Ongelmani on siis seuraavanlainen.. Olen naimisissa ja pienen lapsen äiti. Suhteemme voi huonosti ja olen suunnitellut jättäväni mieheni sillä tuntuu siltä etten enää rakasta häntä niinkuin ennen.. kuitenkin vielä olemme naimisissa. Nyt olen jonkun aikaa ajatellut taukoamatta erästä miestä. Tilanne on toivoton.. Hän on käsittääkseni naimisissa myös (ainakim hänellä on lapsia) ja hän on minua 15v vanhempi. Tunnen hänet isäni kautta, hän on joskus ollut isäni oppilaana ja asioin (kuten isänikin) silloin tällöin yrityksessä jossa hän työskentelee. Viimeksi tapasimme kunnolla kesällä hänen töidensä merkeissä ja hän huomioi minua erityisen hyvin, tunsin välillämme sähköä ja mulle tuli sellainen olo että hänellä on samanlaisia ajatuksia.. Ajattelen häntä koko ajan vaikka tiedän etten saisi. Toivon salaa tapaavani hänet ja haluaisin ottaa häneen yhteyttä, ihan mitä vaan. Tiedän hänen numeronsa mutten voi ottaa yhteyttä sillä jos (ja varmasti kun) saisin pakit niin nolaisin tällä toiminnalla sekä itseni että isäni.. Tilanne on aivan hirveä! En missään tilanteessa koskaan halua rikkoa hänen perhettään tai edes ajatella mitään sellaista, hänen perheensä on täysin syytön minun sekoiluihini.. Enkä halua aiehuttaa heille mitään harmia. Kuitenkin vaikka miten yritän, en saa häntä mielestäni. Ajattelen häntä koko ajan, haluaisin vaan olla hänen lähellään ja kertoa fiiliksistäni.. Mitä teen, miten saan hänet pois mielestäni!? Varmaan sekoan jos tilanne vielä jatkuu..
Mitä teen.. Varattu ja ihastunut!
Kirsikka-88
201472
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Tuollaisia tuntemuksia tulee itsekullekin silloin tällöin, mutta annapa niitten olla. Missään tapauksessa et jätä miestäsi turhien tunteiden takia, sillä jonkin ajan kuluttua katuisit niitä kuitenkin. Avioliittoa ei kannata särkeä.
Neuvoni sinulle, haaveilu ei maksa mitään. Älä paljasta tunteitasi kenellekään. Jos et ole onnellinen aviomiehesi kanssa, lähde. Ota tilanteeseen etäisyyttä. Minulla se auttoi. Löydät miehen joka on sinulle tarkoitettu, satuttamatta muita.
Samassa tilanteessa ollaan. Ihastunut toiseen mieheen. Olen naimisissa, mutta lapsia ei ole. Mieli tekisi ottaa yhteyttä ihasuksen kohteeseen ja kertoa tunteeni, mutta mutta...en vaan kehtaa koska en tiedä hänen tunteistaan.
Avioliitto vetelee viimeisiään, mutta en pysty tekemään ratkaisuja.
Samaa olen miettinyt, että pitäisi vaan rohkeasti erota ja antaa ihastuksen olla. Pitäisi selvittää nämä vanhat asiat ja sitten katsoa mitä elämä tuo tullessaan.
... satuttamatta muita? Eikö siis hylätyksi joutuvaan aviomieheen satu, vai eikö siitä tarvitse välittää??
Älä herranjestas lähde muuttamaan koko elämääsi aj perheesi elämää pelkkien tutneiden pohjalta! Rakastuminen loppuu jokaisessa suhteessa ennemmin tai myöhemmin, joskus palaa takaisin ja joskus ei. Pelkkä rakkaudentunteen puuttuminen ei ole mikään syy hylätä hyvä suhde, tyttö hyvä. Tunteita tulee ja menee, sinun elämäsi ei saa enää pyöriä tuntemusten ympärillä. Se on osa sikuisuutta. Vastuuntunto.
En tarkoita että onnettomassa suhteessa pitäisi pysyä, vaan että hyvässä sutheessa tulee tehdä töitä sen rakkauden eteen. Se on kiintymystä ja yhteensopivuutta, ennen kaikkea! Ihastumisen tunne ovi jyrätä etkellisesti sen yli mutta se menee ohi. Luota minuun. Miltei kaikilla niitä tunteita joskus on, ja ne menevät ohi. Nauti niistä kun ne kestävät, mutta tiedosta e että ne todellakin ovat PELKKIÄ tuntemuksia.
***
useampi nainen ajattelisi että "tunteet ovat tuntemuksia" eikä niin että tulee maailmanloppu jos niitä ei aina heti seuraa.
Tokihan ne on tärkeitä mutta tulisi tuntea se viitekehys ja syyt mistä ne nousee. Valitettavan usein nämä jäävät taka-alalle ja tilalle tulee ajatus että tunteita tulisi aina seurata kaikki muu unohtaen.
kun lukee niin tulee tunne, että ihmset olettavat, että avioliitossa tai suhteessa yleensä itsessään on jokin voima, joka saa sen pysymään läheisenä ja "kehittyvänä"- omas vastuu tunnutaan unohtavan ja ollaan heti hyppäämässä pois kelkasta kun tulee ongelmia.
sitoutua ei osata ja avioliitossakin eletään kuin jossakin "kebytsuhteessa", joita nuo suhteet suurimmaksi osaksi taitavat nykyään ollakin.
"kevytsuhteessa" oli tarkoitukseni sanoa
Luulen että tunteesi on hyvin yleinen. Varmasti jokainen ihastuu vieraaseen, jossakin elämän vaiheessa. Sillä ei mielestäni ole välttämättä mitään tekemistä sen kanssa, miten "voimassaoleva" parisuhde jaksaa.
Oletko miettinyt mitä haluaisit tältä toiselta mieheltä?
Itselleni kävi samalla tavalla noin vuosi sitten. Otin tähän toiseen mieheen yhteyttä "aasinsillan" kautta. Pikkuhiljaa aloimme olemaan enemmän ja enemmän tekemisissä. Mielestäni avioliittoni oli erinomaisessa jamassa "pelailun" aloitettuani, ja olin ollut kuuliainen kotirouva monen vuoden ajan. Nyt on vuosi vierähtänyt. Tämä uusi miesystäväni (joka on myös minua 15-vuotta vanhempi) on eronnut. Itse olen edelleen naimisissa, mutta jotenkin kyllä nykyinen avioliitto vetelee viimesiään.
Tiedän että toimintani on monen mielestä väärin, mutta elämän iloja pitää ottaa sieltä, mistä niitä saa. Jokainen elää täällä vain itselleen ja vain yhden kerran. Ja jokainen on vastuullinen itselleen omasta onnestaan.
Minä suosittelisin, että otat yhteyttä, positiivisen palautteen saaminen ja antaminen ilahduttaa jokaista.
Lähde rohkeasti etsimään itseäsi, löydät paljon mielenkiintoisia sänkykumppaneita, eksoottisia sukupuolitauteja ja mikä parasta, et enää joudu jakamaan elämääsi miehen kanssa - vakituisesti siis.
Lapsestasi viis, pääasia että nainen pääsee toteuttamaan itseään rohkeana itsenäisenä vapaana naisena!
Ihastukset tulee ja menee. Jokainen pystyy myös itse vaikuttamaan tunteisiinsa niin, että jos kohde ja ajankohta ei ole sopiva (on esim naimisissa tai itse on varattu), tunteen pystyy määrätietoisesti sivuuttamaan ja toisaalta on mahdollista vahvistaa tunteitaan omaa kumppania kohtaan jos niin haluaa, ajattelun ja tekojen avulla. Eihän ihminen toki ole ihan tunteitten vietävänä, vaan kukin ohjailee itse elämäänsä!
Pidä vaan itseksesi hauskaa haaveilemalla mutta älä päästä juttua mielikuitusta pitemmälle, koska siinä on niin monta hälyyttävää tosiseikkaa. Eikä vähäisin ole kohteen ikä! Mitä sinä teet vanhalla ukolla? Ajatteles kymmenen-kahdenkymmenen vuoden kuluttua kun itse vielä hyvinkin kaipaat miestä rinnallesi ja 15 v vanhempi jo autettava.....
Kiitos asiallisista vastauksista kaikille. Nyt tosiaan aloin ajattelemaan että en edes suunnittele kertovani tunteitani tälle miehelle, mitään hyvää siitä kuitenkaan ei seuraisi joten miksi aiheuttaa aphaa mieltä hänen lapsilleen ja mahdolliselle vaimolleen. Aloin ajattelemaan josko koko ihastumiseni on oire jostain muusta millä yritän elämääni täyttää koska oma avioliittomme voi huonosti. En ole lapsen synnyttyä (varmasti tosin kaikissa liitoissa sama ongelma) saanut enää kaipaamaani huomiota nuorena naisena, vaan koen olevani pelkkä toisten jälkiä siivoava äiti miehellenikin. Rakastan äitinä olemista lapselleni, mutta miehelleni haluaisin olla vaimo ja ennenkaikkea haluttava nainen.. enkä pelkkä talousrobotti. Olen monesti puhunut tästä miehelleni muttei hän nää asiaa samoin. Olen myös yrittänyt saada väljähtynyttä suhdettamme piristymään järjestämällä meille omaa aikaa ja vaikka mitä mutta silti... Miten te muut avioliitossa olevat saatte arjen romantiikan ja rakkauden säilymään? Olen kyllä tosiaan kovin nuori, 20v ja avioliittovuosiakin on koossa vasta 2 joten pidemmän tähtäimen kokemusta ei mulla tästä ole. Vai onko mulla vaan liian ruusunpunainen kuva avioliitosta, onko se elämä oikeasti pitkissä suhteissa tällaista kun on lapsia?
Joku kysyi mitä tältä ihastukseni kohteelta ylipäätään haluaisin, ja se on erittäin hyvä kysymys.. Aloin miettimään sitä ja en edes tarkalleen tiedä. Seksiä, romantiikkaa, läheisyyttä..? Eli hän taitaa mulle olla vaan haavekuva jostain mitä tahtoisin.. Eniten mua omassa miehessäni ärsyttää hänen suunnaton lapsellisuutensa kaikissa asioissa, esim raha-asioissa. Siksi varmaan katselenkin juuri itseäni vanhempia koska kuvittelen heidän olevan jotenkin "aikuisempia" ja fiksumpia.. Musta tosiaan tuntuu että tää ongelma on mun oman pään sisällä:(
herää väkisinkin kysymys että kuinka kauan te tunsitte toisenne ennen naimisiinmenoa ja lapsentekoa?
väkisinkin noin nuorella vaimokkeella kuten sinä, tulee tuntemuksia muita miehiä kohtaan.
minkälaisia kokemuksia sulla edes on elämästä, miehistä,seksistä, pitkistä/lyhyistä parisuhteista, vai onko mies se eka vakavampi tapaus jonka nait?
olen itse 23v nuori nainen ja todella ihmettelen nuorten, minua nuorempienkin hinkua naimisiin..(?)kai se on se naisen prinsessapäivä joka halutaan kokea mahdollisimman äkkiä, mutta kun pitäisi oikeasti sitoutua ja elää myös sitä arkeakin, ei kaikki ole niin ihanaa suhteessa joka päivä.
itse seurustelen 27- vuotiaan miehen kanssa, molemmat opiskelemme, ei ole lapsia mutta on kissa ja koira, emme ole vielä edes kihloissa vaikka olemme seurustelleet pian 2 vuotta ja yhteisessä kämpässä ollaan asuttu pian vuosi.
elämme sitä arkea yhdessä ja ratkomme ongelmamme puhumalla ja joskus riitelemällä ja sopimalla.
kyllä minullekin on joskus tullut ajatuksia muista miehistä, mutta olen silloin ajatellut omaa "muruani" ja yhteistä elämäämme ja mitä menettäisin, tämän ajattelun jälkeen haihtuu ajatukset muista miehistäkin, kun tajuaa oman rakkaansa ja suhteen arvon.
En halua internetissä tuntemattomille kovin tarkkaa selontekoa tehdä, mutta sen verran voin sanoa ettei mieheni ollut ensimmäinen vakavampi ja pidempi suhde joka mulla on takana mutta kuitenkin ensimmäinen jonka kanssa olen saanut lapsen. Olen ennen häntä elänyt avoliitossa ja ollut sinkkuna ja hankkinut sanojesi mukaan "kokemuksia" miehistä, elämästä ja seksistä. Menimme naimisiin kun lapsi ilmoitti tulostaan ihan naimisiin menon takia, ei häiden takia sillä niitä emme edes pitäneet. Ongelmamme alkoivat (kuten monilla muillakin pareilla) lapsen syntymän myötä varsinkin nyt kun lapsi ei enää ole ihan pieni vauva vaan vaatii jo muutakin. Sen tiedostamme, että ongelmamme johtuvat aika pitkälti siitä että hänen raskaan työnsä takia minä hoidan nykyään yksin kaiken (lapsen ja kodin) ja sitä yhteistä aikaa ei olla silloin saatu kun sitä meidän suhde olisi kaivannut. Arki pienen lapsen kanssa rassaa suhdetta monissa perheissä ja uskon että sen takia ollaan vieraannuttukin toisistamme kun emme enää suoraan sanottuna ehdi näkemään ja viettämään aikaa yhdessä. En edes muista koska olemme jutelleet kunnolla tyyliin, miten päiväsi meni? Mitä sinulle kuuluu? Tämä tilanne on niin monien asioiden summa, mutta niin tuttu tarina varmasti monille.. Uskon että tämän takia olemme vieraantuneet, ja sen takia taas minä alkanut ajattelemaan muita, täyttääkseni sitä aukkoa elämässäni. Jatkuva väsymykseni ja univelkanikin varmasti antaa oman osansa tilanteeseen. Kun vaan jaksaisi ja saisi voimaa alkaa ratkaisemaan asioita ja tekemään muutoksia arkeen ja hoitamaan suhdetta, mutta kun vaan tietäisi mistä aloittaisi.
sitä vaan tarkoitan että eikö olisi kannattanut ensin kunnolla tutustua siihen mieheen ja hänen ajatusmaailmaansa paremmin ennen naimisiinmenoa?tai harkita sitä lasta enemmän, esim. ehkäisykeinoja on monia. saattaa kuulostaa ilkeältä, mutta meilläkin on ollut ehkäisy jatkuvassa "käytössä" ja ei ole "vahinkoja" sattunut koska ei ole annettu sattua.
noin nuorella parilla kuin tekin olette, tulee väkisinkin ongelmia pienen lapsen ja raskaan työn kanssa, tämä nyt on oma kantani.
mutta jokainen tavallaan..toiset vaikeimman kautta, toiset taas järkevämmin..
itse ainakin haluan sen yhden ainoan miehen jonka kanssa menen naimisiin, eikä muita tulisi. tämä on myös mieheni kanta asioihin.
toisaalta voittehan miehesi kanssa keskustella siitä jos hän kykenisi vähentämään työtaakan määrää, olisi enemmän kotona kanssanne, tai jos sinä ottaisit jonkun pienen työn jota voit harjoittaa kotona esim. jälleenmyynti? molemmat saisi rahaa siinä.
edelleenkään et maininnut suhteenne pituutta ennen naimisiinmenoa ja lapsensaantia..tosin ei väkisin..turha silti loukkaantua toisten ihmisten kommenteista.
Kuten jo aiemmin kerroin, en todellakaan täysin tuntemattomille ihmisille internetissä halua kovin tarkkaa selontekoa perheestäni ja henkilökohtaisista asioistamme tehdä. Sen voin kertoa, että miehessä ei ole tullut yllätyksiä naimisiin menon jälkeen vaan pikkulapsiarki oikeasti vaikuttaa suhteeseen. Käsitin teksistäsi ettei sinulla itselläsi ole lapsia, minkä kyllä huomaan tekstistäsi sillä sinun on ilmeisesti vaikea käsittää miten paljon arki muuttuu lasten myötä ja arvojärjestys muuttuu. En ymmärrä mitä tarkoitat sillä että kun hankimme lapsen nuorena niin tulee väkisinkin ongelmia, vaikuttaako ikä siihen jotenkin? Kyllä vanhempienkin äitien ja isien lapset valvovat öisin, sairastelevat ym ihan samalla tavalla kuin nuorempienkin vanhempien lapset ja myös 40- kymppiset äidit varmasti kärsivät univajeesta aivan samalla tavalla kuin 20- kymppisetkin. Itse tiedän sen, että jos olisimme odottaneet vielä vaikka 10-v ei tilanne töiden ym puolesta olisi erilainen. Mieheni tulot ja vuorot hänen alallaan olisivat samanlaiset ja kotihoidontukeni olisi varmastikin sama sillä en usko että siihen 10-v aikana tulisi mitään mielettömän suuria muutoksia vaikka vaaliehdokkaat niitä lupailevatkin. En loukkaannu mielipiteestäsi, vaan ihmettelen että mielestäsi ongelma ilmeisesti on nuoressa iässäni? Minusta ongelmamme on siinä että emme saa riittävästi aikaa emmekä tällä hetkellä edes jaksa panostaa suhteeseemme ja siihen meidän pitäisi löytää yhdessä joku ratkaisu, mikä on vaikeaa.
meinaan siis sitä että oletteko saaneet tarpeeksi omaa aikaa ilman lasta ja kaikkea häähässäkkää. jos muuttaa liian äkkiä yhteen ja alkaa kodinhengettäreksi ja vaimokkeeksi ilman havaintoakaan sen arjen tuomista osittain puuduttavista vaikutuksista, niin sitä voi alkaa haikailemaan sitä vapautta ja rauhaa elämäänsä.
esim. jo sekin voi helpottaa vapaudenkaipuuta jos on kavereita joille jutella, harrastuksia joissa pääsee purkamaan itseään, jotain muutakin ajateltavaa kuin perhe ja se arki.
ja jos sopii huomauttaa että vaikkei minulla olekaan lapsia vielä, niin kyllä tiedän mitä se arki on vaikka opiskelen. opiskelijana olo ei välttämättä tarkoita sitä että bilettäisin vain koko ajan, vaan käyn töissä ja tienaan sitä rahaa elämiseen siinä opiskelun ohella. ja kyllä ne eläimetkin vaativat oman aikansa, ja opiskelu, ja siinä sitten yritetään repiä aikaa suhteelle vaikka samassa kämpässä asutaan, että turha sun on kuule alkaa vähättelemään niitä jotka eivät nuorena ole saaneet niitä lapsia, tai menneet nuorena naimisiin.
en tiedä juu lapsiperhe-elämästä mitään, mutta osaan kantaa vastuuni, osaan siivota ja laittaa ruokaa siinä missä perheenäitikin.
ja ihan tiedoksi, kyllä ne eläimetkin sairastelevat joskus ja silloin niitäkin pitää helliä ja lääkitä siinä missä ihmistäkin. viimeksi koirallamme oli ripuli ja se valvotti jopa 3 aikaan aamuyöllä että pitää päästä ulos kakalle, ja silloin vaan mentiin eikä meinattu.
omat mielipiteeni että miksei vain kannata nuorena ryhtyä äidiksi ovat:
se oman elämän eläminen ensin ettei tule katumuksen fiiliksiä, tai houkutuksia toisiin miehiin niin helposti
tutustuminen kumppaniin jonka kanssa tahtoo sen yhteisen elämän. n. 2 vuoden päästä vasta voit melkein jopa sanoa tuntevasi ja tietäväsi kumppanisi, jos silloinkaan.eli tutustuminen perinpohjin on tärkeää.
oma ura, ja työllistyminen ennen lasta luovat myös lapselle sen turvallisuuden tulevaisuuteen, kuin myös koko perheelle, ettei aina tarvis pohtia että "riittääkö se raha"?
oma ymmärtämys lasta kohtaan vain on parempi vanhempana kun on jo kokeneempi, ja ikä tuo varmuutta.
tässä muutamia omia mielipiteitäni.kyllä sitä väkisinkin loukkaantuu kun aina aliarvioidaan jos ei ole äiti.
Kääntäisin katseesi omaan mieheesi ja kertoisit suunnitelmastasi, että et enää rakasta häntä niin ja aikomuksesi on erota. Tuo tilanne teillä, mitä salaat mieheltäsi ruokkii ihastusta toiseen.
Pelkäät rikkovasi hänen perheensä,mutta vaikka oma perhe menisi rikki ei huoleta sua yhtään. Ikävä juttu.
ja kato johtaako se miinkään. Jos toi mies ei tee aloitetta,se vaan leikkii. toisaalta, sun pitää antaa hienotunteisesti ymmärtää, että olisit ehkä kiinnostunut. sit vaan kerrot vaikka että oot menossa johonkin, jonne on helppo tulla "sattumalta". anna kuitenkin tarpeeks aikaa, että saa järjestettyä asiansa niin, että pääsee paikalle, eli ei siis: oon tänä iltana stokkan kahviossa... vaan vakka lauantai-iltapäivällä kirjastoon etsiin matkakirjoja. älä kiirehdi vaan anna miehen viedä ja pidä koko ajan narut käsissäs. kiinni et voi jäädä kotonakaan, koska kukas sua nyt kirjastossa käymisestä moittis? et ainakaan ennen kun tiedät mihin tän toisen kanssa homma vois mennä. ja sit hei, älä murehdi sen toisen kotijutuista, sillä jos on oikeesti onnellinen kotonaan niin se ei sit vaan tuu sinne kirjastoon ja jos tulee niin se olis menny kuitenkin, jos ei sun niin jonkun toisen kaa. ja ton ikäerohomman voit heittää samalla roskikseen, kumppanin arvostus, kunnioittaminen ja huomioonottaminen on paljon tärkeempää kun joku numero, eikö?