Olen seurustellut poikaystäväni kanssa yli kaksi vuotta. Alkuun kaikki meni loistavasti, en olisi voinut parempaa miestä kuvitelmieni mukaan löytää. Mutta nykyään välillämme ei ole henkistä yhteyttä lainkaan, aina jos yritän jostain keskustella niin hän ei halua tai häntä ei kiinnosta. Olen yrittänyt saada häntä kaikin keinoin puhumaan ongelmistamme, mutta aina hän kääntää selkänsä eikä suostu puhumaan mistään.
Tuntuu että ainoa yhteinen asia on seksi. Tosin sekin on nyt miehen puolelta harventunut, kerta kahdessa viikossa kuulemma riittää. Ei tosin minulle.
Minulla ei ole ystäviä, ja perheenikin on mikä on. Mieheni perhe taas on minulle se "turvapaikka ja koti", rakastan heitä kaikkia sydämeni pohjasta. Tuntuu että jättämällä mieheni loukkaisin heitä verisesti ja menettäisin heidät kaikki.
Nyt tutustuin muutama viikko sitten itseäni 5 vuotta vanhempaan mieheen, ja meillä synkkasi loistavasti, kaveripohjalta. Juttelemme yökaudet netin välityksellä (tapaamme yhteisen harrastuksen puolesta joka viikko, asumme samassa kaupungissa), ja tunnen taas pitkästä aikaa olevani elossa. Nyt parin viime päivän aikana käytyjen keskustelujen perusteella on minulle tullut tunne että mies haluaisi minut lähemmin elämäänsä. Hän pyytelee kahville, kehuu minua ja muutenkin on kiinnostunut minusta kaikin puolin.
En vain tiedä mitä tehdä. Velvollisuudentunto on vahva, enkä haluaisi jättää miestäni, sillä taidan vielä rakastaa häntä jotenkin. Toisaalta, tunneköyhä elämä ei houkuttele, ja kärsin henkisen yhteyden puutteesta valtavasti. Mutta tämä uusi tuttavuuteni näyttää olevan kaikkea sitä mitä olen aina mieheltä toivonut. Mutta niin oli myös nykyinen mieheni kauan sitten.
Olen heikko tekemään ratkaisuja eikä minulla ole ketään joka tukisi tai auttaisi minua. Haluaisin heidät molemmat, mutta sitä ei moraalini hyväksy. Olen niin kovin sekaisin tästä kaikesta.
Tuntuu että ainoa yhteinen asia on seksi. Tosin sekin on nyt miehen puolelta harventunut, kerta kahdessa viikossa kuulemma riittää. Ei tosin minulle.
Minulla ei ole ystäviä, ja perheenikin on mikä on. Mieheni perhe taas on minulle se "turvapaikka ja koti", rakastan heitä kaikkia sydämeni pohjasta. Tuntuu että jättämällä mieheni loukkaisin heitä verisesti ja menettäisin heidät kaikki.
Nyt tutustuin muutama viikko sitten itseäni 5 vuotta vanhempaan mieheen, ja meillä synkkasi loistavasti, kaveripohjalta. Juttelemme yökaudet netin välityksellä (tapaamme yhteisen harrastuksen puolesta joka viikko, asumme samassa kaupungissa), ja tunnen taas pitkästä aikaa olevani elossa. Nyt parin viime päivän aikana käytyjen keskustelujen perusteella on minulle tullut tunne että mies haluaisi minut lähemmin elämäänsä. Hän pyytelee kahville, kehuu minua ja muutenkin on kiinnostunut minusta kaikin puolin.
En vain tiedä mitä tehdä. Velvollisuudentunto on vahva, enkä haluaisi jättää miestäni, sillä taidan vielä rakastaa häntä jotenkin. Toisaalta, tunneköyhä elämä ei houkuttele, ja kärsin henkisen yhteyden puutteesta valtavasti. Mutta tämä uusi tuttavuuteni näyttää olevan kaikkea sitä mitä olen aina mieheltä toivonut. Mutta niin oli myös nykyinen mieheni kauan sitten.
Olen heikko tekemään ratkaisuja eikä minulla ole ketään joka tukisi tai auttaisi minua. Haluaisin heidät molemmat, mutta sitä ei moraalini hyväksy. Olen niin kovin sekaisin tästä kaikesta.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Olin 16 vuotta yhdessä lasteni isän kanssa,ja alun perin oli sellaista ,että meillä vaivasi puhumattomuus,toki silloin alussa ,ennen kun aloimme lapsia tekemään,niin silloin kaikki oli mahtavasti,seksistä tykättiin molemmat ja aina keksittiin uutta,siinä ei ollut ongelmia,mutta vuosi vuodelta kaikki meni niin kuin meni,minä keskustelin lasteni kanssa ja ystäviä ei ollut ketään,oli ihana kun kaupassa sai kassaneidin kanssa vaihtaa muutaman sanan tai kirjastossa.
Kaikki alkoi hyytyä kun olimme 10 vuotta olleet yhdessä,silloin jotenkin vain ajattelin,että pitää lapsilla olla isä,eli aika väkipakolla olimme tuon loppuajan yhdessä.
Sitten minulle riitti,siis kyllästyin siihen,ettäjoka viikonloppu se oli vain seksiä ja kaikki riidatkin sovittiin sängyssä,silloin minä aloin käydä puhumassa ravintolassa ihmisten kanssa ja jatkoin muutamilla kerroilla,ja loppujen lopuksi löysin aika kivan ihmisen joka kuunteli ,oli kiltti ennen kaikkea ja jutteli,ja nyt erosta on kulunut 5 vuotta,minulla ei ole kumpaakaan,lasten isä se jäi 5vuotta sitten ja seuraavan kanssa olin puoli vuotta,syynä oli kauhea kaljottelu,jota en sietänyt,tällä hetkellä olen yksin ja ollut jo vuodesta 2000!
Haku on päällä,olen koittanut netin kautta löytää toveria itselleni ja isähahmoa lapsilleni..mielenkiintoisia tapauksia kyllä on,mutta uskaltaako luottaa,se tässä nyt on minulla päällimmäisenä..mutta ilman miestä en aijo olla loppuelämää.
Minusta sinun kannattaisi olla tai aloittaa sen kanssa,joka ennen kaikkea puhuu ..keskustelee ja piristää sinun mieltä,vaivut synkkyyteen,jos jatkat samaa mitä sinulla on ollut 2 vuotta.
Sitä samaa se tulee olemaan kuitenkin pitemmän päälle,ja kun vain 2 vuotta olet ollut yhdessä kaverisi kanssa,on helpompi erota,kuin pitkästä suhteesta,tee nyt ratkaisu ja tee mikä sinusta tuntuu hyvältä!
Hyvää jatkoa sinulle.
Tapasimme tänään ja juttelimme illemmalla netissä tämän miehen kanssa. Tänään hän kutsui minua kaunokaiseksi ja sanoi kaipaavansa seuraani. Liikutuin syvästi.
Olen menossa miehen luo kylään lähiaikoina, ja minusta tuntuu että jotain tulee tapahtumaan. Ei ehkä seksiä mutta jotain muuta kenties.
Minusta tuntuu että hän tietää minun olevan kiinnostunut hänestä enemmänkin kuin kaverimielessä. Pelottaa vain kun en tiedä mitä tehdä.
Muut, sanokaa tekin jotain.
Sinuna menisin sen miehen luo. Et kerro poikaystävällesi mitään ja katsot miten sujuu sen nettimiehen kanssa. Itse olen myös tutustunut netissä erääseen ihanaan mieheen ja aion hänet tavata, vaikka varattu olen. Rakastan kyllä omaa miestäni, mutta suhde on väljähtänyt. Mielestäni minulla on oikeus onneen, vaikkakin vain hetkittäiseen, ja en tunne huonoa omatuntoa. Mieheni ei tästä saa ikinä tietää joten ei se voi häntä vahingoittaa. Tiedän, että kuulostaa äärettömän itsekkäältä. En ole kyllä aikaisemmin miestäni pettänyt, joten en voi olla varma pystynkö sittenkään. Mutta aion ainakin nähdä tämän netti-ihastukseni (hänkin on varattu). Anna sinäkin tunteillesi tilaa, mutta ole varovainen!
Siis nyt en älyä, onko tämä taas jotakin naistenlogiikkaa vai miten ihmeessä teillä on täysi haku päällä vaikka entinenkin mies on kotona?! Miksi se ei voi mennä niin, että _rohkeasti_ ja _rehellisesti_ menette tunteistanne kertomaan tai ainakin EROATTE! Pyydän näin jo etukäteen anteeksi todella suppeaa ja kriittistä kannanottoani, mutta omalta kohdaltani voin sanoa sen että mikään ei ole loukannut niin kuin se, että tyttöystäväni jätti minut ja tilalla oli jo toinen joka "ei asiaan liittynyt mitenkään". Minun virheenihän se oli etten häntä tarpeeksi huomioinut, mutta joskus ihminen voi olla vaan niin tyhmä, että pitää jotakin asiaa itsestäänselvyytenä! mitä vain olisin tehnyt jos vain olisin toisen mahdollisuuden saanut enkä tuota vaan sano vaan myös tarkoitan sydämeni pohjasta. Jostain olen kuullut sanottavan että kaikille pitäisi toinen mahdollisuus suoda, mutta liekkö tuossa mitään perää..
Tänään jätin mieheni. Hän oli järkyttynyt eikä ymmärtänyt miksi tein niin. Hän ei suostunut asiasta puhumaan lainkaan, vaikka sanoin että se auttaisi asiaa valtavasti. Ei mitään silti.
Olo on kuin olisi kaadettu kylmää vettä saavilla niskaan. Mutta tiedän kuitenkin että näin on paljon parempi meille molemmille. Olen jo pitemmän aikaa aavistellut että hänellä on joku toinen, mitään todisteita minulla ei kuitenkaan ole.
Ei helvetti miten voi olla huono olo.
Tsemppiä nyt sitten vain, ainakaan et pettänyt