No nyt tuli käytyä siellä vuokrafirmassa, ja haastattelun hoiti sihteeri. Vaikutti todella hyvältä firmalta, ja juuri siksi tulikin niin paha olo. Saan syyttää koko sotkusta vain itseäni! Jos en olisi sanonut mitään kun työkkäri kysyi tulevaisuuden suunnitelmia, niin puhe eläkkeestä olisi tullut heti esille. Kyllähän minä tiedän, ettei työkkäri voi kehottaa olla ottamatta työtä vastaan, vaikka kyse oliskin vain kuukauden pätkästä. Hänen ideansahan se sairaseläke sitäpaitsi oli, ei minun!
Eli minä siis "lupauduin" mennä kyseiseen firmaan haastatteluun. Olo tuntui juuri niin surrealistiselta kuin vain mahdollista! Veikkaan, että tulevan palaverin seurauksena minut määräätään uuteen diagnoosiin ja sairastutkimukseen, mikä sinänsä ei ole mikään tae Kelan maksamasta sairaseläkkeestä, olisipa diagnoosi mikä tahansa. Mutta olisi tottapuhuen paljon helpompaa sen jälkeen hakea töitä. Nyt kaikki kaatuu niskaan! En ikinä kuvitellut että menen työpaikkaan enkä halua tulla haetuksi. Veikkaan, etten ollut ainoa samassa tilanteessa, kun vilkaisin porukkaa siellä jonossa. Ja jotenkin tuntui, että sihteeri myös tiesi sen oikein hyvin. Muuten hän ei olisi ollut niin sutjakas niissä kysymyksissä.
Tulivat maininneeksi erään hyvämainaisen yrityksen ja duunin, jossa olisi mahdollisuus tienata 8/€ tunnissa. Kaksi kertaa enemmän kuin mitä arvelin saavani, mikä sai olon tuntumaan vielä pakottavamman surrealistiselta. Olisi vaan tehnyt mieli kertoa tilanne ja miksi oikein olen siellä, että kyseessä on pelkkä muodollisuus enkä oikeasti halua paikkaa. Vaan tietenkin siitä olisi käytännössä välittömästi rapsahtanut karenssi, joten se ei ollut vaihtoehto. Kyllä minä tiedän että ruuminkielellä on todella iso osuus haastattelutilanteessa, joten vaikutin niin poissaolevalta kuin vain mahdollista. Siitä tuli vaan niin PAHA olo! Jos en olisi sanonut työkkärille yhtään mitään, olisimme sopineet tapaamisen ensi kuulle aivan normaalisti, jonka jälkeen olisin saanut lähetteen tutkimuksiin. Ei stressiä, ei huolta! Mutta mistä minä olisin voinut tietää, että se eläke realistisesti olisi ollut edes mahdollinen?
Onko teillä kellään kokemusta tietoisesta yrityksestä mokata haastattelu? Kaikissa aiemmissa haastatteluissa olen aina yrittänyt, mutta ne ovatkin olleet paljon parempia hommia eikä tehdastyötä. Nyt sanoivat että ottaisivat yhteyttä jos paikka olisi vapaana. Ehkä ottavat ehkä ei, mikä vain lisää piinaa, kun varmuutta ei ole! Duuni on kovaa, ja kestää 8-tuntia päivässä, minkä lisäksi bussimatkakustannukset ovat suunnilleen 70-80€ kuussa. Ei voi mitään, koska itse valitsin tämän tien, työkkäri itseasiassa ei. Tosiasiassa olematon lupaus pakotti minut käyttäytymään kuin aasi ja saapumaan työpaikkahaastatteluun haisevin vaattein olemattoman katseen kera. Tiedän mitä tein, ja sanoin juuri niin paljon kuin tarvitsi välttääkseni ilmiselvän karenssin, minkä lisäksi kyseiseillä firmalla ei ole mitään tietoa että työkkäri "lähetti" minut. Pelottaa kumminkin jos minulla sittenkin tarjotaan yövuoroa, vaikka ilmaisin selvästi että kuljen bussilla, eikä se ole mahdollista. Jos kieltäydyn, karenssi voi hyvinkin napsahtaa. Oli pakko pyrkiä mokaamaan niin paljon kuin vain pystyin, mikä oli todellinen sääli! Firma oli niin hyvä, tyttö oli niin sievä. Jos olisi ollut joku äijä olisin mokannut sen edes yrittämättä. Ottaa niin päähän että haastattelijana piti olla kiltti parikymppinen tyttö, joka todella yritti kaikkensa. Ottaa vaan niin päähän, mutta ei voi mitään! Sihteerithän vuokrafirmoissa muutenkin haastattelee porukkaa. Minulla on enää vain yksi mahdollisuus ja se on se, että se tyttö mainitsee pomolleen minun pärstäkertoimeni ja "hajuhaittani" Muuten työpaikka napsahtaa nopeasti, jos päätös perustuu vain papereihin! Ei perkele! Kivaan solmuun minä itseni sain, eikä siihen tarvittu kuin vain yksi kysymys;"Mitä tulevaisuuden suunnitelmia sinulla on?" Ja kysymystä seurasi;"Meillä on suunniteilla palaveri, ja mahdollisuus uuteen sairasdiagnoosiin"
Jos en olisi sanonut mitään, supissut jotain oppisopimukseksesta...niin, jos! Työkkärin ja sossun kanssa se taitaa aina olla "jos" Vai kuinka pojat?
Eli minä siis "lupauduin" mennä kyseiseen firmaan haastatteluun. Olo tuntui juuri niin surrealistiselta kuin vain mahdollista! Veikkaan, että tulevan palaverin seurauksena minut määräätään uuteen diagnoosiin ja sairastutkimukseen, mikä sinänsä ei ole mikään tae Kelan maksamasta sairaseläkkeestä, olisipa diagnoosi mikä tahansa. Mutta olisi tottapuhuen paljon helpompaa sen jälkeen hakea töitä. Nyt kaikki kaatuu niskaan! En ikinä kuvitellut että menen työpaikkaan enkä halua tulla haetuksi. Veikkaan, etten ollut ainoa samassa tilanteessa, kun vilkaisin porukkaa siellä jonossa. Ja jotenkin tuntui, että sihteeri myös tiesi sen oikein hyvin. Muuten hän ei olisi ollut niin sutjakas niissä kysymyksissä.
Tulivat maininneeksi erään hyvämainaisen yrityksen ja duunin, jossa olisi mahdollisuus tienata 8/€ tunnissa. Kaksi kertaa enemmän kuin mitä arvelin saavani, mikä sai olon tuntumaan vielä pakottavamman surrealistiselta. Olisi vaan tehnyt mieli kertoa tilanne ja miksi oikein olen siellä, että kyseessä on pelkkä muodollisuus enkä oikeasti halua paikkaa. Vaan tietenkin siitä olisi käytännössä välittömästi rapsahtanut karenssi, joten se ei ollut vaihtoehto. Kyllä minä tiedän että ruuminkielellä on todella iso osuus haastattelutilanteessa, joten vaikutin niin poissaolevalta kuin vain mahdollista. Siitä tuli vaan niin PAHA olo! Jos en olisi sanonut työkkärille yhtään mitään, olisimme sopineet tapaamisen ensi kuulle aivan normaalisti, jonka jälkeen olisin saanut lähetteen tutkimuksiin. Ei stressiä, ei huolta! Mutta mistä minä olisin voinut tietää, että se eläke realistisesti olisi ollut edes mahdollinen?
Onko teillä kellään kokemusta tietoisesta yrityksestä mokata haastattelu? Kaikissa aiemmissa haastatteluissa olen aina yrittänyt, mutta ne ovatkin olleet paljon parempia hommia eikä tehdastyötä. Nyt sanoivat että ottaisivat yhteyttä jos paikka olisi vapaana. Ehkä ottavat ehkä ei, mikä vain lisää piinaa, kun varmuutta ei ole! Duuni on kovaa, ja kestää 8-tuntia päivässä, minkä lisäksi bussimatkakustannukset ovat suunnilleen 70-80€ kuussa. Ei voi mitään, koska itse valitsin tämän tien, työkkäri itseasiassa ei. Tosiasiassa olematon lupaus pakotti minut käyttäytymään kuin aasi ja saapumaan työpaikkahaastatteluun haisevin vaattein olemattoman katseen kera. Tiedän mitä tein, ja sanoin juuri niin paljon kuin tarvitsi välttääkseni ilmiselvän karenssin, minkä lisäksi kyseiseillä firmalla ei ole mitään tietoa että työkkäri "lähetti" minut. Pelottaa kumminkin jos minulla sittenkin tarjotaan yövuoroa, vaikka ilmaisin selvästi että kuljen bussilla, eikä se ole mahdollista. Jos kieltäydyn, karenssi voi hyvinkin napsahtaa. Oli pakko pyrkiä mokaamaan niin paljon kuin vain pystyin, mikä oli todellinen sääli! Firma oli niin hyvä, tyttö oli niin sievä. Jos olisi ollut joku äijä olisin mokannut sen edes yrittämättä. Ottaa niin päähän että haastattelijana piti olla kiltti parikymppinen tyttö, joka todella yritti kaikkensa. Ottaa vaan niin päähän, mutta ei voi mitään! Sihteerithän vuokrafirmoissa muutenkin haastattelee porukkaa. Minulla on enää vain yksi mahdollisuus ja se on se, että se tyttö mainitsee pomolleen minun pärstäkertoimeni ja "hajuhaittani" Muuten työpaikka napsahtaa nopeasti, jos päätös perustuu vain papereihin! Ei perkele! Kivaan solmuun minä itseni sain, eikä siihen tarvittu kuin vain yksi kysymys;"Mitä tulevaisuuden suunnitelmia sinulla on?" Ja kysymystä seurasi;"Meillä on suunniteilla palaveri, ja mahdollisuus uuteen sairasdiagnoosiin"
Jos en olisi sanonut mitään, supissut jotain oppisopimukseksesta...niin, jos! Työkkärin ja sossun kanssa se taitaa aina olla "jos" Vai kuinka pojat?
Vastaukset 1
Vanhimmat
Entä jos sä pystytkin siihen työhön?