Kotini on kuin minäkin.
Täynnä tarpeetonta, käyttämätöntä, tai käytöstä jo poistettua.
Eilen istuin tuolla vierashuoneessa, eli isossa makuuhuoneessa katsoen hyllyn sisältöä lasiovien takana ja hyllyn päällä.
Paljon kirjoja ja valokuvakansioita, paljon palkintoina saatuja lahjaesineitä, lasia, kuparia, kristallia, mukana matkamuistoja ja keräilyesineitäkin.
Kaikki niin tarpeetonta.
Kotisi on kuin sinäkin, siinä sinun sielusi, mietin.
Seinällä on isäni valmistama tuohikontti, hänen kaivertamansa puutyö, kolmiulotteinen taulu vanhasta pirtistä.
Hän oli taiteellinen. Hänellä oli aina liian vähän aikaa paneutua harrastukseensa, koska hän hankki perheelle elatusta kovalla työllä. Mietin, miksi hän ei heittäytynyt taiteilijaksi, miksi ei elänyt kuten olisi varmasti halunnut, tehden sitä mikä oli hänen sisällään, taide, ilmaisua käsien kautta.
Ehkä hän oli liian vastuuta kantava, ei uskaltanut antautua toteuttamaan itseään kuin vasta eläkeläusenä, ja sitten aikaa ei enää riittänytkään... se loppui liian aikaisin.
Emme koskaan saa tietää mihin kaikkeen hän olisi kyennyt. Vain muruja hänenstä...
Mitä minä itse haluan, mihin kykenen, missä on minun elämäntyöni ja muistoni.
Onko se tuota tarpeetonta, sielutonta, pois heitettävää...
Voinko minä jo aloittaa sen mistä todella olen haaveillut. Joko on minun etsikkoaikani?
Siirryin toiseen huoneeseen ja havaitsin, sama täällä, palkintoja, muistoesineitä.... ei mitään minusta!
Jääkö minusta mitään muistoa, kuten isästäni, jätänkö mitään mitä katsoen lapseni ajattelevat... Hän oli äitini.
Kätteni työt puhuvat minusta, se on sitä kosketeltavaa ja todellista, mutta, jätänkö muuta jälkeä heihin, tai muihin ihmisiin?
Mitä te jätätte perinnöksi, ellei oteta lukuun maita, mantuja, taloja ja osakkeita tai rahaa.
Mistä lapsesi Sinut muistaa kun olet pois?
Mitä haluaisit heidän muistavan Sinusta?
Mitä me jätämme jalkeemme?
35
1602
Vastaukset
- OliviaKoo
heidän muistavan, miten paljon heitä arvostin ja rakastin.
Haluan elää heidän sydämissään, kuten minunkin vanhempani elävät minun sydämessäni.
Omaisuutta ei minulta jää, eivätkä he sitä tarvitsekaan.
Lämmin muisto riittää. - heidän muistavan
äitinsä vaativana tapojen suhteen.
Hyvät käytöstavat, omaavatkin.
Toisaalta varmaan pähkähulluna heittäytyjänä, suvaitsevana, ja hyvänä ruuanlaittajana. Ja aterioiden valmistuksen opettajana.
Varmaan muistelevat joskus matkojamme, pitkin eurooppaa, ja usan puolella.
Rakkaudesta, ja huolenpidosta, saan jo nyt kiitosta, hulluttelusta myös. - 1943
molemmat muistavat minua lämmöllä. Toinen voisi tehdä runon ja soittaa muistotilaisuudessani (vain kaikkein läheisimmät mukana), toinen voisi tehdä valokuvista albumin. Näin toimivat isänsä hautajaisissa. Aineelliset saavat hoitaa kuten haluavat. Muistopuun voisivat istuttaa jonnekin ja papulanruusun pistokkaan omaan kotiinsa.
- elma06
Jäin todella miettimään tätä aloittajan aihetta.Mitä voin jättää muistoksi itsestäni lapsille ja lastenlapsille?.......
Vaikea ajatelle,ehkä pitäisi kysyä heiltä itseltään.(tarkoitan omia lapsiani)
Lastenlapsille olen jokaiselle tehnyt pienen merkatun taulun ,jossa on heidän nimet , syntymätietonsa,ja pieni rukous.
Lauluja olen heille opettanut sekä Satuja.- Fridanna
Nauratti oikein Tuoksuvatun katselu kaappeihin ja kaappien päälle, koska aivan samoin täällä. Pikkuhilpettä riittää.
Mutta mistä lapset ja lastenlapset tulevat muistamaan minua kuolemani(toivottavasti lähden ensin)jälkeen! Minä voin arvella kaikenlaista, mutta en voi tietää ja tuskin voisin kauheasti siihen vaikuttaakaan. Voin vain toivoa, että haudanhoito ei ole ainoa asia.
Tuskin mummoni äiti ajatteli aikoinaan kävellessään melkein 10 km:n kirkkomatkaa Karjalassa, että hänen tyttärensä lapsenlapselle se on ainoa asia, jonka hän tietää ja lämmöllä ajattelee esiäitiään. Mummosta on jo huomattavasti enemmän muisteltavaa ja enimmäkseen hänen suhtautumista meihin lapsiin. Tavaroita ei ole.
Toivottavasti minua myös muistetaan enemmän ihmisenä kuin krääsän kerääjänä.
- käsin koskematon
"Mistä lapsesi Sinut muistaa kun olet pois?
Mitä haluaisit heidän muistavan Sinusta?"
Tavarat ovat vähän ala-arvoisia sen rinnalla, mikä tunneside on. Se ei kuolemassa lopu.
Jälki, jonka jätän, on vaatimaton ja arvoton muille kuin lapsilleni. Ja näin vaan on.
Yritän tukea heitä heidän matkallaan elämän halki.
He muistavat sovun ja rauhan, leipomisen, lapsuuden ruuatkin nyt vielä aikuisena muistuvat mieleen herkkuina, vaikkeivät ne kovin kummoisia olleet. Yhteiset retket. Valokuvat ja filmit tuhoutuivat tulipalossa valitettavasti. On vain uudempia muistoja tässä mielessä. - on -
kuin ruoho, kun tuuli käy sinun ylitse ei sinua enään ole eikä sinun asuinpaikkasi sinua enään tunne,raamatussa on johonkin tuohon tyyliin sanottu mitä ihmisestä jää kun hän kuolee,minusta ei tarvi jäädä mitään olen tyytyväinen jos tuhkana pääsen taivaan tuuliin, on minulla muutama öljyväri taulu jotka olen omakätisesti maalannut,olen tehnyt paljon käsitöitä mutta ne häviää jokatapauksessa ja olen itse hävittänyt niistä jo suurimman osan,en rakasta vanhoja tavaroita ja jos rakastaisin voisin niitä mennä ihaileen jonnekkin museoon, kotini ei ole museo eikä tule museoksi, olen raamatun kanssa samaa mieltä, korkeintaan hautakiveen jää nimi, itse en sitäkään vaadi mutta jos lapset tahtovt sen kiveen kaivertaa niin se olkoon ei kuitenkaan välttämätön.
lapseni tulee muistamaan minut vainoojanaan ja kaiken pahan syynä ja alkulähteenä. Hänen kiduttajansa, psykopaattiäiti, tulee jäämään hänen mieleensä ainoana ystävänä.
Turhaan taistelin tuulimyllyjä (= sosiaalibyrokraatit, ns. oikeuslaitos, kouluterveydenhoito ym) vastaan. Pahan valta voitti, en sille mitään voinut.
Hoitakoon asiansa miten haluaa; minä luovutin mahdottoman edessä.- hyvä näin
Esineet ovat käyneet arvottomiksi nykyaikana. Ennen ne valmistettiin käsin, niihin siirtyi tekijästä paljon ja ne olivat arvokkaita sukupolvien ajan. Kuten huonekalut ja työkalut.
Nykyisin nuo tuon aikaiset esineet ovat arvokkaampia kuin uudet. Seurasaaren museioissa voi katsella niitä ja nähdä mielessään tekijän ahkeruuden, luovuuden ja säiden ja ajan muokkaaman hahmon jopa.
Jospa osaisikin jättää jälkeensä jotain tälläistä, mikä kuvaisi elämää ja olosuhteita. Noita - tuntemattomia ihmisiä - ei voi olla rakastamatta, jotka ovat museoiden esineistöä tehneet. Tai istuneet siellä - siis Seurasaaressa - olevan kirkon penkissä.
- aktt
Ihmisen muisti on niin suuri tietokone, että se muistaa kaikki, mitä silmät ovat nähneet.
Omalla kohdallani kaksi vuotiaasta lähtien.
On mahdotonta tietää, mitä lapset muistavat tai haluavat muistaa. Tiedän sen vasta sitten, kun olen jättänyt tämän olotilan. Haluan kumminkin, että heillä olisi minusta hyvä muisto.
Ensimmäisen kerran täällä24 luin kaikki viestit. Lämmin muisto on paras perintö.
Me vanhemmat kun olemme lapsillemme ensimmäinen aapinen elämän koulussa. Varmasti me jokainen toivomme, että se, mitä he ovat meiltä saaneet, olisi rakkautta ja huolenpitoa jota he arvostavat läpi elämänsä.
Ihmisen muisti on kolme sukupolvea, sanotaan.
Omat isovanhemmat minäkin muistan, ja hekin jättivät oman herkän jälkensä minulle muistoksi.
Kuten joku täällä kirjoitti, hyvä ruoka ja lämmin koti, palaavat mieleen aikojenkin kuluttua.
Kun katselin isäni tekemää konttia, muistin ne monet illat kun pirtin lattialla oli lastuja isän veistäessä reen jalaksia, tai vuollessa aisoja, suksia, kauhoja, mitä milloinkin.
Niissä perheen yhteisissä hetkissä oli se elämän maku jonka kaltaisen muiston haluaisin omillekin lapsilleni jättää meidän yhteisten hetkiemme lähtemättöminä muistoina.
Kun teimme yhdessä, kun kinasimme ja sovimme, hioimme toisiamme ja kaikki kasvatti yhteenkuuluvuutta välillemme.
Elämälle se maistui ja muistot elävät.
Tänäänkin sanon läheiselleni kuinka tärkeitä he minulle ovat, koska en tiedä ymmärränkö heidän arvonsa huomenna, tai ovatko he kuulemassa, tai minä sanomassa, kuinka heitä rakastan.
Olkoon se minun muistoni, rakkautta ja huolenpitoa jota he kyllä arvostavatkin.- kaikki muistaisivatkin
sanoa sen; rakastan sinua.
Minulla on nuorimmaiseni (poika 27v) toisella puolella maapalloa.
Lähettelemme meilejä, lähes päivittäin.
Aina saan ihanan loppukaneetin, ja myös itse laitan hänelle.
Lentohaleja, suukkoja, rakkautta, niitä toisillemme toivotamme.
Tuntuu mukavalta kuulema hänestäkin, saada "noita lopputoivotuksia", hymiöiden kera, tai ilman.
Koskaanhan ei tiedä mitä huominen tuo.
Suomessa asuvat lapseni taas sanovat aina, kun sanon rakastavani; joooo mä tiedän, muutta kyllä suukon poskelle silti saan ;D
Lapsenlapset sentään sanoin sen kertovat, halausten kera.
- ...tavallinen
anteeksi jos näin tunkeudun näitten kauniitten viestien joukkoon.Olen monta kertaa miettiny,sitä asiaa.Mie haluaisin et häviäisin vaan.Eikä miuta tarvii muistella.Kun ei nytkään,miun eläessä paljo välitetä,empä varmaan muistoissakaan.
- avktt
niin se kai kumminkin on monella, mutta kukaan ei jätä tätä elämää jättämättä omia jälkiään ja on varmaa, että kaikkia muistetaan.
etteikö joku häntä ajattele.
Usein me emme vain huomaa olevamme kuitenkin jollekin ihmiselle tärkeitä.
Joku ajattelee Sinuakin ja muistaa nytkin, usko pois, kaikki eivät vain kerro ajatuksiaan.
Rohkaise heitä sanomaan, puhumaan ja lähestymään.
Löydä Sinä heidät ja he löytävät lähellesi.- ei tärkeä
Tuoksuvattu kirjoitti:
etteikö joku häntä ajattele.
Usein me emme vain huomaa olevamme kuitenkin jollekin ihmiselle tärkeitä.
Joku ajattelee Sinuakin ja muistaa nytkin, usko pois, kaikki eivät vain kerro ajatuksiaan.
Rohkaise heitä sanomaan, puhumaan ja lähestymään.
Löydä Sinä heidät ja he löytävät lähellesi.mietiskellä mitä jälkeen jää.
No mietitään.
Omaisuutta jos ei lukuun oteta, siis tätä rihkamaa jota jokaisen kaapit on pullollaan, niin eipä ihmeitä taida olla.
Kasvattanut olen oman järkeni mukaan, en koko ajan muistaen, että muistavatko minua ja miten.
Sen mitä olen seurannut ovat tapojani ja oppiani seuranneet ja uskon että ne mitkä ovat hyviksi havaittu ovat käytössä vielä kuolemanikin jälkeen.
Sädekehää en ole toivonut, mitään en ole tyrkyttänyt, ovat saaneet hakata päätään seinään mielin määrin, mutta kunnon kansalaisia ovat.
Rakastanutkin olen omalla tavallani, huolta kantanut, muistavatko lähtöni jälkeen, ei ole minulle mikään elämän kysymys.
Muistoja jää, hyviäkö vai huonoja, siitä en huolta kanna, tuskin historian kirjoihin pääsen.
Muistaisivat sen, että elämä on elämistä varten, ei niin, että patsas olisi jälkeen jäätävä. - ...tavallinen
ei tärkeä kirjoitti:
mietiskellä mitä jälkeen jää.
No mietitään.
Omaisuutta jos ei lukuun oteta, siis tätä rihkamaa jota jokaisen kaapit on pullollaan, niin eipä ihmeitä taida olla.
Kasvattanut olen oman järkeni mukaan, en koko ajan muistaen, että muistavatko minua ja miten.
Sen mitä olen seurannut ovat tapojani ja oppiani seuranneet ja uskon että ne mitkä ovat hyviksi havaittu ovat käytössä vielä kuolemanikin jälkeen.
Sädekehää en ole toivonut, mitään en ole tyrkyttänyt, ovat saaneet hakata päätään seinään mielin määrin, mutta kunnon kansalaisia ovat.
Rakastanutkin olen omalla tavallani, huolta kantanut, muistavatko lähtöni jälkeen, ei ole minulle mikään elämän kysymys.
Muistoja jää, hyviäkö vai huonoja, siitä en huolta kanna, tuskin historian kirjoihin pääsen.
Muistaisivat sen, että elämä on elämistä varten, ei niin, että patsas olisi jälkeen jäätävä....ole miettiä sitä ruunua.Voi jos täälläkin pystyisi oikein ajatuksensa kirjottaa.Mut kun ei osaa,tai ei ymmärretä mitä tarkotan.
- oli -
ei tärkeä kirjoitti:
mietiskellä mitä jälkeen jää.
No mietitään.
Omaisuutta jos ei lukuun oteta, siis tätä rihkamaa jota jokaisen kaapit on pullollaan, niin eipä ihmeitä taida olla.
Kasvattanut olen oman järkeni mukaan, en koko ajan muistaen, että muistavatko minua ja miten.
Sen mitä olen seurannut ovat tapojani ja oppiani seuranneet ja uskon että ne mitkä ovat hyviksi havaittu ovat käytössä vielä kuolemanikin jälkeen.
Sädekehää en ole toivonut, mitään en ole tyrkyttänyt, ovat saaneet hakata päätään seinään mielin määrin, mutta kunnon kansalaisia ovat.
Rakastanutkin olen omalla tavallani, huolta kantanut, muistavatko lähtöni jälkeen, ei ole minulle mikään elämän kysymys.
Muistoja jää, hyviäkö vai huonoja, siitä en huolta kanna, tuskin historian kirjoihin pääsen.
Muistaisivat sen, että elämä on elämistä varten, ei niin, että patsas olisi jälkeen jäätävä.sanomasi melkein minun suustani,rakastanut olen jokaista omallatavallani, tiedän että on ihmisiä jotka muistavat olemassa oloni hyvällä tai pahalla, parhaani olen tehnyt vajavaisena ihmisenä,vain hyvyyteen pyrkien,kaikista on tullut kunnon kansalaisia elämän kipuilusta huolimatta, jälkeeni jää tekemiäni maalauksia ja tyhää roinaa millä ei ole merkitystä, luultavasti myös nimi hautakiveen jonka tuuli ja sade piiskaa noin viidekymmenen vuoden kuluessa pois ja jos jälkeen jäävät ei sitä uusi niin sekin häviää lopulta unhoon pois, olin vain pieni ihminen maailmankaikkeudessa.
...tavallinen kirjoitti:
...ole miettiä sitä ruunua.Voi jos täälläkin pystyisi oikein ajatuksensa kirjottaa.Mut kun ei osaa,tai ei ymmärretä mitä tarkotan.
Ihmisen elämä on vain pieni askel maailman kaikkeudessa.
Jospa se ei olisi turha, vaan jättäisi edes pienen jäljen kanssaeläjiin.
Kaikkihan me tiedämme kuinka puolisossa on eläessä monia vikoja, mutta kuolleena hän on se maailman paras ihminen, tai ainakin toiseksi paras.
Joten, vaikka emme tänään kiitosta saisikaan, voimme olla aina varmoja siitä, että meitä muistellaan vain hyvien muistojen antajana.
Miksi et osaa kertoa ajatuksiasi täällä.
Uskon, että moni ymmärtää jos vain purat ajatuksesi sanoiksi, koska ei ajatuksia voi lukea, kun täällä ei pääse kohtaamaan kasvokkain.
Sanathan ovat sielun peili.oli - kirjoitti:
sanomasi melkein minun suustani,rakastanut olen jokaista omallatavallani, tiedän että on ihmisiä jotka muistavat olemassa oloni hyvällä tai pahalla, parhaani olen tehnyt vajavaisena ihmisenä,vain hyvyyteen pyrkien,kaikista on tullut kunnon kansalaisia elämän kipuilusta huolimatta, jälkeeni jää tekemiäni maalauksia ja tyhää roinaa millä ei ole merkitystä, luultavasti myös nimi hautakiveen jonka tuuli ja sade piiskaa noin viidekymmenen vuoden kuluessa pois ja jos jälkeen jäävät ei sitä uusi niin sekin häviää lopulta unhoon pois, olin vain pieni ihminen maailmankaikkeudessa.
Minulla on tapana kierrellä hautausmailla ja kirkkoihin haluaisin aina päästä sisälle katsomaan maalauksia, alttaritaulua, yms.
Monilla hautausmailla on kerätty vanhoja hautakiviä ja hautaristejä jonnekin hautausmaan osaan kuin historiaksi.
Monet suvut ovat kokonaan hävinneet, vanhoilla hautausmailla on kuitenkin kivet säilytetty monilla sukuhaudoilla, mutta, kirjainten kultaus on ajan saatossa kadonnut, nimiä tuskin erottaa sammaloituneesta kivestä.
Monta ruostunutta hautaristiä, hämärästi erottuvalla kohokirjoituksella, tai kokonaan hävinnein kirjaimin, kaikki ne ovat muisto muinoin eläneestä ihmisestä jota joku on rakastanut pystyttäen kiven tai ristin.
Kukaan ei ole niin arvoton etteikö hänestä muistoa jäisi, vaikka vain pieni risti haudalla.
Monilla haudoilla ei kukaan käy, senkin huomaa hautausmailla kulkiessaan.
Siitä huolimatta heidänkin muistonsa on elänyt, tai elää jossain rinnassa, joko surun kyynelinä tai iloista muistuttamassa.
On hyvä jos voi sanoa: Kiva kun olit olemassa.- Hietsun hautausmaalla
Tuoksuvattu kirjoitti:
Minulla on tapana kierrellä hautausmailla ja kirkkoihin haluaisin aina päästä sisälle katsomaan maalauksia, alttaritaulua, yms.
Monilla hautausmailla on kerätty vanhoja hautakiviä ja hautaristejä jonnekin hautausmaan osaan kuin historiaksi.
Monet suvut ovat kokonaan hävinneet, vanhoilla hautausmailla on kuitenkin kivet säilytetty monilla sukuhaudoilla, mutta, kirjainten kultaus on ajan saatossa kadonnut, nimiä tuskin erottaa sammaloituneesta kivestä.
Monta ruostunutta hautaristiä, hämärästi erottuvalla kohokirjoituksella, tai kokonaan hävinnein kirjaimin, kaikki ne ovat muisto muinoin eläneestä ihmisestä jota joku on rakastanut pystyttäen kiven tai ristin.
Kukaan ei ole niin arvoton etteikö hänestä muistoa jäisi, vaikka vain pieni risti haudalla.
Monilla haudoilla ei kukaan käy, senkin huomaa hautausmailla kulkiessaan.
Siitä huolimatta heidänkin muistonsa on elänyt, tai elää jossain rinnassa, joko surun kyynelinä tai iloista muistuttamassa.
On hyvä jos voi sanoa: Kiva kun olit olemassa.aika usein.
Siellähän on hesan historia.
Jouluna varsinkin se muualle haudattujen kukkula loistaa kauas.
Minä haluan tuhkat mereen, hesassahan on siihen oma paikkakin.
Lapset ovat luvanneet toimia siten, se myös lukee testamentissani.
Vieköön kynttilän sinne kukkulalle, jos haluavat, samalla kun isovanhempien haudoilla käyvät.
Tai jos eivät enää käy, niin polttakoot kotonaan, jos haluavat.
Uskon säilyväni kyllä heidän muistoissaan, sitä en epäile, vaikkei mitään hautaa jälkeeni jääkään.
Nuo kultaukset muuten kuluvat nykyisin yllättävän nopeasti, onko saasteet siihenkin syynä?
- vaari61
Yritän vähentää tavaraa, koska mitään eivät nuoret tarvitse,
mutta se on yksi ongelmani, pois on vaikea heittää, kun kaikki mahtuvat.
Paljon sellaista, jota 20 vuoteen ei ole tarvittu,
mutta ei vaan pysty heittämään pois
Luulen että tänäkin kirjoitus taasen hieman auttaa asiassa,
tätä aloitusta kiitän, vaikka yleensä moitin.
Ongelmia lisää, kun aina löytyy uutta ja arvokasta taloyhtiön roskiksesta,
Viimeksi kookkaita ja tukevia 4 mm tilaa vieviä, täysin muovisia henkareita,
jotain 40 kpl.
Ovat todella hyviä paitaan, vievät vähän tilaa.- tuon naisia
lähinnä koskevan, hyvä kuulla, että miehilläkin samoja ongelmia ;D
Itse olen muuttanut kymmeniä kertoja, jättänyt pari kertaa täyden kodinkin, vain vaattet mukanani lähtenyt. Ja silti, jääk, sitä tavaraa on taas komerot, kellarivarastot täynnä.
Usein yritän hävittää ja karsia, käyn myös viemässä kirpputorille, vaan tuloksetonta tuo tuntuu olevan.
Pitäisi kaiketi muuttaa ulkomaille, ja hävittää kaikki kerralla, niin pääsisi taas kaikesta eroon? - Oman aikansa tuote
tuon naisia kirjoitti:
lähinnä koskevan, hyvä kuulla, että miehilläkin samoja ongelmia ;D
Itse olen muuttanut kymmeniä kertoja, jättänyt pari kertaa täyden kodinkin, vain vaattet mukanani lähtenyt. Ja silti, jääk, sitä tavaraa on taas komerot, kellarivarastot täynnä.
Usein yritän hävittää ja karsia, käyn myös viemässä kirpputorille, vaan tuloksetonta tuo tuntuu olevan.
Pitäisi kaiketi muuttaa ulkomaille, ja hävittää kaikki kerralla, niin pääsisi taas kaikesta eroon?Toivon, että lapseni ja lastenlapseni ajattelevat minua lämmöllä. Olen ollut ihminen ja äiti ja isoäiti.
hyvinkin tarpeelinen olet,monta hyvää mietettä kertonut kirjoituksissasi.
Tarpeeton "roinan" poisto oli kai minullakin,kun Virosta tulin yhen kapsäkin kanssa.Monien muuttojen aikana tavarat putoilleet matkasta,mitä menneistä.Tuhannetkin kirjat ja "arvokkaat" esineet.Mitä väliä sillä.
Kokosin tämän viihtyisän kotini pikkuhiljaa,kuutisen vuotta sitten ,ei oikeastan ole yhtään kaupasta hankittua,kierrätettyä vain.Tärkeintä on se henki,mikä on täällä...ystävät sanovat,on kiva tulla sun luokse,lämmin koti.Vaikka viluisimmat sanovat,pirun kylmä sulla,kun tuo uksi retkottaa ain auki!
Tärkein tavarani ehkä aikoinaan Viipurissa venäläisen sotavangin tekemä puinen rasia,hänen rakkaudellaan tehty omaa lastaan ajatellen,joka oli siellä kotona.Niin, ja Haapalusta ostetut saviset kukko ja kana...niin ja tuo iso pärekori.Lapseni ovat ihan tyytyväisiä,vain henkinen perintöni on jättää,ei tavaraa.- pauliina60+
oletko ajatellut että maailma oli toinen isäsi aikana.Silloin piti saada perheelle elanto työtä tekemällä.
Tänä päivänä onkin helpompi heittäytyä taiteen pariin. Ei ollut sen ajan ihmisillä tietsikoita joissa aikaa kulutetaan ja mietitään syntyjä syviä, ja joskus syleillään koko maailmaa. Jokaisella meillä on se pieni nyssäkkä ollut mukana kun uutta elämää olemme alkaneet rakentamaan.
Siitä se vain kertyy vuosien aikana ympärille tavaroiden ja asioiden kirjava maailma.
Jotkin tavarat tuntuvat toista tärkeämmiltä.
Niitä katsoessa tulee mieleen ihminen joka ne on antanut, päivittäin, maljakko pöydällä, taulu seinällä, valokuva lipastolla, lelulaatikko vanhan arkun päällä.... kaikki ne puhuvat minulle muistoa, muistamista ja läheisyyttä.
Olen saanut lahjaksi paljon. Niitä en voi hävittää, ne ovat joko minua varten valmistettuja, tai juuri minulle valittuja, puhuvat antajastaan.
Pyrin elämään jokaisen päiväni niin ettei minulla ole illalla paha mieli siitä mitä sanoin, koska en tahallaan halua antaa toiselle aihetta vihata minua. Joskus niin vain käy, mutta siitä en kanna surua ettei minua ymmärretä oikein, pahaa en ole kuitenkaan tarkoittanut jakaa ympärilleni.
Yritän jättää hyviä ajatuksia, vaikka tekemäni virheetkin muistetaan.
Inhimilliseen elämään kuuluu virheet ja väärät teot. Nekin ovat muistoja joita jätämme, sillä, kuten eräs ihminen minulle sanoi; isän antamasta selkäsaunasta jäi lähtemättömät muistot, vaikka paukamat takapuolesta ovat hävinneet, se kipu on jäljellä vielä vuosikymmenten takaa.
Sekin on muisto, vaikka ei hellän sylin muisto olekaan. Niin moni asia meistä jää elämään, kirjoitetun sanoman ohella.pauliina60+ kirjoitti:
oletko ajatellut että maailma oli toinen isäsi aikana.Silloin piti saada perheelle elanto työtä tekemällä.
Tänä päivänä onkin helpompi heittäytyä taiteen pariin. Ei ollut sen ajan ihmisillä tietsikoita joissa aikaa kulutetaan ja mietitään syntyjä syviä, ja joskus syleillään koko maailmaa.Tiedänpä hyvinkin ja tiedän kuinka vatuuntunotinen isäni oli. Siksi hänen elämänsä olikin raskasta raatamista, kiven kyljestä leivän vuolemista ja se ei ole niitä helpoimpia ammatteja.
En tiedä kuinka tietsikka voi auttaa taiteen tekemistä.
Auttaahan se sen julkituomista kuten näyttelyt, kirjamessut, teatterit yms.
Tarkoitinkin sitä, että oman sisäisen maailmansa ja taitojensa toteuttami´nen jäi isältänikin tekemättä, koska hän ei voinut heittäytyä vain kaivertamaan tauluja, tai kertomaan ajatuksiaan, vaikka hänenkin nuoruudessaan moni niin tekli, nousi jopa kuuluisuuteenkin vaikka tietsikkaa ei ollutkaan kanavana, (eikä ajankuluna kuten minulla ja sinulla on).
Hänestäkin olisi voinut kasvaa taiteensa kautta muutakin kuin kivityömies, mikäli hänellä olisi ollt rohkeutta ja halkua toteuttaa vain omaa taipumustaan.
Kunnioitan vanhempiani, he tekivät minusta minut, antoivat eväät ja elämä on ruokkinut lisää kun olen ollut nälkäinen.
Nyt voin minäkin vaikka syleillä syrjäytynyttä, koska olen sitä itsekin kokenut.
Elämässä kun on muutakin kuin taidetta ja iloa jota voimme säilyttää tai hävittää, paitsi kaapeistamme, myöskin muistoistamme.
En voi sanoa että menköön loputkin, koska niitä ei paljon ollutkaan, sillä muistoistani en halua koskaan luopua.
- Mitä olen ?*
Yksinäisenä ihmisenä tuntuu vaikealle paneutua aiheeseen kovin syvällisesti.Vaikeanpaa kun mitä
pelkästään vilkaisemalla aloitustekstiä tulee ajatelleeksi.Siispä menään pintoja pitkin vaan.
" Mitä me jätämme jälkeemme?"
Olen jo lähempänä 70v kuin 60, niin että aikaa ei ole kovin paljon jäljellä.
" Mitä lapsesi sinusta muistaa kun olet poissa?"
" Mitä haluaisit heidän muistavan sinusta?"
Näihin lauseisiin sisältyy uskomattoman paljon
ajateltavaa.
Niin on-Ei tule olemaan helppoa luopua kaikesta
ja tällä minä en todella tarkoita omaisuutta .
Meidän on luovuttava kaikista läheisimmistämme,
se ei tule olemaan helppoa.
Mutta se on tärkeintä että lapaseni muistavat
minut hyvänä isänä ja pappana ,niinkuin lapsen-
lapseni minua nimittävät.
Siunausta ystävät matkallenne.sanoi äitini useita kertoja istuessaan sairaalan vuoteella viimeisinä elinkuukausinaan.
Puhuimme usein kuolemasta. Hän odotti sitä tyynenä, elämäänsä tyytyväisenä, mutta kun siitä oli jo sairastelun myötä kadonnut mielekkyys, tarkoitus, kun ei enää jaksanut liikkua edes ulkona, vaivatkin pahentuivat kaiken aikaa.
Hänen mielestään pahinta olikin jättää meidät, ei kuolema itsessään, vaikka hän kysyi useinkin kuin vain itselleen jotain vahvuutta halkien;"
Mitä on kuoleman takana?"
" Onko siellä taivas kuten Jumala lupaa...."
Hänen suhtautumisensa elämään ja kuolemaan, kun se oli jo lähellä, antoi minulle kyllä niin suuren opetuksen ettei sitä mistään muualta voi saada.
Kiittää elämää silloinkin kun se on avikeaa, silloinkin kun se tarjoaa vain murusia iloista ja riemuista, kun on liian väsynyt... elämän jatkumisessa ei enää mitään mieltä, kun " kaikki on jo nähty ja koettu mihin voimani riittävät."
Hän jätti minulle elämän riemun.
Hän jätti kuoleman toivon siihen hetkeen kun itse uuvun ja väsyn elämäni ehtooseen.
Valintoja luopumisen edessä emme voi tehdä, kerran on kaikki vain jätettävä.
Kiitos kaunista sanoistasi.- pikkumummukka
Tuoksuvattu kirjoitti:
sanoi äitini useita kertoja istuessaan sairaalan vuoteella viimeisinä elinkuukausinaan.
Puhuimme usein kuolemasta. Hän odotti sitä tyynenä, elämäänsä tyytyväisenä, mutta kun siitä oli jo sairastelun myötä kadonnut mielekkyys, tarkoitus, kun ei enää jaksanut liikkua edes ulkona, vaivatkin pahentuivat kaiken aikaa.
Hänen mielestään pahinta olikin jättää meidät, ei kuolema itsessään, vaikka hän kysyi useinkin kuin vain itselleen jotain vahvuutta halkien;"
Mitä on kuoleman takana?"
" Onko siellä taivas kuten Jumala lupaa...."
Hänen suhtautumisensa elämään ja kuolemaan, kun se oli jo lähellä, antoi minulle kyllä niin suuren opetuksen ettei sitä mistään muualta voi saada.
Kiittää elämää silloinkin kun se on avikeaa, silloinkin kun se tarjoaa vain murusia iloista ja riemuista, kun on liian väsynyt... elämän jatkumisessa ei enää mitään mieltä, kun " kaikki on jo nähty ja koettu mihin voimani riittävät."
Hän jätti minulle elämän riemun.
Hän jätti kuoleman toivon siihen hetkeen kun itse uuvun ja väsyn elämäni ehtooseen.
Valintoja luopumisen edessä emme voi tehdä, kerran on kaikki vain jätettävä.
Kiitos kaunista sanoistasi.Elämän ehtoossa maidät kaikki riisutaan. Luopumista toki saamme opetella koko elämänajan. Syntymän hetkellä luovumme äidin turvallisesta kohdusta ja kohtaamme kylmän maailman. Syntymän hetki on vauvalle tosi järkyttävä kokemus. Ensi henkäys saa tuskan parahduksen aikaan.
Koulussa joudumme luopumaan lapsuuden ihastuttavasta joutilaisuudesta ja vapaudesta.Nuoruuden huoleton aika päättyy lasten tuloon ja työn paineisiin.
Suuri luopuminen on sitten lasten lähtö kotoa. Samaan aikaan voi tulla ero kumppanista.
Ikääntyminen tuo monta kipeää luopumista. Ulkokuori muutuu ja haurastuu. Mieli tekisi vielä vaikka mitä mutta kun askel hidastuu,ei jaksa. Pitää luopua nuoruuden leikeistä.
Elämä jatkuu lapsissa ja heidän lapsissaan. Tahtoisin jättää perintönä muistoja entisistä ajoista maalla. Kerron ajoista kun eläimet tuotiin tupaan talvella. Hevonen kengitettiin,lampaat kerittiin,pieni possu tuotiin lämpimään. Isä askarteli puuastioita. Muistan lastujen tuoksun ja niiden muodon. Oli hauskaa leikkiä lastuilla. Äiti ja Isä olivat aina saatavilla pihapiirissä jos leikeissä sattui pahasti.Köyhää oli vaan silti lapsuus on antanut hyvän kasvupohjan elämään.Työtä opittiin vierihoidossa.
Omille lapsille en pystynyt antamaan kotihoitoa. Oli kiikutettava sylilapsi hoitoon parin kuukauden ikäisenä. Yritän nyt lapsenlapsia helliä ja sylitellä.
Äitini viisas,vanha nainen antoi perinnöksi monia tarinoita. Kuoli pari vuotta sitten 95 vuotiaana. Sitkeä taistelija.Sairasti kaksi vuotta. Juttelimme paljon viimeisinä vuosina. Nyt tuntuu että olisi pitänyt puhua enemmän vanhoista ajoista. Hän oli aivan skarppi loppuun saakka.Äly pelasi!Hän halusi hyvästellä kaikki ,koko suuren sukunsa. pikkumummukka kirjoitti:
Elämän ehtoossa maidät kaikki riisutaan. Luopumista toki saamme opetella koko elämänajan. Syntymän hetkellä luovumme äidin turvallisesta kohdusta ja kohtaamme kylmän maailman. Syntymän hetki on vauvalle tosi järkyttävä kokemus. Ensi henkäys saa tuskan parahduksen aikaan.
Koulussa joudumme luopumaan lapsuuden ihastuttavasta joutilaisuudesta ja vapaudesta.Nuoruuden huoleton aika päättyy lasten tuloon ja työn paineisiin.
Suuri luopuminen on sitten lasten lähtö kotoa. Samaan aikaan voi tulla ero kumppanista.
Ikääntyminen tuo monta kipeää luopumista. Ulkokuori muutuu ja haurastuu. Mieli tekisi vielä vaikka mitä mutta kun askel hidastuu,ei jaksa. Pitää luopua nuoruuden leikeistä.
Elämä jatkuu lapsissa ja heidän lapsissaan. Tahtoisin jättää perintönä muistoja entisistä ajoista maalla. Kerron ajoista kun eläimet tuotiin tupaan talvella. Hevonen kengitettiin,lampaat kerittiin,pieni possu tuotiin lämpimään. Isä askarteli puuastioita. Muistan lastujen tuoksun ja niiden muodon. Oli hauskaa leikkiä lastuilla. Äiti ja Isä olivat aina saatavilla pihapiirissä jos leikeissä sattui pahasti.Köyhää oli vaan silti lapsuus on antanut hyvän kasvupohjan elämään.Työtä opittiin vierihoidossa.
Omille lapsille en pystynyt antamaan kotihoitoa. Oli kiikutettava sylilapsi hoitoon parin kuukauden ikäisenä. Yritän nyt lapsenlapsia helliä ja sylitellä.
Äitini viisas,vanha nainen antoi perinnöksi monia tarinoita. Kuoli pari vuotta sitten 95 vuotiaana. Sitkeä taistelija.Sairasti kaksi vuotta. Juttelimme paljon viimeisinä vuosina. Nyt tuntuu että olisi pitänyt puhua enemmän vanhoista ajoista. Hän oli aivan skarppi loppuun saakka.Äly pelasi!Hän halusi hyvästellä kaikki ,koko suuren sukunsa.Minulle ainakin on vaikeaa luopua jostain rakkaasta, minulle tärkeästä, arvokkaasta, mutta en tarkoita mitään rahallista tai taloudellista arvoa.
Pitkän liiton eläneenä oli todella vaikeaa kun piti luopua puolisosta. Enää en uskalla antaa itselleni oikeutta kiintyä keneenkään uuteen ihmiseen, etten joutuisi kokemaan samaa luopumisen, menettämisen tuskaa.
Vanhempien menettäminen tuntui luonnollisemmalta. Heistä olin tavallaan jo irtautunut silloin nuoruudessa kun koti oli jätettävä ja oma tie oli avoinna, puoliso ja lapset astuivat elämään, lähelle ja tärkeiksi hekin.
Menetin isänikin äkillisesti. Siitä toipuminen kesti kauan, koska meillä oli juuri silloin avautunut mahdollisuus tutustua toisiimme aikuisina ihmisinä, ei vain isä lapsi suhteena, vaan keskustelun kautta toisemme todella tuntemaan. Lapsi ei ymmärrä vanhempiansa, kuten aikuinen aikuisen, isä tai lapsensa ja päinvastoin.
Äitini kanssa meillä oli mahdollisuus puhua ja muistella, liian vähän, kuten jälkeen päin huomaa.
Luopumisen tuskaa, kuinka sen selittää.
Se on osin itsekkyyttä, ei haluaisi antaa pois mitään mikä on rakasta, tai tärkeää.
Minua ei harmittanut kolarin taloudelliset menetykset, ei, vaikka riitelin korvauksista periaatteesta, tunsin että minua haluttiin pettää, ja riitelin oman asiani puolesta.
Luovutin paljon enemmän, ja se asia vaikuttaa elämääni edelleenkin.
Raha ja tavara, mitä se on henkisen perinnön rinnalla. Valokuvat voivat hävitä, mutta muistot säilyvät.
Kun kerrot lapselle omia muistoja, maisemista ja taptumista, maalaat samalla hänen mieleensä kuvan joka säilyy.
Ehkä he näkevät muistoissaan meidät juuri niissä tapahtumissa joissa olimme läsnä, tai muistavat niissä tarinoissa joita heille kerroimme, kuten mekin muistamme vanhempiamme, isovanhempiamme, ja meille rakkaita ihmisiä.
Rakkauden luontoon, tutustumisen kasveihin ja eläimiin, olen yrittänyt siirtää perintönä lapsiini ja heidän lapsiinsa.
Pikkumies, lapsenlapseni lapsi sanookin; "Mummi, mennään sinne metsään, siellä on kivaa, siellä on niitä Mörri-Möylyn koloja ja pesiä, mennäänkö tänään taas!"
Siinä uskon olevan parhaan perinnön jonka voin jättää. Rakkauden käden ja sanojen jälki on lähtemätön viiva sukupolvien yli.
Siitä on kaikkein vaikeinta luopua, menettää ja jättää, molemmat vaikeita.- Mitä olen? *
Tuoksuvattu kirjoitti:
sanoi äitini useita kertoja istuessaan sairaalan vuoteella viimeisinä elinkuukausinaan.
Puhuimme usein kuolemasta. Hän odotti sitä tyynenä, elämäänsä tyytyväisenä, mutta kun siitä oli jo sairastelun myötä kadonnut mielekkyys, tarkoitus, kun ei enää jaksanut liikkua edes ulkona, vaivatkin pahentuivat kaiken aikaa.
Hänen mielestään pahinta olikin jättää meidät, ei kuolema itsessään, vaikka hän kysyi useinkin kuin vain itselleen jotain vahvuutta halkien;"
Mitä on kuoleman takana?"
" Onko siellä taivas kuten Jumala lupaa...."
Hänen suhtautumisensa elämään ja kuolemaan, kun se oli jo lähellä, antoi minulle kyllä niin suuren opetuksen ettei sitä mistään muualta voi saada.
Kiittää elämää silloinkin kun se on avikeaa, silloinkin kun se tarjoaa vain murusia iloista ja riemuista, kun on liian väsynyt... elämän jatkumisessa ei enää mitään mieltä, kun " kaikki on jo nähty ja koettu mihin voimani riittävät."
Hän jätti minulle elämän riemun.
Hän jätti kuoleman toivon siihen hetkeen kun itse uuvun ja väsyn elämäni ehtooseen.
Valintoja luopumisen edessä emme voi tehdä, kerran on kaikki vain jätettävä.
Kiitos kaunista sanoistasi.sanottuna oikeilla sanoilla ajatus mikä on mielessäni suurimmasta luopumisesta minkä eteen
ihminen joutuu.("minun tulee teitä ikävä")
- AVKT
Luultavasti jätät paljon enemmän, kuin moni meistä.
Kaikki me jätämme jäljen. Joku piirtää vain ohuen viivan, joku toinen kuin auran jäljen, mutta kaikki ovat yhtä tärkeitä.
Aurinko tekee timantteja hangelle, pilvi pyyhkäisee ne pois, mutta siinä ne olivat ja muistan kuinka kirkkaina ne kimalsivat.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 683267
Sinä saat minut kuohuksiin
Pitäisiköhän meidän naida? Mielestäni pitäisi . Tämä värinä ja jännite meidän välillä alkaa olla sietämätöntä. Haluai272333Minä en ala kenenkään perässä juoksemaan
Voin jopa rakastaa sinua ja kääntää silti tunteeni pois. Tunteetkin hälvenevät aikanaan, poissa silmistä poissa mielestä681879Loukkaantunut lapsi on yhä kriittisessä tilassa
Seinäjoella Pohjan valtatiellä perjantaina sattuneessa liikenneonnettomuudessa loukkaantunut lapsi on yhä kriittisessä t301829Tiedän, että emme yritä mitään
Jos kohtaamme joskus ja tilaisuus on sopiva, voimme jutella jne. Mutta kumpikaan ei aio tehdä muuta konkreettista asian161431- 281381
Mitä, kuka, hä .....
Mikähän sota keskustassa on kun poliiseja on liikkeellä kuin vilkkilässä kissoja241281Näin pitkästä aikaa unta sinusta
Oltiin yllättäen jossain julkisessa saunassa ja istuttiin vierekkäin, siellä oli muitakin. Pahoittelin jotain itsessäni61276Noh joko sä nainen oot lopettanut sen
miehen kaipailun jota sulla EI ole lupa kaivata. Ja teistä ei koskaan tule mitään. ÄLÄ KOSKAAN SYÖ KUORMASTA JNE! Tutu631187Taisit sä sit kuiteski
Vihjata hieman ettei se kaikki ollutkaan totta ❤️ mutta silti sanoit kyllä vielä uudelleen sen myöhemmin 😔 ei tässä oik101187