En vaan osaa nauttia sinkkuudestani. Mitäikinä teenkin, yritän harrastaa tai muuten olla omillani niin jatkuvasti mieleen tulee että tää olis niinpaljon kivempaa jonkun kanssa. Kaipaan seksiä ja läheisyyttä nimenomaan vakiokumppanin kanssa. Keskustelua ja tulevaisuudensuunnitelmia. Jonkun kulkeen kanssani.
Kyllä mä yksin pärjään. Osaan pestä vaatteeni ja saan jääkaapin sisällöstä tehtyä itselleni ravintoa. Osaan käydä suihkussa ja töitäkin on (liiankin kanssa.).
Silti noi asiat ei tee mua hädintuskin tyytyväiseksikään. Mä kaipaan ihmistä.
Onko tää viallisuutta, tarvetta mennä kallonkutistajalle? Ymmärtääkseni sinkun kuuluis olla tyytyväinen elämäänsä yksin ja kokee merkityksellisyyttä sellaisenaan. Mä en osaa.
Kyllä mä aina jonkun tavoitan jotenkuten mutta homma kaatuu aina siihen että alan tykkäämään "liikaa" ja sehän ei niinku sovi muiden pirtaan ja sitten kaikki taas kaatuu ja mua vituttaa taas hetkenverran enemmän ja ahdistaa ja pelottaa entistäkin enemmän että tässäkö tää mun elämä nyt sitten on. "Pärjäilyä" paremman puutteessa ja kyvyttömyyttä täyttää ne oudot kriteerit joita "parempi" tarvitsis.
Epäreilua. Eikä musta toisaalta tunnu että mun toiveissa mitään väärää olis kuitenkaan. Eikä tunnu että mä voisin syyttää ketään tai mitään myöskään. Miten tästä eteenpäin? :(
Kyllä mä yksin pärjään. Osaan pestä vaatteeni ja saan jääkaapin sisällöstä tehtyä itselleni ravintoa. Osaan käydä suihkussa ja töitäkin on (liiankin kanssa.).
Silti noi asiat ei tee mua hädintuskin tyytyväiseksikään. Mä kaipaan ihmistä.
Onko tää viallisuutta, tarvetta mennä kallonkutistajalle? Ymmärtääkseni sinkun kuuluis olla tyytyväinen elämäänsä yksin ja kokee merkityksellisyyttä sellaisenaan. Mä en osaa.
Kyllä mä aina jonkun tavoitan jotenkuten mutta homma kaatuu aina siihen että alan tykkäämään "liikaa" ja sehän ei niinku sovi muiden pirtaan ja sitten kaikki taas kaatuu ja mua vituttaa taas hetkenverran enemmän ja ahdistaa ja pelottaa entistäkin enemmän että tässäkö tää mun elämä nyt sitten on. "Pärjäilyä" paremman puutteessa ja kyvyttömyyttä täyttää ne oudot kriteerit joita "parempi" tarvitsis.
Epäreilua. Eikä musta toisaalta tunnu että mun toiveissa mitään väärää olis kuitenkaan. Eikä tunnu että mä voisin syyttää ketään tai mitään myöskään. Miten tästä eteenpäin? :(
Vastaukset 1
Vanhimmat
...eläin. Ei ole väärin kaivata läheisyyttä. On eri asia olla yksin ja elää yksin - minä nautin yksinolosta ja viihdyn hyvin yksin, mutta en haluaisi silti elää yksin.
Kun ajattelenkin että on ihmisiä jotka menevät joka ilta nukkumaan rakkaan ihmisen syliin ja vertaan sitä ainaiseen yksinäisyyteeni niin sydämeni särkyy. Miten tärkeää olisikaan olla jollekulle tärkeä ja saada osoittaa omaa rakkauttaan toiselle joka päivä.