Arkipäivää jo

Lappiin on syntymässä uusia köyhyyden muotoja. Lapin yliopiston sosiaalipolitiikan professori Kyösti Urponen laskeskelee, että hyvinvointia riittää tulevaisuudessa pohjoisen matkailukeskuksissa ja kaupungeissa.

Hyvinvointivaltion purkutalkoissa pitäisi Urposen mielestä muistaa, että markkinavoimat eivät takaa palveluja pienissä kunnissa ja kylissä.

- Se tarkoittaa silloin informaatioköyhyyttä, jos liikenneyhteydet ja kännykät eivät pelaa eikä saa kontaktia muuhun, se on kommunikaatioköyhyyttä, jos ei ole palveluja saatavilla, se on palveluköyhyyttä, Urponen listaa.

Kyösti Urponen muistuttaa, että köyhät maksavat aina palveluistaan enemmän.

- Täällä palveluiden hankkiminen on peruslähtökohdiltaan varsin kallista. Ensin pitää hankkia kulkuneuvo ja sitten maksaa kulkemiseen liittyvät kustannukset. Urponen pelkää sitä, että lappilaisten hyvinvointi on uhattuna.

- Jos me jäämme uuden teknologian ja sitten liikenneyhteyksien ja muiden osalta vaille ja osattomiksi, sillä on suuri vaikutus lappilaisten ihmisten hyvinvointiin, Urponen painottaa.
6620
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

pätkii jatkuvasti,kuvaruutu vilistää ja poliiseja
ei näe,kuin kerran vuodessa,jos silloinkaan,venäläiset ostelee tontteja nurkista
outoja thai hiippareita möyrii mättäissä,mihin tämä suomi on menossa,tätäkö se on kansainvälistyminen,suomi poljetaan suohon.

Äänestä
  • alkaa meiläkin talous kukoistamaan.

    Äänestä

  • Kemppa nousuun. kirjoitti:

    alkaa meiläkin talous kukoistamaan.

    terrorisoi täällä!

    Äänestä

  • sama TAMPIO kirjoitti:

    terrorisoi täällä!

    Suotta kommentoit asiallisia kysymyksiä.Tyhmän tekstisi tuntee kyllä,nytkin kävit joka aiheella vain morkkaamassa muiden kirjoituksia.Jos et osaa kuin arvostella niin jatka tumputtamista äläkä sekaannu aiheisiin TOLLO.

    Äänestä

  • Kemppa nousuun. kirjoitti:

    alkaa meiläkin talous kukoistamaan.

    Muuta toiselle paikkakunnalle sellutehtaasi luo. Me pärjäämme ilman tehdastakin. Ymmärrän tuskasi mutta kaikesta huolimatta - elämä jatkuu!

    Äänestä

  • Kemppa nousuun. kirjoitti:

    alkaa meiläkin talous kukoistamaan.

    Kirjoitit tuon saman asian torstain Koillis-Lappi-lehdessä, epäilinkin että sinä se siellä samaa jankutat.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kemijärvellä: kirjoitti:

Lappiin on syntymässä uusia köyhyyden muotoja. Lapin yliopiston sosiaalipolitiikan professori Kyösti Urponen laskeskelee, että hyvinvointia riittää tulevaisuudessa pohjoisen matkailukeskuksissa ja kaupungeissa.

Hyvinvointivaltion purkutalkoissa pitäisi Urposen mielestä muistaa, että markkinavoimat eivät takaa palveluja pienissä kunnissa ja kylissä.

- Se tarkoittaa silloin informaatioköyhyyttä, jos liikenneyhteydet ja kännykät eivät pelaa eikä saa kontaktia muuhun, se on kommunikaatioköyhyyttä, jos ei ole palveluja saatavilla, se on palveluköyhyyttä, Urponen listaa.

Kyösti Urponen muistuttaa, että köyhät maksavat aina palveluistaan enemmän.

- Täällä palveluiden hankkiminen on peruslähtökohdiltaan varsin kallista. Ensin pitää hankkia kulkuneuvo ja sitten maksaa kulkemiseen liittyvät kustannukset. Urponen pelkää sitä, että lappilaisten hyvinvointi on uhattuna.

- Jos me jäämme uuden teknologian ja sitten liikenneyhteyksien ja muiden osalta vaille ja osattomiksi, sillä on suuri vaikutus lappilaisten ihmisten hyvinvointiin, Urponen painottaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu