Eli mistä sen sitten tietää, että onko hän se oikea? Periaatteessa rakastan miestäni ja hän on minulle todella tärkeä tuki ja turva monessa asiassa. Mutta. Hän on aika pasiiviinen monessa asiassa: seksissä, kotitöissä, raha-asioiden hoidossa ym. ym. Minua ei ole ikinä oikeastaan yllätetty missään suhteemme aikana (yli 2 v.). Hän ei ole esim. ikinä ehdottanut mitään yhteistä matkaa tms., vaan aloite lähes kaikkeen tulee minulta. Koen, että joudun ottamaan vastuun kodin hoidosta, talousasioista, auton huollosta ym. koska joudun aina huolehtimaan ja muistuttamaan, että asiat tulee tehtyä. Mies kyllä sitten tekee kun kerron mitä pitää tehdä ja milloin! Tuntuu välillä, että hän pitää minua äitinään.
Ja se seksi. Kiihotun siitä, jos mies on ohjailee/kontrolloi tilannetta. Ei ole kyse mistään dominaleikeistä, kunhan vain haluaisin tuntea miehen ns. vahvemmaksi osapuoleksi tilanteessa. Hän kuitenkin sanoo, ettei halua ohjailla minua. Kaiken pitäisi kuulemma vain tapahtua ja edetä itsestään. Hän ei myöskään osaa ollenkaan lukea tilannetta, eli seksi ei useinkaan etene, sillä hän ei ymmärrä milloin olen kiihottunut ja milloin en. Eikä kyse ole ilmaisun puutteesta!
Hänen äitinsä on hyvin kontrolloiva ja vaativa ihminen, joten lienee selvää, mistä tämä pasiivisuus johtuu. Hän on aina vaan tehnyt mitä on käsketty ja äiti on pysynyt tyytyväisenä. Avovaimona (tulevana aviovaimona) en haluaisi pyytää kaikkia asioita tai ottaa vastuuta koko "elämän pyörittämisestä".
Miten saisin miehen ymmärtämään asian loukkaamatta häntä? Haluaisin ilman muuta jatkaa suhteessa, mutta vastuuta jakaen ja ollen välillä ohjattavana...
Ja se seksi. Kiihotun siitä, jos mies on ohjailee/kontrolloi tilannetta. Ei ole kyse mistään dominaleikeistä, kunhan vain haluaisin tuntea miehen ns. vahvemmaksi osapuoleksi tilanteessa. Hän kuitenkin sanoo, ettei halua ohjailla minua. Kaiken pitäisi kuulemma vain tapahtua ja edetä itsestään. Hän ei myöskään osaa ollenkaan lukea tilannetta, eli seksi ei useinkaan etene, sillä hän ei ymmärrä milloin olen kiihottunut ja milloin en. Eikä kyse ole ilmaisun puutteesta!
Hänen äitinsä on hyvin kontrolloiva ja vaativa ihminen, joten lienee selvää, mistä tämä pasiivisuus johtuu. Hän on aina vaan tehnyt mitä on käsketty ja äiti on pysynyt tyytyväisenä. Avovaimona (tulevana aviovaimona) en haluaisi pyytää kaikkia asioita tai ottaa vastuuta koko "elämän pyörittämisestä".
Miten saisin miehen ymmärtämään asian loukkaamatta häntä? Haluaisin ilman muuta jatkaa suhteessa, mutta vastuuta jakaen ja ollen välillä ohjattavana...
Vastaukset 8
Vanhimmat
juttu jo vuoooosien ajalta. Ei se muutu jos ei tule tarvetta muuttua. Paasaaminen tuskin auttaa ja oman järjen käyttö on tässä asiassa ilmeisesti kielletty, koska 2 on mennyt jo. Minä kyllästyin ainaiseen flegmattisuuteen ja pyysin hommammaan oman asunnon jonka hommas kun pakotin ja jonne muutti kun pakottin.
Olin samanlaisen miehen kanssa 10 vuotta, samanlaisessa tilanteessa, halusin samoja asioita kuin sinä häneltä, en saanut vaikka kuinka yritin puhua ja selvittää mitä haluan, hän vaan ei kyennyt olla se alfa mies se joka tekisi päätöksiä joka puolustaisi joka olisi välillä se vahvempi puoli joka on tärkeää naiselle. Hänellä samanlainen kontrolloiva äiti. Voin vaan sanoa että jos mies on noin niin ei se muutu, sun täytyy se hyväksyä ja miettiä voitko elää näin, tai pelasta itses kun voit joku päivä teille voi tulla kriisejä, isompia ongelmia, luuletko että miehesi pystyy olemaan sulle tueksi, minun ei, minun piti häntä pitää kuin lasta, ja asiat meni vaan pahemmaks kun tuli lapsi. Seksi oli aina minun aloitettava ja niinkuin teillä ei mennyt eteenpäin ja joskus hän sanoi että 'no pitääkö minun nyt'. Ihan kuin hän oli liian laiska siihen. Mieleltään kuin lapsi. Rupesin inhoamaan häntä juuri näitten asioiden takia ja lopussa ei ollut väliä oliko kuollut vai ei minun silmissäni. Hän ei vieläkään ymmärrä mitä meni vikaan meillä eikä ikinä ymmärräkkään. En kestänyt ja lähetin hänet takaisin äitinsä luokse, siellä on. Äiti tekee kaikki sille taas.
Ei nahjuksesta miestä saa, jos se ei opi vuodessa mitään, niin ei se opi kymmenessäkään. Ei auta vapautettava se on. AP:lle sanoisin että etsii sen alfauroksen tai sitten ostaa kunnon valjaat että jaksaa kivirekeä vetää ja ukkoa siinä samassa.
En malta olla kirjoittamatta asiasta jotakin, sillä kuvauksesi miehestäsi on aivan kuin ensimmäisen vaimoni kuvaus minusta. Toisen eli nykyisen vaimoni mielipide ei taas olisi tuollainen ollenkaan. Molempien kuvaukset tunnustan paikkansa pitäviksi. Ensimmäisessä liitossa olin juuri niin aikaansaamaton kuin vaimoni väitti ja nykyisessä olen aika pitkälti korjannut tapani. Parannus on johtunut sekä siitä, että jossain vaiheessa päätin tietoisesti tehdä asialle jotain sekä siitä, että nykyinen vaimoni on koko lailla erilainen persoona kuin ensimmäinen ja suunnilleen samoissa asioissa itsekin vetelä kuin minä, joten mahdollisesti jäljellä oleva passiivisuuteni ei häntä häiritse. Pohjimmainen syy siihen, että olin/olen(?) sellainen kuin olen, on ilman muuta vanhemmissani (molemmissa nimenomaan). Siitä ei ole minkäänlaista epäilystä. Niin kauas lapsuuteen kuin muistan heillä oli aina tapana reagoida tekemisiini niin, että jos sain jotain ei-toivottua aikaan, kommentti oli tyyliä "noin ei olisi käynyt, jos olisit minulta ensin kysynyt" tai "näitkös nyt mitä siitä seuraa, jos et usko vanhempiasi". Kaikille lapsille varmaan noin joskus sanotaan, mutta perheessäni se oli niin johdonmukainen kaava, että mieleeni syöpyi väistämättä sellainen ajatus, että kaikki oma-aloitteisuus on pahasta ja tulee rangaistuksi. Niinpä sitten jo hyvin varhain lakkasin ehdottamasta kellekään yhtään mitään ja aloin vain odottaa, että joka tilanteessa muut saavat hoitaa alullepanon puolestani.
Mitä sitten asialle voi tehdä? Miehesi pitäisi tehdä sille itse jotain. Pakko sanoa noin tylysti. Yksi kysymys tosin tulee mieleen: Minkä ikäisiä olette? Sehän ei käy viestistäsi ilmi. Iän myötä kytkökset lapsuuteen heikkenevät ja tilanne voi muuttua huomattavastikin. Jos olette suhteellisen nuoria, toivoa on mutta kärsivällisyyttä vaaditaan. Ikä auttaa sellaisenaan mutta myös siten, että jos miehesi joutuu kodin ulkopuolelle työelämässä enemmän ja enemmän ottamaan itse vastuuta tekemisistään, hän saattaa aloitteellistua myös kotioloissa (jos hän siis on niin nuori, että vasta opiskelee tms.). Varmaahan sekään ei ole, mutta minun tapauksessani se on kyllä vaikuttanut paljon. Yksi asia on sitten se, että miehesi on varmaankin hyvin herkkä reagoimaan negatiiviseen palautteeseen ja menee varmasti entistä pahemmin lukkoon, jos hänen vähäiset aktiivisuuden osoituksensa torjutaan. En tarkoita enkä uskokaan, että tekisit niin, mutta omassa ensimmäisessä avioliitossani kiikasti paljolti siitä, että vaimoni oli jossain määrin äkkipikainen ja vähäisistäkin toheloinneista kodinhoidossa sain heti kuulla kunniani (en välttämättä aiheetta mutta aiheettoman kuuluvasti), mikä ei ollut vielä pahinta vaan ikävintä oli se, että hänellä oli tapana mykistyä ja moittivilla katseilla yms. tehdä selväksi, että nyt olen taas syyllistynyt johonkin, vaikken edes aina tiennyt, mihin. Aivan kuin lapsena kotona.
Parempi lopettaa tällä erää tähän, etten eksy asiasta liikaa. Enempää (enkä ilmeisesti ollenkaan) en taida pystyä auttamaan.
Todella hienoa kuulla miehen kommentti asiaan. Tietysti kiitokset myös muista vastauksista.
"passiivinen (?) mies" kysyi ikäämme. Olemme hieman yli 25-vuotiaita. Mieheni on jo valmistunut ammattiinsa ja on parhaillaan asettumassa työelämään. Hänen ammattinsa on hyvin vastuullinen ja hän ottaa siinä vastuuta muista, joka on mielestäni jopa ristiriitaista kotitilanteeseen verrattuna. Voihan olla, että työssä tarvittavat ominaisuudet kotiutuvat pikku hiljaa.
Toin vahvasti esiin, että haluan ilman muuta jatkaa elämää mieheni rinnalla, joten oli hieno kuulla, että passiivivuus voi helpottaa ajan myötä. Mieheni suhtautuu asiaan rakentavasti, kuten myös sinä näyt aikanaan suhtautuneen, kun olet asian myöntänyt ja tenhyt tietoisen ratkaisun sen korjaamiseksi. Voimme siis keskustella asiasta, mutta tietysti etenkin seksi on niin herkkä keskustelunaihe, joten usein siinä keskustelussa päädytään riitaan puolin ja toisin tapahtuvan loukkaantumisen myötä. Mielestäni osaamme kuitenkin sopia riitamme jälkikäteen suht rakentavasti, siten että molemmat tunnistavat ja myöntävät omia virheitään/huonoja puoliaan.
Hyvää tässä tilanteessa on se, että mieheni tiedostaa äitinsä erikoisen ja vahvan luonteen ja ymmärtää sen vaikuttaneen itseensä paljon. Varmasti myös minun luonteeni edistää osittain mieheni passiivisuutta, sillä olen aina ollut ns. asioiden hoitaja ja minulla on paljon käytännön asioiden ja yhteiskunnan rakenteisiin liittyyvää tietoa uteliaan luonteeni vuoksi. Olen yrittänytkin, että sopisimme joistain asioista mikä on kummankin vastuulla, jos se helpottaisi. Ei ole ainakaan vielä huimaavaa tulosta syntynyt :( Tosiasia tässäkin varmasti on, niin kuin sanoit, että vain ihminen itse voi saada aikaan muutoksen itsessään.
10 vuoden suhteen jälkeen passiivisen miehen kanssa on opettanut että ei pidä yrittää muuttaa toista, ei toinen muutu... miksi pitäisi muuttua?. Ehkä jos sinä muutut niin hän muuttuu siksi miksi haluat, ehkä hän toivoo että sinä muuttaisit luonteesi? mutta ei sekään kävisi että sinä olisit jotain muuta kuin olet? Tämä tuli erittäin hyvin eriin myös tässä passiivisen miehen kommentissa että kun hän muutti kumppaninsa erilaiseen persoonaan enemmän omaan tyylinsä niin asiat alko luistaa paremmin. Ei hän muuttunut sen ensimmäisen vaimonsa kanssa koska olivat vääriä toisilleen. Sitä minäkin olen aina sanonut miehelleni että hän olisi aivan ihana mies varmaan jonkun toisenlaisen naisen kanssa, semmoisen paljon kiltimmän ja passiivisen kanssa. Jos tämä on pieni juttu sinulle niin ehkä pystyt elämään sen kanssa mutta muistan kuinka meidän suhteen alussa minä ajattelin aivan samallalailla kuin sinä. Minun mieheni myös oli nuori ja alkamassa työelämää, aina todella vastuullisessa ammatissa, paljon 'alamaisia'. Hän tienaa erittäin hyvin ja meillä on aina ollut rahallisesti kaikki erittäin hyvin mutta Ei hän muuttunut siitä mihinkään passiivisuudesta, päinvastoin. Minun mielestä hänen ei enää tarvitsekkaan muuttua hän löytää itselleen jos haluaa, juuri sopivan herkän naisen. Yritä hyväksyä hänet niinkuin on niin ehkä asiat rupee rullaa!! (jos voit?)
no annappa hälle itelle sitä vastuuta äläkä käyttäydy kuin äiti! älä yksinkertasesti määräile kaikkea ym. ja mitä tulee seksiin, niin ainakaan kesken seksin ei kannata valitella ym mitään, vaan jossain muussa tilanteessa keskustella. kuitenki seksi on asia, josta kummankin täytyy pitää.
Hyvin huomioitu...siis että kaiken takana on ilmeisesti ylikontrolloiva äiti.
Yleensä miehet, joilla oli "pomo" äitinä, hankkivat sellaisen naisen aikuisena, jolla on taas "pomon" otteet...tai pikemminkin tulevat hankituksi...koska eihän passiivinen mies bongaa, vaan tulee bongatuksi.
Joo...