Kävi niin että ero tuli viime viikonloppuna, koska poikaystäväni kertoi puolentoistavuoden seurustelun jälkeen että hän ei olekkaan valmis perustamaan perhettä (mies on 36v.) ja että joku tunne tästä meidän seurustelusta puuttuu, vaikka hän ei sitten osannut nimetä mikä se kateissa oleva tunne on ja että kuitenkin ero olisi toisaalta väärin.Tämä kaikki tuli minulle täytenä yllätyksenä. Minussa kuulemma ei ollut mitään vikaa.Hän vain haukkui itseään tunnevammaiseksi ja että joutaisi mielisairaalaan. Meillä on mennyt loistavasti tämä aika..reissattu, naurettu, pelleleilty jatkuvasti..Mitään riitoja ei ole ollut..kuitenkaan ei asuttu yhdessä ja sekin johtui tästä miehen sitoutumisen pelosta..ajattelin vaan että kyllä se pelko lähtee.. Hänellä oli pitkä seurustelu takana ennen meitä, mutta kuitenkin välissä oli 1½ vuotta ennenkuin me tapasimme.
Onko enää toivoa seurustelusta?? Terapiaanko??
Onko enää toivoa seurustelusta?? Terapiaanko??
Vastaukset 13
Vanhimmat
itku markkinoilla. Jos ei klikkaa niin ei klikkaa. Lopulta päätyisitte sitten elämään kuin sisko ja veli tai kaverukset. Kyllä jutussa pitää olla se jokin ja sen tuntee kun se löytyy. Parempi erota nyt kuin 10v avioliiton ja kahden lapsen jälkeen.
Hitto miten tutulta kuullostaa! Meilläkin 1,5 vuoden suhde, päättyi viime viikonloppuna miehen aloitteesta, koska yhtäkkiä hän haluaakin olla sinkku. Ja ei ole kauaa siitä kun yhteenmuuttoa suunniteltiin... Ei kuulemma ole enää sellaisia tunteita että yhteenmuutto tuntuisi hyvältä ratkaisulta. Voi perkele näitä miehiä, mikä niitä oikein vaivaa. Meillä oli ihana suhde, paras mulle tähän astisista ja olisin halunnut tämän miehen kokonaan elämääni. Mutta eihän toisen tunteisiin voi vaikuttaa, siksi ainakin itse olen luovuttanut. Mitä se auttaa taistella ja roikkua jos ei toista enää kiinnosta. Näin ajattelen, ja yritän jatkaa eteenpäin. Keskityn itseeni, urheilen ja teen töitä niin etten jaksa koko miestä enää murehtia. Voimia sulle, olen varma että meille molemmille on varattu elämäämme jotain muuta, parempaa, ja siksi kävi näin. Yritetään vain selviytyä pahimman ohitse, kohtalotoveri. Ja jatketaan keskustelua!
Todellakin miehet on outoja!! Eihän niistä ota selvää!..Olipas sattuma että," BrokenHeart" sul kävi just samalla lailla ja samaan aikaan..Toivottavasti ei ollut sama mies ;-) Kiitos rohkaisevista sanoista!!
Juu, eiköhän tämä tästä helpota kun paiskii vaan duunii ja saa etäisyyttä asioihin..Eräs kavereista sanoi osuvasti että pitää vaan olla kiitollinen että suhde oli alusta loppuun hyvä, jää kauniit muistot..nyt kyllä tuntuu et ei ihan noin positiivisesti vielä pysty ajattelee, mutta ehkä jonain päivänä. Todellakin tässä oli joku tarkoitus, olisi todellakin paljon kurjempaa olla yhtäkkiä yksin ja liuta muksuja kainaloissa..
Kirjottele kuulumisia!
Niin, voit varautuu siihen että tunteet heittää häränpyllyä ja välil on kauhee ikävä ja haluais vaan sen takasin ja on tosi lähellä ettei jo tekstiviestiä kirjota, mutta siihen ei pidä sortua! On kai se ihan luonnollista tuntee ikävää ja surua, mutta yhtä luonnollista on se, että se menee ohitse aikanaan. Mulla on jo nyt hetkittäin helpottunut olo, kun pääsin moisesta miehestä eroon, kun ei se näköjään tienny itekään mitä halusi. Ja mä tiedän, ja nyt tiedän senkin että sitä kaikkee en hänen kanssaan ois voinu saada :(
Uskon, että me ollaan molemmat vahvoilla! Säkin olet varmaan vielä nuori, etkös olekin, ja voit todellakin saada niitä lapsia jonkun sellaisen kanssa joka myös haluaa sinut ja uskaltaa tuntea, uskaltaa rakastaa ja sitoutua. Annetaan aikaa sille oikeelle löytää meidät, ja sillä aikaa meil on vapaus nauttia niistä asioista mistä nyt voidaan yksinkin nauttia. Tärkeintä on se, ettet jää kotiin nyyhkimään, vaan teet kaikkee mikä tuntuu hyvältä ja mistä tykkäät. Liikunta kans helpottaa, kunnon rääkkiä vaan! Tulee hyvä olo :) Mä olen lisäks miettinyt kissan hankintaa, kun mies ei voinu sietää karvasii elukoita ja mä oon eläinrakas, nyt viimein ois sit mahiksii ottaa oma karvapallero, kun aikaakin on :) Voimia meille kaikille tässä tilanteessa oleville!!!
No niin hyvät naiset. Nyt kun tuomitsitte miessukupuolen niin voin todeta ettei asiat ole noin mustavalkoisia.
Minä jätin tyttöystäväni syksyllä. Ai miksi ? No siksi että meitä ei mielestäni oltu luotu yhteen siitäkin huolimatta että tyttöystäväni uskoi niin. No, tapasin uuden viehättävän naisen ja olin aika innokas hänen suuntaan. Tapailimme ja tilanne tuntui liian hyvältä ollakseen totta. Tästä suhteesta ei vielä (eikä ehkä tulekaan mitään) ole kehittynyt mitään syvällistä. Ai miksikö ? No siksi ettei tyttö ole ihan teini enää ja hän haluaa edetä harkiten - toisin kuin minä. Olisin halunnut edetä nopeammin.
Mikä teitä naisia oikein vaivaa ?
Olen nainen ,en enää "teini-ikäinen" ja rakastunut itseäni nuorempaan mieheen ja haluaisin sitoutuvan suhteen, mutta mies ei tiedä ,tai ei halua kertoa mitä hän haluaa. Siis meitä on monenlaisia ,niin miehissä ,kuin naisissakin.
Olen välillä ihan pallo hukassa,kun en tiedä miten selviytyisin,jos meille tulisi ero,sillä pidän Hänestä todella paljon.
Onko miehesi huomattavasti sinua nuorempi, 10-15v? Jos on, älä ihmettele ettei hän halua sitoutua vanhampaan naiseen. ehkä hän haluaa katsella elämää vielä muidenkin kanssa, vaikka nyt ehkä pitää hubaa sinun kanssasi. Ehkä hänen tarvitsee aikuistua vielä ja mahdatko olla hedelmällisessä iässä, useimmat miehetkin haluaa lapsia jossain vaiheessa.- Mietipä näitä.
Meillä on ikäeroa vajaa 10v ja en ole enää hedelmällisessä iässä ja Hän on poikamiehenä elänyt koko elämänsä,yli 40v ja minä taas pitkässä parisuhteessa ennen häntä.Hän ei halua lapsia,ja yritän ymmärtää,että hänelle tällaiset päätökset vievät aikaa ja olen sitä mielestäni hänelle suonut.Hän ei sano ikäeron haittaavan,eikä se haittaa minuakaan,päinvastoin.
minulla on myös kokemusta toisinpäin olevasta ikäerosta,eikä se haitannut mitään.
Hei Sinulle!
En tiedä lohduttaako tämä, mutta suhteesi päättyminen saattaa olla parasta mitä Sinulle on tapahtunut.
Oma elämäni meni aivan "murskaksi", kun satuin menemään naimisiin juuri "tunnevammaisen" miehen kanssa. Kahden kuukauden avioliiton jälkeen minulle jäi pienet kaksostytöt, lähes miljoona markkaa velkaa.. ja vain sen takia, että hän huomasikin ettei perhe-elämä ole häntä varten. Loppuvaiheessa mukana oli jo fyysistäkin väkivaltaa puhumattakaan henkisestä väkivallasta: pelottelusta, uhkailusta ja jatkuvasta mollaamisesta. Yritän kerätä elämäni sirpaleita ja voit varmaankin arvata, että raskasta on. Täytyy elää ja uskaltaa ja toivon, että Sinäkin uskallat vielä alkaa suhteeseen. Itse uskon edelleen, että on olemassa terveellä itsetunnolla varustettuja miehiä, joiden elämä ei perustu toisen alistamiseen vaan rehelliseen itsensä kohtaamiseen. Valoa Sinunkin syksyyn.
Juu, kyllä tuntuu lohduttavalta ettei meillä ollut lapsia, eikä edes yhteistä kotia..sun tilanne tuntuu paljon pahemmalta, toivon todellakin että löydät tervejärkisen miehen (ja toivottavasti sellainen meikäläisenkin eteen jossain vaiheessa pongahtaa..) Toivotan sulle voimia ja tsemppiä!!!
suhteen päättymisen syynä voi olla sellaisia asioita, joista toinen ei voi vain suoraan sanoa - jotkut asiat voivat olla niin "henkilökohtaisia". On siis syitä, jotka kuulostaa hyviltä ja sitten niitä todellisia syitä.
..sillä miehellä on toinen. Aina nämä jutut menevät näin ja mies syyttää itseään siitä että loukkaa sinua. Hjallis-syndrooma.
Tulitko maalailleeksi rakentavia tulevaisuuden näkymiä? Ajattelitko itse huojentuneena kuinka ihanaa olisi viettää hänen kanssaan seuraavat vuosikymmenet?
Tulevaisuus tarjoilee itsensä pienemmissä erissä, päivä kerrallaan. Jotkut ihmiset ahdistuvat joutuessaan jonkun toisen tulevaisuuteen, pelkkä ajatuskin siitä tuntuu epäilyttävältä. Minä ainakin lähtisin lipettiin jos kaveri alkaisi tarjoilemaan minulle 5-30 vuoden yhteistä huvimatkaa...