Nyt sitten on se aika, että voimme vaikuttaa.
Voitaisiinko oikein porukalla kokeilla saadaanko nykyinen yksinkertainen (oikeastaan kaksinkertainen yksinkertainen )enemmistö vaihdettua demokraattisemmin toimivaksi paikkajakaumaksi valtuusossa. Joten ääni vaikka Ufomiehelle, kunhan ei nykyisen enemmistön listalla olevalle.
Onhan me nähty mitä itse valtapuolue sanoi eduskunnassa Stora-enso asiassa (sori ei voi auttaa). On nähty mitä täällä on saanut aikaan, muistetaan sos-ter puolen vaikeudet, puhumattakaan sivistyspuolen töppäilyistä, Helppi-Pekan juttu (kallis)....
Äänestäkää nyt sitten vaikka protestiksi. Kovin innokkaasti täällä mollataan kaupungin toimintaa, katsotaan paraneeko homma miehiä vaihtamalla. Siis kaikki äänestämään, sitäpaitsi se on helppoa.

Vastaukset 8
Vanhimmat
ovat toimineet katastrofaalisissa paineissa ja tilanteessa suht´koht hyvin. Missään muualla suomessa ei romahdus ole ollut näin mittavaa asukaslukuun suhteutettuna. Toimintoja on pystytty supistamaan, mutta kuitenkin ylläpitämään. Verokaan ei ole noussut älyttömiin. Ihmiset eikä osa valtuutetuistakaan näytä ymmärtävän tilanteen vakavuutta, keskittyvät vain keskinäiseen puoluekahinointiin.
on paskatunkiolla kukkinu?
Minä ainakin liityn tähän aatteeseeen, uurnilla nähhään jooko
Kävin ennakkoon äänestämässä eikä mennyt ääni kepulle.
tein!
kepu ei ääntäni saa.
Kyllä hallituksen (kepun) käytös StoraEnso-asiassa oli se lopullinen niitti ettei nyt nappaa kepu minun ja toivottavasti ei akankaan ääntä.
Äänestin Keskustan ehdokasta. Ennenkään ei ole tehonneet kommareiden palopuheet. Eivätkä tule tehoamaan.
Siinä liikkeessähän ei perinteisesti ole ollut järjenkäytöllä mitään sijaa. On se hienoa, että eivät koskaan päässeet valtaan Suomessa, olisi meinaan nyt kirittävää ja paljon...