Jokaisen murheet ja taakat ovat hyvin yksilöllisiä. Kipupisteet ja jaksaminen eivät ole vertailukelpoisia ihmisten välillä.
Olen joskus miettinyt (ammattialaa sen kummemmin nimeämättä), että itsekukin ihan vapaaehtoisestihan itselleen murheet ja taakat 'hankkii'.
Kaikki hyvä on jo olemassa. Jokainen voi valita tavan ja tyylin elää. Syyllisiä ei ole. Mutta jos sellaisen välttämättä haluaa, se löytyy yleensä peilistä katsomalla. Miksi tämä on niin vaikea asia tajuta?
Parisuhdeongelmat, alkoholismi, pettämiset, salarakkaat, homo- ja biseksualismi, kulissiliitot, peliongelmat, lääke- ja huumeongelmat, syömisongelmat, minäkuvan rikkonaisuus, valtataistelut,
sukupolvesta toiseen kulkeutunut häpeä, salaisuudet, painostus/panostus tietynlaiseen elämään....
Ongelmia ja murheita on ammattiin, sosiaaliseen statukseen ja sukupuoleen katsomatta jokaisella. Toisilla on vain tarve pitää kulissit kunnossa. Luullaan, etteivät toiset tiedä. Se on surkuhupaisaa ja säälittävää.
Eikö olisi aika tulla näkyviksi ihmisiksi?
Opeteltava puhumaan ja USKALLETTAVA puhua, kuten asiat ovat.
Harmi on vain, että monesti esimiehillä, johtohenkilöillä on itsellään suuria ongelmia ja heidän on ehkä vaikea 'ohjata' henkilökuntaa ja puuttua asioihin,
kun oma pesä on törkyä ja valhetta täynnä. Onhan tästä osa ollut näkyvillä lehtienkin palstoilla.
Onko työpaikoilla tarpeeksi tukea oikeasti?
Toisteleeko esimies vain pikakoulutuksessa saatuja sanoja? Puhetta puheen vuoksi. Asiat hoidetaan noin niinkuin pintahipaisulla. Vastuuhan on kuitenkin jokaisella yksilöllä itsellään. Vastuu ja vapaus.
MIKÄ TAHANSA asia, ongelma, tragedia tai tapahtuman yksittäin tai yhdessä voi olla yksilön tekojen takana.
Tunne johtaa tekoihin. Jokainen voi valita ajatuksensa. Jos ei kykene selkiyttämään ajatuksiaan, apua on saatavilla. Jos apua hakee.
Kysymyshän on loppujen lopuksi siitä tunteeko itsensä, hyväksyykö itsensä, onko itsetunto kunnossa...
Ehkäpä hyvin, hyvin moni suorittaa elämää, tekee tiettyjä asioita, hankkii tiettyjä 'tavaroita', harrastaa tiettyjä juttuja... vain kuuluakseen joukkoon, tunteakseen itsensä eheäksi... Sääli.
Osaako epätoivoinen hakea apua ajoissa tai osaavatko läheiset ohjata avun piiriin?
Mahdollisimman varhaisessa vaiheessa olisi uskallettava puuttua läheisen, työkaverin, sukulaisen vinksalleen menneeseen elämään (oli asia mikä tahansa).
Uskallettava ns. nostaa kissa pöydälle, vaikka tulisi kynttä ja sylkeä päin naamaan. Se kuuluu asiaan. Mutta tunteiden tuuletus julkiseesti voisi herättää miettimään, missä mennään?
Suomalaisessa kulttuurissa tahtoo vain olla niin, että vain tunteeton viilipyttymäisyys ja seläntakana puhuminen on aikuismaista toimintaa. Asiat saavat olla rempallaan ja hoitamatta, kunhan 'osaa käyttäytyä'. Kulissien kuningattaret ja kuninkaat...
Tunteita saa ja täytyy näyttää.
Kaikki liittyy kaikkeen. Kaikista ei ole kaikkeen. Kuitenkin jokaisella on paikkansa.
Osanottoni.
Olen joskus miettinyt (ammattialaa sen kummemmin nimeämättä), että itsekukin ihan vapaaehtoisestihan itselleen murheet ja taakat 'hankkii'.
Kaikki hyvä on jo olemassa. Jokainen voi valita tavan ja tyylin elää. Syyllisiä ei ole. Mutta jos sellaisen välttämättä haluaa, se löytyy yleensä peilistä katsomalla. Miksi tämä on niin vaikea asia tajuta?
Parisuhdeongelmat, alkoholismi, pettämiset, salarakkaat, homo- ja biseksualismi, kulissiliitot, peliongelmat, lääke- ja huumeongelmat, syömisongelmat, minäkuvan rikkonaisuus, valtataistelut,
sukupolvesta toiseen kulkeutunut häpeä, salaisuudet, painostus/panostus tietynlaiseen elämään....
Ongelmia ja murheita on ammattiin, sosiaaliseen statukseen ja sukupuoleen katsomatta jokaisella. Toisilla on vain tarve pitää kulissit kunnossa. Luullaan, etteivät toiset tiedä. Se on surkuhupaisaa ja säälittävää.
Eikö olisi aika tulla näkyviksi ihmisiksi?
Opeteltava puhumaan ja USKALLETTAVA puhua, kuten asiat ovat.
Harmi on vain, että monesti esimiehillä, johtohenkilöillä on itsellään suuria ongelmia ja heidän on ehkä vaikea 'ohjata' henkilökuntaa ja puuttua asioihin,
kun oma pesä on törkyä ja valhetta täynnä. Onhan tästä osa ollut näkyvillä lehtienkin palstoilla.
Onko työpaikoilla tarpeeksi tukea oikeasti?
Toisteleeko esimies vain pikakoulutuksessa saatuja sanoja? Puhetta puheen vuoksi. Asiat hoidetaan noin niinkuin pintahipaisulla. Vastuuhan on kuitenkin jokaisella yksilöllä itsellään. Vastuu ja vapaus.
MIKÄ TAHANSA asia, ongelma, tragedia tai tapahtuman yksittäin tai yhdessä voi olla yksilön tekojen takana.
Tunne johtaa tekoihin. Jokainen voi valita ajatuksensa. Jos ei kykene selkiyttämään ajatuksiaan, apua on saatavilla. Jos apua hakee.
Kysymyshän on loppujen lopuksi siitä tunteeko itsensä, hyväksyykö itsensä, onko itsetunto kunnossa...
Ehkäpä hyvin, hyvin moni suorittaa elämää, tekee tiettyjä asioita, hankkii tiettyjä 'tavaroita', harrastaa tiettyjä juttuja... vain kuuluakseen joukkoon, tunteakseen itsensä eheäksi... Sääli.
Osaako epätoivoinen hakea apua ajoissa tai osaavatko läheiset ohjata avun piiriin?
Mahdollisimman varhaisessa vaiheessa olisi uskallettava puuttua läheisen, työkaverin, sukulaisen vinksalleen menneeseen elämään (oli asia mikä tahansa).
Uskallettava ns. nostaa kissa pöydälle, vaikka tulisi kynttä ja sylkeä päin naamaan. Se kuuluu asiaan. Mutta tunteiden tuuletus julkiseesti voisi herättää miettimään, missä mennään?
Suomalaisessa kulttuurissa tahtoo vain olla niin, että vain tunteeton viilipyttymäisyys ja seläntakana puhuminen on aikuismaista toimintaa. Asiat saavat olla rempallaan ja hoitamatta, kunhan 'osaa käyttäytyä'. Kulissien kuningattaret ja kuninkaat...
Tunteita saa ja täytyy näyttää.
Kaikki liittyy kaikkeen. Kaikista ei ole kaikkeen. Kuitenkin jokaisella on paikkansa.
Osanottoni.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.