaatii kyllä oikeanlaiset olosuhteet, että se kohtaaminen tapahtuu. Yliyrittäminen ei kauheasti auta ja ihmiset kyllä aistivat sen, jos etsii vain "joku vaan" -tyyppistä parisuhdetta.
Mikä on yliyrittämisen ja järkevistä unelmistaan innostumisen ero?
Mä kuvittelen aina homman pitkälle kun tutustun uuteen ihmiseen. Kehitän unelmaa jota muokkaan toisen paljastuessa. Mä innostun aina hienosta (tai hienolta vaikuttavasta) ihmisestä todella paljon.
Tuollainen analyyttinen asenne ei oikein iske muhun. Nyrpistän nenääni tuollaiselle. Luonnotonta.
Mä uskon että säkin nimenomaan kaipaat jossain syvällä sellaista ihmistä joka on sun vastakappalees. Jos sille kaipuulleen ei anna raajoja; liikkumatilaa niin se ei liiku eikä tee.
Sut pitäis tuikata tuleen, totta tosiaan.
Vaikka oletkin noin hemmetin tunneköyhä ja näköalaton... mulla on ollut ikävä sua.
"Mikä on yliyrittämisen ja järkevistä unelmistaan innostumisen ero?"
Mitä yhteistä noilla kahdella asialla on ylipäätään? Tulen tänä yönä kovin helposti väärinymmärretyksi :(. En kai jaksa panostaa tarpeeksi vastalauseiden ennalta väistelyyn.
Yliyrittäminen on itselleni sitä, että ihminen harjoittaa laskelmoitua parinvalintaa kaikkialla missä liikkuu. Tällainen laskelmointi on hyvin läpinäkyvää ja jos otsassa lukee "olisitko mulle joku vaan?", niin minä en ainakaan lämpene.
Haaveilu on sen sijaan jotain, minkä varaan olen rakentanut tähänastisen elämäni. Suljen silmät monta kertaa päivän aikana, käyn pitkäkseni ja annan välähdysten tulla. Usein löydän itseni myöhemmin tilanteista, jotka olen jo nähnyt jossain muodossa noiden sessioideni aikana. En tiedä johtuuko tämä siitä, että tahdon asioita niin paljon, että saan ne tapahtumaan vai oppiiko jonkin aikaa tätä menoa tarkasteltuaan näkemään tapahtumakulut ennalta.
Onneksi osa haihatteluistani ei sentään toteudu, sillä hääkellot olisivat muuten soineet aika monta kertaa todella väärän tyypin kohdalla :).
Tottakai kaipaan jossain syvällä sisimmässäni ja vähän pinnallisemminkin vastakappalettani. Unelmani ovat myös yleensä hyvin hurjia enkä saa niitä aisoihin, vaikka yrittäisinkin. Olen mennyt monta kertaa tunteella lujaa vauhtia päin seinää. Silloinkin, kun tiedän että kaikki päättyy todella huonosti.
Nyt kuitenkin ensimmäistä kertaa elämässäni aistin, että unelmani ovat oikeasti kuolemassa ja joku sai tuhottua naiviuteni, jota viimeiseen asti varjelin. Vastakappaletta ei löydy etsimällä, joten en enää jaksa yrittää. En tahdo tuhlata nuoruuttani heittäytymällä älyttömiin tempauksiin rakkauden nimissä ja näiden jälkeisiin palautumisjaksoihin. Kotona on turvallista ja mukavaa. Olen viime aikoina löytänyt niin paljon uusia ulottuvuuksia elämästä itseni kanssa, että kaipuu on nyt tauolla jonkin aikaa.
Äh. Olet oikeassa, mut pitäis sytyttää uudelleen...kipinä on sammumassa :(.
Ps. Vaikka oletkin noin vittumainen ja ärsyttävän fiksu, on mullakin ollut ikävä sua.
Lasken punaisen ruusun naivistisuutesi haudalle, oi aikuinen nainen.
Tota joo....Palataan asiaan sitten kun olet ollut yksin koko elämäsi ja yli kolmekymmentä(30) vuotta.
Ei ole yhtä oikeaa. Niitä on monta. Eri asia on, löytävätkö kaikki sen.
En minäkään haluaisi olla, mutta ei ole haluista kiinni.