Kovin yksinkertaisina tuntuvat ihmiset pitävän näitä ihmissuhdeasioita, ainakin eri ketjuihin annettujen vastausten ja kommenttien perusteella.
Kakkosille annetaan yleensä ohjeeksi hakea itselleen vapailta markkinoilta se kumppani. Ihmisen tunne-elämä kun vaan ei mene niin että katsotaan että "ai olet vapaa, sopivan ikäinen ja näköinen, sinuun minä nyt rakastun" tai "koska olet varattu, painan nappia ja häviät mielestäni". Kakkoset haukutaan mitä kauheimmilla nimityksillä ja halutaan painaa heidät lokaan vaikka oikeastaan ainoa rikos josta heitä voidaan syyttää, on rakastuminen.
Pettäjien eroamattomuutta selitetään sillä että "ainoa ketä rakastaa on puoliso, koska muutenhan hän eroaisi". Tosiasia kuitenkin on että ihmisillä on niin paljon muitakin syitä pitää vanhasta suhteesta kiinni kuin se suuri rakkaus. Mukavuudenhalu, rohkeuden puute, turvallisuus, pelko aloittaa puhtaalta pöydältä jne. Ei ole kovin helppoa aloittaa elämää tavallaan uudelleen kun on mahdollisesti kymmeniä vuosia sitä elämää ja sen kulisseja rakentanut. Näytelmässä, jota myös parisuhteeksi kutsutaan, on vielä pääosien esittäjien lisäksi paljon sivuosanäyttelijöitä (lapset, vanhemmat, muut sukulaiset, perheystävät ym), joiden kaikkien tunteet painavat vaaassa.
Petetyille myös ohjeistetaan että "heitäppä ukko/akka mäelle". Kun toisen ihmisen kanssa elää, haluaa kuitenkin aina uskoa kaiken kääntyvän parhainpäin ja haluaa luottaa siihen että uskottomuudesta kärähtänyt kumppani kuitenkin vain hetkellisesti haki jotain vaihtelua ja teki virheen. Ei yhteistä elämää ole niin helppoa lopettaa noin vain edes tällaisessa tilanteessa.
Joskus tuntuu siltä että näissä ihmissuhdekiemuroissa ihmiset jaotellaan pahoihin (kakkoset ja pettäjät) ja hyviin (petetyt) ja unohdetaan kokonaan se että olemme kaikki vain ihmisiä joita tunne-elämä pitkälti ohjailee. Elämä olisikin kovin yksinkertaista jos näin ei olisi, mutta herää kysymys, olisiko elämä silloin elämisen arvoista?
Kakkosille annetaan yleensä ohjeeksi hakea itselleen vapailta markkinoilta se kumppani. Ihmisen tunne-elämä kun vaan ei mene niin että katsotaan että "ai olet vapaa, sopivan ikäinen ja näköinen, sinuun minä nyt rakastun" tai "koska olet varattu, painan nappia ja häviät mielestäni". Kakkoset haukutaan mitä kauheimmilla nimityksillä ja halutaan painaa heidät lokaan vaikka oikeastaan ainoa rikos josta heitä voidaan syyttää, on rakastuminen.
Pettäjien eroamattomuutta selitetään sillä että "ainoa ketä rakastaa on puoliso, koska muutenhan hän eroaisi". Tosiasia kuitenkin on että ihmisillä on niin paljon muitakin syitä pitää vanhasta suhteesta kiinni kuin se suuri rakkaus. Mukavuudenhalu, rohkeuden puute, turvallisuus, pelko aloittaa puhtaalta pöydältä jne. Ei ole kovin helppoa aloittaa elämää tavallaan uudelleen kun on mahdollisesti kymmeniä vuosia sitä elämää ja sen kulisseja rakentanut. Näytelmässä, jota myös parisuhteeksi kutsutaan, on vielä pääosien esittäjien lisäksi paljon sivuosanäyttelijöitä (lapset, vanhemmat, muut sukulaiset, perheystävät ym), joiden kaikkien tunteet painavat vaaassa.
Petetyille myös ohjeistetaan että "heitäppä ukko/akka mäelle". Kun toisen ihmisen kanssa elää, haluaa kuitenkin aina uskoa kaiken kääntyvän parhainpäin ja haluaa luottaa siihen että uskottomuudesta kärähtänyt kumppani kuitenkin vain hetkellisesti haki jotain vaihtelua ja teki virheen. Ei yhteistä elämää ole niin helppoa lopettaa noin vain edes tällaisessa tilanteessa.
Joskus tuntuu siltä että näissä ihmissuhdekiemuroissa ihmiset jaotellaan pahoihin (kakkoset ja pettäjät) ja hyviin (petetyt) ja unohdetaan kokonaan se että olemme kaikki vain ihmisiä joita tunne-elämä pitkälti ohjailee. Elämä olisikin kovin yksinkertaista jos näin ei olisi, mutta herää kysymys, olisiko elämä silloin elämisen arvoista?
Vastaukset 21
Vanhimmat
totuuksia yksinkertaiselta kakkoselta!
Tämä kommenttisi oli niin ennalta arvattavissa, täällä ei tunnu ihmiset tajuavan ettei välttämättä tarvitse olla ykkönen, kakkonen tai mitenkään muuten osallinen ihmissuhdesotkuihin ymmärtääkseen tunteita. Itse olen juuri eronnut pitkästä parisuhteesta johon ei liittynyt ketään kolmatta osapuolta, mutta pystyn sanomaan miten vaikeaa oli tehdä päätös eroamisesta vaikka rakkaus olikin kuollut aikoja sitten. Minulla ei ole minkäänlaista tarvetta puolustautua kaltaisiasi yksisilmäisiä ihmisiä vastaan, mutta ajattelin nyt kertoa selvennykseksi välttääkseni muut yhtä yksinkertaiset vastaukset. Toivoisin oikeasti kommentteja ihmisiltä joilla on OIKEASTI JOTAIN SANOTTAVAA.
tuottavansa jotain omalaatuista, ainutkertaista. Eikun nyt vain artikkeleita aiheesta kirjoittamaan. Analysoimaan totuuksia.
Ilmeisesti kirjoitukseni oli sinun mielestäsi jotenkin ainutlaatuinen ja ihmeellinen tai ainakin herätti sinussa jotain tunteita koska vaivauduit sitä kommentoimaan, kiitos siitä. Ihmettelen vaan sitä, miksi kuvittelet että haluaisin jotenkin analysoida tai kirjoittaa aiheesta artikkeleja? En koe olevani asiantuntija ihmisten tunne-elämän saralla, mutta olen sen verran elämää nähnyt, etten halua tuomita ihmistä tai hänen tekojaan yksisilmäisesti. Asioilla kun on aina ainakin kaksi puolta. Lähdin kertomaan oman näkökantani asiaan nimeltä uskottomuus, syystä että ymmärrän jollain tasolla kaikkia asiaan osallisia.
Olen hämmentynyt suhtautumisestasi, mutta ilmeisesti tänne ei voi kirjoittaa aiheesta muut kuin ne jotka haluavat haukkua kakkosia, vaimoja tai pettäjiä toinen toistaan rumemmilla nimityksillä ja aiheuttaa samalla tuntemattomille ihmisille pahaa mieltä täysin syyttä. Ehkä on niin sitten että ihmiset lukevat mieluummin kirjoituksia joissa kaadetaan sontaa toisten niskaan, siinä tapauksessa olen erehtynyt vahingossa kirjoittamaan tähän foorumiin, pahoittelen tilannetta, lupaan ettei toistu. Hyvää syksyn jatkoa sinulle ja muille kirjoitustani kommentoineille.
Petetty ja suhteesta lähtenyt joutuvat molemmat läpikäymään uudestaan lopetettua suhdettansa (entistä suhdettansa). Se entinen elämä hiipii alati kannoilla tavalla jos toisella. Nopea uusi suhde on pakoa entisestä elämästä, ja usein tämä uusikin suhde epäonnistuu, kun edellistäkään suhdetta ei ole omassa päässä puitu loppuun. Avioeron puinti voi kestää monia vuosia, jotkut eivät kykene koskaan enää oikeaan luottamukselliseen suhteeseen. Hyvä uusi, terve suhde parantaa entisestä suhteesta syntyneitä haavoja. Paljon elämän jatkuvuuteen vaikuttaa myös onko ero ollut väkivaltainen, vai onko vain vuosien saatossa kasvettu toisistaan maan äärii. Avioerot/avoerot eivät ole helppoja juttuja, jos ne ovat helppoja eroajat eivät koskaan ole tosissaan olleetkaan toisiinsa kiintyneitä/sitoutuneita.
ei ole,täysin samaa mieltä aiemman kirjoittajan kanssa.
Olen vuosia käynyt läpi eroani,en ole voinut aloittaa uutta suhdetta,koska rakastin ja luotin todella.
Kuitenkaan se ei mennyt niin kuin halusin,vaan toinen oli pitänyt salasuhdetta yllä jo vuosia ja oli selvästi helpottunut kun tajusin erota pettämisen selvittyä.
Vaikka hän laittoikin minun tekemään kaiken että ero tuli,vasta nyt ymmärrän,ei hän rakastanut.
Siksi en enää märehdi eroa vaikka kauan meni,että pääsin yli.
Ex-ni aloitti heti samaan syssyyn uuden parisuhteensa muuttamalla salaystävänsä kanssa yhteen,ja vaikuttaa onnelliselta.
se, ettei elämä tosiaankaan ole pelkkää mustaa ja valkoista.
Yksi lempiaforismejani on "Tekonsa voi harkita, sanansa voi valita, tunteet kulkevat omia teitään".
Sylvi Kekkosen sanoja - ja hän varmasti tiesi, jos kuka, mistä puhuu.
lainkaan, jos ihminen toimisi vain järjen mukaan. Ihminen on tunteiden vietävissä, tunne menee usein yli järjen. Siinä kohtaa on turha selittää, että lakkaa tykkäämästä, niin yksinkertaista se mukamas on, heh.
Oi ja voi, kyll´ä se niin on, että ihminen ohjaa tunne-elämäänsä eikä toisinpäin., jos siis haluaa. Mutta kun on ihmisiä, jotka eivät halua ottaa vastuuta tekemisistään tai tunne-elämästään vaan oikeuttavat tekojaan tuntemuksillaan.
Tunteminen ja tunteet eivät aina vaadi tekoja mutta teot vaativat aina päätöksen siitä, mitä teen tai jätän tekemättä. Päätös vaatii myös aina syy-seuraus ajattelun mutta sitähä nämä muka-tunneihmiset eivät suostu huomioimaan kun "tuntee ohjailee elämää".
Olet kyllä oikeassa siinä että ihminen pystyy ohjailemaan tunteitaan, joku ihminen paremmin kuin toinen. Sitten on vielä niitä ihmisiä joita voisi kutsua jopa tunteettomiksi, jotka antavat vain ja ainoastaan järjen ohjailla elämäänsä.
En suinkaan halunnut puolustella kenenkään tekoja tai tekemättä jättämisiä tunteisiin vedoten, vaan halusin tuoda sen näkökohdan esille ettei elämä aina ole niin simppeliä kuin luullaan.
Ei ihminen pysty päättämään järkeä käyttäen että "minun kannattaa nyt rakastua tuohon ihmiseen" tai"tuohon ihmiseen en voi rakastua koska olen varattu/hän on varattu".
Ihminen rakastuu jos on rakastuakseen ja sen jälkeen päättää antautuuko tunteiden vietäväksi vai työntääkö tunteet syrjään. Ottaako riskin kun alkaa suhteeseen varattuun henkilöön, ottaako riskin kun lopettaa vanhan turvallisen suhteen ja heittäytyy uuteen, pistääkö petturin ulkoruokintaan vai ottaako riskin ja jatkaa suhdetta todennäköisesti jatkuvasta kakkossuhteesta huolimatta.
Jos käytettäisiin vain ja ainoastaan järkeä, kukaan ei alkaisi kakkossuhteisiin, sillä jokaisen järkihän sanoo ettei niissä ole hyvä olla sen paremmin kakkosella kuin pettäjälläkään, puolisosta puhumattakaan.
Vaan kun on ne tunteet...
Ei kukaan ole luullutkaan että elämä on simppeliä. Kukaan ei ole myöskään luvannut, että elämä olisi oikeudenmukaista. Kukaan ei myöskään tiedä, elämmekö toisen kerran.
Joten tämä yksi ainoa elämä olisi käytettävä niin, että kuuntelee oma sydäntään. Sydämen ääni kertoo, voiko kumppaniin luottaa, se kertoo milloin on rakastunut oikeasti ja milloin on aika lopettaa suhde.
Sydämen ääni kertoo myös valehteleeko puoliso vai onko hän luotettava. Luota vaistoosi. Se pieni piipitys jostain syvältä, joka hokee jotakin ja jonka yrität vaientaa. Älä vaienna sitä. Tiedät kyllä mikä on oikein.
Näitä Regina-kommentteja tahtoo taas pukata pikkuisen liikaa. Onko aikaihmiset todella näin naiiveja ja heittävät vastuun elämästään ja toiminnastaan "sydämelle". Oi aikoja, oi tapoja, enää ei tarvitse ihmetellä avioerotilastoja, sydänhän siellä määräilee...
Ei kait kukaan rakastu ensisilmäyksellä? Jos huomaa, että mies on varattu miksi suostua tapailemaan. Ellet nyt sitten heti ensivilkaisulla ole rakastunut. Sitähän voi kieltäytyä tapailemasta varattua, niin ei myöskään pääse rakastumaan siihen varattuun. Se on sitä yksinkertaisuutta.
Joskus kyllä voi kieltäytyä tapailemasta mutta aina ei asia niin ole. Tiedän lähipiiristä yhden tapauksen jossa molemmat osapuolet olivat varattuja, lähimmät työtoverit keskenään, viettivät aikaa keskimäärin kymmenen tuntia vrk yhdessä, ihastuivat, rakastuivat, ovat nyt molemmat eronneet ja asuvat yhdessä. Ei se elämä aina oe niin yksioikoista kuin saattaisi luulla.
Juuri noin se menee, asiat eivät ole aina yksinkertaisia eivätkä varsinkaan mustavalkoisia.
Henkilökohtainen haasteeni parisuhteessa on puolison haluttomuus. Sitä ihmisten on vaikea ymmärtää. Yleensä halukkaampi syyllistetään oikopäätä ja ohjataan eroamaan jos kaihoaa miehen kosketusta. Nainen on joko itse aiheuttanut miehen haluttomuuden, mies on uskoton tai nainen lihonnut. Mutta kun haluttomuuskaan eivalitettavasti ole niin yksinkertaista.
Täytyypä myös todeta, että todella hyvä kirjoitus osuit varmasti asian ytimeen. Todellakin ole tpohtinut asiaa, kiitos enemmän tällaisia fiksuja kirjoituksia eikä aina vain moittimista.
niin, että ihastumisia tulee ihmisen elämän varrella eteen. Parisuhteessa onkin aika pitkälle kysymys siitä, että haluatko rakastaa tuota ihmistä, haluatko sitoutua häneen, haluatko kestää, ja koittaa parhaasi mukaan rakastaa silloin, kun takkuaa, koska takkuaa joka tapauksessa.
Minulta lähti kuusi viikkoa sitten kumppani rinnaltani, suhde kestänyt jo varmaan yli puoli vuotta, en vaan tyhmä ollut sitä huomannut.
Minun kanssani on kuulema niin tylsää ja köyhää.
Olen tässä niinkuin lehmä märehtinyt pallero kerrallaan kaikkia asioita, ja alan pikkuhiljaa nousta täältä surun surkeista syövereistä.
Olen minäkin näiden yhdentoista vuoden aikana ihastunut toiseen ihmiseen, mutta eihän sitä silleen lähdetä, kun on luvannut toista rakastaa myös siinä kivikkoisen polun pätkällä.
Omasta mielestäni hyvä parisuhde perustuu hyvin pitkälti siihen kaikkeen hyvään, mitä alussa oli, ja sen ylläpitämiseen.
Hyvä minä, ukko just lähtenyt parturikampaajan matkaan.
Laitoin hänet itseni edelle melkein kaikessa.
Yhteistä velkaa melkein satatuhatta.
Sen verran kuopasta olen ylös rämpinyt, että menköön kaikki, itseppä tähän olen lähtenyt, vaikken näin luullutkaan käyvän.
Ei varmaan tartte mun vähään aikaan lähteä miehiä kyliltä katteleen.
on ahterista, kivasti kirjoitit. Tosiasiat kohdaten, ketään syyllistämättä. Kun ei se kuitenkaan siitä miksikään enää tule. Itse otin asiat aikalailla samalla tavalla aikoinaan, ja veikkaan, että ilman ylimääräisten vihan tunteiden lietsomista sisälläni (esim sitä toista naista kohtaan) pääsin uuden elämän alkuun vähän vaivattomammin.
mutta lisaisin viela,etta omakohtaisesti en ole paas
tanyt tunteitani valloilleen "varattuja" kohtaan!etiikka estanyt!
Itse olen ihastunut varattuun mieheen. Olen hänelle avautunut tunteistani, sekin jo kaduttaa. En ikinä menisi hänen kanssaan sänkyyn, en tahdo satuttaa itseäni enkä häntä enkä hänen tyttöystäväänsä.
Minä ajattelen sen niin, että jos hän pettäisi tyttöään minun kanssaan hän luultavasti pettäisi minuakin jonkun kanssa. Eri asia olisi, jos hän jättäisi tyttönsä ja alkaisi suhteeseen kanssani. Minulla on tilanne jo siinä pisteessä että ihastukseni on laimenemassa, alan hyväksyä sen, etten koskaan tule saamaan häntä. Sattuu, mutta pahemmin sattuisi jos olisin maannut hänen kanssaan.
Jokainen tekee mitä haluaa, ei se ole minun ongelmani, mutta varoitan vain, että älkää satuttako itseänne.
Parisuhteessa ollaan melko harvoin vain pelkästä rakkaudesta. Jokaisella suhteella on kulissinsa, niin ystävyyssuhteissa kuin parisuhteissa, vanhempi/lapsi -suhteessa, sukulaissuhteissa ym.
Yksi asia kaikkia suhteita yhdistää; kulissien taakse, edes hetkellisesti, kutsutaan tutustumaan vain ihminen, joka ei jaottele ihmisiä hyviin ja pahoihin, moralisoi, saarnaa tai anna jonninjoutavia ohjeistuksia. Tässä piilekin se salaisuus, että toisten ihmisten virheitä osoittelevat ja tuomitsevat juuri sellaiset ihmistyypit, jotka eivät osaa suhtautua asioihin asioina eikä ihmisiin ihmisinä. Ja sehän juuri elämässä olisi tärkeää.