Opettajaparin tragedia

Mieti vähän mitä kirjottelet.

suuri suru.

Non niin.
Tässä kirjoittaa myös opettaja ja Oulusta.
Itse en tuntenut tapahtuman osapuolia. Kuitenkin ko. ammatin haltijana pystyn kertomaan että ihmisiä mekin olemme - ja meilläkin on samat murheet kuin ihmisillä yleensä. "Kansankynttilä" ei ole sen kummempi ihminen kuin muutkaan, paitsi suurten massojen käsittelijä. Eli joudumme työssämme kohtaamaan monien vanhempien lasten erilaisia kasvutilanteita.

Joskus tunnuttaa että tunnen "vanhempien jälkikasvun paremmin" kuin heidän vanhempansa.

Mutta myös meillä on omat henkilökohtaiset elämämme, ja elämän "onnellisuus" ei tosiaankaan ole kiinni pelkästään palkasta. Se ei ole kehumisen arvoinen - käytännössä opettajan nettoansio on melko vaatimaton - ja työmäärään nähden sitä ei tosiaankaan voi kehua.

Mutta itse asiaan - elämässä on monia asioita jotka voivat ihmistä masentaa ja huolettaa. Jos meillä opettajilla olisi "vain huolena miten saada oppilas oppimaan", niin olisi melko keveää elämä. Näin ei kuitenkaan ole - ja nyt tapahtunut tragedia saattaa juontaa ihan muihin asioihin. Mihin -sitä meidän on turha spekuloida. Ikävintä tässä on varmaan lasten elämän päättyminen hyvin raa'alla tavalla.

Muisteleppa miten kesällä tunnettu Ylitorniolainen kohta 90 vuotias laulaja teki terveyskeskuksessa ja sen jälkeen kotonansa. Tuliko siihenkään lopullista perustelua "miksi" ja oliko se "hyväksyttävissä". Joka tapauksessa olen käynyt tämän tragedian haudalla Yt:lla ja on näkemistäni haudoista erän kauneimmista; eli tapahtuma satutti jäljelle jääviä paljon.

Siten meidän ollenee tässä tänään tapahtuneessa Oulun tapauksessa näyrästi pahoiteltava tapahtunutta on pyrkiä olemaan arvostelematta saati spekuloimatta "syitä" - kun ne ei kuitenkaan enää selviä.

Elämän työpaineet ovat kuitenkin tänä aikana melkoiset ja jos siihen vielä tulee siviilipaineet lisäksi voi tapahtua kuten tänään tapahtui

Jokaisen murheet ja taakat ovat hyvin yksilöllisiä. Kipupisteet ja jaksaminen eivät ole vertailukelpoisia ihmisten välillä.

Olen joskus miettinyt (ammattialaa sen kummemmin nimeämättä), että itsekukin ihan vapaaehtoisestihan itselleen murheet ja taakat hankkii. Kaikki hyvä on jo olemassa. Jokainen voi valita tavan ja tyylin elää.

Parisuhdeongelmat, alkoholismi, pettämiset, salarakkaat, biseksualismi, kulissiliitot, peliongelmat, lääke- ja huumeongelmat, syömisongelmat, minäkuvan rikkonaisuus,
sukupolvesta toiseen kulkeutunut häpeä, salaisuudet, painostus tietynlaiseen elämään....
Ongelmia ja murheita on ammattiin ja sukupuoleen katsomatta jokaisella. Toisilla on vain tarve pitää kulissit kunnossa. Luullaan, etteivät toiset tiedä. Se on surkuhupaisaa ja säälittävää. Totuudenpuhujille sitten naureskellaan.

Eikö olisi aika tulla näkyviksi ihmisiksi?
Opeteltava puhumaan, kuten asiat ovat.

Harmi on vain, että monesti esimiehillä, johtohenkilöillä on itsellään suuria ongelmia ja heidän on ehkä vaikea 'ohjata' henkilökuntaa ja puuttua asioihin,
kun oma pesä on paskaa täynnä.

MIKÄ TAHANSA asia, ongelma, tragedia tai tapahtuman yksittäin tai yhdessä voi olla yksilön tekojen takana. Tunne johtaa tekoihin. Jokainen voi valita ajatuksensa. Jos ei kykene, apua on saatavilla.
Kysymyshän on siitä tunteeko itsensä, hyväksyykö itsensä, onko itsetunto kunnossa.
Osaako hakea apua tai osaavatko läheiset ohjata avun piiriin.

Kaikki liittyy kaikkeen. Kaikista ei ole kaikkeen. Kuitenkin jokaisella on paikkansa.

Osanottoni.