Kertokaapa te joilla turkkilainen mies, että kuinka tapasitte, miten homma lähti alkuun ja miten on mennyt?onko tullut ylläreitä esim. tapojen/tottumusten kanssa?
Haluan siis asiallisia ja oikeita vastauksia!!!
Olen korviani myöten ihastunut turkkilaiseen mieheen(asunut vuosia jo suomessa) ja kyllä vastakaikuakin tulee joten nyt mietin miten pelaan korttini oikein, että tästä jotain tulisikin.... :)
Haluan siis asiallisia ja oikeita vastauksia!!!
Olen korviani myöten ihastunut turkkilaiseen mieheen(asunut vuosia jo suomessa) ja kyllä vastakaikuakin tulee joten nyt mietin miten pelaan korttini oikein, että tästä jotain tulisikin.... :)
Vastaukset 14
Vanhimmat
Tapasimme Turkissa, ihastuimme, vietettiin yhdessä käytössä oleva aika ja jatkettiin yhteydenpitoa pitkään..ja nyt onnellisesti naimisissa, Suomessa, siinä lyhyesti..
ei kai kaukosuhde koskaan helppo ole, mutta kun molemmat tietää mitä haluaa ja missä mennään, niin ei se mahdotontakaan ole.
Mitään suurempia ylläreitä ei ole tapojen tai kulttuurin suhteen tullut, meillä on hyvin pitkälle samanlaiset arvot ja periaatteet. Itse olen erittäin onnellinen, tämä mies on elämäni suurin rakkaus.
Tunnen monia onnistuneita Suomi-Turkki-pareja, joten mikset voisi sinäkin onnistua. Se on toisen kunnioittamista ja huomioonottamista puolin ja toisin. Asioista pitää keskustella, jolloin niihin mahd. erimielisyyksiinkin löytyy ratkaisu ajoissa. Rakkaus voittaa! Onnea teille.
Tuntuupa tutulta!
Itse olin samassa jamassa vielä muutama viikko sitten... mutten ole enää hänen ykkönen... joku muu on!!
Jotenkin tuli vielä sellainen olo, ettei vaan olisi sama mies kyseessä...
Ihan mielettömän upea pakkaus!!
Mun virhe vaan tais olla, etten tajunnut antaa tarpeeksi nopeesti itsestäni "kaikkea", vaikka olisin halunnutkin...
Toivotan sulle onnea! Toivottavasti sulla on parempi tuuri ja olet onnellinen mahd. kauan!!
Tapasimme, seurustelimme, menimme naimisiin ja olemme nyt asuneet täällä viimeiset vuodet. Ei ole yleispätevää kertomusta siitä, millaista on elää turkkilaisen kanssa, mutta parisuhde ongelmissa (joita jokaiselle pitkässä suhteessa lienee tulee) on omat lisänsä ja melkein kaikilla tuntemillani on jokin seuraavista ongelmista: uskottomuus/pelit/alkoholi/väkivalta. Parhaimmilla useampi. Perhe-elämä käsitys on monella eri ja käsitys isyydestä on myös eri monella. Mieti tarkasti mitä parisuhteelta JA PERHE-ELÄMÄLTÄ haluat, tee päätöksesi kun tiedät. Ja kyllä kannattaa hyvin tarkasti ottaa selville miehen taustat ja syyt miksi hän on Suomeen tullut (lähinnä onko ero todella voimassa, jos tullut perhesiteellä :-D ).
Juu, minulla on turkkilainen poikaystava ja asustelen nyt ainakin jonkun aikaa taalla hanen kotikaupungissaan İzmirissa, Turkissa. Muutin tanne elokuun alussa ja hyvın on kaikki mennyt. Olemme tunteneet pian kolme vuotta ja netissa tapasimme alunperin, eraan ystavani kautta.:)
En nyt oikein osaa mitaan pahemmin laittaa, ei ole oikein tullut mitaan yllatyksia tai paljastunut jotain sellaista, mista aina varoitellaan, meidan elama taalla on ihan tavallista arkea, rauhallista ja leppoisaa. :)
Tietysti Turkki on iso maa ja alueet ovat vaıhtelevat paljon, joten kannattaa mielestani aina etukateen ottaa paljon asioita selville ennen kuin ryhtyy mihinkaan vakavampaan. Esim. asuinpaikka, onko kotoisin jostain pikkuisesta kylasta jumalan selan takana vaiko modernista suurkaupungista lantisessa Turkissa. Ja uskonnollisuus, perhe - ovatko kovinkin uskonnollisia/vanhoillisia, koulutustasoa tietenkaan unohtamatta. Tammöisia aika itsestaanselvia asioita mielestani.
Jonkinlaisia yllareita on tietysti tullut, tosin oikeastaan vain positiivisia sellaisia. Han tykkaa laıttaa ruokaa aina kun mahdollista, mina paaosin huolehdin siivouksesta ja pyykeista, mutta han aina tulee auttamaan minua siivouksessa oma-aloitteisesti, minun ei ole koskaan tarvinnut pyytaa. Arvostan tallaista piirretta erityisen paljon. Joitain arsyttavia asioitakin on, esim. se, etta han unohtaa usein pytyn kannen ylös kaytyaan vessassa ja han on rikkonut monta meidan astiaa, kun on niin huolimaton ruokapöydassa kyynarpaittensa kanssa :D mutta ne eivat ole mitaan vakavampia..
Yksi tarkea seikka on varmaanki se mustasukkaisuus, etta onko tama mies mustasukkainen, koska monet turkkilaiset sita ovat, seka miehet, etta naiset. Minun poikaystavani on mielestani terveella tavalla mustasukkainen, muttei mikaan semmoinen, etten saisi poistua kotoa yksin ulos, taı puhua kenenkaan miespuolisen kanssa tms. Yksi esimerkki on, kun tassa kadun varressa on yksi leipomokauppa, jonka omistaja aina kyselee minusta kaikkea, niin poikaystavani kysyy joskus, kun tulen kotiin 'Puheliko se mies sinulle taas jotain? Eihan han sanonut mitaan sopimatonta?' Kylla minakin kysyisin, jos sellainen mielta askarruttaisi.
Ja han on aika ylisuojeleva minua kohtaan.. Kerran minulla oli joku ihmetauti, oksensin ja oli korkea kuume, niin han itku kurkussa soitteli joka paikkaan ja sanoi etta nyt lahdetaan sairaalaan. Ja minulla on tapana autotieta ylittaessa unohtaa katsoa molempiin suuntiin, etta tuleeko autoja, ja kerran meinasin jaada alle, kun olin niin huolimaton ja han otti kasivarrestani kiinni ja vetaisi pois tielta, pelastyi aivan tajuttomasti ja huusi kovasti jotain 'Allahım yaaaaaaaa!!! Be careful!!!!!' :D
Voi ei, vahan venahti tama minun kirjoitukseni.. Kellokin on jo vaikka mita. Tassa oli nyt jotain. :)
Minakin yksi naista lukuisista turkkilaisten vaimoista. (: Itse muutin Kreikasta Turkkiin [ isani kreikkalainen, aitini suomalainen].
Itse olen nyt 42 vuotta ja muutin tanne ollessani 25. Taytyy sanoa etta vuodet ovat menneet nopeasti ja siihen on mahtunut yla ja alamakia mutta ylamakia enemman. Meilla on ihana suhde, jossa ei ole alistusta tai liiallista omistuksenhalua. Toki alussa oli vahan liikaakin minun makuuni mutta asiat puhuttiin lapi kasvatusta ja kulttuuria yms. myoten niin johan selvisi. Meilla on 4 lasta. 3 tyttoa ja 1 poika. Hyvin elama turkissa sujuu. Tulin kuitenkin nuorena, joten olen ehtinyt paljon tutustua eri ihmisiin ja kesaisin koko perheen voimin menemme turistikohteeseen jossa saaa tavata suomalaisia yms. Elama taalla on ihanaa ja sopii minulle, koska nuorenakin ravasin suomen ja kreikan valilla. Heti kun ensimmainen lapseni saa ikaansa sen verran etta yliopistoon aikoo niin ei tieda vaikka suomeen tulisi! Turkkilaisten suhteen on paljon epailyksia ja ymmarran sen. itse olen tavannut niita hyvia ja huonoja ihmisia. Mutta ei me suomalaiset yhtaan sen parempia ihmisia olla. Jo olisi aika lopettaa tuomitsemaan turkin " gigolot" ja " pillun halajat" mita lie kuuleekaan. Kylla siella niita hyvia ihmisiakin ja yksi minun rinnallani!
toivotan sinulle tsemppia ja katso ja kokeile miten sujuu, - muuten et voi koskaan tietaa ja eipa jalkikateen kaduta eettet edes tsekannut tilannetta! ;)
""" kerran meinasin jaada alle, kun olin niin huolimaton ja han otti kasivarrestani kiinni ja vetaisi pois tielta, pelastyi aivan tajuttomasti ja huusi kovasti jotain 'Allahım yaaaaaaaa!!! Be careful!!!!!' :D """
Oih ihqua sentäänsä, ku sun miehes on tuommoinen ritari ja sankari,pelasti sinut varmalta kuolemalta. Kyllä teidän kohtalonne on selvästi nivottu yhteen.
Mä jopa pystyn kuvittelemaan tuon vaaratilanteen,kun sä lyllersit kukkahattu päässä, aivan liian tiukoilla farkuilla,joista läskit pursus ja pitkillä korkkareilla siellä mukulakivien päällä, hikivana oli sut sokaissut hetkeksi, ja muutenkin se ihmisten paljous,autojen ja aasien ym meteli hermostutti ja jännitti sua, sillä olethan nyt niin kaukana ja alkukantaisessa paikassa, uhmaten vaaroja.
on oltu nyt naimisissa noin vuosi, ja puoli vuotta on asuttu nyt Suomessa. Viime talven minä asuin Turkissa.
Ollaan molemmat n. kolmekymppisiä, ja aika tavallista elämää vietetään.
Käymme molemmat töissä, ja parhaillaan etsimme uutta asuntoa, kun sain entisen myytyä.
Mitään suuria yllätyksiä ei ole tullut, koska keskustelimme todellakin kaikesta (esim. ympärileikkauksesta, jos saamme lapsen) jo ennen avioliittoa.
Hänen perheensä mieheni mukaanlukien ovat ateisteja, joten islamilaisuus ei ole millään tavalla mukana elämässämme, niinkuin ei juuri kristinuskokaan.
Eli, ennen avioliittoa tms. keskustelkaa ihan kaikesta mitä mieleen tulee!
Ei tule sitten myöhemmin niin isoja ylläreitä.
Miksei taalla ole aaseja?? Haluan nahda aaseja! Ne ovat kerrassaan söpöja otuksia =)
Hevosia taalla kylla on.. kuljettavat turisteja tai reffeilla olevia ympari rantatieta auringonlaskussa hienoilla hevoskarryilla. Kaduilla on myös kauheasti kulkukissoja ja -koiria. Kerran nahtiin myös rotta, kun oltiin koiraa viemassa ulos, koira ei siita kylla ollenkaan murissut tai mitaan, pikemminkin olisi halunnut menna tekemaan tuttavuutta.
et oikean rotan näit siellä ja kulku kissoja ja koiria. Otitko kuvan please otithan!
Must on tosi jänskää et joku uskaltaa lähteä asumaan pitkäksikin aikaa semmoiseenkin paikkaan, kuin Turkki, sä oot tosi itsenäinen beibe ja maailman nainen.
Miten sämuuten selviit, ku telkkaristkin tulee vaan turkin kieltä, vai dubbaako ne siellä leffat, mut hei onhan kuitenkin toi kaapeli kanavat et silleen selvii.
Ne ei varmaan tiedä suomest mitään, paitsi et tääl on kylmääjanaiset kauniit? Ja tietty et Turkki on parempi kaikes ja vanhempii kulttuurii toisin kuin Suomi, sitähän se lilinkin mies tääl kerto et sen kulttuuri on silleen vanhempaa ja jotenkin hienompaa.
Mua oikeest harmittaa ol suomalainee, kos silleenkukaan ei tiedä meist ja muutenkii.
Mut hei kivat sul sinne, lämpööst ja niin. Milloin tuutte Suomeen?
En saanut rotasta kuvaa!:( Minulla ei ollut silloin kameraa mukana ja rottahan pinkaisi karkuun samantien. Mutta kulkukissoista ja hevosista minulla ainakin on kuvia, elainrakas kun olen ja aina rapsimassa elaimista kuvia.
Kylla taalla ihan leppoisasti elellaan, tv:ssa 215 kanavaa ja aina tulee joku ohjelma, mika on pakko katsoa :) Juu se on arsyttavaa, etta tv:n kaikki jenkkileffat aina dubataan turkiksi (tai suurin osa) mutta leffateatteriin kun mennaan niin siella on ainakin tahan mennessa kaikki leffat olleet tekstitettyja. Aluksi tv-sarjojen katsominen minulla olikin sellaista, etta koko ajan kyselin poikaystavalta: 'mita se sanoi? miksi han tekee nyt noin? mita nyt tapahtuu?' Sitten se jatkuva selittely alkoi pikkuhiljaa arsyttaa hanta, mutta nykyaan osaan turkkia jo sen verran, etta ymmarran itsekin mita niissa puhutaan ja parjaan issekseen kaupungillakin liikkuessa, on taalla jo pari aikaisempaa kesaakin vietetty, niin on tuota kielta vahan ehtinyt jo siina ajassa oppia.
Hmm, Suomesta aina kysellaan ihmeissaan, kun me kuulemma ollaan viikinkeja ja ihmeellisen pitkia ja isoja ihmisia, haha :D Nakevat oikein true vikingin, kun mina olen tammoinen pikkuruinen.
Mina kylla rakastan kotimaatani paljon ja on valilla kova ikava sinne, mutta ei se tarkoita sita, etteikö valilla olisi hyva nahda vahan muitakin paikkoja. Ikava tuottaa sinulle pettymys, mutta poikaystavani ei ainakaan ole tulossa Suomeen, ehka joskus vuonna nakki kaymaan isukin kanssa vahan kalastamassa mökilla ja nakemaan suomalaista mökkielamaa. Mutta nyt hanella on yliopisto kesken, armeija kaymatta ja tulevaisuuden työ tulee olemaan sellainen, etta hanen taytyisi asua Turkissa.. tai työskentely siina ammatissa jossain toisessa maassa voisi olla haastavaa. Ja muutenkin han ei halua muuttaa pois kotimaastaan, vaan haluaa, etta asutaan taalla (jos joskus naimisiin asti paasemme, sitten vuosien paasta..) Nooo, kaipa taalla voisi asua loppuelamankin, mutta ensin taytyy kayda yliopisto ja opiskella semmoiseen ammattiin, jota taalla voisi sitten tehda. Kotiaidiksi minusta ei kylla ole, nyt jo kyllastyttaa taalla kotona kykkiminen ja katson jotain kielikurssipaikkoja taalta. Ja pitaisi kirjottaa Vaasan leipomolle, etta lahettaisivat minulle vahan Ruispaloja, kun kertakaikkiaan en pysty olemaan ilman niita!! Ensi kuussa taytyy kayda Suomessa hakemassa talvivaatteita, katsomassa miten isa jakselee ja muutenkin taytyy poistua maasta, kun 3 kuukautta tayttyy...
Samalla sitten hamstraan laukkuuni vahan ruisleipaa niin jaksaa taas. :)
Olemme tavanneet tosi "suomalaisesti", eli lähiklubilla, joka oli molempien kantapaikka.
Tutusteltiin ensin "moi"-asteelle ja saatettiin tanssahdella yhdessä. Oltiin tunnettu joitain kuukausia kun vaihdettiin puhelinnumeroita, ennen tätä ei siis mitään edes pussailua tms..
Numeroiden vaihdon jälkeen olimme päivittäin yhteyksissä ja ei mennyt kauaakaan kun muutettiin jo yhteen asumaan.
Nyt yhteiseloa joitain vuosia takana ja eipä mitään ihme ylläreitä tai kädenvääntöjä ole tullut esiin. Avoliitossa elellään ja vauvelia odotellaan.
Meillä minä olen se mustasukkaisempi/omistushaluisempi osapuoli, mies ei esim. ahdistu siitä että olen yhä yhteyksissä pitkäaikaisen exäni kanssa (meillä oli kuitenkin yhteinen talo, koira ja useita vuosia yhteistä historiaa takana..).
Tässä ympärillä on tuttuja muitakin pariskuntia, niin suomi-turkki kuin turkki-turkki, myös yksi venäjä-turkki-pari.. Joku puhui tuolla "yleisistä ongelmista" (viinaa, petoksia yms..) Tässä porukassa parisuhteisiin kränää on minusta aiheuttanut eniten ukkojen työn teko. Useilla on omat firmat ja se meinaa sitten lähes 24h töitä.. Ainakin yhdellä mieheni hyvällä ystävällä suomalainen nainen lähti suhteesta 8 vuoden jälkeen kun ei vaan enää kestänyt sitä että mies on melkein aina sen 12h/pvä 6-7 pvänä/vko töissä.
Meillä mies on (onneksi) suomalaisella työnantajalla töissä ja tekee siis ihan normi työehtosopparin mukaisia työtunteja.
En nyt osaa oikein muuta sanoa kuin että perhe ja ystävät tietenkin määrittävät yksilöä aika tavalla. Läheisten toiminnasta ja mielipiteistä voit aika hyvin peilata että millainen mies on kyseessä..
Kauan meinaat sitä "vauvaa" odotella? 13 kuukautta?
LA on ihan alusta asti ollut 18.11.08, löytyy tuolta vanhoista keskusteluistakin kun jaksat vaan kaivaa.. T:Baby
olet se mustasukkaisempi. Vilkaiset vaan peiliin ja syy löytyy sieltä.
HAHAHAHHAHAHHAHHAHAHHAHAAAAAAA