"Tavallisia" naisia löytää mistä?

Täällä jatkuvasti kerrotaan kuinka miehet eivät hyväksy "vähemmän nättejä" naisia vaan jotain missejä etsivät tai että kaikki ovat vain seksin perässä joten ei ihmekkään kun ei löydä.

Haluaisin nyt kuulla mistä niitä suht normaalipainoisia, jopa "rumia", hiljaisia/ujoja/reippaita, raittiita, mahdollisesti alle 30-vuotiaita, lapsettomia naisia löytää sitten ihan tositarkoituksella?

Tämä ryhmä kun on se jota moni mies kaipailee.

Baareisssa joko heitä ei ole tai jos on niin vaikuttaa että he eivät monellekaan miehelle korvaansa lutkauta.

Jos sovitaan että nettitreffejä ei lasketa koska sen verran surullisen kuuluisia on ainakin omat kuulemani esimerkit näiden deittisivustojen toimivuudesta.

Nyt voitte ojentaa auttavan kätenne kaikille miehille jotka vaikeroivat mutta haluaisivat kuitenkin ihan normaalin parisuhteen.

Joten mistä niitä löytää tai jos kuulut viiteryhmään niin missä sinä vietät aikaa ja uskaltaako sinua sieltä "iskeä"?
161525
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Kuulun viiteryhmään, mutta minua on nätiksikin sanottu.

Haluaisin itsekin löytää sen tavallisen ja selkeän ja rehellisen miehen mutta minullakin on ongelma - en tiedä mistä löytää. Ja ymmärrän toisaalta miksi: koska se missä minut voisi säännöllisesti tavata, on ikävä kyllä vain töissä ja työmatkalla. Tai epäsäännöllisesti ulkoilemassa lähimaastossa, ehkäpä joskus kirpputorilla, juoksutapahtumista, kirjakaupassa käyn suht usein. Vaateostoksilla hyvin harvoin, en pidä materialismista, perustan arvoni syvempiin asioihin.

Olen joskus miettinyt että missä on sellainen mies joka viihtyisi luonnossa ja mökillä, pitäisi kuntoilusta ja uskoisi vielä parisuhteeseen ja siihen että uskollisuus on hienompaa kuin pettäminen. Uskollisuus on hieno juttu, pettäminen paljon helpompaa.

Yksi paikka voisi kyllä olla jokin iltaopiskelutaho. Olen itsekin ajatellut opiskella vielä työn ohella.

Aika vähän minusta on apua. Mutta kerropa mistä minä löydän ne tavalliset miehet? :)

Äänestä
  • Siihen varmaan on vaikea vastata mistä niitä kaikkineen löytää.

    Itse olen 80 vm. ja jo baarini lähinnä kiertänyt kun ei tuo alkoholikaan maistu.

    Mietin kuule ihan samaa mutta ajattelin noin yleisesti kysäistä tuota kun tiedän tyyppejä jotka kamppailee samojen asioiden kanssa. Tuntuu että teidät on maa niellyt tai jotain?

    Ehkä pitäisi alkaa iskemään kaikkea liikkuvaa niin lenkkipolulla kuin kaupassakin ja kirjastossa niin ehkä sitten natsaisi?

    Kyllähän me taidetaan olla työpaikoilla/oppilaitoksissa päivisin jonka jälkeen varmaan mennään myös kotiin. Sitten jotakin harrastusta, salia ja lenkkeilyä päälle, mahdollisesti hieman illan istujaisia. Elokuvissakin tulee käytyä silloin tällöin, samoin kuin kaupoissa että on vaatteita päälle laitettavaksi ja ruokaa masuun. Kirjakaupassa harvemmin käyn mutta kirjastossa sitäkin tiiviimmin. Iltaopiskeluista en usko hirvittävästi miehiä löytyvän.

    Henkilökohtaisesti pidän luonnossa liikkumisesta mutta olen ehkä enemmän kuitenkin kaupunki-ihminen. Kuntoilu nyt kuuluu asiaan ja uskolliseen parisuhteeseen uskon myös syvästi. Että kyllä meitä löytyy, voi olla vain vaikea törmätä yhtä aikaa samassa paikassa nähtävästi. Sen takia kaikkia osapuolia helpottaakseni tuollaista hieman typerää kyselin.

    Suurin ongelmani omalla kohdalla on että kaikenlainen pinnallisuus ja nykyinen seksikeskeisyys ja muu sellainen ei itseä kiinnosta ja toisaalta kun olen selviytyjä-tyyppiä niin itselleni sinkkuus ei tuota ongelmia. Kuitenkin sitä miettii että ehkä sitä joskus törmäisi johonkin jossakin...

    Äänestä

  • yksi kaikkien... kirjoitti:

    Siihen varmaan on vaikea vastata mistä niitä kaikkineen löytää.

    Aika unelmatapaukselta kuulostat. ;)

    Äänestä

  • oot vielä vapaana. kirjoitti:

    Aika unelmatapaukselta kuulostat. ;)

    Joopajoo... Kyllähän sitä aina netissä toisia kehutaan unelmatapauksiksi yms,
    mutta todellisuudessa kiinnostus kuolisi johonkin pinnalliseen asiaan,
    kuten siihen että mies ei ole yhtä komea kuin kaverin mies,
    tai siihen että hän on 5cm liian lyhyt.

    Naiset ovat kyllä kovia kehumaan mukaviksi, fiksuksi yms, mutta
    käytännössä niillä ominaisuuksilla ei ole mitään merkitystä, jos
    homma tökkää siihen jos mies ei ole ulkoisesti riittävästi naisen silmää
    miellyttävä. Komea mies taas saa ulkonäkönsä myötä anteeksi monia epämiellyttäviä
    ominaisuuksia, koska saa naisen hormonit hyrräämään siten
    että järki unohtuu.

    Harva nainenhan myöntää olevansa pinnallinen, vaikka sellainen olisikin.
    Käytännössä homma on paljon raadollisempaa kuin mitä netissä lässytetään.

    Äänestä

  • Minua ei nykyisin kiinnosta liian passivoituneet naiset jotka käyvät korkeintaan ruokakaupassa, ja loppuosan päivästä mesettävät tai katsovat tv:tä.
    Ei vain kiinnosta tuhlata elämäänsä liian passivoituneen ja innostumattoman naisystävän kanssa jotain ruutua tuijottaen, kun samaan aikaan kaikkialla tapahtuisi kaikkea mielenkiintoista.
    Ja tiedän kyllä mistä niitä naisia löytää, jotka eivät vietä elämäänsä himassa nyhjöttäen.

    Äänestä

  • Lieneekö tästäkään kellekään mitään hyötyä,mutta itse olen kyllä hurahtanut tuohon tansseissa käymiseen.Siis ihan sitä perinteistä lavatanssia,yms kursseja.Jotenkin mukavampaa porukkaa kuin kuppiloissa ja se viina ei ole aina se päällimmäinen asia.
    Ja erittäin helppoa tutustua toisiin ihmisiin.
    Mutta silloinhan se löytyy kuin vähiten odottaa..

    Äänestä

  • oot vielä vapaana. kirjoitti:

    Aika unelmatapaukselta kuulostat. ;)

    Niin, täytyyhän minussa jotain vikaa olla kun näin ei ole käynyt. ;)

    Tai ehkä sitten en ole ehkä huolinut huonoja suhteita ja kumppaneita

    Vapaus näillä näkymin jatkuu koska todellakin ei hirvittävästi ole potentiaalia näkyvissä.

    Äänestä

  • -76 kirjoitti:

    Lieneekö tästäkään kellekään mitään hyötyä,mutta itse olen kyllä hurahtanut tuohon tansseissa käymiseen.Siis ihan sitä perinteistä lavatanssia,yms kursseja.Jotenkin mukavampaa porukkaa kuin kuppiloissa ja se viina ei ole aina se päällimmäinen asia.
    Ja erittäin helppoa tutustua toisiin ihmisiin.
    Mutta silloinhan se löytyy kuin vähiten odottaa..

    Näin olen kuullut. Valitettavasti itse en ole tanssimisesta kiinnostunut kun vaikka rytmitajua löytyy niin suomalainen iskelmä yms. ei kiinnosta ja kehon luonnollinen jäykkyys (liikunnasta huolimatta) on sellainen että se vaikuttaa lähinnä koomiselta.

    Varmasti hyvä ja parempikin paikka tutustua kuin disko nuo lavatanssit, siinä olet ihan oikeassa.

    Äänestä

  • kiinnostaa--- kirjoitti:

    Minua ei nykyisin kiinnosta liian passivoituneet naiset jotka käyvät korkeintaan ruokakaupassa, ja loppuosan päivästä mesettävät tai katsovat tv:tä.
    Ei vain kiinnosta tuhlata elämäänsä liian passivoituneen ja innostumattoman naisystävän kanssa jotain ruutua tuijottaen, kun samaan aikaan kaikkialla tapahtuisi kaikkea mielenkiintoista.
    Ja tiedän kyllä mistä niitä naisia löytää, jotka eivät vietä elämäänsä himassa nyhjöttäen.

    Ei minuakaan kiinnosta passiiviset miehet, eli passivoitumisesta ollaan samaa mieltä. :)

    Toivon juuri että löytäisin aktiivisen miehen jonka kanssa voisi kaikenlaista kivaa puuhastaa ja tehdä "löytöretkiä" maailmaan. Ja sillä aikaa kun sitä ei ole löytynyt, teen niitä itse. Esim. joka vuosi pakko päästä pitkälle lomalle alpeille hiihtämään. Toukokuu parasta aikaa siellä. Hiihtoa, aurinkoa! :) Talvilajeja harrastaisin enemmänkin mutta Suomen talvet kun ovat mitä ovat. Ainakin etelässä.

    Lisäksi pidän museoissa ja taidenäyttelyissä käynneistä. Niin, ja Apocalyptica oli aivan mahtava viime viikonloppuna. Olisihan sitä kaikenlaista, mutta kaksin kaikki kivempaa kuin yksin. Vai mitä?

    Tv:tä en omista, periaatteesta. Arvaapa kuinka moni on siitä huomauttanut. Ai et katso tv:tä? Täh, miksi? No siksi että se passivoi! :)

    Mutta hyvä jos sinä löydät naisesi. Kerropa minulle mistä löydän vastaavasti menevän ja sosiaalisen miehen? Mutta itsekästä en kelpuuta. Uskon vastavuoroiseen joustamiseen, en kompromisseihin.

    Äänestä

  • Aina sama juttu kirjoitti:

    Joopajoo... Kyllähän sitä aina netissä toisia kehutaan unelmatapauksiksi yms,
    mutta todellisuudessa kiinnostus kuolisi johonkin pinnalliseen asiaan,
    kuten siihen että mies ei ole yhtä komea kuin kaverin mies,
    tai siihen että hän on 5cm liian lyhyt.

    Naiset ovat kyllä kovia kehumaan mukaviksi, fiksuksi yms, mutta
    käytännössä niillä ominaisuuksilla ei ole mitään merkitystä, jos
    homma tökkää siihen jos mies ei ole ulkoisesti riittävästi naisen silmää
    miellyttävä. Komea mies taas saa ulkonäkönsä myötä anteeksi monia epämiellyttäviä
    ominaisuuksia, koska saa naisen hormonit hyrräämään siten
    että järki unohtuu.

    Harva nainenhan myöntää olevansa pinnallinen, vaikka sellainen olisikin.
    Käytännössä homma on paljon raadollisempaa kuin mitä netissä lässytetään.

    on se, että mies on hyvä sängyssä;) Ei-niin-komee pärstäkään ei haittaa kunhan kroppa on kohtalainen ja seksitaidot enemmän kuin riittävät. Mitäs sitä muuta tarvii?

    Ai joo, haitaks ei oo, jos em. lisäks olis mukava, rehellinen, uskollinen, omillaan toimeentuleva, sopivasti sosiaalinen...siinäpä sitä oliki. Mut siis pointti oli se, ettei komeus oo tärkeintä.Trust me. Mä tiedän mistä puhun.

    Äänestä

  • superslut kirjoitti:

    95% miehistä ilmeisesti ei oikein tajua, miten sängyssä pitäisi käyttäytyä. Esim. tämänhetkinen naisystävä, jolla on ollut varmaan satoja miehiä aikaisemmin, ei ole ikinä saanut miehen kanssa edes orgasmia, paitsi minun kanssa niitä tulee aina useita yhden session aikana (näitä sessioita yleensä useampi joka päivä).
    Kyseinen nainen myös aikaisemmin kuvitteli olevansa täysin haluton ja kykenemätön tapaus, mutta nyt on heittäytynyt mahdottomaksi nymfomaaniksi.

    Samanlaisia kokemuksia muidenkin naisten kanssa. Pihtareita ei ole olemassakaan, kaikki naiset ovat nymfoja mutta se riippuu tietysti miehestäkin.

    Äänestä

  • ........... kirjoitti:

    kehua itseään,vai mitä?

    Äänestä

Olen tavallisennäköinen, melko rauhallinen,käytän alkoholia harvoin (ja silloinkin kohtuudella), en tupakoi ja olen alle 30-vuotias (olen 21).

Opiskelujen takia aikaa tulee vietettyä koululla. Ja tietenkin kuin yksin asuu niin ruokakaupassa tulee pari kertaa viikossa käytyä. Lenkkeilen epäsäännöllisesti, riippuen ilmasta ja käytettävissä olevasta ajasta. Kavereiden kanssa käyn kahviloissa, syömässä, elokuvissa ja shoppailemassa.

Mistä löytyis nuorimies (21-25 vuotias) jotka kaikaa tällaisia naisia? Mies saisi olla kiltti, huomaavainen, tupakoimaton ja vapaa-aikanaan viihtyä muuallakin kun baareissa. Niin ja hakee seuraa tositarkoituksella, kuten minäkin.

Äänestä
  • Ihmettelenkin jos seuraa ei löydy.
    Toisaalta olet aika nuori eli että et ole kiertänyt niin pitkään kuin osa paikkoja joten mitään hätää sikäli ole.

    Ajattelin kysäistä asiaa koska uskon että juuri tuossa ikäryhmässä varmasti löytyisi ihmisiä jotka kaipaavat seuraa mutta baareista eivät sitä löydä. Mietin että ehkä pinnalliset arvotkin puolin ja toisin jotenkin myös karsivat kumppaneita, mikä on sääli.

    Itse olen vähän vanhempi ja tilanne on sama. Varmasti päällimmäisinä kriteereinä olisi fiksuus, luonne ja että jutut sopisi yksiin.

    Itselläni tilanne on usein se että "ehkä, mutta ei sittenkään" aika monen kanssa. Jotenkin sitä tulee sellainen hylkimisreaktio puolin ja toisin jos jossakin mahdollisesta seuraa sattuisi tapaamaan. Voin kyllä osan laittaa omaan piikkiini mutta uskon että kysymys on lähinnä että sitä ei vain tapaa sopivia ihmisiä tai tapaa heitä ympäristöissä ja tilanteissa jotka eivät ole ihanteellisia suhteen aloittamiselle.

    Äänestä

  • yksi kaikkien... kirjoitti:

    Ihmettelenkin jos seuraa ei löydy.

    Kyllähän meitä ns. ihan tavallisia näköjään ihmettelee samaa asiaa, eli missä, siis missä?? tapaisi kivoja miehiä tutustua?? Päivät, viikot, kuukaudet vaan menee, töissä, harrastus ja kotiaskareet ja pikku hiljaa passivoituu sohvalle kirja seurana päivästä toiseen. Haaveita ja unelmia on- puuhastella, saada uusia kokemuksia, elämyksiä mutta ei saa yksin ajoiks tai kaksin kaikki kokemusten jakaminen niin paljon antoisempaa.Voi huoh:) Minne tehdään joukko ryntäys yhdessä:)

    Äänestä

"Täällä jatkuvasti kerrotaan kuinka miehet eivät hyväksy "vähemmän nättejä" naisia vaan jotain missejä etsivät tai että kaikki ovat vain seksin perässä joten ei ihmekkään kun ei löydä."

Tämä on ns. paskapuhetta ja erheellinen käsitys, jota pitää yllä todennäköisesti yhdestä tai kahdesta ääliöstä muodostuva paskasakki, joka on ottanut asiakseen toistella paskaa vitsiään "rumien naisten" "käytettävyydestä".

Äänestä

Kommentoi aloitusta

yksi kaikkien... kirjoitti:

Täällä jatkuvasti kerrotaan kuinka miehet eivät hyväksy "vähemmän nättejä" naisia vaan jotain missejä etsivät tai että kaikki ovat vain seksin perässä joten ei ihmekkään kun ei löydä.

Haluaisin nyt kuulla mistä niitä suht normaalipainoisia, jopa "rumia", hiljaisia/ujoja/reippaita, raittiita, mahdollisesti alle 30-vuotiaita, lapsettomia naisia löytää sitten ihan tositarkoituksella?

Tämä ryhmä kun on se jota moni mies kaipailee.

Baareisssa joko heitä ei ole tai jos on niin vaikuttaa että he eivät monellekaan miehelle korvaansa lutkauta.

Jos sovitaan että nettitreffejä ei lasketa koska sen verran surullisen kuuluisia on ainakin omat kuulemani esimerkit näiden deittisivustojen toimivuudesta.

Nyt voitte ojentaa auttavan kätenne kaikille miehille jotka vaikeroivat mutta haluaisivat kuitenkin ihan normaalin parisuhteen.

Joten mistä niitä löytää tai jos kuulut viiteryhmään niin missä sinä vietät aikaa ja uskaltaako sinua sieltä "iskeä"?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu