Mua ärsyttää sellainen, että ihmisen arvoa mitataan perhestatuksen perusteella. Onko naimisissa tai ei, seurusteleeko vai ei ja kenties vielä on lapseton vaikka ikääkin on jo kolkyt ja risat. Elämä ei aina mene toivotunlaisessa järjestyksessä ja mutkia mahtuu matkaan, mutta silti voi olla onnellinen elämäntilanteessaan ja toiveikas tulevaisuuden suhteen. Muitten uteliaitten kyselyiden ja säälittävien huokausten vuoksi tulee turhaan tunne, että pitää selitellä jotain elämästään tai pahimmillaan kokee itsensä jotenkin epäonnistuneeksi. Onko liikaa vaadittu, että jokainen saisi elää tasavertaisesti omaa elämäänsä. Ja vielä uneksia vähän paremmasta.
naimaton vai naimisissa
Nimetön
8913
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Älä sinä karehdi muiden onnea olla naimisissa, ja saada lapsia.
Itte olet vapaa tekemään ihan kuin mielit. Itsetuntos vain on nollassa.
Oletko sinä niitä, jotka mollaavat naapurin sinkkutyttöä ja sukulaispoikaa? Rassukat eivät ole perheellisiä kuten sinä?
Minulla on 4 lasta ja edelleen eukkokin, mutta harva tuttavapariskunta muuta tekee kun arvostelee perheettömien elämää. Eron jälkeen ihmetellään kun ne sinkkukaverit ei ota yhteyttä. Itse ei 10v aikana ikinä kutsuttu kylään, kun ne illat oli pariskunnille ja muille perheille pyhitettyjä.
Miksi - sitä ihmettelen. Jokainen katsokoon peiliin ja eläköön sitä OMAA elämää.
ja parisuhteita ei vaan tehdä kun itsestä tuntuis et nyt vois sellasta haluta. Rakkaus ei syty ynnä muuta just kun haluaa. Ainoastaan opiskelu,työpaikan saaminen,auton ostaminen,rahan haaliminen..näihin voi itse vaikuttaa...
Itse jouduin nuorena härnäyksen kohteeksi työpaikalla ja joskus muuallakin. Pahinta on että siinä iässä ei osannut sanoa takaisin. Härnääjät oli yleensä niitä, joilla oli omat asiat menossa rempalleen. Se selvisi sitten myöhemmin.
Vanhemmalle härnääjälle kannattaa sanoa että onhan tässä vuosikymmeniä aikaa, entäs ittelläs. Se on kipeä paikka vanhemmalle ukolle, jonka komeus on mennyttä.
Ihmisien mielessä on arvoasteikko. Nuoret naimattovat ovat vielä hyvissä asemissa. Kun menet naimisiin hyppäät asteikolla huomattavasti ylemmäs. Ja kun saat vielä pari lasta oletkin jo tosi korkealla. Mutta kun tulee ero ja lapset menee entisen kumppanin mukaan tipahdat asteikolla vähintään sinkkujen tasolle, jos olet vielä reppana tyyppiä olet sitäkin alempana. Sitä vastoin lapset mukaan saanut jatkaa samalla tasolla, voi jopa noustakin.
Kun taas menet uuteen suhteeseen ja se näyttäisi onnistuvan pääset taas asteikolla ylöspäin. Et kuitenkaan niin ylös kuin ensimmäisessä suhteessa.
Eronnut taitaa olla monen mielestä vielä alemmalla tasolla kuin naimaton! Joten älkää murehtiko, jos ette ole "päässeet" naimisiin.
Ja eikös sinkkuutta aina välillä ihaillakin? Mikä nyt on muodissa milloinkin.
Kyllä ne muut asiat kuitenkin merkitsee mielestäni enemmän, että mille arvo-asteikolle ihminen sijoittuu. Jos nyt ihmiset on pakko sellaiselle asettaa. Tuntuu, että naiset sijoittaa ihmisiä tälläisten asioiden suhteen ihmisiä paremmuus järjestykseen enemmän kuin miehet. Esim. rinkula sormessa tuntuu olevan siksi tärkeämpi naiselle. Se jo nostaa naisen statusta korkeammalle. Ainakin jonkin aikaa. Ehkä seitsemän vuoden kihlauksen jälkeen arvo alkaa jo vähän heiketä... "No mutta me ollaan kuitenkin sentään kihloissa, toisin kuin Tiina ja Pentti"! Sitä voi lohduttautua.
Minä olen hiukan alle kolmekymmpinen nainen, puolisoni on päälle kolmekymmentä. Minä en ole koskaan ollut kihloissa, vaikka vakavissa seurutselusuhteissa olenkin elänyt, niin enkä tietenkään naimisissakaan. Minulla ei ole lapsia ja pärjään omilla rahoillani.
Nyt tuntuu että muille on alkanut muodostua ongelmaksi minun ja puolisoni pitkään kestänyt suhde. Me emme saa lapsia, emmekä ole vielä kokeneet tarpeelliseksi mennä naimisiin tai kihloihin. Jatkuvasi kysellään ja udellaan miksei ole lapsia, miksette ole kihloissa. Lapsi kysymykseen olen vastannut "ei ole, ei tule, eikä tilata" ja vitsikkäästi vastaan naimisiin menosta "menen sitten kun ukolla on niin paljon rahaa että kannattaa erota". En jaksa selitellä miksemme saa lapsia, miksi emme ole naimisissa jne jne.
Tosiaan tuntuu että lapsen teko tai naimisissa olo lisäisi olevinaan yhteiskuntakelpoisuuttamme.
Kaikki tuttavani jotka ovat lapsia vääntäneet ties monelleko eri miehelle tai naiselle, ovat eronneet. Minua ei todellakaan huvita liittyä tuohon remmiin. Ja voitte uskoa mikä sota siitä syttyisi jos minä naimattoman, lapsettomana alkaisin arvostelemaan muiden perhe-elämää tai kyseenalaistamaan miksi he ovat niitä lapsia tehneet. Samaa luokkaa kun laiha kysyisi lihavalta miksi hän on lihonut.
Tuntuu tuskaiselta kun perheelliset työpaikan kahvipöydässä alkavat yhteen ääneen pohtia miksen ole jo kihloissa / naimisissa mieheni kanssa. En minäkään ala siellä ääneen pohtimaan että miksi he ovat eronneet ja kenties menneet ties monettako kertaa jo uudelleen naimisiin.
On aika hassua että tällä vuosituhannella enää joku viitsii kommentoida ja puuttua toisten elämään kun se oma risainen elämäkin olisi elettävänä.
"kunnes kuolema erottaa" -joo, unen näitte että tuohon enää kukaan uskoisi.
Minun työpaikallani on 9 työntekijää joista vain kahdella on lapsia (ikää meillä on 30-56). Ehkä vähän erikoista, mutta kyllä se nykyään kuitenkin alkaa olemaan vähän yleisempää, että kaikilla ei ole lapsia. Ja nekin joilla on, saavat ne vanhempana kuin ennen. Ja miten se statusta nostaa, että on onnistunut "pykäämään" lapsen maailmaan. Kyllä se miten lapsen kasvatuksessa onnistuu, on isompi juttu. Ja itse en kyllä välitä, eikä oikeastaan kiinnostakaan onko jollain lapsia vai ei. Enkä tiedä kaikista, naapureista, työkavereista ja tutuista ovatko he naimisissa vai ei. Eikä se muuttaisi suhtautumistani heihin, jos saisin tietää, että joku onkin naimisissa. Tai ei ole.
Ystävänikin on silmissäni yhtä hyviä ihmisiä edelleen kuin ennenkin. Vaikka osalla on jo lapsia.
Meitä on kyllä tietysti toisinkin ajattelijoita, mutta eiköhän suurin osa ole niitä jotka ei ajattele mitään status-juttuja ja että ihmisen arvoa mitataan tuollaisilla asioilla.
Oletko varma, että et itse mittaa ihmisten arvoa näillä perusteilla ja siksi tunne itseäsi epäonnistuneeksi? Haluaisitko naimisiin ja lapsia siksi, että olisit jotenkin parempi ja arvosi nousisi?
Ja ei kaikki naimisissa olevat ole onnellisia. Ei se vaan, että on päässyt naimisiin luulisi olevan kellekään itseisarvo.