Onko teille kenellekään käynyt niin, että suhteen jälkeen on jäänyt kalvamaan tunne, että olisi pitänyt tehdä itse asioita toisin..
Menetinko elämäni miehen omaa tyhmyyttäni??? Ajattelen usein asiaa siten, että emme sitten varmaankaan sopineet yhteen, koska emme saaneet suhdetta toimimaan..
Miehellä on pahoja pettymyksiä menneisyydessä ja jossain vaiheessa ainakin vaistosin, ettei taida olla täysin valmis uuteen suhteeseen.
Minä annoin tilaa ja aikaa, mutta hän tulkitsi sen etäisyydeksi ja kaiketi kärsi tästä. Hän ei kuitenkaan tarpeeksi selvästi kertonut minulle tuntemuksistaan vasta kuin paljon myöhemmin, jolloin taasen tulkitsin, ettei hän enää halua suhdetta kanssani.
Olen ihan umpikujassa asian kanssa. Pelkään, että menetin elämäni miehen typerän käytökseni takia. Hän ei tajua, että toimin niin antaakseni hänelle aikaa ja suojellakseni itseäni. Mutta olen kokoajan halunnut sen todellisen suhteen juuri hänen kanssaan.
Jotkut sanoo, että turha haikailla epäonnistuneen suhteen perään, mutta emmehän me edes ehtineet aloittaa kunnolla.
Toivoisin niin kovasti saavani toisen mahdollisuuden, mutta en tiedä, miten lähestyä miestä. Hän on nykyisin minua kohtaan mm. kylmän asiallinen ja etäinen. Joskus kylläkin piikittelee ja välillä huomaan hänen katselevan minua. ..se on kaikki niin sekavaa, välillä olen satavarma, että hänellä on tunteita yhä, välillä pahoitan mieleni hänen käytöksestään.
Lohduttakaa edes köyhää sydäntäni, mikäli ette löydä toivoa tähän suhteeseen.
Menetinko elämäni miehen omaa tyhmyyttäni??? Ajattelen usein asiaa siten, että emme sitten varmaankaan sopineet yhteen, koska emme saaneet suhdetta toimimaan..
Miehellä on pahoja pettymyksiä menneisyydessä ja jossain vaiheessa ainakin vaistosin, ettei taida olla täysin valmis uuteen suhteeseen.
Minä annoin tilaa ja aikaa, mutta hän tulkitsi sen etäisyydeksi ja kaiketi kärsi tästä. Hän ei kuitenkaan tarpeeksi selvästi kertonut minulle tuntemuksistaan vasta kuin paljon myöhemmin, jolloin taasen tulkitsin, ettei hän enää halua suhdetta kanssani.
Olen ihan umpikujassa asian kanssa. Pelkään, että menetin elämäni miehen typerän käytökseni takia. Hän ei tajua, että toimin niin antaakseni hänelle aikaa ja suojellakseni itseäni. Mutta olen kokoajan halunnut sen todellisen suhteen juuri hänen kanssaan.
Jotkut sanoo, että turha haikailla epäonnistuneen suhteen perään, mutta emmehän me edes ehtineet aloittaa kunnolla.
Toivoisin niin kovasti saavani toisen mahdollisuuden, mutta en tiedä, miten lähestyä miestä. Hän on nykyisin minua kohtaan mm. kylmän asiallinen ja etäinen. Joskus kylläkin piikittelee ja välillä huomaan hänen katselevan minua. ..se on kaikki niin sekavaa, välillä olen satavarma, että hänellä on tunteita yhä, välillä pahoitan mieleni hänen käytöksestään.
Lohduttakaa edes köyhää sydäntäni, mikäli ette löydä toivoa tähän suhteeseen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
saatatte palata yhteen. Mutta älä murehdi liikaa. Joskus ihminen ei ole vaan valmis suhteeseen, vaikka kuinka tykkäisi. Ja toisaalta ihmismieltä kalvaa yksinäisyyden pelko ja se aiheuttaa riippuvaisuuden tunnetta, että ei haluaisi päästää irti toisesta, mutta joskus on myös käsiteltävä vanhat surut ja murheet. Jos niitä ei koskaan käsittele, ei voi koskaan täysin rakastaa itseään eikä sitä kautta myös toistakaan.
Niin minäkin luulin. Sillä vaan oli uusi kataltuna valmiik jo enne kun me erottiin. En ole katkera, enkä kipee. Olen hyvin onnellinen kun pääsin siiä joutavasta työttömästä retkusta eroon. Sai uuden tilaisuuden löytää elämäni miehen, sellasen joka voi välittää musta sellasena,kun oon, eikä tarvii kytätä mua. Sekin oli uskoveinen ja kuvitteli olevasa erilainen kun muut, mutta sitä samaa tusina tavaraa kyllä pisaa.....
Ei kun kohti uusia tuulia. Onnee elämään
Sinulla on suu ja äänihuulet. Älä pelkää käyttää niitä. Kommunikoi. Selvitä asia. Se on ihan liian arvokasta jättää epävarmuuden varaan. Puhu hänelle! Ole rohkea. Kysy, tunnustele nöyrästi mutta rohkeasti.
Älä jumakauta heitä hukkaan jotain kaunista!
Niin, hänen tunteistaan en saa oikein selvää muutoin kuin puhumalla hänen kanssaan, mutta
..ette voi uskoa, miten pelottavaa se on.
Voi olla, että hän tarvitsee yhä aikaa selvitäkseen aiemmista suruistaan, tai voi olla että hän jo tapailee jotakuta muuta tai sitten voi olla, ettei hän ole syvemmin kiinnostunut minusta enää. Tai hän on voinut todella käsittää minut väärin ja toivoa itsekin meidän vielä korjaavan välimme.
Jossain vaiheessa tuttavapiiriimme tuli uusi ihminen, joka osoitti kiinnostusta minua kohtaan. Tällöin hän torpedoi miehen yritykset ja osoitti tunteita, mutta ei kuitenkaan mennyt suhteessa pidemmälle, siis flirttailuun jäi. Vietimme kuitenkin aika paljon aikaa yhdessä ja
hän autteli minua monissa miesten töissä.
Jossain vaiheessa kysäsin, että onko hänellä uusi tyttöystävä, ja hän sanoi, ettei ole. Hän oikein vakuutti asian minulle. En ymmärrä, miksi hän valehtelisi moista, varsinkaan jos toivoisi minun luopuvan hänestä.
Mutta se puhuminen hänen kanssaan oikein kunnolla.. huh, ahdistellakaan en halua, enkä hei, halua luopua toivostakaan.
Haluan, että aika on oikea. Miehen pitää vain tarpeeksi antaa siihen vinkkiä, muuten en uskalla.
Älä selitä. Lauseenmuodostaminen on helppoa. Sanot: "Minulla on vähän vaikea asia kysyttävänä, mutta minun on tämä kysyttävä. Ethän tee pilkaa minusta. Oletko kiinnostunut minusta?"
Luuletko, että tuo jättää kylmäksi ketään? Ei kukaan halua loukata tuollaisen kysymyksen tekijää ja asia tulee selväksi. Äläkä hätäile vastausta, älä karkaa heti, älä ohita heti asiaa vaan kysy sitten vähän vielä miksi ja niin poispäin. Saat olla niin ujo kuin osaat olla, kunhan vain kakistat sanasi ulos. Ei kenenkään tarvitse olla sanaseppo tuollaisessa tilanteessa. Mitä haavoittuvammalta näytät sen rehellisemmän vastauksen saat.
Aivan samanlaisia kokemuksia minullakin.
Samoja tuntemuksia, että olisiko pitänyt tehdä joitakin asoita toisin...ja jos, niin olisivatko asiat sitten menneet erilailla? Ja se, että olenko menettänyt elämäni miehen? Voinko koskaan saada häntä takaisin?
Kysymyksiä joihin niin haluaisi saada vastauksia.
Niinhän kuulee sanottavan, että on turha haikailla jo loppuneen suhteen perään. Mutta asiat eivät aina ole niin mustavalkoisia.
Toivoisin myös saavani toisen mahdollisuuden. Olen miettinyt suhdettamme niin paljon ja tietäisin mitä tekisin toisin. Jos saisin uuden mahdollisuuden niin sittenpä tietäisin olisiko meistä tullut jotain...ei jäisi asiat kalvamaan mieltä, vaan olisi helpompi ymmärtää ja päästää irti. Ehkä aika oli väärä..
Näköjään on monia muitakin samassa tilanteessa. Onkohan sillä toisella osapuolella helpompaa. Sitäkään en tiedä sillä jäin ilman vastauksia. Ehkäpä hän porsukttaa tyytyväisenä elämässään eteenpäin, kun minä jäin vellomaan tunnemössöön. Yritän järkeillä mutta, kun ne tunteet ovat ainakin vielä voimakkaammat. Tiedän että menetin elämäni elämäni miehen, koska aika oli väärä..
..jos emme muutoin olisi toistemme kanssa tekemisissä, selvittäisin asian. Siis uskaltaisin ottaa yhteyttä. Sen vaan kyllä sitten huomaisi aika pian, onko toinen vielä kiinnostunut. Ainakin oman sydämen voisi avata toiselle.
Mutta.. me joudutaan jatkuvasti olemaan tekemisissä.. On tuskallista elää jatkuvassa tunnemyrskyssä; välillä menee paremmin ja huumorikin kukkii, välillä tuntuu, että onko tää nyt jotain flirttiä ja välillä sieltä tulee taas kylmää vettä niskaan (piikittelyä).
Tunnen, että olen turvassa, kun en paljasta tunteitani; hän ei saa tilaisuutta vetää mattoa jalkojen alta ja saan elää kuvitelmissani siitä, että hänkin kaipaisi minua. Miten voi ihmismieli olla näin julma itseään kohtaan??
Hän sanoi minulle joskus, että ei ole valmis uuteen suhteeseen, mutta on kuitenkin ehdottomasti sitä mieltä, että meidän välillä kaikki on mahdollista, ettei halua luovuttaa..
Välillä meillä on syvällisiäkin keskusteluja, mutta sen tietyn rajan ylittäminen...
Olenko ainut, joka toimii näin omituisesti???
, mutta sinun täytyy ymmärtää seuraava. On helppo uskotella itselleen, että joku juttu on tärkeä ja sitten piiloutua oman epävarmuutensa taakse. Kuitenkin, jos juttu on oikeasti tärkeä, olet valmis tekemään sen eteen työtä ja ottamaan iskutkin vastaan.
Anna mennä vaan. Nöyrästi ja vähän ujosti kysyt asianlaitaa, että miten on....
..mutta olen aistinut, että hänellä on ongelmana erityisesti ajoitus. Kovan eron läpikäyneenä onkin hyvä laittaa elämä ja pää kuntoon ennenkuin ryhtyy seuraavaan vakavaan suhteeseen.
Hän tuntuu olevan yhä katkera ja sittemmin toimii yhä enemmän kuoreensa sulkeutuneena tyyliin; en tarvitse ketään, pärjään yksinkin jne.
Kuitenkin välillä tunnen tiettyä lämpöä hänen taholtaan, vaikkakin usein peittää sen huumoriin.
"Menetinko elämäni miehen omaa tyhmyyttäni??? "
Tässä on periaatteessa kaksi vaihtoehtoa:
1. Väärinkäsitystä ja epävarmuutta puolin sekä toisin, jolloin edellä toisessa viestissä esitetty suora kysymys tuntuisi hyvältä vaihtoehdolta.
2. Mies on itsekeskeinen, keskenkasvuinen ja pahansuopa kusipää. Eikun kenkää, koska ei varmasti muuksi muutu!
aloittajan kokemukset niinkuin suoraan omasta elämästäni tällä hetkellä...
mahtaakohan tämä mies asua varsinais-suomessa?