Unelmien parisuhde ja uskottomuuden houkutus

Tämä juttu kannattaa lukea niin petettyjen, pettäjien ja varsinkin salarakkaiten!

Jospa silmät vähän aukeaisi jokaisella.

http://www.jyvaskylankoulutuskeskus.fi/YY/artikkelit/2005_4_unelmien_parisuhde.php
51220
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

ihan fiksua tekstiä oli psykologi kirjoittanut mutta tässä näkyi vain hänen mielipiteensä asioista..ei psykologikaan sentään mikä jumala ole jonka sana on se oikea. Tässähän oli vain yhden tavallisen ihmisen mielipide asioihin. Toiset saavat korjattua suhteensa pettämisen jälkeen mutta toiset eivät.

Äänestä

Joo, minäkin luin tekstin, joka on linjassa Kiianmaan aiempien tekstien kanssa. Hyvää ja asiallista analyysia uskottomuudesta ja sen taustalla olevista syistä ja seurauksista. Kuvaa varmasti ilmiötä niinkuin se todellisuudessa on.

Jäi vaan epäselväksi, mitä aloittajan mukaan tekstistä pitäisi erityisesti ns. salarakkaiden oivaltaa ja oppia?

Äänestä
  • uskottomuus juttuja.

    Parisuhdetta merkittävämpi uskottomuuden aiheuttaja näyttää olevan ihmisen oma kasvu ja kehitys. Jokainen meistä käy aika ajoin läpi kasvukriisejä, joiden vallitseva tunne on tyytymättömyys omaan elämään (pettäjä on tyytymätön omaan itseensä ja elämäänsä).

    Tällöin ihminen kyseenalaistaa siihen asti elämänsä elämän ja samalla usein myös parisuhteensa, joka edustaa entisen elämän valintoja. Kriisissä oleva ihminen hakee myös keskusteluyhteyttä toisiin ihmisiin, joiden kanssa hän voisi peilata sisintään (kakkoset ovat näitä peilejä pettäjälle).

    Tällöin hän tapaa ihmisen, joka on myös omassa kasvukriisissään. Keskustelu näiden ihmisten kesken on hyvin antoisaa ja ihastuttavaa (eli kapakassa valitetaan toiselle naiselle, ettei vaimo ymmärrä, ei annan seksiä ynnä muuta, ja toinen nainen "ymmärtää" tämän pettäjän tarpeet).

    Rakastuminen on ikään kuin luonnollinen seuraus keskustelusta. Vakituisen suhteen ulkopuolinen suhde tulee niin houkuttavaksi, että kumpikaan osapuoli ei voi vastustaa kiusausta vaikka tietää tekevänsä väärin (aivojen hormoonit jyllää ja salarakas tuntuu niin hyvälle). Rakastumisen olotila tuntuu tuolloin hyvältä ja tyydyttävältä, mutta on tavallaan myös ansa.

    Rakastunut ei pysty arvioimaan elämäänsä monipuolisesti vaan tulkitsee tilannetta omien toiveittensa mukaan (pettäjä elää elämässä jossa hänellä on voita kummallakin leivän puoliskolla).

    Elämän toiveet voidaan tuolloin asettaa uuteen kumppaniin, jota ei tunneta kunnolla. Rakastumisen olotila menee kuitenkin aina ohi ja todellisuus paljastaa lopulta kasvonsa.

    Äänestä

  • ovat osa tätä kirjoitti:

    uskottomuus juttuja.

    Kiianmaan tekstin lähes sanatarkasti tänne omana kirjoituksenasi. Hyviin tapoihin kuuluu edes ilmoittaa että kyse on lainauksesta.

    Äänestä

  • kopioda kirjoitti:

    Kiianmaan tekstin lähes sanatarkasti tänne omana kirjoituksenasi. Hyviin tapoihin kuuluu edes ilmoittaa että kyse on lainauksesta.

    liittyy uskottomuuteen, yleenssä normaali ihminen tajuaa asian, ilman suurempia huutomerkkejä ja lainausmerkkejä. Mutta pitäisi pitää mielessä se, mitä opinnäytetyön ohjaaja sanoi:" tee työssi niin, että sen tyhmäkin ymmärtää!"

    Joten sulle linkki suoraan mistä teksti on lainattu! Oleppa hyvä

    http://www.jyvaskylankoulutuskeskus.fi/YY/artikkelit/20 05_4_unelmien_parisuhde.php

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

ja uskottomuuden houkutus kirjoitti:

Tämä juttu kannattaa lukea niin petettyjen, pettäjien ja varsinkin salarakkaiten!

Jospa silmät vähän aukeaisi jokaisella.

http://www.jyvaskylankoulutuskeskus.fi/YY/artikkelit/2005_4_unelmien_parisuhde.php

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu